CSS-apua

Terppa.

CSS hajottaa nyt lanttua. Väännän Dreamweaver MX-ohjelmalla CSS-tyylimäärittelyjä, tai ainakin yritän. Mutta kaikki teoriassa yksinkertaisen selkeät ohjeet eivät vaan pelitä käytännössä, tai sitten olen vaan mokaillut. Esimerkiksi kun yritän asettaa CSS-tyyleissä background image-asetuksiksi "no repeat" ja "fixed" niin ainut mikä noin 700 x 600 px kokoisesta taustakuvasta tulee näkyviin on noin 15 pikselin pätkä näytön yläreunassa. Myöskään tekstimuotoilut eivät näkyneet ollenkaan, eli siis mitään alleviivauksia tai muita ei näkynyt, vaikka CSS-tyyleissä näin määritin. Painoin myös apply- sekä ok-nappeja tehtyäni tyylit, joten tallessa ja käytössä niiden pitäisi olla.

So, what's the bloody problem?
9415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Esimerkiksi kun yritän asettaa CSS-tyyleissä background image-asetuksiksi "no repeat" ja "fixed" niin ainut mikä noin 700 x 600 px kokoisesta taustakuvasta tulee näkyviin on noin 15 pikselin pätkä näytön yläreunassa."

Mille elementille olet asettanut taustakuvan? Oletko asettanut sille myös tarvittavat mitat? Ja turhan isolta vaikuttaa koko bg-kuva muutenkin. Fixed ei toimi IE6:ssa kuin bodylle asetettuna.

"Myöskään tekstimuotoilut eivät näkyneet ollenkaan, eli siis mitään alleviivauksia tai muita ei näkynyt, vaikka CSS-tyyleissä näin määritin."

Kuulostaa siltä, että olet tehnyt jotain virheellisesti.

Esität kuitenkin liikaa kysymyksiä näyttämättä varsinaista koodia. Saiskos sen linkin. Arvailemalla auttaminen aiheuttaa usein vain enemmän harmeja.

Äänestä

Laita myös taustakuvan sijanti

background-position

arvoiksi käy pronsentit tai pikselit tai sitten top | center | bottom | left | right
Tai jopa yhdistelmät
background-position : right bottom;

En ole noita koskaan DreamWeaverilla tehnyt mutta kokeile nyt ensimmäiseksi katsella niitä jollain selaimella. DW näyttää sivut kuitenkin vähän sinne päin.

p {text-decoration : overline;}

ei mitään ongelmia selaimilla katsottuna.

Äänestä

Hmm..hyviä pointteja tuli sieltä. Olenkohan tehnyt jo alussa jonkin mokan? Kun aloitin saitin tehtyäni koko hommaa valitsemalla file -> new, niin siinä tuli eteeni jo yksi valintojen viidakko. Valitsin Category: Basic Page ja Basic Page: HTML. Olisiko pitänyt valita category: css style sheet? mutta sitten vaihtoehtoina oli liuta lomakemuotoiluja ym. Ääh, aikaisemmin tein DW 4:llä ja nyt tämä MX tarjoaa ehkä liikaa kaikkea tälle pääkopalle.

Kuva on linkitetty oikeaan paikkaan ja kaikkia value-lukuja kokeiltu, ei mitään muuttanut.

Niin tuosta "mille elementille olen bg:n asentanut?" Hyvä kyskä. Milles se kannattaisi asentaa?

Äänestä
  • "Hmm..hyviä pointteja tuli sieltä. Olenkohan tehnyt jo alussa jonkin mokan?"

    Hyvin todennäköistä, mikäli olet vasta tutustumassa CSS:ään. Ei siitä kuitenkaan pidä lannistua. Oppimiskynnystä pidetään yleisesti hieman korkeahhkona, mutta mielestäni se ei pidä paikkaansa. Myös oldsluul-taulukkotaittoa suosivat ja CSS:ää vaikeaksi sanovat, ovat joskun opetelleet niiden käytön.Kyse onkin lähinä täysin erilaisen, uuden tavan omaksumisesta.

    DW, vaikka hyvä editori onkin, ei välttämättä ole se paras editori CSS:n kanssa leikkimiseen (ainakaan aluksi). TopStyle Pro ja Style Master ovat jo toista maata. Molemmista löytyy toimiva demo ja TopStylestä ilmainen, karsittu versio.

    Olisikohan näistä, ylläpitämistäni ohjeista apua: http://www.yojih.net/fi_cribsheet/

    Äänestä

  • Y_H kirjoitti:

    "Hmm..hyviä pointteja tuli sieltä. Olenkohan tehnyt jo alussa jonkin mokan?"

    Hyvin todennäköistä, mikäli olet vasta tutustumassa CSS:ään. Ei siitä kuitenkaan pidä lannistua. Oppimiskynnystä pidetään yleisesti hieman korkeahhkona, mutta mielestäni se ei pidä paikkaansa. Myös oldsluul-taulukkotaittoa suosivat ja CSS:ää vaikeaksi sanovat, ovat joskun opetelleet niiden käytön.Kyse onkin lähinä täysin erilaisen, uuden tavan omaksumisesta.

    DW, vaikka hyvä editori onkin, ei välttämättä ole se paras editori CSS:n kanssa leikkimiseen (ainakaan aluksi). TopStyle Pro ja Style Master ovat jo toista maata. Molemmista löytyy toimiva demo ja TopStylestä ilmainen, karsittu versio.

    Olisikohan näistä, ylläpitämistäni ohjeista apua: http://www.yojih.net/fi_cribsheet/

    Kiitoksia linkistäsi, se saattaakin auttaa. Tarkoitus olisi vaan sisukkaasti opetella tuo CSS, on se vaan sen verran tyylikkäämpiin teoksiin mahdollistava juttu.

    Yritellään.

    Äänestä

  • Kerstin kirjoitti:

    Kiitoksia linkistäsi, se saattaakin auttaa. Tarkoitus olisi vaan sisukkaasti opetella tuo CSS, on se vaan sen verran tyylikkäämpiin teoksiin mahdollistava juttu.

    Yritellään.

    Suosittelen kyllä myös tuon TopStyle Liten käyttöä aluksi, itse olin ihan hukassa koko hommasta, mutta tuolla pääsi aika hyvin jyvälle. :)

    Niin ja ne CSS-muutoksethan näkyy kunnolla vain selaimella katsottaessa, ei siis siinä DW:n ruudulla (ainakaan 6-versiossa). Kannattaa kokeilla katsoa muutoksia monilla eri selaimilla, myös vanhoilla versioilla (Opera, IE 4:sta ylöspäin, Netscape jne), ei vaan pelkällä IE6:lla.

    Yksinkertaisesti vaan teet sillä Topstylella CSS-tiedoston jonka tallennat samaan kansioon missä sivut on, ja jonka sitten Dreamweaverissa liität sivun yläosaan (attach new style sheet - tai jotain - ei muista ulkoa). :)

    Äänestä

  • Nonna kirjoitti:

    pari juttua toppaa alkuunsa:
    - "add a div", miten ja mistä?
    - DW:n css:n kiinnittäminen (attach) käyttämällä importia johtaa "unexpected error...",

    käytössä DW4, oonko menettänyt jotain näissä css jutuissa?

    Äänestä

  • viiveri kirjoitti:

    Add a div saat kun olet standard-näkymässä ja sieltä insert -> layout objects -> div tag

    toisesta en osaa sanoa. maailma on yhtä unexpected erroria täynnä täälläkin.

    Äänestä

  • Kerbiili kirjoitti:

    Add a div saat kun olet standard-näkymässä ja sieltä insert -> layout objects -> div tag

    toisesta en osaa sanoa. maailma on yhtä unexpected erroria täynnä täälläkin.

    DW4 taitaa olla jo niin vanha ohjelma, että sen CSS-tukea voi kutsua vähintäänkin puutteelliseksi. Kahden viimeisimmän version kehityksessä webstandards.orgin aktiivit ovat olleet konsultoimassa kehityksen aikana, joten niissä tuo on jo aivan toista luokkaa. Kannattaa tosiaan aloittaa vaikka sillä TopStyle Litella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kerstin kirjoitti:

Terppa.

CSS hajottaa nyt lanttua. Väännän Dreamweaver MX-ohjelmalla CSS-tyylimäärittelyjä, tai ainakin yritän. Mutta kaikki teoriassa yksinkertaisen selkeät ohjeet eivät vaan pelitä käytännössä, tai sitten olen vaan mokaillut. Esimerkiksi kun yritän asettaa CSS-tyyleissä background image-asetuksiksi "no repeat" ja "fixed" niin ainut mikä noin 700 x 600 px kokoisesta taustakuvasta tulee näkyviin on noin 15 pikselin pätkä näytön yläreunassa. Myöskään tekstimuotoilut eivät näkyneet ollenkaan, eli siis mitään alleviivauksia tai muita ei näkynyt, vaikka CSS-tyyleissä näin määritin. Painoin myös apply- sekä ok-nappeja tehtyäni tyylit, joten tallessa ja käytössä niiden pitäisi olla.

So, what's the bloody problem?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu