ANEEMINEN VAASA

KÄRSIIKÖ VAASA JOSTAIN SAIRAUDESTA KUN SE ON NIIN ANEEMINEN? VITAMIININ PUUTOS? KÄSITTÄMÄTTÖMÄN ANEEMISEKSI ON MENO KYLÄSSÄ MENNYT. EI RISTIN SIELUA MISSÄÄN. KUIN KOKO KAUPUNKI OLISI SULJETTU.
EI HYVÄLTÄ NÄYTÄ...
6584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei kärsi sairaudesta! ainoa asia mikä Vaasaa vaivaa on sinunlaisesi pikku mussuttajat.

Vaasa on taide ja musiikki kaupunki, josta on monet merkittävät vaikuttajat lähteneet liikkeelle/ saanut alkunsa

Vaasassa on hyvä ilmasto, kauniin maisemat ja kaikki tarvittavat palvelut.

Menoa löytyy jos vaan tietää minne mennä ja missä olla milloinkin.

Ei kuule hyvä laps avaa jo silmäs äläkä sammu ennen pikku kakkosta, niin näät meininkiä.
ja jos oot maanantaina ollu sitä menoa etsimässä, niin ymmärrän täysin tyhjän kaupungin, mutta meeppä viikon loppuisin tutkailemaan vaasan elämää. äläkä vaan mene soittaa suuta väärille nuorille.

Äänestä
  • VAASA ON ANEEMINEN MESTA SIITÄ EI PÄÄSE YLI EIKÄ YMPÄRI. KUN TULEE KEHÄ KOLMOSEN SISÄLTÄ PIIPAHTAMAAN VAASAAN JÄRKYTYS ON SUURI. EI VOI KUIN IHMETELLÄ MITEN KÄSITTÄMÄTTÖMÄN KUOLLUT PAIKKA VAASA ON. EI RISTIN SIELUA MISSÄÄN. KUIN KOKO KAUPUNKI OLISI SULJETTU. HILJAISTA HYSSYTTELYÄ.
    VAASAN TAIDE JA MUSIIKKITARJONTA ON KYLLÄ SEN VERRAN SUPPEAA ETTÄ SE EI SAA PORUKKAA LIIKKEELLE.
    JOKA PAIKASTAHAN ON MERKITTÄVIÄ VAIKUTTAJIA LÄHTENYT LIIKKEELLE. KETÄ ERITYISESTI TARKOITAT?
    HYVÄ ILMASTO VAASASSA? HAH! KEVÄTKIN TULEE KUUKAUTTA MYÖHEMMIN VAASAAN KUIN ETELÄ-SUOMEEN. VENEET ON VESILLÄ KUUKAUTTA AIEMMIN ETELÄSSÄ KUIN VAASASSA. KAIKKI TARVITTAVAT PALVELUT? ILMEISESTI, JOS TYYTYY VÄHÄÄN. ELI MAITOKAUPPAAN JA LEKURIIN. MENOA LÖYTYY JOS VAIN TIETÄÄ MINNE MENNÄ JA MILLOIN? EIPÄ VAAN AINAKAAN NÄY MISSÄÄN VAIKKA KUINKA KIERTÄÄ. JA NYT KUN OPISKELIJAT STARTTAAVAT VITTUUN VAASASTA KESÄKSI KYLÄ KUIHTUU LÄHES OLEMATTOMIIN. AIVAN KUIN OLISI TULLUT JONNEKIN KAUHAJOELLE TAI MUUHUN PIENEEEN PITÄJÄÄN KUN TÄNNE KURVAILI SUORAAN MUIDEN KAUPUNKIEN HULINASTA. VAASA ON AUTTAMATTOMASTI MAASEUTUA. EI SÄVÄYTÄ! AHDISTAVA MEININKI. KÄY SINÄKIN VÄLILLÄ KURKISTAMASSA KAUPUNGILLA NIIN EHKÄ HUOMAAT JOTAIN MUTTA JOS ISTUT NETISSÄ JA TV:N ÄÄRESSÄ KAIKET PÄIVÄT JA ILLAT NIIN EI MIKÄÄN IHME ETTET MISTÄÄN MITÄÄN TIEDÄKÄÄN, LUULET VAIN PEHMOISIA.

    Äänestä

  • ANEEMINEN kirjoitti:

    VAASA ON ANEEMINEN MESTA SIITÄ EI PÄÄSE YLI EIKÄ YMPÄRI. KUN TULEE KEHÄ KOLMOSEN SISÄLTÄ PIIPAHTAMAAN VAASAAN JÄRKYTYS ON SUURI. EI VOI KUIN IHMETELLÄ MITEN KÄSITTÄMÄTTÖMÄN KUOLLUT PAIKKA VAASA ON. EI RISTIN SIELUA MISSÄÄN. KUIN KOKO KAUPUNKI OLISI SULJETTU. HILJAISTA HYSSYTTELYÄ.
    VAASAN TAIDE JA MUSIIKKITARJONTA ON KYLLÄ SEN VERRAN SUPPEAA ETTÄ SE EI SAA PORUKKAA LIIKKEELLE.
    JOKA PAIKASTAHAN ON MERKITTÄVIÄ VAIKUTTAJIA LÄHTENYT LIIKKEELLE. KETÄ ERITYISESTI TARKOITAT?
    HYVÄ ILMASTO VAASASSA? HAH! KEVÄTKIN TULEE KUUKAUTTA MYÖHEMMIN VAASAAN KUIN ETELÄ-SUOMEEN. VENEET ON VESILLÄ KUUKAUTTA AIEMMIN ETELÄSSÄ KUIN VAASASSA. KAIKKI TARVITTAVAT PALVELUT? ILMEISESTI, JOS TYYTYY VÄHÄÄN. ELI MAITOKAUPPAAN JA LEKURIIN. MENOA LÖYTYY JOS VAIN TIETÄÄ MINNE MENNÄ JA MILLOIN? EIPÄ VAAN AINAKAAN NÄY MISSÄÄN VAIKKA KUINKA KIERTÄÄ. JA NYT KUN OPISKELIJAT STARTTAAVAT VITTUUN VAASASTA KESÄKSI KYLÄ KUIHTUU LÄHES OLEMATTOMIIN. AIVAN KUIN OLISI TULLUT JONNEKIN KAUHAJOELLE TAI MUUHUN PIENEEEN PITÄJÄÄN KUN TÄNNE KURVAILI SUORAAN MUIDEN KAUPUNKIEN HULINASTA. VAASA ON AUTTAMATTOMASTI MAASEUTUA. EI SÄVÄYTÄ! AHDISTAVA MEININKI. KÄY SINÄKIN VÄLILLÄ KURKISTAMASSA KAUPUNGILLA NIIN EHKÄ HUOMAAT JOTAIN MUTTA JOS ISTUT NETISSÄ JA TV:N ÄÄRESSÄ KAIKET PÄIVÄT JA ILLAT NIIN EI MIKÄÄN IHME ETTET MISTÄÄN MITÄÄN TIEDÄKÄÄN, LUULET VAIN PEHMOISIA.

    Ei vika ole aina pelkästään paikassa, on helpompi syyttää paikkaa jossa asuu, kuin yrittää itse keksiä jotain mielekestä tekemistä. Syy löytyy usein vain mielenköyhyydestä. Aina jotkut haluavat vain valittaa valittamisen halusta.

    Äänestä

Ole hyvä ja lähde Vaasasta pois!Vaasan elämä piristyy kummasti,kun tollaset raukkamaiset valittajat saadaan täältä pois.Eikö se oo kuule ittestä kiinni,mitenkä elämänsä kokee?!Jos sun elämä on aneemista,niin ei se varmaan oo siitä kiinni missä kaupungissa oleilet.

Äänestä
  • TIEDOKSESI VAIN ETTÄ ASUN JO MUUALLA, MUTTA JOUDUN VÄLILLÄ KÄYMÄÄN VAASASSA JA ERO ON NIINKUIN PÄIVÄLLÄ JA YÖLLÄ MUIDEN KAUPUNKIEN VIREYDEN KANSSA VERRATTUNA VAASAN NUUPAHTANEISUUTEEN. ETTEKÖ ITSE SITÄ NÄE, OLETTEKO NIIN NUUPAHTANEITA ITEKIN JO?

    Äänestä

  • TUPPUKYLÄ kirjoitti:

    TIEDOKSESI VAIN ETTÄ ASUN JO MUUALLA, MUTTA JOUDUN VÄLILLÄ KÄYMÄÄN VAASASSA JA ERO ON NIINKUIN PÄIVÄLLÄ JA YÖLLÄ MUIDEN KAUPUNKIEN VIREYDEN KANSSA VERRATTUNA VAASAN NUUPAHTANEISUUTEEN. ETTEKÖ ITSE SITÄ NÄE, OLETTEKO NIIN NUUPAHTANEITA ITEKIN JO?

    Olisi kannattanut käydä se lukio, niin onnistuisi se oikeinkirjoituskin paremmin.
    Siksi toiseksi, lopeta se HUUTAMINEN ääliö!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EI HYVÄ kirjoitti:

KÄRSIIKÖ VAASA JOSTAIN SAIRAUDESTA KUN SE ON NIIN ANEEMINEN? VITAMIININ PUUTOS? KÄSITTÄMÄTTÖMÄN ANEEMISEKSI ON MENO KYLÄSSÄ MENNYT. EI RISTIN SIELUA MISSÄÄN. KUIN KOKO KAUPUNKI OLISI SULJETTU.
EI HYVÄLTÄ NÄYTÄ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu