Leena Muranen (s. 21. elokuuta 1945) on toiminut vuonna 1997 perustetussa Vastuullinen Vapaus ry -nimisessä järjestössä. Järjestöllä oli vuosien ajan palveleva puhelin, johon saattoi soittaa mahdolliseen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvissä kysymyksissä. Puhelin kuitenkin suljettiin vuonna 2004 ja yhdistyksen toiminnan eettisyydestä ja ammattitaidosta oli herännyt vakavia epäilyksiä vuosia aikaisemmin. Muranen on palvelevaan puhelimeen tehtyjen soittojen perusteella tehnyt rikosilmoituksia useista kymmenistä isistä, jotka on sittemmin todettu pedofiliaan syyttömiksi. Yritystele.fin mukaan yhdistyksen henkilöstöluokka on ”alle 5 henkeä”
Muranen on itse julkisuudessa lausunut, ettei hänelle ole koskaan tullut vastaan pedofiliaepäilyä, joka olisi osoittautunut perättömäksi.
Leena Murasta vastaan on 2000-luvulla nostettu useita syytteitä kunnianloukkauksista ja vääristä ilmiannoista. Hän on saanut ainakin 10 rikostuomiota törkeistä kunnianloukkauksista ja vääristä ilmiannoista, niistä neljä vankeustuomiota, joista kaksi viimeisintä, kuten Toijalan käräjäoikeuden 21. joulukuuta 2007 antama oli myös ehdoton: 9 kuukautta vankeutta. Ehdoton oli myös Helsingin hovioikeuden Murasella syyskuussa 2009 antama 13 kuukauden vankeustuomio (R/08/2268), törkeästä kunnianloukkauksesta ja kirjanpitorikoksesta.
Eräissä tapauksissa poliisin epäillään auttaneen Leena Murasta tämän laittomassa toiminnassa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin se poliisi uskoo ääliöitä, jotka epäilevät toisia jostain kuvitellusta rikoksesta. Sitten poliisi tutkii kovasti "yhteen maaliin" eli täysin puolueellisesti. Kun mitään ei löydy, niin sittenkin vielä poliisi urputtaa, että kyllä se varmaan on rosvo, mutta todisteita oli vaan liian vaikea löytää. Täällä suomessa kansa on hölmöä ja uskoo poliisin kaikkitietävyyteen ja rehellisyyteen. Suomi on poliisinpalvonnan luvatttu maa.