Mitä ihmettä?

Tilanne on tämä: kuukautisia ei kuulu ei näy, vaikka käytännössä raskaaksi tulemisen mahdollisuus juuri edellisestä kierrosta on melkoisen pieni. Vauvakuume on kova ja suunnitteilla on ollu jättää ehkäisy kokonaan pois lähikuukausina. Nyt on vielä kumia hyvinkin säännönmukaisesti käytetty, joten ihmetys on suuri, kun menkat on yli viikon myöhässä. Mahdollistahan se on, että jotain on silti päässyt sisään asti, mutta aika epätodennäköistä. Hajoamisia ei ole huomattu, touhutipat pitäis myös olla suurinpiirtein kurissa, mutta...?

Raskausoireita löytyy, mutta puolet saan varmaan tällä stressaamisella ja intoilulla kehitettyä ja kuviteltua lisää. Närästää ja toisinaan on etova olo. Vatsassa ja rinnoissa tuntuu paljolti samalta, kuin ennen kuukautisia, mutta niitä ei vaan ilmaannu. Yleensä kiertoni on melko säännöllinen.
Toisaalta olen hirveän toiveikas ja innoissani... toisaalta se vihonviimeinen päätös, nyt ollaan valmiita yrittämään vauvaa, on vielä tekemättä. Täytynee tehdä testi tällä viikolla... hui!

Tuntuu hassulta kohtalon leikiltä koko tilanne, ratkesi suuntaan tai toiseen. Ihana shokki, jos vauva olisikin vastoin todennäköisyyksiä jo tuloillaan. Mutta pelottavaa, jos kuukautiskierto muuttuisi epäsäännölliseksi ja ryhtyisi lakkoilemaan juuri nyt, kun vauvakuume on vuosien yhdessäolon jälkeen todella iskenyt ja kypsynyt päätöksiksi. :(

Tällaisia mietteitä. Vauvakuume on siis kova, mutta tässä tilanteessa ei kyllä tiedä mitä pitäisi ajatella, uskoa, toivoa tai pelätä. Ja kuitenkaan ei pysty muuta ajattelemaankaan. Testinteko on tietysti ensimmäinen askel, se olisi nyt vaan uskallettava ottaa. ;)
3124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miten säännölliset ne sulla yleensä on? Menkathan voi olla myöhässä monesta muustakin syystä. Hormooni toimintaa voi sekoittaa, aihdutus, ruokavalion muutokset työ-, tai opiskelustressi, kuntoilun ja liikunnan lisääntyminen.
Sitte on tietty se kaikkein ihanin syy. Sitä ollaankin pieniin päin:)

Kyllähän sekin hyvin mahdollista on. Etenkin jos sunkin mies harrastaa samaa tapaa, kuin meiän isäntä, ett pitää päästä joka kerta pikuisen kokeilemaan paljaalla ennen sitä kumin laittoa. Meilä se kokeilu vaan tahtoo usein mennä siihen tyyliin, että " vielä tää työntö ja sitte laitan"...

Oon nyt kevään korvalla itekkin alkanut salaa toivomaan, että mies haluis nauttii tarpeeks pitkään ilman kortsuaan ja hupsista:)
Hih, kuulostan varmaan ihan hassulta ja vastuuttomaltakin, mutta meilläkin takana pitkä parisuhde, niin eipä ois mikään vahinko tuo:)
Onkohan tää nyt sitä vauvakuumeilua?

Äänestä

Muutamilla päivillä, korkeintaan viikolla yleensä heitelleet, nyt meni se lähes kaksi viikkoa. Vaikuttaa siis tosiaan siltä, että "huoli" oli turha... ja nyt se ei enää huolelta tunnukaan, vaan olen jotenkin oudosti pettynyt. Pitää nyt noiden muiden oireiden vuoks kattoa muuttuuko tää niukahko vuoto normaalimenkoiksi.
Mutta jännä juttu, ensiks pelkäsin, sitten kun menkat oli enemmän myöhässä ja aloin listata oireita, rupesin uskomaan, että pieniin päin ollaan. Siitä seurasi sitten melko pian innostus ja nyt on tyhjä olo. Mut toisaalta, varsinaista yrittämistä ei ole vielä edes alotettu... niin että jos oikein onnekas olisin, niin ehkä kuukauden päästä ihan oikeasti... :)

Han_naaaaa, onkos sun mies sitten vauvanhankkimista vastaan? Meillä ei, enemmänkin minä olen kelaillut omia fiiliksiäni. Mutta nyt tässä viime viikkoina on sitten nekin tuntemukset tullu käytyä edes jollain lailla läpi, ja eiköhän se oo tässä selvinnyt, että sinä päivänä kun plussan saan, niin aikas iloinen olen. Siis toivottavasti se päivä koittaa, sitähän ei ikinä tiedä.

Ehdin jo miettiä sitäkin, miten ihanaa olis, jos vauva sais alkunsa näin helposti ja ihanasti vahingossa. Päiviä laskematta ja niin pois päin, ilman jokakuukautista testailua ja jännitystä. Että voisko sitä olla niin onnekas... mutta ei kai nyt sitten kuitenkaan. Vielä. :)
Mut ehkä tää episodi anto nyt rohkeutta jättää se kumi kokonaan pois, reippaasti vaan loppuun asti ilman. ;) Toivottavasti sinäkin saat lääkettä vauvakuumeeseen, sitä tuo taitaa olla. :)

Äänestä

Olipa tutun oloisia nuo sun mietteet. Melkein kuin ois mun kynästä lähtöisin.
Oon aivan samoin monasti ajatellut, kun menkat mullakin joskus heitelleet, että miten helppoa ja stressaamatonta oiskaan, jos noin ihana "toivottu vahinko" kohdalle sattuis:)

Tiiäkkö, kun mä en oikein saa tolkkua tosta mun miehestä, et mitä se lopulta tahtoo. Mä jouduin jotain kolme vuotta sitte luopumaan pillerien käytöstä ja mies alkoi käyttämään kortsuja.
Viime kesänä lomalla ollessa, aloin kyselemään, että voitaisko missä vaiheessa alkaa harkita luopumaan kokonaan ehkäisystä ja olemaan ilman kumia. Mies sanoi kuitenkin silloin, ettei vielä ole sopiva aika ja hän sitte kyllä ilmoittaa;(

No, sitte kuitenkin tuon keskustelun jälkeen, mies alkoi harrastaa melkein joka kerta tuota; "anna pikkuisen kokeilen". Jota ei sitä ennen tapahtunut, paitsi, no joskus kaljapäissään yritti, mutta mä en silloin antanut tulla.
Hih, arvaas vaan, oonko enää kertaakaan kieltänyt?

Jotenkin musta tuntuu, että mieskin toivos jotain tapahtuvan. Kuitenkin, jos mä rakastellessa ehdotan, et tulis loppuun asti, niin heti laittaa kumin:(
Jos en sano mitään, vaan nautin ja annan touhuilla, niin monta kertaa ollaan oltu jo niin lähellä. Ihan siiinä ja siinä...;)
Aikas hassua... Jotain äijä meininkiä, tai poikamaista jännityksen hakua eikö?

Taidetaan olla molemmat naiset kevään tuliaisina saamassa vauvakuume ja
siihenhän ei oikeestaan lääkettä löydy, kuin noilta meidän miehiltä;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tinttiina84 kirjoitti:

Tilanne on tämä: kuukautisia ei kuulu ei näy, vaikka käytännössä raskaaksi tulemisen mahdollisuus juuri edellisestä kierrosta on melkoisen pieni. Vauvakuume on kova ja suunnitteilla on ollu jättää ehkäisy kokonaan pois lähikuukausina. Nyt on vielä kumia hyvinkin säännönmukaisesti käytetty, joten ihmetys on suuri, kun menkat on yli viikon myöhässä. Mahdollistahan se on, että jotain on silti päässyt sisään asti, mutta aika epätodennäköistä. Hajoamisia ei ole huomattu, touhutipat pitäis myös olla suurinpiirtein kurissa, mutta...?

Raskausoireita löytyy, mutta puolet saan varmaan tällä stressaamisella ja intoilulla kehitettyä ja kuviteltua lisää. Närästää ja toisinaan on etova olo. Vatsassa ja rinnoissa tuntuu paljolti samalta, kuin ennen kuukautisia, mutta niitä ei vaan ilmaannu. Yleensä kiertoni on melko säännöllinen.
Toisaalta olen hirveän toiveikas ja innoissani... toisaalta se vihonviimeinen päätös, nyt ollaan valmiita yrittämään vauvaa, on vielä tekemättä. Täytynee tehdä testi tällä viikolla... hui!

Tuntuu hassulta kohtalon leikiltä koko tilanne, ratkesi suuntaan tai toiseen. Ihana shokki, jos vauva olisikin vastoin todennäköisyyksiä jo tuloillaan. Mutta pelottavaa, jos kuukautiskierto muuttuisi epäsäännölliseksi ja ryhtyisi lakkoilemaan juuri nyt, kun vauvakuume on vuosien yhdessäolon jälkeen todella iskenyt ja kypsynyt päätöksiksi. :(

Tällaisia mietteitä. Vauvakuume on siis kova, mutta tässä tilanteessa ei kyllä tiedä mitä pitäisi ajatella, uskoa, toivoa tai pelätä. Ja kuitenkaan ei pysty muuta ajattelemaankaan. Testinteko on tietysti ensimmäinen askel, se olisi nyt vaan uskallettava ottaa. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu