Nyt pojan kanssa ollaan syöty perunaa, porkkanaa, kukkakaalia, mangoa ja maissia. Mitä olisi muita hyviä ensisoseita mihin pojan tutustuttaa?
soseista
sosesose
586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Parsakaali ja muita hedelmäsoseita pikkuhiljaa. Sitten voikin jo alkaa tutustumaan puuroon tai lihoihin.
bataatti.
Meillä päärynä oli vauvan ehdotonta herkkua. On lisäksi hellää masulle.
meillä aloitettiin bataatilla, sitten kokeiltiin maissia ja luumua. Nyt ollaan maisteltu sen verran että olen jo yhdistellyt. Bataatti/kukkakaali/parsakaali, maissi/porkkana ja huomenna ajattelin tehdä bataatti/kesäkurpitsa sosetta. Toi luumusose on ollut kyllä hyvä masulle, lisäksi on maisteltu pääsynäsosetta ja mustikkasosetta sekä muussattua banaania. Sinuna en siirtyisi lihaan ja puuroihin ennen kun olet sitä neuvolasta kysynyt. Mutta bataattia, luumua ja pääsynää minä suosittelisin.
Bataatti, kukkakaali, kesäkurpitsa, päärynä, persikka, aprikoosi, mustikka, banaani, omena.. Onhan noita vaikka miten paljon.. Hyvä vinkki on katsoa kaupasta mitä valmisruokiin on laitettu.. Niistä saa vähän vinkkiä, että mitä itse tekisi..