Tahallisuus

Rikoslain mukaan jotkin rikokset ovat vain tahallisina ranagaistavia.

Missä menee tahallisuuden ja esim. törkeän huolimattomuuden raja?

Jos esim. vahingossa asiaa tarkemmin miettimättä kerron tuttavallani naapuristani joka on minulle kertonut sairaudestaan ja kieltänyt sitä kertomasta eteenpäin, voiko kyseessä olla tahallinen yksityisyyden tai kunnianloukkaus?
284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos tiedät että teet rikoksen se on tahallista aina.

Äänestä

Tahallisuuden astetta voi arvioida esimerkiksi kysymällä, onko mielestäsi todennäköistä, että kertomalla tuttavallesi naapurisi sairaudesta, sen seurauksena voisi olla salassa pidettävän asian tuleminen tuttavasi tietoon, vaikka asian paljastaminen ei olisikaan ollut varsinaisena tavoitteenasi? Tämä olisi tahallisuuden muoto dolus directus.

Jos taas mielestäsi kertomisen seurauksena salassa pidettävän asian paljastuminen ulkopuoliselle on enemmän tai vähemmän todennäköistä, niin ollaan jo tahallisuuden ja tuottamuksellisuuden rajamailla (dolus eventualis), ja siinä joudutaan arvioimaan tekijän tietoisuutta teon seurauksista tekohetkellä.

Tuottamuksellisuus on yleensä huolimattomuutta tai varomattomuutta kirjoitettujen normien noudattamisesta. Tosin joissakin tapauksissa voidaan joutua ottamaan huomioon tekijän subjektiivinen käsitys oikeudenloukkauksen mahdollisuudesta, esimerkiksi silloin kun tekijältä puuttuu kyky arvioida asioita yleisen huolellisuusnormitason mukaisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helppiä! kirjoitti:

Rikoslain mukaan jotkin rikokset ovat vain tahallisina ranagaistavia.

Missä menee tahallisuuden ja esim. törkeän huolimattomuuden raja?

Jos esim. vahingossa asiaa tarkemmin miettimättä kerron tuttavallani naapuristani joka on minulle kertonut sairaudestaan ja kieltänyt sitä kertomasta eteenpäin, voiko kyseessä olla tahallinen yksityisyyden tai kunnianloukkaus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu