Sano EI jehova-huumeelle

yksi vanhemmista

Nyt taas on huumediilerit tuoneet uuden todella vaarallisen "jehova" huumeen kaupunkiin. Vaikka nimi kuulostaakin uskonnolliselta, on tästä aineesta uskonto kaukana. Tämän takia jo monet ovat joutuneet sairaalahoitoon.

Haluan vedota porvoolais vanhempiin, että kertovat asiallisesti, mutta silti varoittavasti nuorille jehova-huumeesta.

Ja vetoan myös, että teemme kaikkemme, ettei tätä huumetta tässä kaupungissa tavata.

Valitettavaa on, että tänne on pesiytynyt kaikenmaailman mömmöjä kuten ekstaasia ja pilveä ja niitä levittäviä henkilöitä.

Yhdessä me kuitenkin voitamme nämäkin vaarat!

19

1264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JEEJEEJEEJEEJE

      JEHOVA!!! Allahin jälkeen suurin jumala.
      Isän pojan ja pyhän JEHOVAN nimeen.
      Jehova on tullut jäädäkseen, niinkuin kannabis.
      Oikein käytettynä erittäin rentouttava nautintoaine.

    • Posteljoonin muuli

      Vartti Itä-Uusimaa TAAS annoksissa?

      Lehdessä oli juttu ja kuva, että Jehovaa ei erota tavallisesta kannabiksesta. Miten voi joku reportteri/journalisti olla niin pihalla, annoksissa tai pösilö, ettei kysy, ota selvää tai mieti, että muuntohuume on ihan eri juttu kuin kannabis!

      ==> Vartissa MM:n toimesta kuvattu ja analysoitu kannabis näyttää, maistuu, tuntuu ja vaikuttaa ihan eri tavoin kuin nyt kyseessä oleva JHW-018 tsydeemi. Mutta, jatkakaa entisellä linjallanne... ;-)

    • Jehova on

      oikein annosteltuna erittäin mieto ja puhdas nautintoaine.
      Puhtaampi kuin luonnollinen kannabis eikä lokeroidu aivoihin kuin kannabis sativa.

    • kaasua suoneen

      Ootahan kunhan Helluntalaiset tulevat!

    • Itse kuulun

      evankelis luterilaiseen seurakuntaan mutta todistan jehovaakin sillointällöin.
      Hamppuveikot, pirinarkkarit ja jehovanistit rulettaa gamppulaa.

    • Faktaa Jehovasta

      Tietämätön lukihäiriöinen nimesi myrkyn Jumalan nimellä?
      Sivistyksen kukkasiahan on aiheesta nähty ennenkin... :(
      ASIAA=
      JWH-018 (1-pentyyli-3-(1-Naphthoyl) Indoli),
      uusi synteettinen kannabinoidi joka on osa JWH sarjan.

      JWH stands for John W. Huffman (thanks orison), the guy who synthesized it. JWH edustaa John W. Huffman (kiitos Orison), kaveri joka syntetisoitu sitä.
      google-kukkasia....
      http://www.drugs-forum.com/forum/showwiki.php?title=JWH-018
      JWH-018 on synteettinen kannabinoidin joka sitoo CB1 ja CB2-reseptoreihin, joilla kohtalainen selektiivisyys CB2 reseptorin ja saa aikaan vaikutuksensa sopusoinnussa luonnon kannabinoidit kanssa THC. Dr. John W. Huffman synteettisesti ensimmäistä kertaa, ja se on todettu kasviperäisiä tupakointi sekoituksia kuten Spice .

      Read more: http://www.drugs-forum.com/forum/showwiki.php?title=JWH-018#ixzz1HpNXkb1o
      Jospa ei sotkettaisi enää Jumalan nimeä rikollisiin huumeisiin.
      Kunnia tästä huumeesta sille jolle se kuuluu:TIEDEMIEHELLE, EI JEHOVALLE.TÄMÄ VIISAS PROFESSORI LOI MEILLE UPEAN TUOTTEEN.

      Voin minäkin muuten alkaa puhua eräistä nimistä niitten yhteydessä
      --ja ihan AIHEESTA.......

      • H-tajua

        Tämän JEHOVA nimityksen lanseeranneilla tahoilla oli hieman huumorintajua huumetajun lisäksi matkassa mukana. Kenties siinä on jotain mitä sinulta vielä puuttuu..? ;-)


    • lopeta narkkari

      Sinä kemisti et varmaan ole työelämässä? Oisit ihka viisas mutta tuossa hommassa menee elämä pilalle? Mutta jospa se joku huume yliannoksena sinutkin armahtaisi lopulta, sitten kun mikään ei enää riitä!

    • teini-ikäisen isä

      Kiitokset sinulle "yksi vanhemmista", joka jeesustelevalla aloituksellasi sait aikaan tämän keskustelun. Lapset näitä höpinöitä lukevat ja ottavat mahdollisesti todesta.

      Olet naivi, jos näin luulet ongelmia ratkovasi.

    • luonto, luonto...

      mömmöjä, ekstaasia ja pilveä on ollu täällä jo 15-20v. pidempäänkin, mutta noihinaikoihin on varmaankin alkanut yleistymään. laittaisivat ihan rehellistä budii siihen sätkäänsä eikä mitään kemiallista ja jopa vaarallista jehovaa.

    • Jehovan todistaja

      Sillä ei ole mitään väliä, onko käyttäjä 24/7 pilvessä vai kerran vuodessa. Vain sillä on merkitystä, milloin käyttö alkaa aiheuttamaan vahinkoa käyttäjälle itselleen (taloudellinen, sosiaalinen tai fyysinen vahinko), yhteiskunnalle tai käytöllään aiheuttaa oleellisesti kohonneen riskin ongelmiin.

      Omien kokemusten mukaan viikonloppuisin humalahakuisesti alkoholia käyttävät nuoret ovat huomattavasti useammin ongelmissa päihteiden käyttönsä takia, jos verrataan pelkästään (tai lähes) jehovaa käyttäviin henkilöihin, vaikka nämä polttelisivat päivittäin. Ongelmat ovat kuitenkin erityyliset, ovathan päihteet vaikutuksiltaankin täysin erilaiset. Alkoholin ongelmat johtuvat suurilta osin sen todellisuuntajun hämärtävästä vaikutuksesta, jolloin ihminen menettää kontrollin itseensä. Jehova aiheuttaa lähinnä saamattomuutta, joskin jehovan vaikutukset ovat hyvin yksilökohtaiset.

      Jehovan käyttäjiin ei saa laskea henkilöitä, jotka ovat esim sekakäyttäjiä tai käyttävät muitakin aineita ja jehovaa vain siinä sivussa, kuin myöskään alkoholinkäyttäjiin ei tule laskea esim pillereitä ja viinaa vetäviä tyyppejä, mutta pelkät juopot tulee tietenkin laskea.

      Omia syitä käyttööni en näin isolla foorumilla viitsi ruotia, menee aika henk kohtaiseksi ja se on mun, lääkärini ja lähiomaisteni välinen asia. Olen kyllä kokeillut parinkin lääkärin määräämiä "oikeita" lääkkeitä, mutta niiden sivuvaikutukset (mm seksuaalisuuden katoaminen, ajatusten "turtuminen", oudot, etäiset tuntemukset, paniikkikohtaukset, korkea libido jne) ovat olleet liian kovia suhteessa saavutettuun hyötyyn. Jehovalla mennään niin pitkälle, että parempi lääke löytyy.

      Muistutan vielä, että päivittäin jehovaa käyttävä ei usein ole sekaisin, saatika edes pilvessä. Jehovan psykedeeliset vaikutukset ovat vahvimmillaan tauon jälkeen, ja päihdyttävät vaikutukset alkavat pikkuhiljaa laskemaan. Psyykkeen voi mielestäni jakaa kahteen osaan, ns "high" ja "stoned" osioon. Jehovaa käyttäneet tietävät tuon "high" -osan varmaan hyvin; hallitsematonta ajatustenjuoksua, naurunremakkaa, näkökentän "nykiminen", ajatuksiin vaipuminen jne. Noin tunnin kuluttua alkaa "stoned" -osa, jolloin jehovan vaikutukset ovat raskaat, väsyttävät, mieltä rauhoittavat ja lääkinnälliset. Tämä pöhnä saattaa kestää vielä useita tunteja, mutta kaikki on aina riippuvaista käyttäjän kokemuksesta, käytetyn aineen määrästä ja nauttimistyylistä. Aktiivisen jehovan käyttöjakson aikan ns "high"-osuus alkaa lyhenemään. Alkuun pilvi kestää tuniin, parin päivän päästä 30min ja viikon päästä 5min. Eli se pilvi lyhenee, mutta tämän jälkeen tulee kuitenkin aina se "stoned"-vaihe, jolloin aineen vaikutuksen kehossa vielä tuntee, mutta pää ei ole sekaisin. Päinvastoin, ajatukset ovat usein selkeämmät ja omaa itseään ja omaa toimintaansa on tässä olotilassa helpompi tarkastella puoleettomasti. Tämä on minusta ehkä mukavin puoli jehovan psykedeelisissä vaikutuksissa, se voi kertoa käyttäjälle omista heikkouksistaan, mutta se vaatii samalla, että mieli on avoin. Ihmiset, jotka eivät koskaan ole psykedeelejä kokeilleet, eivät voi ymmärtää kuinka paljon itseltään voi oppia. Meidän aivoissa on niin vitusti kaikkia patoutuneita, alitajuisia juttuja joita normaalisti emme vain huomaa. Psykedeelit voivat vapauttaa nämä lokeroituneet tuntemukset.

      Eli loppuyhteenvetona: mitä useammin jehovaa käyttää, sen vähemmän sekaisin siitä menee. Annosta voi toki aina nostaa ja nostaa (jos on päihdealttiuden omaava henkilö ja käyttää kannabista vain päihtyäkseen), mutta itse en tätä harrasta koska se itse päihtymistila ei ole enää mulle se pääasiallinen juttu mitä jehova kykenee tarjoamaan, siihen pilveenkin on jo niin tottunut ettei se mitään uutta sinällään kykene tarjoamaan... Ja vitun kallistahan se on sellaisia 15e kertasatseja imeä, jos joutuu ostamaan pössynsä. Voin kyllä myöntää, että jehova voi suht kovan psyykkisen riippuvuuden aiheuttaa etenkin aloittelevissa käyttäjissä, kun aine on vielä niin uusi ja ihmeellinen. Siihen maailmaan tuntee kaipuuta palata, se jää pyörimään mieleen. Psyykkinen riippuvuus on tosin sellainen asia, että yksilölliset vaikutukset korostuvat entisestään tässä asiassa. Jotkut pystyvät helposti selvittämään itselleen, että se himo on vain omassa mielessä (tai pikemminkin sen heikkoudessa) ja loppupeleissä meillä itsellämme on täysi kontrolli asiaan. Kunnioittakaamme jehovaa, aamen.

      • LEGALIZE IT

        Noniiiin, järki käteen jehovapäät ! Minkä IHMEEN takia polttaa jotain kemikaalia, joka on aivan paskaa verrrattuna kannabikseen? Tuollahan siis nuoret korvaavat kannabisnitkut aivan varmasti, kun eivät sitä mistään saa ja tollasta tulee naaman eteen.
        Eli kannabis lailliseksi! se on tuttu turvallinen eikä kuole vaikka poltat yhdellä imasulla kilon rutikuivaa kukkaa.
        turhan kieltolain takia pikkupenskat vetää kyllä ihan mitä tahansa saavat. Kun noita designhuumeita saa kannabista helpommin ja vieläpä halvemmalla kuka vaan internetistä!
        silti viatonta hampuusia vaan se poliisi vainoaa, kuin RIKOLLISTA konsanaan..

        JA KYLLÄ TIEDÄN TUOSTA JEHOVASTA, OLEN MAISTANUT MUUTAMIA KERTOJA SITÄ!


    • 8+12

      Hyvää faktaa jehovasta, kiva kuulla positiivistakin kommenttia aineesta.
      Oikein käytettynä puhtaampaa kuin kannabis.

      • 8+33

        "Oikein käytettynä puhtaampaa kuin kannabis". Tässäkohtaan tulee se surullisen kuuluisa mutta. Kannabista et voi käyttää väärin, eli vetää övereitä... Lopettakaa nyt se pelleily sen jehovan kanssa!


    • hei haloo!!!!!!!!

      Voi helvetti! Onko tämä nyt oikea paikka jakaa tietoa mitä kannattaa käyttää ja miten? Kyllä tätä palastaa satunnaisesti saattaa lukea muutkin kuin aivonsa pellolle pössytelleet ihmiset. Porvoossa nuorimmat aineet käyttäjät ovat 14-15 vuotiaita...ei todellakaan kannata aineita mainostaa, että oikein käytettynä on tosi hyvä ja turvallinen aine!!!!
      Se on tosiaan jokaisen oma asia ehkä myös lähiomaisten, lääkärin ja tulee kuvioihin joskus mukaan myös poliisi. Huumaisaineiden käyttö on Suomessa rikos ja vaikka Jehova ei vielä sitä Suomen lain mukaan ole mutta vaikutukseltaan ja toiminta tavaltaan se on huume.
      Harva ihminen tarvitseen esim. jatkuvaan kovaan kipuun kannapista ja vielä harvemmassa on 14-15 vuotias joka sitä siksi tarvitsisi.
      Toivottavasti te voitte jossakin muualla jatkaa käyttö neuvontaan toisillenne. Porvoossa nuorison huonovointisuus alkaa olla omaa luokkaansa...

    • midjslo

      Lopettakaa aikuiset vänkääminen. Se pelkästään innostaa suun soittoa. Varsinainen valopää se, joka tämän keskustelun aloitti!

      Ja nuoret: Ei täällä todelliset käyttäjät kirjoittele. Poliisihan pystyy jäljittämään kiinnostavat tapaukset.

    • termit hukassa

      "tänne on pesiytynyt kaikenmaailman mömmöjä kuten ekstaasia ja pilveä"

      Mömmöjä kuten pilveä???

    • Tyhmää

      Miksi pitää käyttää tuollaisia paskoja?
      Lopettakaa jo!

    • hohhoijaa

      tää on taas tämä "hyvinvointivaltio" ja naurettava kieltolaki. Juuri ganjan kieltäminen ajaa jengin vetämään muita aineita.

      ja on aivan turha tulla inisemään kannabiksen haitoista jos ei ole koskaan ite kokeillu. Kiitän ja kuittaan

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1723
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1123
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      438
      1104
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      811
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe