Lomapäivien vaikutus jaksotusaikaan

Meillä on töissä ollut keskustelua tästä lomakorvauksen jaksotuksesta ja siitä että kumpi ompi parempi; pitää lomapäiviä työsuhteen aikana vai mennä suoraan kassalle kun työt loppuu. Toiset väittää ettei ole juurikaan rahallista merkitystä, että pitääkö lomapäivät pois vai ei. Toiset taas sanoo, että ehdottomasti kannattaa pitää kaikki lomat mitä pystyy.

Esimerkkitilanne: rakennusala. Työsuhde kestänyt kymmenen kuukautta, keskimääräinen päiväpalkka 120 euroa ja lomarahoja tulossa työsuhteen päättyessä 18,5% koko palkkasummasta eli 4200 euroa, josta lomakorvauksen osuus 2/3 eli 2800 euroa. Ei lainkaan lomapäiviä tähän mennessä.

Sen tiedän itsekin, että suoraan kassalle mentäessä jaksotusajaksi tulee lomakorvaus jaettuna päiväpalkalla eli 23 päivää. Käytännössä 4 viikkoa 3 päivää. Ja sitten tietysti muut karenssipäivät päälle.

Mutta miten tilanne muuttuu, jos kahden viikon irtisanomisajan pitää lomana? Paljonko se vähentää jaksotusaikaa? Jos vähennys on suoraan se kaksi viikkoa, niin silloinhan se ei kannata, mutta meneekö homma niin suoraviivaisesti? Tiedättekö miten tuo lasketaan?
3169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Rahana kannattaa ottaa koska ainahan palkka on surempi kun päiväraha. Siis tuolta jaksotuksen ajaltahan saa palkkaa sen 120 euroa/päivä. Jos päiväraha on esim. 72 euroa/päivä on hyöty (120-72)*23=1104.
Jos pitää 2 viikkoa lomaa niin hyöty/haitta on samassa suhteessa.

Lisäksi nuo ansiosidonnaiest päivät alkaa kulua vasta tuon jaksotuksen jälkeen ja jos käy niin että se 500 päivää tulee joskus täyteen niin se tulee sitten 23 päivää myöhemmin.

Olen muuten sitä mieltä että tuo jaksotus on laillista ryöstöä!!

Äänestä
  • '''Olen muuten sitä mieltä että tuo jaksotus on laillista ryöstöä!! '''

    Samaa mieltä.

    1990-luvun alkupuolella ei lomakorvauksia jaksotettu, vaan ne sai pitää sellaisenaan. Moni työtön paransi asemaansa paljon, kun sai muutamankin kuukauden työpätkän.

    1990-luvun alkupuolella palkasta ei tehty ns. tel-vähennystä ennen päivärahan määräämistä niin kuin nyt tehdään. Tuo näkyi tietysti sitten siinä, että päiväraha oli hiukan suurempi.

    Heikennykset taidettiin tehdä Ahon hallituksen aikaan. Samoihin aikoihin tehtiin työttömyysturvaan muitakin rajuja heikennyksiä. Vaan niinhän se on, että kun maalla menee huonosti, maksumiehiksi joutuvat nimenomaan huono-osaiset.

    Äänestä

'''Toiset väittää ettei ole juurikaan rahallista merkitystä, että pitääkö lomapäivät pois vai ei. Toiset taas sanoo, että ehdottomasti kannattaa pitää kaikki lomat mitä pystyy.'''

Ei kovin suurta merkitystä sillä, miten toimii yleensä, mutta jos on uhkaamassa karenssi (eroaa tai tulee erotetuksi), niin sitten kannattaa ehdottomasti ottaa rahassa, koska sekä jaksotusaika että karenssi kuluvat rinnakkain, sillä molemmat voidaan laittaa lain mukaan alkamaan vain työsuhteen päättymisestä lukien, ellei sitten lomakorvaus ole jostain syystä maksettu myöhemmin, jolloin se saattaa alkaa maksupäivästä lukien.

Tietysti jos on tiedossa, ettei työllistymistä ole pitkään aikaan varmasti tiedossa, niin sitten kannattaa ottaa rahana, jotta päivärahakausi jatkuisi pidempään. Mutta aika hankalaa on ajatella, että seuraavan runsaan kahden vuoden aikana ei pääsisi palkkatyöhön lainkaan, vaikka ihan liian monelle se on lopulta ankeaa todellisuutta. Meillä kun aidosti työttömiä on n. 430 000, vaikka viralliset työttömyystilastot muuta kertovatkin. Vaan niinhän se on, että ensin on valhe, sitten on emävalhe, sitten on tilasto ja sitten työttömyystilasto.

'''suoraan kassalle mentäessä jaksotusajaksi tulee lomakorvaus jaettuna päiväpalkalla eli 23 päivää. Käytännössä 4 viikkoa 3 päivää. Ja sitten tietysti muut karenssipäivät päälle.'''

Vain viikon omavastuuaika, joka ei ole karenssi, tulee jaksotusajan jatkoksi, karenssi kulkee jaksotusajan rinnalla.

...Jos vähennys on suoraan se kaksi viikkoa, niin silloinhan se ei kannata, mutta meneekö homma niin suoraviivaisesti? ...

Ei mene ihan noin suoraviivaisesti, sillä jaksotuspäiviä ovat vain ma-pe, viikonloppu tulee lisäksi.

Lisäksi päiväpalkka voi vähän heitellä kassan kk-palkan laskutavan vuoksi. Kk-palkka lasketaan työttömyyttä edeltävän 34 kalenteriviikon ajalta (tuo edellyttäen katkeamatonta työsuhdetta) keskipalkkana ja vielä pieniä viilauksia muutenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fsrgtfkju kirjoitti:

Meillä on töissä ollut keskustelua tästä lomakorvauksen jaksotuksesta ja siitä että kumpi ompi parempi; pitää lomapäiviä työsuhteen aikana vai mennä suoraan kassalle kun työt loppuu. Toiset väittää ettei ole juurikaan rahallista merkitystä, että pitääkö lomapäivät pois vai ei. Toiset taas sanoo, että ehdottomasti kannattaa pitää kaikki lomat mitä pystyy.

Esimerkkitilanne: rakennusala. Työsuhde kestänyt kymmenen kuukautta, keskimääräinen päiväpalkka 120 euroa ja lomarahoja tulossa työsuhteen päättyessä 18,5% koko palkkasummasta eli 4200 euroa, josta lomakorvauksen osuus 2/3 eli 2800 euroa. Ei lainkaan lomapäiviä tähän mennessä.

Sen tiedän itsekin, että suoraan kassalle mentäessä jaksotusajaksi tulee lomakorvaus jaettuna päiväpalkalla eli 23 päivää. Käytännössä 4 viikkoa 3 päivää. Ja sitten tietysti muut karenssipäivät päälle.

Mutta miten tilanne muuttuu, jos kahden viikon irtisanomisajan pitää lomana? Paljonko se vähentää jaksotusaikaa? Jos vähennys on suoraan se kaksi viikkoa, niin silloinhan se ei kannata, mutta meneekö homma niin suoraviivaisesti? Tiedättekö miten tuo lasketaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu