PERSUJEN MOLLAAJAT

Teette hyvää vaalikampanjaa.Kiitos siitä. Nythäsn suositaan heikompiosaisten huomiota, siis äänestäkäämme näitä mollattuja, uhallakin ja monesta muusta syystä.
44376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Äänestetään mielummin vastuullisia ja faktat tuntevia, eikä mitään virsuaalitodellisuudessa eläviä populisteja.

Äänestä

Kaikkihan ovat vastuullisia. Mutta KENELLE he ovat vastuussa. Esim. Hämeenlinnan valtuutetut eivät tunnu olevan vastuussa ainakaan valisijoilleen eli kunnallisveroa maksaville kaupunkilaisille. Joten esim. tuota, mielestäni aika tärkeää faktaa he eivät tunne.

Äänestä

Tuohan persut huumoria muutoin kuivaan politiikkaan, muuten siinä ei sitten olekkaan sitä selkeätä linjaa, muuta kuin kitinä.

Äänestä
  • Sanoppa se, kenellä on. Sano se niin, että sen voi uskoa. Näyttöä ei ole ainakaan viimeisiltä vuosilta.
    Kyllä on ollut naurussa pitelemistä, kun valehtelevat silmät kirkkaina ja luulevat uskottavan siis ne hallitusvastuussa olevat.

    Äänestä

  • Älä kuule ala yhtään kirjoitti:

    Sanoppa se, kenellä on. Sano se niin, että sen voi uskoa. Näyttöä ei ole ainakaan viimeisiltä vuosilta.
    Kyllä on ollut naurussa pitelemistä, kun valehtelevat silmät kirkkaina ja luulevat uskottavan siis ne hallitusvastuussa olevat.

    Jos ne kertois vaikka miten ne aikoo rahoittaa ne kaikki lupaamansa asiat?

    Äänestä

  • Wennamo kirjoitti:

    Jos ne kertois vaikka miten ne aikoo rahoittaa ne kaikki lupaamansa asiat?

    Onhan ne kertonu: ei ulkolaisten hyysäämistä, ei tuhlausta EU:hun (vain tampio maksaa sinne enemmän kuin saa!), ei kalliita Hornetteja tms.
    Minä ainakin äänestän persua Iittalasta.;)

    Äänestä

  • Wennamo kirjoitti:

    Jos ne kertois vaikka miten ne aikoo rahoittaa ne kaikki lupaamansa asiat?

    Kerro ite jotain

    Äänestä

  • Älä kuule ala yhtään kirjoitti:

    Sanoppa se, kenellä on. Sano se niin, että sen voi uskoa. Näyttöä ei ole ainakaan viimeisiltä vuosilta.
    Kyllä on ollut naurussa pitelemistä, kun valehtelevat silmät kirkkaina ja luulevat uskottavan siis ne hallitusvastuussa olevat.

    no niin

    Äänestä

  • Wennamo kirjoitti:

    Jos ne kertois vaikka miten ne aikoo rahoittaa ne kaikki lupaamansa asiat?

    Verot rikkaillekin, että siitä

    Äänestä

  • Wennamo kirjoitti:

    Jos ne kertois vaikka miten ne aikoo rahoittaa ne kaikki lupaamansa asiat?

    Jyrki-boy järkkää kato vippiä maailmalta. Matalakorkosta lyhytaikaista. sielt pesee!

    Äänestä

  • Aina Suomalainen kirjoitti:

    Onhan ne kertonu: ei ulkolaisten hyysäämistä, ei tuhlausta EU:hun (vain tampio maksaa sinne enemmän kuin saa!), ei kalliita Hornetteja tms.
    Minä ainakin äänestän persua Iittalasta.;)

    Mä äänestän aina Kekkosta!

    Äänestä

  • Wennamo kirjoitti:

    Jos ne kertois vaikka miten ne aikoo rahoittaa ne kaikki lupaamansa asiat?

    Eipä tullut niitä menneen neljän vuoden aikanakaan. Paljon meni, ja vieläkin menee joka päivä kauppareissuilla ainakin. Tulematta jäi luvatut.

    Äänestä

Siinä ei koskaan eikä missään ole selkeitä linjoja.

Äänestä

Voi olla että tuovat liikaakin huumoria eduskuntatyöhön. Jossei muuta niin tavatonta huumoria ainakin.

Äänestä
  • Ja tahatonta

    Äänestä

  • humööriä meinaan kirjoitti:

    Ja tahatonta

    Ja paljon

    Äänestä

On ne noi meidän edustajat viisaita, mutta kun ne on niitä jälkiviisaita. Tänäänkin ent. työministeri Tarja G. tykkää, että kansalle olisi pitänyt olla avoimempia EU:oon siirtymisessä. (HÄSA 27.3)
Puhuttiin vain markoista euroihin siirtymisistä....
Taas naurattaako, halloooooo " Huumori Pl." edellä. Mua ei. Kuin moni tiesi kuratalouksien tukemisista, miljoonamksuista miljoonapankeille.

Äänestä
  • Tosi hyvä!

    Äänestä

Milloin porvaripuolueet ovat köyhien asioita olleet parantamassa? Ei ikinä. Taitaa "kapinoitsija" olla porvarien vaaliagentti.

Äänestä

Kyllä mä ainakin äänestän persuja,se on jo nähty mitä touhu on kun johdossa on demarit,keskusta tai kokoomus ne ei tee muuta kun kumartaa eu:hun ja pyllistää kotimaahan.
Se että pystyykö persut sen parempaan jää nähtäväks, on siinä se hyvä puoli että ei se touhu ainakaan pöllömmäks voi mennä ja ainahan mekin voidaan pyytää sieltä eu:sta takaspäin rahaa jos oikeen huonosti käy-
Jos en ihan väärin muista niin meillehän valehdeltiin aikoinaan että me ollaan nettomaksajia eu:hun.....joopa joo tuuli huulia heiluttaa ja kansa uskoo!!!!

Äänestä
  • Kuulkai hei, ei tarvi ees mennä sinne kivijalan pajatsolle, että pääsis lahjottaan €uron, kun manimme mennee manjaana-Manolitoille sun Zorbaxille. Sinne ne mennee etelään kaikki, eikä piisaakka.
    Hakekai löperö-Lipponen ja elinkeinoasiamies Aho esille, ett saadaan kiittää vinhasti.
    Ja kiitos myös Kattainen-Kiviniämi -kaksikolleki. Että kiitos!

    Äänestä

  • Katainenkin uhoo, että työllisyyden takia meidän tulee huolehtia näistä velkataakoista. Kenen rahat siellä likoo, kenestä se oikeesti huolta kantaa.
    Aika usein vaatteissa kaupoissamme lukee "made in Portugal". Miten se vaikuttaa työllitävästi Suomessamme, olen alkanut ajattelemaan. Kuka keksii vastauksen ?

    Äänestä

  • Rättärimolla kirjoitti:

    Katainenkin uhoo, että työllisyyden takia meidän tulee huolehtia näistä velkataakoista. Kenen rahat siellä likoo, kenestä se oikeesti huolta kantaa.
    Aika usein vaatteissa kaupoissamme lukee "made in Portugal". Miten se vaikuttaa työllitävästi Suomessamme, olen alkanut ajattelemaan. Kuka keksii vastauksen ?

    Sinä sen sanoit!

    Äänestä

sitä odotellessa HURRRRRRAAAAA!
katjainen kansa vapiskoon pelossaan.

Äänestä

On se ihme, että Suomen pelastajaksi valitaan aina näitä puolivaloilla kulkevia hörhöjä. Ihan niin kuin aikanaan humanoidit sun muut kaukaisten planeettojen eläjät. Niin nekin valitsivat näitä lieväst sanottuja hivenen onnellisia immeisiä sanan saattajikseen. Soini tulee, Soini pelastaa. Hallelujaa!

Äänestä

Kukas muu sitten on ollut se pelastaja. Suomi on kohta myyty. Ollaan kerjuujonossa tällä menolla.
Protestia kehiin, ei tyydytä nykymeno.
Kerjäläisille maksetaa matkailua, oma kansa näkee nälkää. En minä, mutta Sivistykseen ei kuulukkaan olla ihan itsekäs- rakastaa lähimmäistä se kuuluu. Mutta nuo kesälomamatkailevat eivät kuulu siihen sakkin.

Äänestä

Taas nähtiin mitä persut ovat.Takinkääntäjiä siellä tuntuu olevan.Moottoritien katteen rakentamisessa mielipiteet vaihtuu aika taajaan.Ei sillä että kaikkien tarvitsisi olla samaa mieltä puolueessa,mutta jos kerran on jonkun mielipiteen sanononut ,niin siinä pysyköön.

Äänestä

Nyt on mielenkiintoista lukea kommentteja, kun joitakuita pelottaa. Kehotan miettimään, miltä on tuntunut monesta jo kauvan ( ainakain 4 vuotta), siis niitä vähäosaisempia. He ovat kokeneet jo kauhua oman elonsa kautta, aina on käyty pussilla- kun suurille tarvetta on ilmaantunut. Tähän käyttäytymiseen on toivottu muutosta ja kansa on äänestänyt äänillään.
Presidentti Halonen sanoi hyvin ( jotensakin näin) Hyvä että kansa on äänestäntyt kopeissa, ettei kaduilla. Viitannee kohti Libyaa ym. sotaisia tantereita. Olkaa onnellisia vielä.
Tänään peltään Suomen jakamien avustusten pienenmistä. Kuka kertoisi, kuinka suuria avustuksia esim. Portugali maksaa kehitysapua, tai Kreikka tai.... ketä me nyt veloissa kovalla halulla olemme auttamassa. Ihmeellinen oravanpyörä.

Äänestä

Suoraan kysymykseen suora vastaus. Eihän täysvelkaiset valtio (Portugali, Kreikka. ym) maksa euroakaan. Muut EU.maat hoitavat senkin maksun, kuten Suomikin. Olemme sitoutuneet maksamaan kaikkien, jotka hätään ovat joutuneet. Tämä on yhteinen tehty sopimus..

Äänestä

Persujen mollaamista jatkaaHäSan alanurkka kirjoituksessa tämä kaikkitietävä toimittaja.Ressukkaa vaivaa sekin kun Stubb kehui Soinia hyväksi jätkäksi,sehän on hyvä jätkä.Vetäköön kirjoituksen siihen toiseen reikäänsä joka on ruskea.Ei ole ihme jos HäSän tilaukset ovat laskeneet kun talossa ei ole ammattitaitoisia toimittajia.Muuten Hägglundin kirjoitus lihavista naisista osui näköjään ihan nappiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kapinoitsijat kirjoitti:

Teette hyvää vaalikampanjaa.Kiitos siitä. Nythäsn suositaan heikompiosaisten huomiota, siis äänestäkäämme näitä mollattuja, uhallakin ja monesta muusta syystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu