Kuntaliitoksissa valehdellaan

.

alkaahan sitä totuutta jo tulla

"Liitosten yhteydessä luvataan, että asiat säilyisivät ennallaan, ja todellisuus onkin toisenlainen. Kuntaliitostutkija Kari Leinamon mukaan liitossopimus on usein jyrkässäkin ristiriidassa sen kanssa mitä myöhempi kehitys on.

Lisäksi liitossopimuksen umpeuduttua kunta ei ole enää vastuussa siinä sovituista asioista."

http://www.yle.fi/alueet/pohjanmaa/pohjanmaan-radio/2011/03/kuntaliitossopimukset_lupaavat_usein_liikaa_2457875.html

.
19310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Taas Laihian suurisuu linkittelee, tee joskus muutakin.

Äänestä

.

puhuvat puolestaan, valitettavasti

Että turha tulla sitten jälkeen päin valittelemaan kun asiat meni ihan toisin kuin oli "sovittu"

.

Äänestä

Elykeskuksen ympäristöosasto on suurin maaseudun jarru nykyään.

Äänestä

Kaikki jokimaisemat rauhoitetaan.
7 km. kaupungin keskustasta ei saa syntyä uutta kylätaajamaa.

Äänestä

Koska Kannonkoski liitetään Jyväskylään.
Tarvitaanko yhteistä rajaa enää ollenkaan.

Äänestä
  • .

    Järjestetään kallis kansanäänestys ja välittömästi pyyhitään lopputuloksella persettä

    .

    Äänestä

Ympäristöministeriö lakkautetaan ?

Äänestä
  • .

    pakkomamuttamisen lopettaminen teki turhaksi tämänkin hankkeen

    .

    Äänestä

.

pohjallisessa näyttävästi : Ne jotka uskaltaa arvostella - Protestilehtiseen * syyllistyneiden * nimet julki :)

Puuttuu vain sen Wanha RUotsinwallan aikuinen häpeäpaalu joka tuodaan taas Vähäkyrölle

.

Äänestä

Pitää paikkansa siellä missä kokemusta on. Vähäkyröläiset pelattaisiin ulos Vaasan asioiden hoidosta ja viroista jos liitos tulisi. Syyksi tulisi ruotsin kielen vähäinen taito. Se ei olisi koskaan tarpeeksi hyvä,koska rkp jyrää.

Äänestä
  • .

    on riittävän pätevä hoitamaan vähiksien asiaa ruotsinkielellä

    .

    Äänestä

Rakentaminen estetään sivululissä.
Ely keskittää kaiken torille.

Äänestä
  • .

    Ärkkopeen kiilusilmät ei malttaneet odottaa edes virallista liitosta suu vaahdossa

    .

    Äänestä

  • Ärkkopee jo sekaantu kirjoitti:

    .

    Ärkkopeen kiilusilmät ei malttaneet odottaa edes virallista liitosta suu vaahdossa

    .

    Lueppa ensin oikiaa tietoa ennen kuin taaas vääristelt asioita persujen ja kepulaisten tyyliin, näköjään on tuo paikallislehti osannut aivopesun suorittaa oikein, ei varmaan olisi oikaisua ollu ellei kunnanvaltuutettu olis kirjoittanut!

    http://213.250.98.241/edoris/edoris.dll?tem=epaperky

    Äänestä

  • !1!!11 kirjoitti:

    Ei yksikielisesti suomalaisella Vähäkyrön alueella tarvita mitään entisten MiehitysWaltojen kieliä enää, se aika on mennyt jo

    .

    Äänestä

  • Törkeää sekaantumist kirjoitti:

    .

    Ei yksikielisesti suomalaisella Vähäkyrön alueella tarvita mitään entisten MiehitysWaltojen kieliä enää, se aika on mennyt jo

    .

    Eikö mene perille että virka on kaksikielisen Vaasan virka vuoden 2013 alusta alkaen joka on kaksikielinen, kun et itse tajua niin kilauta vaikka kaverille joka selvitää tai vääntää rautalangasta mallin.

    Lue Puskalan oikaisu.

    Äänestä

  • !1!!11 kirjoitti:

    Eikö mene perille että virka on kaksikielisen Vaasan virka vuoden 2013 alusta alkaen joka on kaksikielinen, kun et itse tajua niin kilauta vaikka kaverille joka selvitää tai vääntää rautalangasta mallin.

    Lue Puskalan oikaisu.

    .

    Vähäkyrö on liian hyvä hukattavaksi Ruotsin vallan alle

    .

    Äänestä

  • !1!!11 kirjoitti:

    Eikö mene perille että virka on kaksikielisen Vaasan virka vuoden 2013 alusta alkaen joka on kaksikielinen, kun et itse tajua niin kilauta vaikka kaverille joka selvitää tai vääntää rautalangasta mallin.

    Lue Puskalan oikaisu.

    Mitä erityistä tajuttavaa tuossa on, Vähäkyrö Ruotsin vallan alle ja suomi vähemmistökieleksi.

    Äänestä

Jokialueille ei saa enää uusia rakennuslupia.
Ympäristökeskus kieltää vähänkin sivummalle rakentamisen kaupungista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

PÄIN NAAMAA:.!1%#?+ kirjoitti:

.

alkaahan sitä totuutta jo tulla

"Liitosten yhteydessä luvataan, että asiat säilyisivät ennallaan, ja todellisuus onkin toisenlainen. Kuntaliitostutkija Kari Leinamon mukaan liitossopimus on usein jyrkässäkin ristiriidassa sen kanssa mitä myöhempi kehitys on.

Lisäksi liitossopimuksen umpeuduttua kunta ei ole enää vastuussa siinä sovituista asioista."

http://www.yle.fi/alueet/pohjanmaa/pohjanmaan-radio/2011/03/kuntaliitossopimukset_lupaavat_usein_liikaa_2457875.html

.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu