Saanko olla hetero ?

Mauton suola !

Alkaa tosissaan hatuttamaan keskustelu homojen asemasta.

Eikö arkkipiispan päähän pälkähdä, että LAPSELLA on oikeus isään ja äitiin, vaikka homojen hyysäys on mediaseksikäs asia ?

Eikö tämä teologisesti korkeastioppinut ole lukenut raamattua ? selkeästi siellä kerrotaan, että homous on väärin ja syntiä.

Kun kirkon tarkoituksellinen sanoma on, että kaikki pitää hyväksyä, ihan kiva joo, mutta eikös nyt unohdeta että heteroille kirkon tulisi tarjota enemön tukea ja apua kuin mitä käytännössä toteutetaan.

Miksei samaa haloota köyhyydestä ja kurjuudesta, tai käytännön apua kirkollisverovaroista työttömille ? Suurempia ryhmiä edustavat nämä -sallitaanko köyhyys kirkossa ? Eikös näittenkin ryhmien kohdalla ole ongelmana se, ovatko köyhät kelvollisia lapsen adoptioon rahanpuutteen takia ?
- tällä kaavalla kirkon tulisi hyväksyä yhtä hyvin pedofilia ja armomurha, puhumattakaan pornosta ja juoppoudesta.
Kaikki nämäkin kielletään raamatussa. Mutta nythän nämäkin asiat voisi suvaita ?!

Minusta arkkipiispan olisi syytä olla huolissaan meistä tavallisista kirkonpenkin kuluttajista, mieluummin kuin homoista, jotka vievät kaiken huomion ja hakevat väärälle asialle hyväksyntää.

Vähemmän huomiota on saanut se, että käynnissä on vähintään samansuuruinen kato niiden puolelta, jotka ovat kirkossa siksi,että se on heille hengellinen koti. Näistä ihmisistä olisi syytä olla paljon enemmän huolissaan , arkkipiispa !

Me, jotka olemme vapaaehtoistyössä, tuotamme jumalanpalvelusmusiikkia, pidämme kerhoa, pyhäkoulua, raamattupiirejä, me olemme kirkon todellinen voimavara, teemme arjen kristillisiä tekoja. Ja ilmaiseksi.

En ketään katso kieroon seksuaalisen suuntautumisen vuoksi, mutta koskaan, ikinä en tule ajattelemaan, että homostelu on hyväksyttävää , ja että uskova voi elää parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa, väittäen uskovansa samaan raamattuun kuin mistä sunnuntaisin saarnaa pidetään.

Käyn todellista omantunnon kamppailua jatkostani ev.lut. seurakunnassa, koko homma on käynyt mauttomaksi ja tympeän hajuiseksi.

Kirkko on muuttunut yleishyodylliseksi , humaaniksi laitokseksi sen sijaan, että julistaisi raamatun totuuksia , jota varten seurakunta on perustettu.

En usko, että Jeesus olisi heittänyt homoja ulos , uskon, että olis sanonut ,että mene äläkä tästedes syntiä tee !
Kari Mäkinen, nyt olisi tarvittu selkeää arvopohjaa, sitähän ihmiset kaipaavat.
Liberaali pappi hakee oikeutusta kirkollisveron kantoon, luulen ma.

Eiköhän tämä juttu pääty siten, että kirkon penkissä ei kohta istu homo ( harvempi on istunut tähänkään asti ) eikä hetero.
Heterona ja uskovana en voi ymmärtää kaiken sallivaa asennetta, mielestäni minut tavallisesti suuntautuneena on asetettu selkeästi uskon vastaiseen asemaan kirkon taholta.

Sic transit gloria mundi !

26

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aa`men

      Puhut täyttä asiaa , just näin on !

    • Rami Bar-Amin

      Eroa siitä kirkosta äläkä kitise! On selvää ettei kirkon näkemys ole sinun totuutesi mukaista. Mene sellaiseen lahkoon, jossa saatte rauhassa olla yleishyödyttömiä ja inhumaaneja. Siis niin inhumaaneja kuin Suomen laki antaa myöten.

    • Juu, kauheaahan sen täytyy olla jos kirkko tekee jotain hyödyllistä tai humaania. Ymmärrän, että epähumaanista ihmisestä voi tuntua siltä. Parempi olisi vain julistaa niitä "totuuksia" vanhasta satukirjasta.

    • Uskossa ollen

      "En usko, että Jeesus olisi heittänyt homoja ulos , uskon, että olis sanonut ,että mene äläkä tästedes syntiä tee !"

      Amen !

      Jeesus olisi toiminut homojen kohdalla täsmälleen samoin kuin tuon syntisen naisen kohdalla, joka haluttiin kivittää kuoliaaksi.

      Jeesuksen sanoma homoille myös tänään että " tulkaa minun luokseni niin minä annan teille levon " . Jeesus tahtoo, että syntinen tunnustaa aidosti syntisyytensä ja syntinsä - ottaa vastaan syntien anteeksisaamisen ja ottaa vastaan Jeesuksen sydämeensä. Kun Jeesus tulee homon sydämeen niin silloin mitkään himot ei enää saa valtaa tämän ihmisen elämässä ja Jumala itse alkaa eheyttää hänen sieluaan kohti sitä Kristuksen kirkkautta mikä uskoville on luvattu. Amen

    • >>Saanko olla hetero ?

    • "selkeästi siellä kerrotaan, että homous on väärin ja syntiä."

      Niinhän siellä sanotaan.

      Yksi asia mietityttää, että minkä takia homoseksuaali edes haluaisi olla osa moista laitosta. Äärimmilleen vedettynä tästä tulee vain mieleen juutalainen, joka välttämättä haluaa tunkea itseään natsipuolueeseen. Minkä ihmeen takia sinne on pakko yrittää päästä, ketä kiinnostaa mitä joku ryhmä syrjiviä yksinkertaisia sairastapauksia ajattelee.

      He eivät päästä sinua kotiinsa, onko se sitten jokin murhe? Valtion tasolla syrjintää ei pidä hyväksyä, mutta ihminen ajatelkoot aivan mitä itse huvittaa.

      Jos uskonto on pakollista, niin valitse jokin uskonto jonka kodeksi ei syrji homoja. Mutta se on uskonvapauden rikkomista, jos yrittää pakottaa uskonnon tai uskovaisten muuttamaan perusteitaan. Tekoja saa rangaista, mutta sanoja ja ajatuksia ei.

      • Kari mäkisellä ei tuollaisia rajoituksia ole...Tunnustuskirjojen ja Raamatun ylitse kävellään ulkokultaisuuden arvovallalla.

      • Uskossa ollen
        mave kirjoitti:

        Kari mäkisellä ei tuollaisia rajoituksia ole...Tunnustuskirjojen ja Raamatun ylitse kävellään ulkokultaisuuden arvovallalla.

        Nooh - hän on tiensä valinnut ja sitä saa sitten mitä tilaaa :))

        Meidän tehtävä on jatkossa mennä vaan eteenpäin sitä tietä minkä Jeesus viitoitti kaikella sillä rohkeudella minkä vain Jumala voi antaa. Tietenkin meidän on tehtävä on kerran pari varoittaa eksyvää, mutta sitten voimme jättää hänet "oman onnensa" nojaan.

      • häirikköuskis
        mave kirjoitti:

        Kari mäkisellä ei tuollaisia rajoituksia ole...Tunnustuskirjojen ja Raamatun ylitse kävellään ulkokultaisuuden arvovallalla.

        Sinä ja kaltaisesi kävelette ihmisarvon ja lähimmäisenrakkauden yli. Ja vielä valehtelette olevanne kristittyjä.
        Ettekä antaisi muidenkaan olla!

      • Uskossa ollen
        häirikköuskis kirjoitti:

        Sinä ja kaltaisesi kävelette ihmisarvon ja lähimmäisenrakkauden yli. Ja vielä valehtelette olevanne kristittyjä.
        Ettekä antaisi muidenkaan olla!

        Jeesuksen lähetyskäsky yhä velvoittaa uskovia !!

        Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi että Hän antoi ainokaisen Poikansa ettei yksikään joka Häneen USKOO hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.

        Maailmankaikkeuden mahtavimmat sanat uskovien kaikille - homoille ja heteroille - kuuluttaa.

    • Jos lapsella on oikeus isään ja äitiin, niin miksi maailmassa on orpoja?

      • Uskossa ollen

        Koska heiltä puuttuu sekä isä että äiti :))

        Kuitenkin kaikilla lapsilla on isä ja äiti - biologinen tosiasia.

        Monet "kadonneen jäljillä" ohjelmat ympäri maailmaa ovat massiivisesti tuoneet esiin hyvinkin konkreettisella tavalla mitä merkitsee ihmiselle biologinen isä taikka äiti. Sadat miljoonat ovat liikuttuneet näistä tuhansista tarinoista jossa jopa 70v on etsinyt isäänsä taikka äitiään.

      • Uskossa ollen kirjoitti:

        Aloittaja vaahtoaa siitä, ettei Mäkinen tuomitse homostelua alimpaan helvettiin ja aloittaa lasten oikeudella isään ja äitiin?

        Japanissa katosi muutama kylä ja radioaktiivinen vuoto jatkuu ja pippelileikit ovat maailman tärkein asia.

        "Kirkko on muuttunut yleishyodylliseksi , humaaniksi laitokseksi sen sijaan, että julistaisi raamatun totuuksia , jota varten seurakunta on perustettu."

        Kirkko on perustettu, koska apostolit uskoivat Jumalan valtakunnan tulon olevan hyvin lähellä.

        Valtaosa nykyisistä liberaaliteologeista myöntävät nyppivänsä rusinoita pullasta silloin otetaan mallia Raamatusta. Konservatiiviset natsiteologit tekevät ihan samaa mutteivät myönnä, että valikoisivat tarkoitukseen sopivia jakeita.

      • Gagarin
        Zelig kirjoitti:

        Miettivätkö nämä pöntöt koskaan, mitä kirjoittavat?

        "Kirkko on muuttunut yleishyodylliseksi , humaaniksi laitokseksi sen sijaan, että julistaisi raamatun totuuksia , jota varten seurakunta on perustettu."

        Eli tämä on siis huono juttu? Ilmeisesti kirkon sitten pitäisi olla hyödytön ja epähumaani laitos, joka huutaa Raamatun totuuksia kuin minareetista ikään?

        Ja joka niitä totuuksia rikkoo, poltetaan rovilolla kirkon pihalla? Jep.

      • vastarantalainen

        Kysypäs sitä niiltä, jotka hankkivat lapsen, mutteivät pidä huolta! Niitä on sellaisiakin ihmisiä kuin Äiti Teresa, joka omisti koko elämänsä orvoille.

    • Samuel Lipittilä

      ihmisarvoko on samaa kuin että suvaitsee kaikki ?

      Siis samalla kaavalla ajatellen tulee suvaita myös ap:n mainitsema pedofilia ja muut mainitut asiat ?
      Olennaista on, että tajuaa itse, mitä tarkoittaa,että on kristitty. Enkä nyt puhu kristityistä ihmisinä, jotka kuuluvat kirkkoon, vaan ihmisiä, jotka uskovat raamatun sanoman koskevan heitä.
      Todellinen kristitty uskaltaa olla sitä reilusti, eikä kenenkään usko toisen arvoa alenna, vaan kyllä se arvo alenee ihan omista teoista.

      Lähimmäisenrakkautta osoittaa myös moni muu kuin kristitty, ateistikin.

      • "ihmisarvoko on samaa kuin että suvaitsee kaikki ?"

        Höpsis, ei tietenkään. Olkiukko sai siinä kyytiä. Ihmisarvoon sen sijaan kuuluu se, että jos rationaalisia perusteita jonkin asian kieltämiselle ei ole, niin ei turvauduta silloin irrationaalisiin (satukirja, musta tuntuu).

      • vastarantalainen
        Aatami9 kirjoitti:

        "ihmisarvoko on samaa kuin että suvaitsee kaikki ?"

        Höpsis, ei tietenkään. Olkiukko sai siinä kyytiä. Ihmisarvoon sen sijaan kuuluu se, että jos rationaalisia perusteita jonkin asian kieltämiselle ei ole, niin ei turvauduta silloin irrationaalisiin (satukirja, musta tuntuu).

        Rationaalisia perusteita? Jos sinä pidät Raamattua satukirjana, niin miksi vihkiä ylipäätänsä? Muuta yhteen ja sillä siisti. Elä sitten ihmisiksi ihan oman järkesi mukaan. Miksi vaatia sellaisen siunausta, johon ei usko? Oikein rationaalista!

      • vastarantalainen kirjoitti:

        Rationaalisia perusteita? Jos sinä pidät Raamattua satukirjana, niin miksi vihkiä ylipäätänsä? Muuta yhteen ja sillä siisti. Elä sitten ihmisiksi ihan oman järkesi mukaan. Miksi vaatia sellaisen siunausta, johon ei usko? Oikein rationaalista!

        En minä ole ketään vaatinut vihkimään itseäni ja jos menen joskus naimisiin, niin en tule kaipaamaan taikauskontosi siirtymäriittejä tapahtumaan. Toinen asia kyllä on, että jos meillä on valtionkirkko, niin sen täytyy noudattaa niitä säännöksiä, joita valtiossa on. Jos homot saavat avio-oikeuden niin valtionkirkko vihkaiskoon kiltisti vaan sitä haluavat homot tai ryhtyköön riippumattomiksi lahkojeesuksiksi. Sitten kun valtion ja kirkon siteet on katkaistu, evlutkut saa minun puolestani syrjiä homoja niin paljon kuin sielu sietää.

      • readmorethanonebook
        vastarantalainen kirjoitti:

        Rationaalisia perusteita? Jos sinä pidät Raamattua satukirjana, niin miksi vihkiä ylipäätänsä? Muuta yhteen ja sillä siisti. Elä sitten ihmisiksi ihan oman järkesi mukaan. Miksi vaatia sellaisen siunausta, johon ei usko? Oikein rationaalista!

        Avioliitto ei ole alunperin ollut missään tekemisissä uskontojen kanssa, eikä sillä ole mitään tekemistä myöskään Raamatun kanssa. Älä sekoita vihkimistä(laki) ja siunaamista(uskonto).

    • Olet ihan oikeassa siinä, että keskustelu seksuaalisesta suuntautumisesta on saanut täysin kohtuttomat mittasuhteet. Samanaikaisesti monessa perheessä kärsitään taloudellisista ja terveydellisistä ongelmista, on yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Juuri niihin olisi puututtava.

      Tähän keskusteluun on ollut kirkonkin pakko ottaa kantaa, koska se koskettaa kirkkoa sisältäpäin. Erityistä halua vatvoa tätä keskustelua ei ole.

      Vaikka rakkaus ja ihmissuhteet ovat tärkeitä, olisi myös huomattava tärkeysjärjestys ja keskityttävä niiden tukemiseen, jotka tarvitsevat apua.

      Käydyistä keskusteluista ja myös meidän työntekijöiden kommenteista saa varmaankin sellaisen kuvan, että vain homot merkitsevät. Näin ei kuitenkaan suinkaan ole, vaan heterot ovat yhtä lailla arvokkaita ja meille tärkeitä. Tämä keskustelu saa vaan korostamaan tiettyjä asioita.

      Olen itse pahoillani, jos ja kun olen kirjoituksillani satuttanut heteroja, jotka ovat heteroliittojen kannalla. Ihminen saa olla ylpeästi hetero. :)

      pappi Sonja

      • nettifrendi

        "Olet ihan oikeassa siinä, että keskustelu seksuaalisesta suuntautumisesta on saanut täysin kohtuttomat mittasuhteet. Samanaikaisesti monessa perheessä kärsitään taloudellisista ja terveydellisistä ongelmista, on yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Juuri niihin olisi puututtava."

        Hakutoiminnossa on juuri tällä hetkellä ongelmia, joten en tiedä oletteko vastanneet viestiini, mutta lukuisia kertoja sitä ennen jouduin toteamaan miten ette olleet vastanneet. Sehän koski nimenomaisesti juuri tuota, mutta sikäli paljon laajemmin, että siinä käsiteltiin suorastaan rikollista mekanismia, jonka sivutuote on köyhyys ja köyhät. Mitkään lahjoitukset eivät auta, koska ne eivät muuta tuota mekanismia.

        Palstan papit vain eivät ole millään tavoin vastanneet viesteihini tuolta osin. Edes sitä tietoa en ole saanut, ovatko papit ja muut kirkon työntekijät tutustuneet lainkaan niihin muutamiin sivuihin, joista tähdensin kuinka silmiä avaavia ne ovat.

        Kerropa, jos muistat, oliko Sami lukenut antamani linkin vähimmäisvarantojärjestelmästä ja katsonut nuo videot? Ainakaan mitään sellaista palautetta en ole itse nähnyt.

        Jos sinua ihmetyttää miksi olen fiksoitunut tähän asiaan, niin syy on yksinkertainen:

        Siinä esitetään äärimmäisen kiero mekanismi, joka on syynä hyvin lukuisiin maailman keskeisiin ongelmiin siinä mittakaavassa, joissa ne nykyään esiintyvät. Mekanismista eroon pääseminen ei olisi edes vaikeata, jos ihmiset havahtuisivat asiaan, mutta juuri tuo yleisen tietoisuuden saavuttaminen tuntuu suunnattoman vaikealta, kun edes papit eivät ole kiinnostuneita. Se on äärettömän surullista.

        En vain voi hyväksyä teologiaa, jonka edustajilla on valikoiva kuulo. Jokainen, joka on nuo mainitut asiat sisäistänyt, ymmärtää miten hyväntekeväisyys itsessään ei poista ongelmia, vaan pahentaa niitä, vaikka yksittäistapauksen kohdalla vältettäisiin tragedia. Tämä siksi, että suuressa mittakaavassa tulee mainitun mekanismin seurauksena näkymään yhä suurempia katastrofeja, joista osa on maailmanlaajuisia. Valitettavasti en liioittele lainkaan. Jotta voisit sitä arvioida, sinun tulisi ensin - pitääkö edes mainita - katsoa ensin nuo mainitsemani seikat. Linkit olen kaivanut esille yhä uudestaan, monta kertaa, mutta olkoon, tässä ne siis jälleen:

        "Mekanismia, jolla uutta rahaa luodaan talouteen liikepankkien antolainauksen kautta, kutsutaan luotonlaajennukseksi."
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Vähimmäisvarantojärjestelmä

        http://www.youtube.com/watch?v=f1PuavrmR0A

        http://www.youtube.com/watch?v=DRhhEvdQuT8&feature=related

        http://www.youtube.com/watch?v=4r_3qqw9cuA&feature=related

        Toivon, että arvon liperimaakarit voisivat nöyrtyä edes sen verran, että katsovat nuo ennen kuin sanovat mitään köyhyydestä, tai sen poistamisesta.

        "Ihminen saa olla ylpeästi hetero."

        Tämä on tyystin toinen asia, mutta ylpeys tuskin kuuluu kristinuskon hyveisiin. Sinulle jää silti tukuittain ilmaisuja, joilla voit ilmaista asian positiivisesti: Olet sitten vaikka hyvilläsi, mielissäsi, iloinen, kiitollinen, nöyrillä mielin tyytyväinen, riemuissasi, tai vaikkapa sitten riemuitsisit sydämesi kyllyydestä, niin ylpeä älä ole.

        Vaikka sanaa käyttäneenä sinun tekisi mielesi valottaa miksi termin käyttö olisi oikeutettua, miten siihen et liitä mitään kielteistä, tai miten kyseinen termi voi joissakin yhteyksissä olla mielestäsi jopa hyve, niin pyydän sinua silti harkitsemaan vielä. Kuinka paljon pahuuden syvimmässä olemuksessa on nöyryyttä? Entä ylpeyttä? Miten sen jälkeen on perusteltua, että kristillisen uskon pappi sotkee asioita, joita kenties perustelee omassa sanankäytössään, mutta samalla ymmärtää miten tuo kyseinen sana yleisesti liittyy kaikkeen sellaiseen, jota on syytä pitää pahana?

        Sellainen on perusteltua vain, jos on tarkoitus aiheuttaa hämmennystä. Samaa kyllä näkyy yhä enemmän muidenkin sanojen kohdalla. Niiden merkitys on muunnettu päinvastaisiksi ja sitten perustellaan koventuneiden arvojen avulla miten perinteisesti pahaa asiaa tuleekin pitää hyvänä. Jätän esimerkit sanomatta siinä toivossa, että tämä palaisi mieleen, kun törmäät seuraavan kerran johonkin sellaiseen sanaan, jota käytetään hieman häiritsevästi.

      • nettifrendi kirjoitti:

        Virttä 600 pitäisi siis varmaan laulaa sanoilla "Kun rahan valta kasvaa ympärillä,
        vahvista ääni toisen maailman"

        Olen kuullut väitettävän, että pelkästään sillä rahamäärällä, joka käytetään euroopassa lemmikkieläinten ruokien mainostamiseen, voitaisiin poistaa nälänhätä Afrikasta.
        Toivoisi melkein että tämä ei pitäisi paikkaansa, sillä jos pitää, niin me länsimaalaiset ihmiset olemme surkeasti epäonnistuneet, lähimmäisen rakkauden saralla. Niinhän me kyllä olemmekin.

        Katson sinun viittaavan kirjoituksessasi välillisesti ahneuteen, vai olenko väärässä?
        Tuntuu kirjoituksesi valossa kummalliselta, että tälläkin palstalla jaksamme meuhkata (toisten) seksuaalisuudesta ja samalla ohitetaan pari muuta sääntöä ja käskyä, kuten älä varasta.

        Milloin nähdään "älä alistu ahneudelle" -kamppanja?
        Kokonaisuudessaan juurikin ahneus on lie se perisynti, joka saa meidät haluamaan yhä enemmän ja enemmän tavaroita, joita emme oikeastaan edes tarvitse. Tätä "osta itsesi onnelliseksi" hankettamme sitten rahoitamme erilaisin rahoitusinstrumentein ja luomalla rahaa "out of thin air".

        Toisaalta näkyy myös halua kulutuksen vähetämiseen ja downshiftaamiseen.
        Voisiko oikeuden mukaisempi maailma toteutua tätä kautta.
        Kaikkia asioita ei voi hengellistää, mutta tähän voisi sanoa että Jumassa rauhan itselleen löytänyt ihminen tarvitsee vähemmän blingblingiä itsensä tyynnyttämiseen.

        Repa Honkanen, nuorisotyöläinen

      • Eiuskis

        Kiitos Sonja inhimillisistä puheenvuoroista. Tämä keskustelu on nyt jotenkin paisunut yli äyräiden, ja tosiaan se peittää osaksi alleen paljon tärkeämpiä asioita kuten syrjäytyminen. Miksi ei käydä tallaista kiihkeää keskustelua vastuuttomuudesta, huonosta käytöksestä, kiusaamisesta, ympäristön pilaamisesta, lasten huonosta kohtelusta ym. ym. TÄRKEISTÄ teemoista? Asioista, joita jokainen näkee ympärillään koko ajan? Seksuaalinen suuntautuminen on loppujen lopuksi jokaisen omakohtainen asia. Puhuttaisiin ennemmin tähän tyyliin vaikka seksuaalisesta hyväksikäytöstä!

    • chris_hitchens

      Miksi sinä Sonja pyytelet anteeksi? Nämä lähimmäisenrakkauden kointähdet ansaitsevat tasan yhtä paljon anteeksipyyntöjä kuin Göbbels ja Himmler aikoinaan.

      Minä olen kovinkin onnellisesti naimisissa (naisen kanssa) eikä minun heterosuhteeni ole millään tavoin uhattuna vaikka naapurini naispari saisikin halutessaan avioitua ja huolehtia toisistaan samoin oikeuksin kuin mekin.

      Uskoakseni homoille seksillä on jokseenkin yhtä paljon tai vähän merkitystä arjessa kuin muillakin - hassua miten ihmisarvo tunnutaan kuitenkin tuon perusteella määritettävän.

    • No oo nyt sitte.

      Oderint dum metuant.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      24
      2473
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1546
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      120
      1314
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1140
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      26
      1041
    6. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      260
      892
    7. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      21
      891
    8. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      882
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      209
      860
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      795
    Aihe