Halkokarilla kärähti 40 vuotias nainen ratista.Varoittakaa kaikkia äpäriä halkokarilla,etteivät jäisi jokapäiväisten juoppojen yli ajamaksi.
Halkokarilla
taas rattijuoppo
4246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehdotan kyseiselle kirjoittajalle joko vakavaa itsetutkiskelua omasta henkisestä tilastaan tai sitten ihan reippaasti ammattiauttajan puoleen kääntymistä.
rattijuoppous on lainmukaan tuomittavaa,siinä olet oikeassa mutta tuo jostain syystä patoutunut vihasi,joko naisia tai tiettyä kaupunginosaa kohtaan ei ole normaalia,tasapainoisen ihmisen ajattelua.Mainitset sanan "äpäriä" kirjoituksessasi josta voisi johtaa ajatuksen,että olet eronnut,epäonnistunut ihmissuhteessasi josta et pääse irti,kuten henkisesti kypsät ihmiset.Entinen puolisosi sen sijaan on jo onnistunut luomaan uuden suhteen josta on syntynyt jo uusi veronmaksajakin ja tuohan ei sinun pieneen koppaasi mahdu,itsesäälissä kun on niin mukava kieriskellä ja syyttää kaikkia muita,paitsi itseään epäonnituneesta parisuhteesta.
Suhteesi alkoholiin tuntuu olevan aika kielteinen..siihen oikeastaan löytyy joko selitys siitä,että olet itse lapsena joutunut kokemaan kotona jommankumman vanhemman alkoholismin seurauksia,entinen partnerisi oli alkoholisti tai itselläsi on alkoholiongelma,johon et tunnu saavan otetta tai apua.
## Joka tapauksessa toivon sinulle voimia eteenpäin ja muista,että hyvinvointiyhteiskuntamme tarjoaa lähes maksutonta terveydenhuoltoa lähes ongelmaan kuin ongelmaan ja auttaa lääketieteen rajoissa...tosin sekään ei aina auta ##
Se kun vaan on niin että Halkokarilla on ihmeen paljon runsaasti juopottelevia naisia siitä kun ei pääse mihinkään. Kaupungin vuokrakämpät pullollaan ja myös muuhalla. On lapsellisia ja lapsettomia.
Niin, äpärähän on vain avioton isätön lapsi, mitä kamalaa siinä nyt on.
Tuttunikin on äpärä ja on aina ollut ylpeä äpäryydestään, itseasiassa
hän on aina pitänyt itseään muita parempana ja korostanut äpäryyttään.
minut raiskasi eräs halkokarilainen äpärä peräaukkooni.Ei ollut kivaa.Suoli sykkii aina kun kakkaan.