Sammakot

Näitä juttuja lukiessa tulee mieleen vanha satu kahdesta sammakosta.

Sammakkoveljekset Optimisti ja Pessimisti asustelivat lammella jonka lähettyvillä oli suuri navetta. Eräänä päivänä Pessimisti päätti lähteä tutkimaan navettaa tarkemmin. Kuinkas sattuikaan, Pessimisti putosi retkellään sankoon jossa oli vastalypsettyä maitoa. Tavoilleen uskollisena Pessimisti jäi odottelemaan sangon pohjalle josko maidon pinta laskisi ja Pessimisti pelastuisi pälkähästä.

Huonostihan siinä Pessimistille odotellessa kävi.

Optimisti ihmetteli muutaman päivän Pessimistin retken kestoa ja lähti etsimään veljeään. Vaikkakin Optimisti oli tarkka liikkeissään, niin kuinka ollakaan, hänkin pudota molskahti maitoastiaan. Optimisti ei onnettomuudesta kuitenkaan hätääntynyt vaan ryhtyi polskuttelemaan ja hyppimään henkensä pitimiksi.

Siinä polskutellessaan Optimisti huomasi ettei maidon pinta laskenut, se kun alkoi pikkuhiljaa jalostua voiksi. Optimistin kova työ palkittiin ja voi alkoi kantaa Optimistin jalkojen alla.

Pitkällä loikalla Optimisti hyppäsi vapauteen jättäen jälkeensä astiallisen arvokasta voita.

Poistuessaan navetasta Optimisti haistoi kumman löyhkän. Pessimistivainaahan se siellä löyhkäsi. Kellui hengettömänä sangossa odottelemassa maidon pinnan alentumista.

Mitä tästä opimme?

Emme mitään.

Optimisti kyllä pärjää.

Pessimisti taas ei enää näe eikä kuule mitä ympärillä tapahtuu, pessimisti kun kelluu ja odottelee.
0129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


optimisti kirjoitti:

Näitä juttuja lukiessa tulee mieleen vanha satu kahdesta sammakosta.

Sammakkoveljekset Optimisti ja Pessimisti asustelivat lammella jonka lähettyvillä oli suuri navetta. Eräänä päivänä Pessimisti päätti lähteä tutkimaan navettaa tarkemmin. Kuinkas sattuikaan, Pessimisti putosi retkellään sankoon jossa oli vastalypsettyä maitoa. Tavoilleen uskollisena Pessimisti jäi odottelemaan sangon pohjalle josko maidon pinta laskisi ja Pessimisti pelastuisi pälkähästä.

Huonostihan siinä Pessimistille odotellessa kävi.

Optimisti ihmetteli muutaman päivän Pessimistin retken kestoa ja lähti etsimään veljeään. Vaikkakin Optimisti oli tarkka liikkeissään, niin kuinka ollakaan, hänkin pudota molskahti maitoastiaan. Optimisti ei onnettomuudesta kuitenkaan hätääntynyt vaan ryhtyi polskuttelemaan ja hyppimään henkensä pitimiksi.

Siinä polskutellessaan Optimisti huomasi ettei maidon pinta laskenut, se kun alkoi pikkuhiljaa jalostua voiksi. Optimistin kova työ palkittiin ja voi alkoi kantaa Optimistin jalkojen alla.

Pitkällä loikalla Optimisti hyppäsi vapauteen jättäen jälkeensä astiallisen arvokasta voita.

Poistuessaan navetasta Optimisti haistoi kumman löyhkän. Pessimistivainaahan se siellä löyhkäsi. Kellui hengettömänä sangossa odottelemassa maidon pinnan alentumista.

Mitä tästä opimme?

Emme mitään.

Optimisti kyllä pärjää.

Pessimisti taas ei enää näe eikä kuule mitä ympärillä tapahtuu, pessimisti kun kelluu ja odottelee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu