Perikadon partaalla

Suomi on nyt perikadon partaalla.
Miksi?
Siksi, että eilen päättivät Eduskunnan suuren valiokunnan hallituspuolueiden edustajat äänestyspäätöksellä nostaa Suomen vastuita EU:n finanssikriisissä tuplaten eli 8 miljardista 16 miljardiin euroon.

Siitä päätöksestä ovat siis vastuussa nykyhallitus ja hallituspuolueiden kansanedustajat.
Kaikki oppositiopuolueet äänestivät päätöstä vastaan.

Samanaikaisesti kaatui Portugali velkoihinsa. Mikä on seuraava maa?
Jos seuraava maa, joka sortuu velkoihinsa, on Espanja, kuten on uumoiltu, niin se on iso juttu. Espanjassa on lähes 50 miljoonaa asukasta.
Suomenkin vastuita on taas korotettava. Missä on raja?

Tällä tiellä olemme perikadon partaalla tai jopa ylittäneet partaan.
Meidän kansantalous ei yksinkertaisesti kestä tätä menoa.

Nyt vaaleissa on vaihdettava suuntaa. Nykyhallitus joutaa painua vaikka huitsin nevadaan ja tilalle uusi hallitus, joka ajattelee ensin suomalaisia ja vasta sitten muita.

Mikä helkutin maailmanjärjestys se määrää, että meidän suomalaisten veronmaksajien pitää maksaa etelä-Euroopan maiden pankkipiirien ja muiden rahamiesten pelivelkoja ja samanaikaisesti kiristää omaa vyötämme ja kärsiä nahoissamme.

On meillä tyhmät päättäjät nyt remmissä. Heillä on vain yksi vaihtoehto ja se on maksakaa.

Ihan takuulla on monia muitakin vaihtoehtoja, jos vaan on älliä löytää se meidän kannalta paras vaihtoehto.

Perikato = lopullinen, kertakaikkinen häviö, tuho, turma, turmio, loppu.
12125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kun kerran tiedät, sano hyvä ystävä mitä ne muut vaihtoehdot ovat. Ei noin suurta tietämystä kun sinulla on voi pitää omana tietonaan, otamme kaikki vihjeet kiitollisina vastaan.

Näinhän se on, kun merellä vahinko tapahtuu niin maalla viisaita ollaan oman pesän likaajina.

On ikävää kun kirjoittajissa on näitä maailmanlopulla pelottelijoita, kirjoita joskus positiivisia asioita jokapäiväisestä elämästä. Kannustusta kansalaiset tarvitsevat, ei elämä kaikille ole yhtä helppoa.

Äänestä
  • vaan. Kyllä tämä nimenomaan jokapäiväiseen elämään tulee vaikuttamaan, jopa sinulla.
    Ministeritasolla ei pitäisi koko ajan "vahinkoja" sattua. Kovat palkat heillä kuten kansanedustajilla ja EU edustajilla, heiltä pitää myös vaatia että katsovat työnantajiensa (oman kansan) parasta. Muuta voittoa ei meille tulekkaan kuin pelkästää MUUTTOVOITTOA.
    Varmaan otetaan Libyan roistotkin tänne turvaan.

    Äänestä

Espanja on HYVIN todennäköinen seuraava konkurssissa, eilen tv:ssä oli selkeä ohjelma espanjan kurjuudesta, näytti tosi huonolta heidän tulevaisuus !
Kataisen fanttasia maailma oli virhe, kansa voi pahoin Kataisen politiikan seurauksena.
Kiviniemi on aivan liian lapsellinen huomatakseen missä oikeesti mennään, suuruudenhulluus sokaisee !

Äänestä
  • Nyt kyllä pitää löytyä vähän rajaa Kataisen mollaamisessa. Kataisella ei ole mitään tekemistä Espanjan kurjuuden kanssa. Portugali menee konkkaan juuri opposition vastahankaisuuden takia. Oppositio ei halunnut vyön kiristystä, vaan ilmeisesti luottaa ystäväämme Kataiseen ja muihin valtionvarainministereihin, että rahaa tulee.

    Siihenhän meidänkin oppositiomme luottaa, että saamme rusinat pullasta, eikä tarvitse ottaa vastuita muiden romahduksesta.

    Tietysti on hienoa, että arvellaan Kataisen johtavan EU:ta , mutta kyllä se on harhakuva ja kirjoittajan "fanttasia".

    Äänestä

Totuus on, kertaheitolla irti emusta tekee kipeää, MUTTA VIELÄ KIPEÄMPÄÄ käy kansalle IKUINEN elatusvelvoite eteläeuroopan hyväksi !!
Täytyy olla tosi tyhmä jos ei tätä yksinkertaista asiaa huomaa !

Äänestä
  • Kuinka on nikitön jyllääjä, onko tullut tiedostettua 18v elatusvelvollisuus, mitä se on? Siis 5min makee on elämäniän häpee, kuten edemenneellä kuuluisuudella, ja vielä makeus tulee vaatimaan perintöosuuttaan.

    Äänestä

Takausvastuiden tuplaamisesta ehdotan pääministeri Mari Kiviniemelle kolminkertaista HEI!-huutoa. HEI!-HEI!-HEI!. Ruotsinkieliset: HURRAA!-HURRAA!-HURRAA!

Äänestä

Aina on vaihtoehtoja, mutta taitavat olla nyt toinen toistaan huonompia. Outo käsite on perisyntikin, jotain jonka vastasyntyneetkin perivät. Nyt heille on tiedossa ainakin perivelkaa.

Millähän mielellä laulellaan iki-ihanaa Portugalin huhtikuuta viikon päästä ! Japanilaistenkin hanami, kirsikankukkajuhlat ovat tältä keväältä pilalla.

Portugalin huhtikuu

Kun saapuu huhtikuu
ja kukkiin peittää maan,
on kauneimmillaan Coimbra.
Ken sinne seisahtuu
hän pois ei kaipaakaan,
on Portugalin huhtikuu

Coimbra unelmoi,sen kattoin yllä soi
tää sävel joka mulle kevään rintaan toi.
Näin kanssa ystäväin Coimbran
lumoon jäin ja Portugalin huhtikuun.

Jo nukkuessa maan
taas neito huoneessaan
saa kuulla serenadin kuuman.
Tuo neito ruususuu
myös tuntee kevään huuman,
on Portugalin huhtikuu

Coimbra unelmoi...

On ilma kuulakkain
kuin musiikkia vain,
niin täynnä lempeyttä lauhaa.
Pois kiire unhoittuu,
on aurinkoa, rauhaa,
on Portugalin huhtikuu.

Coimbra unelmoi...

Sees ilta ennättäy,
nyt virran rantaan käyn,
kaks varjoa jo liittyy yhteen.
Ja alta kastanjain
ne katsoo rakastain,
on Portugalin huhtikuu

Coimbra unelmoi...

http://www.youtube.com/watch?v=dXetIxxoblw

Äänestä

Suomen parhaiten palkatut johtajat saavat palkkoihinsa

70 % korotuksen!
Mitä sanotte,onko oikein?

Häpeällistä, tällaisena aikana nuo ökyrikkaat
ryöstää vain lisää!

Äänestä
  • Kukahan se sanoikaan, että rahan meno ei kreikkaan lopu?Kukahan se sanoi, että koko eu on ongelma? Kuka, koittakaa nyt muistella! Teitäkin viedään kun pässiä narussa.
    Osaattekohan edes äänestää!

    Äänestä

Totta, niin viedään , ei pistä pässi ees hanttiin.

Äänestä

Kyllä vanhat suomalaiset olivat viisaita.
He sanoivat sananlaskussa, ettei kannettu vesi kaivossa kauan pysy.

Kaikkiin noihin kolmeen maahan Kreikkaan Irlantiin ja Portugaliin, on pumpattu Euroapua koko Eu:n ajan ja niiden kansalaiset ovat oppineet käyttämään helposti satua etua hulvattomasti. Rikkaimmat ja ovelimmat ovat sitä vielä hurjemmin itselleen kaapineet.

Nyt on kantajilta vesi alkanut loppua.
Mitä vanhat ja viisaat suomalaiset neuvoisivat?

He varmaan sanoisivat,että antaa vanhan kaivon kuivua ja kaivetaan uusi parempaan paikkaan tai ollaan ilman.

Vaan jos se ei olisi mahdollista?

No, sitten täytyy mennä kaivoon ja etsiä ne vuotokohdat ja tukkia ne ja kaivaa kaivo syvemmäksi, niin että se tulisi omin avuin toimeen.

Tuskin ne vanha ja viisaat suomalaiset alkaisivat etsimään lisää kannettavaa vettä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aputoimittaja kirjoitti:

Suomi on nyt perikadon partaalla.
Miksi?
Siksi, että eilen päättivät Eduskunnan suuren valiokunnan hallituspuolueiden edustajat äänestyspäätöksellä nostaa Suomen vastuita EU:n finanssikriisissä tuplaten eli 8 miljardista 16 miljardiin euroon.

Siitä päätöksestä ovat siis vastuussa nykyhallitus ja hallituspuolueiden kansanedustajat.
Kaikki oppositiopuolueet äänestivät päätöstä vastaan.

Samanaikaisesti kaatui Portugali velkoihinsa. Mikä on seuraava maa?
Jos seuraava maa, joka sortuu velkoihinsa, on Espanja, kuten on uumoiltu, niin se on iso juttu. Espanjassa on lähes 50 miljoonaa asukasta.
Suomenkin vastuita on taas korotettava. Missä on raja?

Tällä tiellä olemme perikadon partaalla tai jopa ylittäneet partaan.
Meidän kansantalous ei yksinkertaisesti kestä tätä menoa.

Nyt vaaleissa on vaihdettava suuntaa. Nykyhallitus joutaa painua vaikka huitsin nevadaan ja tilalle uusi hallitus, joka ajattelee ensin suomalaisia ja vasta sitten muita.

Mikä helkutin maailmanjärjestys se määrää, että meidän suomalaisten veronmaksajien pitää maksaa etelä-Euroopan maiden pankkipiirien ja muiden rahamiesten pelivelkoja ja samanaikaisesti kiristää omaa vyötämme ja kärsiä nahoissamme.

On meillä tyhmät päättäjät nyt remmissä. Heillä on vain yksi vaihtoehto ja se on maksakaa.

Ihan takuulla on monia muitakin vaihtoehtoja, jos vaan on älliä löytää se meidän kannalta paras vaihtoehto.

Perikato = lopullinen, kertakaikkinen häviö, tuho, turma, turmio, loppu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu