Kävin nyt sitten itsekkin katsomassa tuon kuuluisan Annin tarinan. Tyttö puhui ihan fiksusti eikä mielestäni ollut mitenkään kiihkoilevan oloinen. Mutta kun kuunteli niitä asioita, joista hän puhui, minulle tuli väistämättä paha olo ja taisi siinä hieman silmätkin vettyä. Ne eivät suinkaan vettyneet siitä syystä, että olisin ollut hänelle kateellinen ja toivonut itsekkin parannusta, vaan siitä syystä, että ajatteleeko ihmiset oikeasti noin? Että homoseksuaalisuus on melkein kuin tauti, josta voi parantua? Palataanko taas monta vuosikymmentä taaksepäin, jolloin homoseksuaalisuutta pidettiin sairautena? Korviini otti Annin lause, jossa hän sanoi haluavansa olla hetero (vai miten se nyt sanatarkasti menikään). Eikö hänelle käynyt mielessä, että hän oli juuri sitä, mitä Jumala oli hänen tahtonut olla? Ja hän rukoili asiaan muutosta. Olisiko Jumala "muuttanut" hänet heteroksi, jos tyttö ei itse olisi sitä rukoillut..? Sitäpä voi miettiä. Tuntuu pahalta ajatus siitä, että homoseksuaalisuus olisi jotenkin jokin asia, josta kannattaa rukoilla pois ja minua itseäni ehkä hieman ärsyttää se, kun jotkut sanovat, että rukoillaan jonkun homoseksuaalin puolesta, että hän löytäisi sen "oikean" tien. Miksi homoseksuaaleja sitten olisi lainkaan, jos Jumala ei niitä itse olisi luonut? Harva jossakin elämänsä vaiheessa "keksii", että voisinpa olla nyt homo. Jos joku toivoo sydämessään Jumalalta apua homoseksuaalisuuteensa, niin se hänelle suotakoon ja hän voi sitä asiaa Jumalalta rukoilla, mutta mielestäni ei tarvitse lähes sääliä niitä homoseksuaaleja, jotka kokevat olonsa hyviksi ja tasapainoisiksi ja jotka eivät omalle kohdalleen toivo muutosta kyseisessä asiassa. Jokaisen homoseksuaalisuus on henkilökohtainen asia ja jos ihmisellä on hyvä olla ja hän on elämäänsä tyytyväinen, niin silloin toisten tulee olla siitä iloisia (niinkuin kunnon kristityn lähimmäisen kuuluukin) ja rukoilla hänen puolestaan, että hyvä olo saa jatkua lähimmäisen elämän loppuun asti. Itse ainakin toivon kaikille onnellista ja tasapainoista elämää, olkoot sitten tehneet "parannuksen" tai eivät. Jokainen löytäkööt oman sisäisen rauhan juuri sellaisena kuin sen haluaa.
Vastaukset 8
- Kerran nuori
Viisain kommentti, mitä olen tämän aiheen tiimoilta lukenut:)
- adalmiina
Mukava kuulla :)
- Näkökulma
Oletko lukenut Raamatusta, mitä Jumala on luonut? Ja mitä ei? Jumala ei luonut tätä maailmaa tällaiseksi. Ollaan hyvin kaukana raamatullisesta teologiasta, jos ei oteta huomioon syntiinlankeemusta.
Jokainen meistä on rikki, saa ottaa Jumalan sanan lukeakseen ja pyytää Häneltä apua siihen, mikä on se asia omassa elämässä, mihin tarvitsee hänen apuaan. Armo on joka aamu uusi ja avoinna sitä tarvitseville. - adalmiina
Eiköhän Jumala ole luonut kaiken sen, mitä ympärillämme on ja kaikki ihmiset näin ollen ovat Jumalan luomia. Se, millainen tämä maailma nykyisin on, on meidän ihmisten muokkaama, mutta kaikessa näkyy Jumalan tahto. Niin hyvässä kuin pahassa. Kai tähänkin on monta kantaa ja mielipidettä, mutta tämä on minun kantani asiaan.
- Galderas
Kyllä koko olemassaolo on jumalten luomaa - niin näennäisessä hyvässä kuin näennäisessä pahassakin.
- Randomtalker
Erityisesti särähti korvaan lausahdus:
"Siis jos joku murhaaja voi parantaa tapansa niin kai sit voi joku homoki"
Ai että nämä kaksi asiaa ovat Annin mielestä jotenkin verrattavissa...? - adalmiina
Itse ajattelen tuon kommentin jotenkin niin, että tämä Anni käytti murhaajaa vertauskohtana siksi, että se tuli hänelle ehkä ensimmäiseksi mieleen eikä niinkään ajatellut, että rinnastaisi homoseksuaalisuuden murhaajiin. Mielestäni silti tämän kyseisen kampanjan aluillepanijat olisivat voineet olla inhimillisiä ja joko pyytää haastateltavaa muuttamaan vertailukohtaansa tai sitten he olisivat voineet poistaa kyseisen kohdan kokonaan. Mutta on tainnut käydä hyvin selväksi, että tämän kampanjan on tarkoitus olla juuri niin provosoiva ja suorasanainen kuin olla ja voi.
Luin netistä, että erästä iltapäivälehteä oltiin pyydetty korjaamaan otsikko, jossa he väittivät kampanjan rinnastavan homoseksuaalisuuden murhaajiin. Tämä kyseinen iltapäivälehti ei kuitenkaan ollut suostunut tekemään pyydettyä korjausta. Mielestäni hyvä niin, sillä eipä myöskään itse kampanjaa ole muutettu niin, että siitä ei saisi juuri sellaista kuvaa. Asiaa tutkittuani kävi myös ilmi, että kirkolla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä tämän kampanjan kanssa vaan kampanjan ovat laittaneet aluilleen herätysliike/-liikkeet. Lukiessani esimerkiksi arkkipiispan kommenttia asiasta, itselleni tuli hieman lohdullisempi olo siitä, että tämän kampanjan sanoma ei ole kirkon kanta eikä sitä myöskään hyväksytä kirkon piirissä. Arkkipiispa muun muassa sanoi, että kampanja pitäisi lopettaa välittömästi ja että hän ymmärtää täysin, että ihmiset ovat pahoittaneet tästä mielensä. Eräs seurakunta oli jopa lopettanut varojen maksun kyseiselle taholle eivätkä he myöskään enää aikoneet kuljettaa nuorisoaan Maata näkyvissä-tapahtumaan. Joten siis vastarinta kampanjaa kohtaan näkyy muuallakin kuin kirkosta eroamisissa.
Itselleni on tullut sellainen olo, että pikkuhiljaa tätä kaikkea homoseksuaalisuus-pyöritystä voisi alkaa kutsua jo vainona. Viime kesän Pride-iskuista tähän päivään asti on homoseksuaalien asiat olleet hyvinkin pinnalla ja niistä on väännetty kättä kovin ottein. Tulokset väännöistä ovat edelleen olleet epätasa-arvoisia ja seksuaalinen vähemmistö saa edelleen jatkaa oman asiansa puolustamista. Ja vaikka minua kohtaan ei henkilökohtaisesti olekkaan "hyökätty", kaikki nämä viimeaikaiset tapahtumat tuntuvat kuin ne olisivat olleet isku vasten kasvoja. On hyvä, että asioista nyt keskustellaan, mutta todella toivon, että pikkuhiljaa pöly tämän asian tiimoilta alkaisi laskeutua. - Homous On Oikein
Olen usein miettinyt ihmisten kommenteja aiheesta, ja itkenytkin ihmisten julmuutta. Viime viikolla soitin mulle rakkaalle ihmiselle ja sanoin välittäväni hänestä, vain siksi, että joku viitsii puhua asiasta mistä ei ymmäärrä. Homous ei ole synti tai sairaus. Murhaaja on riistänyt toisen hengen, pedofiili on raiskannut lapsen ja raiskaaja on väkisin maannut jonkun, näitä asioita ei voi verrata, ne ei ole yhteismitallisia. Ja kaikille jotka sanovat et kohan homo ei tuu mua kopeloimaan, sanon että on homoilla joku taso, ei nekään paskaan koske
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241272- 761255
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841201Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m8985Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129985- 69903
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.84829Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50682Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.81651- 146584
- 50569
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91567- 27559
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13529- 37528
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää48527- 46523
- 21510
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.88504