Perimys

On vanhemmat A ja B ja heillä kolme lasta (c, d ja e), jotka kaikki ovat avioliitossa. Kun puoliso A kuolee, kuka perii lapsen c:n sijasta, kun avioliitossaan hän on lapseton. Periikö hänen osuutensa oma aviomies vai kuka?
3137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"heillä kolme lasta (c, d ja e), jotka kaikki ovat avioliitossa."

Miten kuollut voi olla avioliitossa? Siis jos tässä puhutaan siitä, kuka perii c:n sijasta, niin silloinhan c on kuollut?

Siinä tapauksessa c:n osuus menee hänen sisaruksilleen. c:n aviomies ei ole sijaantuloperillinen, eli hän ei peri mitään c:n vanhemman kuollessa.

Äänestä
  • Anteeksi!
    Teksistäni oli pudonnut osa pois enkä tarkastanut sitä ennen lähettämistäni. Kysymys oli siis jakamattomasta kuolinpesästä. Vanhempi A on kuollut ja B on elossa. Sisaruksista c kuoli vanhemman A:n jälkeen. C oli siis avioliitossa ja hänellä ei ollut lapsia avioliitossaan. Onko hänen miehensä sijaantuloperillinen. Olen saanut tietoja, että hän on. Siksi haluan tarkistaa asian.

    Äänestä

  • RSV kirjoitti:

    Anteeksi!

    Mikäli C oli kuolleessaan avioliitossa ja hänellä ei ollut rintaperillisiä, C:n leski perii hänet ensisijaisena perillisenä. C:n kuolinpesään kuuluu myös osuus jakamattomasta kuolinpesästä, jossa C oli osakkaana. Tässä mielessä C:n leski "perii" myös aviopuolisonsa aiemmin kuolleen vanhemman A.

    Kun C:n leski aikanaan kuolee, niin hänen kuolinpesänsä osakkaita ovat myös C:n toissijaiset perilliset, eli D ja E (tai mikäli B on vielä elossa, niin B).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

RSV kirjoitti:

On vanhemmat A ja B ja heillä kolme lasta (c, d ja e), jotka kaikki ovat avioliitossa. Kun puoliso A kuolee, kuka perii lapsen c:n sijasta, kun avioliitossaan hän on lapseton. Periikö hänen osuutensa oma aviomies vai kuka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu