Tukholma; jännä paikka

kruunu+mamut

Käyn aika usein Tukholmassa laivaristeilyillä. Vähän harmittaa, mutta myös riemastuttaa ruotsalaisten leikkiminen kruunuilla. Tulee mieleen keskiaikaiset oravannahkamarkkinat.

Maailmalle matkustaessani en tarvitse valuutanvaihtoja, mutta UK ja Scandimaat ovat poikkeuksia. Tukholmassakin huomaa, että ruotsin kieli on jäämässä vähemmistöksi arabian, somalian ja kurdin alkaessa olla pääkäyttökieli.

Helsingissäkin somalit rääkyvät ja räksyttävät tosi rumasti silläalkuihmiskielellään. Ne lisääntyy koko ajan.

6

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ......

      Ruotsissahan on aina ollut maahanmuuttajia kymmenkertaisesti Suomeen verrattuna, eikä asia tule muuttumaan hetkessä.
      Olen sen verran hyvämuistinen, että muistan vielä kun piti vaihtaa Hollanin guldeneita ja Belgian frangeja, molempia vajaan viikon matkan tarpeisiin. Seuraavana vuonna pärjättiin sitten euroilla. Ruotsalaiset saavat devalvoida ja revalvoida vapaasti, kun on oma valuutta - Suomikin harrasti samaa markka-aikaan. Norja ei kuulu Euroopan Unioniin, joten sitä ei kannata tähän sekottaa.
      Tanskassa tuli viimeksi käytyä markka-aikaan, kruunu sielläkin edelleen.

      • Ruotsissa asuva

        "Ruotsalaiset saavat devalvoida ja revalvoida vapaasti, kun on oma valuutta -"

        Ruotsin kruunua ei tarvitse revalvoida eikä devalvoida koska se kelluu ja jatkuavsti vaan kelluu. Rahaa kun voi kelluttakin...


    • mamut slummiuttavat

      Ruotsissa on myös maahanmuuttajien takia ratkaisemattomia ongelmiakin 10-kertaisesti Suomeen verrattuna. Esimerkiksi Malmö on tuhoon tuomittu kaupunki, josta juutalaiset joutuvat peloissaan pakenemaan tappaja-mamuja.

      Ruotsissa on monta paikkakuntaa, jossa poliisi ja pelastuslaitos pelkäävät tiettyjä mamujen saastuttamia seutuja.

      • Ruotsissa asuva

        "Ruotsissa on monta paikkakuntaa, jossa poliisi ja pelastuslaitos pelkäävät tiettyjä mamujen saastuttamia seutuja"
        Kerran vaan niin käynyt ja sekään ei ollut maahnmuuttajat vaan äärivasemmiston anrarksitijoukot jotka siellä riehuivat ärsyttämässä maahanmuuttaneita. Turha on siis Suomessa jatkaa tuota mantraa joka ei ole edes totta.


    • Ruotsissa asuva

      En ole ikinä tavannut somalia vaikka olen asunut Tukholamssa siinä 40 vuotta. Nää meidän maahanmuuttajat osaavat hyvää ruotsia, suomalaiset eivät opi koko ikänään ruotsia.

    • Ruotsin riesa

      "Ruotsissa asuva", sinulla on käynyt hyvä tuuri, kun et ole tavannut yhtään somalia. Olet säästynyt paljolta. Somalit on pahin riesa Suomessa tällä hetkellä. Ne loiset lisääntyy rottien ja kaniinien nopeudella ja vaativat koko ajan isompia yhteiskunnan kustantamia asuntoja.

      No, Ruotsissa on omat riesansa. Iranilaiset ja irakilaiset ja monet muut sopeutumattomat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      244
      4318
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2774
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2532
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      85
      1529
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1476
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1199
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      81
      1135
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      986
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      176
      977
    Aihe