miten homma etenee

sain käräjäoikeudelta haasteen riita-asiassa ja siinä pyydettiin kirjallista vastausta.tein sen ja nyt sitten odotellaan päätöstä vai eli miten tämä homma nyt etenee tuleeko sieltä nyt jonkun ajan päästä maksumääräys vai pitääkö mun mennä henk.koht sinne oikeuteen kuuntelemaan "tuomio" asia koski velkasuhteeseen perustuvaan saatavaan.
ja asia oli kantajan käsityksen mukaan riidaton.kiitos neuvosta.
2380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Saattanet saada seuraavaksi käräjäoikeuden tuomarilta pyynnön täydentää kirjallista vastaustasi, jos siinä on aukkoja.

Tuomari pyrkii siihen, että jutun osapuolet sopivat kiistansa.

Jos riitaa ei ole ratkaistu valmistelussa, alkaa pääkäsittely. Pääkäsittelyssä asiaa puidaan suullisesti. Kantaja, joka on pannut jutun vireille, esittää vaatimuksensa ja niiden perusteet, ja vastaaja, jota vastaan asiaa ajetaan, kertoo, myöntääkö vai kiistääkö hän kanteen. Asianosaiset perustelevat vuorollaan tarkemmin kantaansa ja sanovat mielipiteensä vastapuolen perusteluista. Kun mahdollisia todistajia on kuultu, asianosaiset kiteyttävät kantansa loppulausunnoissaan.

Äänestä

Kiistitkö vastineessa saatavan olemassaoloa jollakin perusteella? Mikäli et sitä tehnyt tai vetosit muuten seikkaan, jolla ei asian kannalta ole merkitystä ratkaistaan asia yksipuolisella tuomiolla.

Tässä vaiheessa menetät luottotietosi ja tuomion jälkeen saatava on ulosottokelpoinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ekakerta kirjoitti:

sain käräjäoikeudelta haasteen riita-asiassa ja siinä pyydettiin kirjallista vastausta.tein sen ja nyt sitten odotellaan päätöstä vai eli miten tämä homma nyt etenee tuleeko sieltä nyt jonkun ajan päästä maksumääräys vai pitääkö mun mennä henk.koht sinne oikeuteen kuuntelemaan "tuomio" asia koski velkasuhteeseen perustuvaan saatavaan.
ja asia oli kantajan käsityksen mukaan riidaton.kiitos neuvosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu