Tämä kysymys ei henkilökohtaisesti kosketa minua, mutta kertokaahan, että jos on kirjoittanut vuosi sitten keväällä, mutta reputtanut ja sitten kirjoittanut vuoden päästä keväällä uudelleen ja reputtanut, niin saako vielä uusia?
Uusinta kerrat
Kysyjä vm-75
4491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoituksethan voi jakaa niin että kevät-syksy-kevät tai syksy-kevät-syksy kun kerrat ovat perättäisiä. Tai voi jopa tehdä niin että jos kirjoitat esim. syksyllä 2004 niin jos ei tule kursseja täyteen tms. kevääksi 2005 ja haluat ottaa aikamoisen riskin niin voi jättää kevään väliin ja kirjoittaa seuraavaksi syksyllä 2005.
Tuolloinhan kuitenkin pysytään noiden kolmen perättäisen kerran rajoissa. Tilanne kuitenkin se että jos viimeisellä yrittämällä jokin ei mene läpi niin sitten kaikki aiemmatkin mitätöityvät ja kaiken joutuu laittamaan uusiksi. Hyväksyttyjen uusimisia myöhemmin tai samaan aikaan jo kirjoitettujen kanssa koskevat sitten omat sääntönsä ja yksinkertaiset rajansa.
Riippuu siis vähän mitä on kirjoittanut hylätyillä kerroilla. Jos tilanne on se että jos kahdesti peräkkäin on kokeillut samaa ainetta eikä ole mennyt läpi niin silloin kyllä tilanne kuulostaisi siltä että kurssit uudelleen mutta on kiinni tosiaan siitä mitä on kirjoitellut. Jos vielä yksi yrityskerta kuitenkin on jäljellä niin tuo nyt tuleva on jokatapauksessa viimeinen.
Tuosta vain saa sen käsityksen että kevät-syksy-kevät haarukka tulee täyteen kun kerran kirjoitukset ovat olleet kevät ja kevät. Syksy siis jäänyt välistä. Jos tilanne tämä on niin sitten on että kaikki uusiksi.
Mutta katsopa tuolta allaolevasta linkistä ihan tarkat säännöt. Vähän hankalan putkimainen mutta kyllä itse asiat sieltä löytyvät aika helposti.
http://www.minedu.fi/yo-tutkinto/
"Hyväksyttyjen uusimisia myöhemmin tai samaan aikaan jo kirjoitettujen kanssa koskevat sitten omat sääntönsä ja yksinkertaiset rajansa"
Tuossa tuli pieni tekstin kannalta ratkaiseva virhe. Piti olla siis: Hyväksyttyjen uusimisia myöhemmin tai samaan aikaan KIRJOITTAMATTOMIEN kanssa koskevat sitten omat sääntönsä tai rajansa.
Meinaten siis että jos nyt saat esim. reaalin, ruotsin ja äikän läpi, ja syksyllä on kirjoittamatta enää englanti, niin siis sitä että aiemmin kirjoittamattoman englannin kanssa samaan aikaan voi kokeilla uusia jo hyväksyttyä ainetta tai sitten vasta siinä vaiheessa kun on joko tutkinnon saanut lävitse.
Tarkoitin siis, että jos vaikkapa minä olisin kirjoittanut kaikki aineet vuosi sitten keväällä, mutta reputtanut vain ruotsin ja yrittänyt ruotsia taas tänä keväänä, niin olisiko minulla vielä yksi uusintakerta jäljellä? Vai olisiko minun pitänyt suorittaa uusinnat peräjälkeen (kevät-syksy-kevät), jotta olisin saanut kolme uusintakertaa?
tajusin mitä tarkoitat. kaverini oli tuossa tilanteessa. kirjoitti keväällä 03 ja ei päässyt läpi yhdestä aineesta. syksyllä ei ollut kirjoituksissa ollenkaan ja kävi nyt keväällä 04 kirjoittamassa sen aineen jota ei päässyt keväällä 03 läpi. jos hän ei olisi päässyt sitä tänä keväänäkään läpi niin koko tutkinto olisi mennyt uusiksi. eli vastaus on että sinulla ei olisi ollut enään uusintakertaa jäljellä. joutuisit siis tekemään kaikki kokeet uudestaan. selvisikö?