Suomen- ja pohjanpystykorva kasvattajia

suomenpystari

Olen hyvin kiinnostunut pystykorva roduista erityisesti suomen- ja pohjanpystykorvista. Tahtoisinkin alkaa perusteellisemmin selvittään kasvattajia ja asioita mitä pitää kyseisissä roduissa huomioida. Itse asun tällä hetkellä kainuun alueella joten sieltä päin olisi kiva tietää kasvattajiakin. Lisäksi olisi hyvä tietää koirien hintoja ja kuinka paljon esim. näyttelyissä käynnit, rokotukset, sirutukset yms. maksaisi. Minulla on kokemusta jo koirista muuten mutta tahtoisin vähän enemmän uppoutua koiraharrastukseen. :)

5

4032

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heints87

      Eläinlääkäriasemien hinnoilta näkee monesti esimerkkihintoja toimenpiteistä. Perusrokotuksiin saa varalta arviolta reilut 50e, madotuksiin 10e vuodessa, sirutus tai tatuointi taas kuuluu nykyisin kasvattajan tehtäväksi ennen pentujen rekisteröimistä. Näyttelyyn ilmoittautuminen maksaa yleensä 30-35e ja linnunhaukkukokeet 10-30e (kirjoa enemmänkin kokeiden tasosta/arvosta riippuen, ja niitä on myös ilmaisia!).
      Pennun keskihinta molemmilla roduilla taitaa pyöriä noin 700-1000e paikkeilla, vanhempien meriiteistä ja kasvattajasta riippuen.

      Kysymistäsi roduista kannattaa hakea tietoa osoitteista www.spj.fi (Suomen Pystykorvajärjestö), mistä löytyy jonkun verran myös pentupörssitietoja ja kasvattajia. Myös keskustelupalsta www.pystykorva.info on hyvä paikka lueskella kokemuksia, kysellä tarkemmin ja tutustua rotuihin. :)

      • rokotuksesta

        Mutta jos taloudessa on useampi koira, saattaa saada alennusta jos koirat vie yhtä aikaa rokotettaviksi.


    • pystykoira

      Kannattaa teettää kunnallisella eläinlääkärillä rokotukset ym. toimenpiteet. Tulee selvästi halvemmaksi. Kainuussa ei varmaan kasva eläinlääkäriasemia joka oksalla, kuten täälllä etelässä.

    • Kukerrus

      Aktiivisilta pystykorvaharrastajilta kuulee lähiseudun (tai vähän kauempienkin seutujen) kasvattajista ja mahdollisista lähiaikojen pentueista. Myös pentupörssistä voi harkita hankkivansa pennun. :) Sieltä voipi löytää myös paikallisia kasvattajia. Mene osoitteeseen spj.fi, sieltä kasvattajat ja pentupörssi ja pentueita kasvattajineen katselemaan. Myös osoitteessa pystykorva.info on keskustelupalsta (spj:n?), sieltä voi myös kysellä ja löytää kanssaihmisiä ja kasvattajia.

      Suomenpystykorvilla on tärkeää huomioida riistaverisyys ja pevisa-tarkastukset, sekä epilepsia ja epi-luku. Suomenpystiksen Pevisaan kuuluu silmät ja polvet, ja epi-luvun olisi hyvä pennulla olla alle 1,0. Jos jommalla kummalla vanhemmista on epi-luku yli 1,5, pitäisi toisella vanhemmalla epi-luvun olla alle 1, ja jos koiralla on epi-luku yli 1,8, sitä ei enää suositella käytettäväksi jalostukseen. SPJ:n suomenpystisjalostusneuvojalta voi kysellä yhdistelmien tai eri koirien epiluvuista lisää, ne kun eivät vielä julkisia ole eikä suurin osa pystäriharrastajista tiedä koiransa epi-lukua. On hyvä hankkia puhdasrotuinen, terveistä ja tarkastetuista vanhemmista oleva rekisteröity pentu, mieluusti myös hyvältä ja luotettavalta kasvattajalta. Sukusiitosasteen pitäisi suomenpystiksillä olla 7 polvessa alle 6,25, mutta sen olisi suositeltavaa olla alle 3, mieluusti jopa alle 2.

      Suomen/Pohjanpystykorvilla riistaverisyys on erittäin tärkeä rodunomainen piirre; ns. näyttelylinjaa ei sinänsä ole kehittynyt, eikä saisikaan kehittyä, nämä rodut kun ovat nimenomaan metsästyskoiria ja riistavietin periytyminen jälkeläisille on tärkeää. Riistaveretöntä koiraa ei kannattaisi käyttää jalostukseen, koira kun ei voi periyttää ominaisuutta, mitä sillä ei ole.

      Suomenpystis maksaa yleensä 700-900€, riippuen vanhempien terveystarkastuksista, näyttelytuloksista ja koenäytöistä. Pohjanpystis taitaa liikkua samoissa hinnoissa. Erittäin menestyneistä vanhemmista ja hyvästä kennelistä pentu voi maksaa jopa 1000-1200€. Halpoihin, rekisteröimättömiin 200-600€ koiriin ei kannata sortua; ne eivät edistä rotua millään lailla, päin vastoin.

      Pohjanpystykorvaa kun kehitetään rotuna, pitäisi muistaa nykyään harvinaistuneet tietyt narttu- ja uroslinjat. Jos on kiinnostusta harrastaa koirarotua ahkerasti, kehittää ja edistää rotua ja teettää koirallaan jälkeläisiä, voisi olla hyvä idea hankkia pentu näistä harvinaisemmista sukulinjoista. SPJ:n pohjanpystissivuilla näkyy harvinaistuneet narttulinjat, ja niiden omistajiin voi sitten olla yhteydessä ja kysellä, olisiko pentuja tiedossa.


      Näyttelyilmottautuminen maksaa 25-35 euroa, kansainväliset näyttelyt ilmottautumisajankohdasta riippuen jopa 45 euroa. Paikalla maksaa käsiohjelma 3-5€ ja tietysti bensat ja muut kulut (lähinnä omat syömiset matkalla). Näyttelyihin suosittelen ehdottomasti menemään, se ei ole niin vaikeaa kuin luulisi! Jos intoa on haukkukokeisiin, niin joku tuttava pystisharrastaja ensin metsään mukaan opettamaan ja sitten kokeisiin rohkeasti sääntökirjan kanssa.

      Tutustu Kennelliiton ja SPJ:n sivuihin ehdottomasti! :) Molempiin kannattaa liittyä jäseneksi (saat Koiramme-lehden Kennelliitosta ja SPJ:stä Pystykorva-lehden, Pystykorva on erittäin hyödyllinen ja ajankohtainen lehti rotuasioista), ja lisäksi kannattaa liittyä jäseneksi paikalliseen Pystykorvakerhoon tms.

    • maito

      Olen pohjanpystykorvan omistaja.Koiramme on kaksivuotias uros. Pohjanpystykorvasta saa tietoa esim. SPJ sivuilta. Sieltä löytää kasvattajien nimiä sekä pentuvälityksen puhelinnumeroita. Kyselit hinnoista, se on usein kasvattajan ja pennun ostajan välinen asia. Rehellinen kasvattaja kyllä perustelee aina pennun hinnan. Sirutuksesta vastaa usein kasvattaja. Näyttely maksut on noin 30,00 euroa per näyttely. Rokotukset vaihtelee vähän e
      läinlääkärin mukaan nekin siinä 30-40,00 euroa.
      Pohjanystykorva on luonteeltaan mahtava tyyppi. Koiran työskentelyä esim metsässä on hieno seurata. Meillä koira viihtyy aika paljon ulkona omassa tarhassa käy tosin sisälläkin ainakin kerran päivässä. Voit esim. mennä johonkin näyttelyyn katsomaan koiraa ja juttelemaan ihmisten kanssa. Pohjisväki on välitöntä porukkaa ja antavat varmasti mielellään tieto tästä hienosta rodusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      252
      4548
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      128
      2978
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1730
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1563
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1461
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1314
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    Aihe