uniqueen

En suosittele kyseistä paikkaa kenellekkään.Kävin laitattamassa ripsienpidennyksen, sovittiin alustava huoltoaika ja että soitan seuraavalla viikolla tarkemmin.Yritin soittaa useaan otteeseen mutta ei minulle vastattu puhelimeen eikä soitettu takaisin.Onko nyt niin että kyseisessä paikassa halutaan tehdä vain uusia ripsiä sillä saahan niistä enemmän rahaa kuin huollosta?Ripsien laitto maksettiin käteisellä eikä siitä kuittia saanut!!!!
10886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olen kokenut samaisessa paikassa saman asian. Minua häiritsi suunnattomasti teikijän puhelimen kanssa plärääminen. Ripsienlaittaja vastaili ja näpytteilu puhelimensa kanssa alati ripsien laiton aikana. Maksoin myös käteisellä 99e ,enkä hoksannut kuin vasta jälkikäteen etten saanut kuittia. Ripset pysyivät alle kaksi viikkoa hyvänä vaikka hoidin ja huolsin niitä kuin kuuluikin. Pesin ripsiä öljyttömällä meikinpesuaineella hellävaraisesti eivätkä ripset silti pysyneet. Ripsien laittaja sanoi ettei saa käyttää kuin erikoisripsiväriä jotteivät ripset lähde. Jouduin siis olemaan yhdssä sukujuhlissa harvoilla ripsentyngilläni sillä en halunnut ,että viimeisetkin ripseni häviäisivät. Yritin tilata uutta aikaa huoltoon ,mutta ripsien laittajasta ei kuulunut mitään! Ripset olivat kamalassa kunnossa ja ne oli huollatettava mahdollisimman pian. Onnekseni sain ajan Marin kammarille jossa sain mahtavaa palvelua ja ripset ovat aivan täydelliset vielä 3 viikonkin jälkeen. Ja rahaa meni vain 35e! Marin kammarista myös kerrottiin että ripsipidennysten kanssa voi käyttää mitävain ripsiväriä kunhan ne poistaa hellävaroen. Tuli vaan mieleeni että kuinkakohan ammattitaitoinen uniqueen laittaja oikeasti oli???

Äänestä

ex-asiakkaalle ja närkästyneelle asiakkaalle.

Todella törkeää käydä kirjoittelemassa täällä palstalla näin.
Aivan suora vihjaus että kyseinen yritys toimisi laittomasti veroja kiertämällä kun ei kuittejakaan ole saatu.
Oikea osoite on valitukselle on verottaja tai poliisi. Palvelua saa arvostella ja tyytymättömyyttään repostella täällä mutta ei teidän tehtävä ole syyttää rikoksesta.

Kannattaa muistaa että suomen lain mukaan ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan ja siihen tarvitsee tuomioistuimen päätöksen!

Saattaa iskeä kovat korvausvaatimukset jos vihjailunne huomaa kyseinen yrittäjä ja haluaa viedä asian poliisille kunnianloukkauksena.

Muutenkin vaikuttaa että asialla on joko yksi kirjoittaja tai kaksi kaverusta ja mikä pahinta jos vielä kilpailija.

Tolkkua tolkkua sekä annos järkevää ajattelua!

Äänestä

Mitäs sinä tähän puutut? Kuka syyttää rikoksesta? Kuittia tarvitaan siihen, että pystyy osoittamaan hankkineensa palvelun kys. putiikista ja on siten oikeus korvauksiin tai ilmaiseen huoltoon tms.
Että järkevää ajattelukykyä vaan sullekin.:)

Äänestä
  • No miksi sitten kuittia pyydetään täällä Suomi24-palstalla?
    Eikö se ole juuri tarkoitus, tuoda asia tätä kautta julkisuuteen ja aiheuttaa siten vahinkoa?
    Kuten aiemmin kerroin jos on ongelmia niin yhteys yritykseen ja sieltä pyytämään kuittia. Ja jos ei onnistu niin poliisille tai verottajalle vinkki.

    Alkuperäinen kirjoitti:
    "Ripsien laitto maksettiin käteisellä eikä siitä kuittia saanut!!!!"

    Ja neljällä huuotomerkillä, itse ymmärsin että tarkoitetaan sitä että ko yritys toimisi ilman kuitteja joka viittaa automaattisesti verojen kiertämiseen.
    Kun lähtee täällä julkisesti repostelemaan niin ei kannata ajatella että lukijat lukevat ymmärtäisivät sinun tavalla kirjoituksesi.

    Minulle selvä viesti, huono palvelu epämääräinen toiminta, onkohan jotain laitonta ym ym....

    Äänestä

Hei haloo, älä etsi tikulla asiaa, jollei sitä ole muuten. Vai huutomerkit kertovat sinulle omiaan????? Entäs nuo kysymysmerkit sitten????? ;) Hmhh, onkohan oikeat lääkkeet otettuina.... Minulle ne eivät puhu mitään.... :)

Äänestä

taidat nyt vaan tarkoituksella lietsoa muitakin ajattellemaan niinkuin sinä,että tässä syyteltäisi laittomuuksista vaikka missään ei niin lue.jos maksu suoritetaan kortilla voi maksun todistaa ilman kuittiakin mutta käteisen kanssa et voi.kun ostaa tuotteita tai palvelua kuitti on kuin takuu lappu jos myöhemmin tulee ongelmia

Äänestä

ilkeää vihjailua sulle vaan tiedoks et suomi on vapaa maa ja palautetta saa laittaa jos se on asiallista. Kahdessa ylimmässä palautteessa ei oo mitään asiatonta! JA huh huh että syytetään rikoksesta! Kuka väittää ja mis kohdas?? Ihme pelleilyä!!!!!!!!!!!!! Siinä sulle huutomerkkejä!!!!!!

Äänestä
  • Hyvään palveluun kuuluu automaattisest antaa kuitti.Kurja kinua sitä sitä erikseen.

    Äänestä

tais osua KUITTI omaan nilkkaan!! hehe!

Äänestä
  • Tämä taitaa olla jonkun kilpailijan yrittämää provoa? Itse en ole ripisiäni käynyt laitatuttamassa kyseisessä paikassa(siellähän sekä yrittäjä että toinen henkilö tekevät ripsiä, kummasta sitten lie ollut kyse?), mutta monissa muissa hoidoissa olen käynyt ja ollut todella todella tyytyväinen! Tyytyväisyydestä kiirii myös se, että usein ajat ovat perä perään, mikä aiheuttaa ainoan miinuksen eli sen, että kun kosmetologi samaan aikaan joutuu vastaanottamaan puheluita(vastaa aina ja nopeasti), kun tekee hoitoja niin joskus ajat vähän myöhässä tai omaa hoitoaikaa kuluu siihen, kun muut varailevat aikojaan puhelimitse. Pienen yrityksen ongelma, kun yksin hoidat kaiken. Mutta muuten kyseinen paikka on aivan loistava ja tämä yrittäjä tekee paikasta sellaisen, että tuntuu kuin tulisi toiseen kotiinsa eli lämmin, rento ja väitön tunnelma! Ihana persoona!

    Ripsienlaittajia on moneen lähtöön nyt kun se on suosiossa. Itse olen koulutettu kestoripsienlaittaja myös ja käynyt itse laitatuttamassa omiani monessa monessa paikassa.. Hyvissä ja huonoissa. Jotta homma olisi tekijällä hanskassa se vaatii todellista tarkkuutta, keskittymiskykyä ja sitä, että ripsiä laitetaan säännöllisesti, mikä ei monellakaan kosmetologilla/kampaajalla/kynsistylistilla ole päätyötään, koska tosiaan siitä saatu korvaus on aikaan ja kustannuksiin nähden huono muihin palveluihin verrattuna.

    Tuohon Marin kammariin voin kommentoida sen verran, että minulla kokemus sieltä on kaikista huonoin. Työ tehtiin 45min, mikä todella nopeaa(itselläni aikaa menee 1,5h)ja pian huomasinkin, että ripset oli liimattu klönteiksi ja jouduin poistamaan ne vajaan vkon kuluttua itse. En silti halua sitäkään paikkaa mollata, muuten sielläkin saanut hyvää palvelua hieronnoista ym.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-asiakas kirjoitti:

En suosittele kyseistä paikkaa kenellekkään.Kävin laitattamassa ripsienpidennyksen, sovittiin alustava huoltoaika ja että soitan seuraavalla viikolla tarkemmin.Yritin soittaa useaan otteeseen mutta ei minulle vastattu puhelimeen eikä soitettu takaisin.Onko nyt niin että kyseisessä paikassa halutaan tehdä vain uusia ripsiä sillä saahan niistä enemmän rahaa kuin huollosta?Ripsien laitto maksettiin käteisellä eikä siitä kuittia saanut!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu