Kissa ahmii

Meidän mirrillä ei ilmeisesti ole mitään käsitystä siitä milloin maha on täynnä.. silläkään ei ole mitään merkitystä syömätapoihin paljonko ruokaa antaa, on sitä tarjolla paljon taikka vähän niin kissa ahmii kaiken hetkessä, hyvä jos malttaa hengittää välillä..

Tästä on seurauksena se että kissa oksentaa ruokansa lähes päivittäin, joskus useammankin kerran päivässä jos on käynyt niin harvinaisesti että syö samasta annoksesta kahteen kertaan..

Emme pysty ruokkimaan kissaa ihan vähän kerrallaan parin tunnin välein sillä molemmilla on täyspäiväinen työ. Ennen töihin lähtöä annamme kisulle ruuan, jonka se ahmii, töistä tullessa saa ruuan, jonka ahmii ja illalla ennen nukkumaan menoa saa ruuan, jonka ahmii ja oksentaa AINA matolle..

Korostan vielä että ahmiminen ei voi johtua nälästä, sillä ruokaa on koitettu tarjota reilusti. Myöskään ruuan vähentäminen ei muuta ruokailtu tottumuksia.

Madotamme kissan kahdesti vuodessa joten loisistakaan ei pitäisi olla kyse ja tätä on jatkunut noin kaksi vuotta, kisu on 4-vuotias.

Mikä siis avuksi??
1439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kokeile työpäivän ajaksi vaikka aktivointipalloa, jonne saa jemmattua muroja tai vaikka kuivatun lihan paloja. Niitä on sieltä mahdoton ahmia;) Toinen vaihtoehto on piilotella ruokaa, esim. muroja tai vaikka lihapaloja. Illalla voisi kokeilla syöttää kissaa vaikka hiljakseen kädestä, se lujittaa samalla kissan ja omistajan sidettä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laattapistecollectio kirjoitti:

Meidän mirrillä ei ilmeisesti ole mitään käsitystä siitä milloin maha on täynnä.. silläkään ei ole mitään merkitystä syömätapoihin paljonko ruokaa antaa, on sitä tarjolla paljon taikka vähän niin kissa ahmii kaiken hetkessä, hyvä jos malttaa hengittää välillä..

Tästä on seurauksena se että kissa oksentaa ruokansa lähes päivittäin, joskus useammankin kerran päivässä jos on käynyt niin harvinaisesti että syö samasta annoksesta kahteen kertaan..

Emme pysty ruokkimaan kissaa ihan vähän kerrallaan parin tunnin välein sillä molemmilla on täyspäiväinen työ. Ennen töihin lähtöä annamme kisulle ruuan, jonka se ahmii, töistä tullessa saa ruuan, jonka ahmii ja illalla ennen nukkumaan menoa saa ruuan, jonka ahmii ja oksentaa AINA matolle..

Korostan vielä että ahmiminen ei voi johtua nälästä, sillä ruokaa on koitettu tarjota reilusti. Myöskään ruuan vähentäminen ei muuta ruokailtu tottumuksia.

Madotamme kissan kahdesti vuodessa joten loisistakaan ei pitäisi olla kyse ja tätä on jatkunut noin kaksi vuotta, kisu on 4-vuotias.

Mikä siis avuksi??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu