Olen ostamassa asuntoa Lahdesta ja harkitsen eri vaihtoehtoja/kaupunginosia. Aluksi suosikkialueitani olivat Jalkaranta ja Ankkuri, mutta nyt olen alkanut miettiä myös muita vaihtoehtoja. Ankkuri on aivan liian tiiviisti rakennettu eikä siellä ole metsää. Lisäksi liikennettä/ulkoilevia ihmisiä on paljon. Myöskin sataman lokit arveluttavat... Jalkaranta on väljemmin rakennetttu ja sieltä löytyy luontoakin mutta jotenkin vain ei "nappaa". Ankkurin rannoille sentään paistaa aurinko, Jalkarannan ranta-alueet ovat jotenkin varjoisia.
Haluan kuitenkin lähelle järveä, luontoa ja metsää. Hyvät, rauhalliset ulkoilumahdollisuudet ovat plussaa. Siinä mielessä Möysä ja Tonttila houkuttelevat. Ei paljonkaan liikennettä eikä ruuhkia, Joutjärvi ja mahdollisuus ulkoilla ilman liiian suuria ihmismassoja. Olen myös kuullut että Joutjärven voi kiertää lenkkeillen.
Mutta... Olen kuullut että Tonttilassa on paljon syrjäytyneitä, alkoholi- ja huumeongelmia. Lisäksi useimmat kerrostalot vaikuttavat ränsistyneiltä. Voitko kuitenkin suositella Tonttilaa vai olisiko viisainta pysyä sieltä kaukana?
Haluan kuitenkin lähelle järveä, luontoa ja metsää. Hyvät, rauhalliset ulkoilumahdollisuudet ovat plussaa. Siinä mielessä Möysä ja Tonttila houkuttelevat. Ei paljonkaan liikennettä eikä ruuhkia, Joutjärvi ja mahdollisuus ulkoilla ilman liiian suuria ihmismassoja. Olen myös kuullut että Joutjärven voi kiertää lenkkeillen.
Mutta... Olen kuullut että Tonttilassa on paljon syrjäytyneitä, alkoholi- ja huumeongelmia. Lisäksi useimmat kerrostalot vaikuttavat ränsistyneiltä. Voitko kuitenkin suositella Tonttilaa vai olisiko viisainta pysyä sieltä kaukana?
Vastaukset 15
Vanhimmat
No, itse ainakin olen viihtynyt vuosikymmenen. Onhan täällä välillä levotontakin mutta keskittyy lähinnä öisin ostarin kulmille kuten varmaan lähes joka lähiössä. Muuten on aika rauhallista ja välillä vähän liiankin.
Seutu on kyllä aika rähjäinen rikkinäisine bussipysäkkineen ym. ja tiet vähän huonossa kunnossa. Vanha asuinalue ja kaupungilla ei rahaa niin tietäähän sen.
Kariston kauppakeskus avautuu pian ja sinne menee kävelytie Tonttilasta eli ainakin palvelut paranee. Tosin liikenneyhteydet on hyvät keskustaankin.
Oma mielipide vain ja vaikka itse viihdynkin niin joku muu on varmaan eri mieltä.
.
.
Tonttila on luonnonläheinen, ekologinen ja rauhallinen asuinyhteisö ja lähiö. Lähellä metsää, järvi, latuja ja pururatoja käyskentelyyn. Joutjärven kierto on suositeltava lenkki, n. 4-5 km järven ympäri; hyviä teitä ja vaihtelian jylhiä maisemia. Syrjäytyneisyysn on liioiteltua. Pari ostarikapakkaa kerää etenkin kesäisin vähän levottomampaa kansanosaa, muttan jossain heidänkin on saatava olla. Tonttila kuuluu kaunpugin kehittäiskohteisiin ja alueella tulee tapahtumaan lähivuosina paljon parantamista. Tonttilan alueella on paljon osakeomistusasumista ja Ristkarissa on osa vuokrataloja. Asukkaissa on kaikkia vauvasta vaariin ja mummoihin, eläkeikäisten osuus on suuri, ja se takaa rauhallisuutta. Aluetta palvelee peräti kolme lähikauppaa muutaman sadan metrin säteellä. Kohta avataan lounaskahvila Eveliina, mitä kaivataan. Entisestään on hyvä pizzeria-kabap-paikka Dalaman. Kioskia tarvitaan, kun yksi lopetti ja R-kiska purettiin K-marketin laajennuksen tieltä. Olen asunut Tonttilassa vuodesta 1982 ja olen tyytyväinen. Asuntojen hinta-laatutaso on tasapainossa ja Lahden edullisimpia Liipolan jälkeen. Suosittelen.
.
laune on mun mielestä paras alue.
Ankkuri: lähellä keskustaa
Vesijärvi (Lahden suurin järvi, veneilymahdollisuus ym.)
aurinkoiset rannat
uudet asunnot
satama, Sibeliustalo, risteilymahdollisuus
kaunis yleisilme, istutukset, jalkakäytävät ym. hyvässä kunnossa
-asunnot kallita ja rakennetty liian tiiviisti
-sataman lokit, satama ajoittain levoton ja äänekäs paikka
-ei metsää, tuulisuus
Jalkaranta: kaunista ja hyvinhoidettua seutua, rakennettu väljästi
Vesijärvi, tosin se varjoinen puoli
- kallis alue asua
Keskusta,Paavola, Kariniemi: kaikki palvelut lähellä
-kallis alue asua
-levotonta, etenkin viikonloppuisin
Asemantausta, Laune, : monipuoliset palvelut lähellä
rautatieasema lähellä
-liikenneruuhkat -ja saasteet
-ei järveä
Saksala: edullinen
melko lähellä keskustaa
luonto, väljyys, ulkoilumahdollisuudet
-ei järveä
Möysä: lähellä keskustaa
Joutjärvi
hyvät palvelut
-liikennettä joka suuntaan
Mukkula, Kilpiäinen,: lähellä luontoa ja useampi järvi lähellä
erilaisia asumisvaihtoehtoja, edullinen
-kaukana keskustasta
-teollisuusalueita matkalla keskustasta (mm. Niemi)
Metsäkangas, Kärpänen, Riihelä: luonto, ulkoilumahdollisuudet
edullinen
-kaukana keskustasta
-ei järveä
Ahtiala: luonto, Alasenjärvi
edullinen
-kaukana keskustasta
Kivimaa, Kiveriö: monipuolinen asuntotarjonta
melko lähellä keskustaa
-ei järveä
-paljon mäkiä
-ei uudisrakentamista
Liipola: Launeen palvelut lähellä
luonto, metsät
edullisimmat asunnot
-ei järveä
-sosiaaliset ongelmat
VIELÄ/MÖYSÄ: Hyvät palvelut, mm. kauppoja, R-kiska, kahviloita, ravintoloita, vaateateljee, kauneushoitola, parturi-kampaamoita, ja peräti seitsemän thai-hieromoa, niistä vivi yksi Karjalankadulla, yksi Lounaalla, se paras?
Sopenkorpi ja Hennala myös melko lähellä keskustaa ja on oma pikkujärvikin lähellä eli Mytäjäinen.
Jos 70-luvulla rakennetut neukkukkuutiot kiinnostavat, niin niitä riittää runsaasti Tonttilassa. Ja jos putki- ja viemäriremontit, hissiremontit ja julkisivuremontit eivät pelota, niin mikäpä ettei.
Niinpä... asunnot ovat vanhoja joissa vanhanaikaiset pohjaratkaisut, ei saunaa eikä kunnon ilmastointia ym. nykyajan juttuja. Ja Ankkurissa pääsee oikeasti kävelemään järven rannassa... Joutjärven lenkki kiertää lähistön katuja... joskus voi järvi jossain pilkahtaa.
juu
Jos noi oli aloittajan vaihtoehdot, mistä pitää valita, niin Ankkuri.
Ankkuriin asutetaan mamut, kunhan saavat oleskeluluvat kuntoon.
Eiköhän ketjun aloittaja neljässä vuodessa ole asunnon ostanut. kirjoitti muuttoaikeistaan 2011. Taitaa neuvot tulla vähän myöhässä.