rintamöhnä

onko normaalia, että rinnoista tulee joskus sellasta valkosta möhnää, jota voi nänneistä rapsutella pois?Tulee vähän ja on sellasta kuivunutta paakkua?
2215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joo mul on sama homma aina välillä, en oo ikinä erityisemmin huomioinut sitä, kun oon ajatellut et se on normaalia. Jospa joku fiksumpi vastais ja kertois jos on aihetta huoleen..

Äänestä
  • Hei - olen potenut samaa ongelmaa noin viiden vuoden ajan. Olen läpikäynyt kolme raskautta ja imettänyt kutakin lastani noin kolme vuotta. Nuorimmaiseni ollessa jo melkein 10-vuotias alkoi rinnoistani tihkua jotain, joka kovettui rapsuttelukuntoon. Kävin mammografiassa ja diagnoosi löytyi: mastopatia eli maitorauhaseni täyttyvät maidolla ja osa niistä tihkuu itsestään pois. Rinnat ovat todella arat kaksi viikkoa ennen kuukautisia. Kolme kertaa rauhasia on tyhjennetty neulalla ja erite on ollut keltaisesta maidosta aivan tumman vihreään - uskomatonta, mutta lääkärin mukaan se on hapannutta maitoa. Samaisen lääkärin mukaan tällainen vaiva on melko yleinen nuorilla naisilla, mutta minulla noin 50-vuotiaalla harvinainen. - Eräänkin kerran olen säikähtänyt rinnoissani tuntuvaa pallukkaa - enkä ole heti päässyt mammografiaan, joten olen joutunut elämään epävarmuudessa useita viikkoja = piinaavaa, mutta helpotuksen tunne tilanteen selvittyä on hivelevä. - Siispä vaiva on kiusallinen ja tiedän, että joillakin nännin lähellä oleva täysi rauhanen saattaa tyhjentyä saunoessa tai etelän lämmössä liaten päällyspuseron. Eräs kohtalotoveri kertoi, että hän imettää miehellään nämä moskat pois. - Keinoja on monia, mutta ajatelkaa, että tämä vaiva ei ole pahanlaatuinen kuten monilla "sisarillamme". Suomalainen nainen on oppinut kestämään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tissi kirjoitti:

onko normaalia, että rinnoista tulee joskus sellasta valkosta möhnää, jota voi nänneistä rapsutella pois?Tulee vähän ja on sellasta kuivunutta paakkua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu