Kysyisin

Haluaisin tietää että kuinka pian kuukautisten loppumisesta täytyisi/kannattaisi aloittaa emättimen limakalvojen paikallishoito ja mikä olisi hyvä ilman reseptiä saatava valmiste? Olen pian 52 vuotias nainen jolla kuukautiset loppuivat noin neljä vuotta sitten ja olen leski joten en tiedä oikein tarkasti noita limakalvojeni kuntoja koska ei ole ollut aikoihin sukupuolista kanssakäymistä. Olen kuitenkin jostakin kuullut että sitä kannattaisi käyttää ettei tulisi mitään virtsatulehduksia yms. Kiitos vastaajille.
4181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Moi! Itse olen 56v ja menkat loppui kaiketi? viime vuoden lopussa. Olen käyttänyt paikallishoitona apteekista saatavaa Ovestinpuikkoa jo 4vuotta. Mulla alkoi kiusaamaan virtsarakon limakalvojen kuivahtaminen, eli oli jatkuva virtsahätä ja kirvelyä. Emättimessä ei niinkään ollut vaivoja muuta kuin että ei enää kostunut itsellään. Liukaste on hyvä juttu silloin.

Ei paikallishoitoa tarvi aloittaa jollei ole mitään oireitakaan.

Äänestä
  • Kuuntelin eilen illalla sen ohjelman radiosta jossa oli aiheena vaihdevuodet ja siinä sanottiin että nuo limakalvot olisi pidettävä kunnossa sen sanoi kynekologi ja hän sanoi että sillä ehkäistään virtsatietulehduksia vaikka ei harrastaisikaan seksiä niin siitä huolimatta olisi pidettävä paikallis hoidolla huolta tuosta asiasta mutta hän ei maininnut koska tuo olisi aloitettava ja kuinka pitkään tuota käyttöä voi jatkaa. Ei myöskään sanonut mitään tuote nimiä koska se olisi mainostusta.

    Äänestä

  • kuumakymppinen kirjoitti:

    Kuuntelin eilen illalla sen ohjelman radiosta jossa oli aiheena vaihdevuodet ja siinä sanottiin että nuo limakalvot olisi pidettävä kunnossa sen sanoi kynekologi ja hän sanoi että sillä ehkäistään virtsatietulehduksia vaikka ei harrastaisikaan seksiä niin siitä huolimatta olisi pidettävä paikallis hoidolla huolta tuosta asiasta mutta hän ei maininnut koska tuo olisi aloitettava ja kuinka pitkään tuota käyttöä voi jatkaa. Ei myöskään sanonut mitään tuote nimiä koska se olisi mainostusta.

    Paikallishoito on niin mietoa, että mulle gyne sanoi, että sitä voi käyttää "hamaan loppuun asti". Sain reseptillä Vagifempuikkoja, mutta vaihdoin ne ilman reseptiä saatavaan Ovestinpuikkoihin. Ovestin on miedompaa ja sitä voi käyttää sellaisetkin jotka ovat sairastaneet syövän. Ehkäpä jonkun mielestä Ovestin sotkuisempaa, kuin Vagifem, mutta itse olen ollut tyytyväinen. Niin ja sain Vagifemistä hiivaa ja kutinaa, eikä sitä ole Ovestinin käytön aikana tullut.


    Itse olen sitä mieltä, että mitään hormoonia ei pidä alkaa käyttämään ennen, kuin on oireita. Apteekissa on myös myytävänä ilman reseptiä saatava hormooniton vaihtoehto, muistaakseni Cicatridina. Googleta sitä, niin tiedät enemmän. Itselläni virtsavaivat loppuivat vähitellen viikossa ja käytin aluksi joka ilta ensimmäiset pari viikkoa. Paikallishoidolla saa aika nopsasti avun. Voi olla, että kokeilen tässä välillä jättää paikallishoidon pois. Kannattaa käyttää ennaltaehkäisevästi ruuanlaitossa hyviä rasvoja ja vehnäalkioöljyä, sekä omega 7tyrniöljykapseleita. Limakalvoihin niiden pitäisi auttaa.

    Äänestä

Muistakaa myös juominen, me ollaan sitä sukupolvea, jotka ei ole tottuneet kulkemaan vesipullon kanssa ! Riittävä nestemäärä auttaa myös virtsateiden kunnossa pysymiseen. Itse olen joutunut opettelemaan riittävää veden juomista ja huomaan, että se auttaa kuivuusoireissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuumakymppinen kirjoitti:

Haluaisin tietää että kuinka pian kuukautisten loppumisesta täytyisi/kannattaisi aloittaa emättimen limakalvojen paikallishoito ja mikä olisi hyvä ilman reseptiä saatava valmiste? Olen pian 52 vuotias nainen jolla kuukautiset loppuivat noin neljä vuotta sitten ja olen leski joten en tiedä oikein tarkasti noita limakalvojeni kuntoja koska ei ole ollut aikoihin sukupuolista kanssakäymistä. Olen kuitenkin jostakin kuullut että sitä kannattaisi käyttää ettei tulisi mitään virtsatulehduksia yms. Kiitos vastaajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu