Heippa!
Ongelmani on ehkä lievemmästä päästä, mutta on kuitenkin jatkunut koko alkutalven. Eli nukahdan hyvin mutta herään yleensä kello 5 aikaan enkä yleensä saa enää unta. Erityisesti, jos aamulla on töissä tärkeä palaveri, seminaari tms. tämä on aiheuttanut jonkinasteisen uupumuksen. Lääkäri antoi Mirtazapin reseptin mikä kyllä parantaa aamuyön unta, mutta en haluaisi sitä syödä koska en koe olevani masentunut. Jatkuva väsymyshän se on joka mielialaa madaltaa. Toki heräily on yksi masennuksen oire. Tuntuu että se aivan aamuyön uni on virkeyden ja mielialan kannalta olennaisin, vaikka alkuyöstä nukkuisinkin vaikka kuusi tuntia.
Onko joku saanut helpotusta aamuyön heräilyyn melatoniinista? Sitä on kaiketi lyhyt- ja pitkäkestoista? Tuleeko täysi vaikutus heti ekana yönä vai vasta viikon päästä? Mitkä annoskoot ja tuotteet on teillä toimineet tällaiseen ongelmaan?
toivotaan että kellon siirto auttaa tähän ongelmaan hiukan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Melatoniini ei kyllä auta ollenkaan, itse olen kokeillut sitä pariin otteeseen sekä lyhyt- että pitkäkestoisena muotona. Se voinee auttaa yli 55-vuotiaita kylläkin.
Moneltako käyt nukkumaan? Jos nukut klo 22 - 05, eikö 7 tuntia riitä? Itse olen herännyt varmaan 15 vuoden ajan joka aamu klo 04, eikä jaksaminen tuota ongelmia ja mieliala on hyvä, jos olen saanut nukuttua tuon 6 tuntia. Aamuyön heräämiseen ei taida auttaa mikään lääke,koska vaikutus yleensä loppuu ennen tuota klo viittä. Yksi kokeilemisen arvoinen on Lyrica, jota unilääkärit ja osa valveutuneista psykiatreista vain osaavat määrätä uneen. Se lisää syvää unta ja vähentää heräilyä. Mirtatsapiini on hyvä unettomuuteen pienellä 3,75 - 15 mg annoksella, paljonko sinulla on? Se ei ole noilla annoksilla masennuslääke, joten sitä voi hyvin syödä uneen vaikka loppuiän. Lyrica sopii hyvin sen kanssa. Stressi se usein herättää, kuten kirjoititkin, jos on aamulla töissä jotain tärkeää. Siihen voi koettaa kognitiivis-behavioraalista terapiaa.
Hei, kiitos vastauksesta. Minulla on ollut sellainen tilanne, että vaikka olen nukkunut periaatteessa ihan hyvin, 6-7 h, olen ollut aivan väsynyt ja mieliala maassa, jos olen herännyt liian aikaisin.
Samantyyppiset oireet ovat nyt toistuneet useana talvena joten ehkä tuo kaamos laukaisee minulla tuollaisen masennuksen. Kirkasvalohoitoa olen käyttänyt mutta ehkä sekin on ajoittunut liian aikaisin aamuun, mikä siirtää sisäistä kelloa niin että herään jo aamuyöstä.
No, nyt syön tuota Mirtaa jonkin aikaa ja itse asiassa tapaan myös psykologia, jonka kanssa noita stressitekijöitä käsitellään. Joten eiköhän tämä tästä!
Ainakin itseäni melatoniini on auttanut. Jos mahdollista, niin yksi vaihtoehto on polttaa ennen nukkumaanmenoa kannabista. Voit olla varma, ettet heräile kesken yötä ja unikin tulee helposti rentoutumisen myötä, mikäli nukahtamisen suhteen on vaikeuksia. Nukut siis kunnon yöunet. Kannabis nostaa kehon tuottaman melatoniinin määrää 4000 %:lla, tutkittu juttu. Se jos mikä tekee olon väsyneeksi.
Monilla unentarve olisi 8-9 tuntia.
6 tuntia on jatkuvana useimmille liian vähän.
Oikeastaan se on aina hyvin yksilöllistä,
ja itse oman rytminsä tietää parhaiten.
Lyrica on melko vahva lääke kivunlievitykseen,
en nyt ensimmäisenä lähtisi suosittelemaan.
Melatonin sitävastoin täysin turvallinen,
sitä lääkärit mielellään kirjoittavat.
Itselleni on siitä ollut apua, vaikka on vain 1mg vahvuus.