Karkaileva lapsi

Onko kenelläkään kokemusta millä saada kaksivuotis ymmärtämään ettei voi karkailla? Juoksee pakoon pihalla, kadulla, missä vaan jos huomaa ettei koko ajan pidä kiinni.

Ulkoilukin on hankalaa kun lasta ei voi päästää leikkimään vapaasti esim. pihalla kun lähtee juoksemaan karkuun.

Vaara tilanteita syntyy liikenteessä jne.. Ainoa keino on etten päästä ilman kiinni pitämistä mihinkään, mutta mikä olisi se keino jolla oppisi rajat?
3262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä on omakotitalon pihan ympärille tehty aita ja sen sisällä pienet ovat pysyneet, siis ihan tuollainen verkkoaidan tyylinen. Ja aidan sisällä sitten lapselle sallitut lelut ja hiekkalaatikko yms.

Äänestä
  • Piha-aita ja portti tehtiin meillekin heti, kun ensimmäinen meille sijoitettu lapsi oppi kävelemään (lue juoksemaan).
    Biologiset lapsemme olivat totelleet aika pienestä, että pihalta ei saa lähteä mihinkään. Muistaakseni tämä ensimmäinen meille sijoitettu lapsi oli 5-6 vuotias ennen kuin häntä saattoi päästää omallekaan pihalle ilman valvontaa, käsi-kädessä kuljettiin silloinkin kauppareissut yms. Lapsella on äidin raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä johtuen monenlaisia neurologisia häiriöitä, joista yksi aiheuttaa sen, että hänellä ei ole vaaran tajua, eivätkä ohjeet edelleenkään mene hyvin perille. Impulssikontrollin heikkous tekee sen, että vielä nyt murrosikäisenäkään säännöt ja normit eivät estä tekemästä kiellettyä, kun valvova silmä ei näe. Loppupäätelmäni on, että mitään muuta ohjetta tai ikärajaa ei rajojen oppimiseen, kuin ole annettavissa kuin johdonmukainen kasvatus, ohjaus ja neuvonta - ns. normaaliin lapseen ne tepsivät varhain, erityislapsiin myöhemmin, jos milloinkaan.

    Äänestä

Kiitos vastauksesta.

Meillä tulee keväällä aita pihaan ja samalla asennutan kiipeilytelineet.
Leikkipaikan ympärille laitatan verkkoaidan koska noin pieni voi mennä aidan alitse tai välistä. Kai se on tiivis verkko asennettava.

Valvomatta hän ei pihalla ole mutta on niin kova juoksija että vaaratilanteita syntyy. Siihen asti ulkoilemme valjaissa.

Motorisesti hyvin kehittynyt ja alkanut juoksemaan jo vuoden ikäisenä. Puhetta sitten odotellaan : )

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikiliikkujan sijari kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemusta millä saada kaksivuotis ymmärtämään ettei voi karkailla? Juoksee pakoon pihalla, kadulla, missä vaan jos huomaa ettei koko ajan pidä kiinni.

Ulkoilukin on hankalaa kun lasta ei voi päästää leikkimään vapaasti esim. pihalla kun lähtee juoksemaan karkuun.

Vaara tilanteita syntyy liikenteessä jne.. Ainoa keino on etten päästä ilman kiinni pitämistä mihinkään, mutta mikä olisi se keino jolla oppisi rajat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu