Olen täysin sen äidin puolella, joka sai kolmen tonnin sakot, kun hoiti poikansa
kiusaamisasiaa. Opettajat ja rehtorit erottaisivat kiusatun koulusta. Muuta ne eivät osaa tehdä.
Koulukiusaaminen
5
133
Vastaukset 5
- Lassi.,-
Minun serkku pyysi yläluokkalaiset pitelemään minua käsistä kiinni, kun hän
hakkasi naamaan. Asiasta ei ollut tapana kertoa kenellekään. Opettaja ei olisi
Erkkiä rangaissut, kun Erkin isä oli kunnanvaltuustossa ja minun isä vain tavallinen maajussi. Siihen aikaan oli johtajaopettajalle tärkeämpi, ettei tullut
kränää kunnan johdon kanssa. En kertonut myöskään kotona, koska isä oli
muutenkin hermostunut. Siltä oli psyykkinen kunto mennyt sodassa.- Niinpä niin.
Mitäpä teit tuolle serkulle kun niin kaltoin kohteli?
- Lassi ,.-
Niinpä niin. kirjoitti:
Mitäpä teit tuolle serkulle kun niin kaltoin kohteli?
No yleensä koulukiusaajat ovat isoina pohjasakkaa. Eikö tuo liene saanut omat
palkkionsa. On ollut useita avoliittoja, nyt taitaa asia jonkun venakon kanssa. - Niinpä niin.
Lassi ,.- kirjoitti:
No yleensä koulukiusaajat ovat isoina pohjasakkaa. Eikö tuo liene saanut omat
palkkionsa. On ollut useita avoliittoja, nyt taitaa asia jonkun venakon kanssa.Tarkoitin että minkäläisen jipon teit serkullesi ennen sitä kurmuuttamista. Eikai nyt kukaan omaa sukulaistaan kurmuuta ihan huvikseen. Minä ainakin puolustin sukulaisiani muita vastaan.
- Lassi,.-
Niinpä niin. kirjoitti:
Tarkoitin että minkäläisen jipon teit serkullesi ennen sitä kurmuuttamista. Eikai nyt kukaan omaa sukulaistaan kurmuuta ihan huvikseen. Minä ainakin puolustin sukulaisiani muita vastaan.
Tämä oli sukujen välistä. Perintöriitoja. Poika oli neuvottu kiusaamaan minua
ja veljeäni. En todellakaan tehnyt hänelle mitään. Oli vaan luonteeltaan ilkeä,
isänsä oli opettanut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581666Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651172- 137950
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14794Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41608
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 46552
- 45498
- 47485