Tyttö vetää

Tyttöystäväni on pahempi kuin äitini. Miksi IHMEESSÄ on pakko yhtäkkiä käydä ostamassa minulle uusia vaatteita, vaikka vanhoissa ei ihan oikeasti ole mitään vikaa? Tytönkään mukaan niissä ei ole vikaa, mutta tarvitsen silti mukamas lisää vaatteita.

Ja miksi IHMEESSÄ on pakko kiertää yksi kauppa kymmenen kertaa läpi ja hypistellä jokaista vaatetta ainakin sata kertaa. Siis miksi niitäkin vaatteita pitää kosketella, joita ei tultu hakemaan?

Ensin hänellä kestää yhden vaatehyllyn kanssa vaikka kuinka kauan aikaa, sitten yhtäkkiä hän alkaa vetää kädestä seuraavan luo. Hän kysyy mielipidettäni vähän koko ajan, mutta ei hän taida edes kuulla vastauksiani. Mitä tahansa sanon, ei mikään muutu.

Sitten hän vetää taas kädestä, joskus hetken kaksin käsin ja vie minut seuraavaan kauppaan. Lopulta on koko päivä mennyt yhden paidan tai housujen ostamiseen. Onneksi hän rikkaan perheen ainoana lapsena maksaa sentään ne itse, vaikka jostain syystä tuntuukin vähän syylliseltä.

Kerran heitin hänet olalle ja kannoin pois mutta hän pahastui. Olen yrittänyt sanoa hänelle, etten jaksa, mutta ei siitä tule mitään. Onko kenelläkään apua, ideoita, kokemuksia tai jotain? Tulen hulluksi... Ja miksi IHMEESSÄ hänen pitää aina vetää kädestä.... onneksi hän on niin pikkanen...

ja lievemmässä mittakaavassa sama pitää tehdä äidin kanssa... kyllä minä osaan omat vaatteeni ostaa, mutta he eivät usko sitä...
12456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tollasta se vaan on elämä naisen kanssa :D oo onnellinen että sulla on tyttöystävä.

Äänestä
  • Kyllä olenkin. Eikä se kaupassa käynti maailman loppu ole, mutta harmittaa vaan, kun siellä täytyy aina viettää koko päivä. Ja vaikka hän muuten kuunteleekin, niin kauppareissulla hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Testasin sen vastaamalla hänelle jotain ihan outoa ja asiaan liittymöntä eikä hän huomannut mitään.

    Äänestä

  • Korjaan; Tollasta se on kun elää pissiksen kanssa.

    Äänestä

  • old_profile_53816 kirjoitti:

    Korjaan; Tollasta se on kun elää pissiksen kanssa.

    No semmoinen hän ei ole. Olet vain kateellinen tai jotain.

    Äänestä

  • 14v hulluksi tuleva kirjoitti:

    No semmoinen hän ei ole. Olet vain kateellinen tai jotain.

    Jep, kateutta ja katkeruuttani täällä puran.

    Jos kertoisin millainen seuralainen itselläni on, niin sinä olisit kateellinen.

    Äänestä

Kanna olalla ulos joka kerta kun sul menee hermot. Söpöä ja opettavaista. Ja pienenpi paha..

P.s. oon ite tyttö :)

Äänestä

Auttaisko jos et lähtis sen kanssa enää mihinkään, sanot vaan että "joo sorry, mut en jaksa lähtee sun kanssas mihinkään." Jos se lissu suuttuu niin sitten suuttukoot, kyl se takas tulee. ^^

Äänestä
  • en kannusta tekemään noin! tytöt tykkäävät shoppailla, vaikka ei olisikaan mikään pinnallinen lissu. minä ainakin suuttuisin kunnolla ja itsetunto laskisi, kun tuntuisi että poka ei halua viettää aikaa kanssani jos poika sanoisi noin :(

    Äänestä

  • d5tfyguhi kirjoitti:

    en kannusta tekemään noin! tytöt tykkäävät shoppailla, vaikka ei olisikaan mikään pinnallinen lissu. minä ainakin suuttuisin kunnolla ja itsetunto laskisi, kun tuntuisi että poka ei halua viettää aikaa kanssani jos poika sanoisi noin :(

    Mitä sillon väliä? Mä en olis sellasen ihmisen kanssa minuuttiakaan joka kilahtaa joka kolmas sekunti. :]

    Äänestä

Eikös se ole tärkeintä viettää aikaa tyttöystävän kanssa? Toiset tykkäävät shoppailla ja toiset taas ei. Jos et halua olla mukana siinä mitä tyttöystäväsi pitää hauskana, niin sano sitten vain ettet tahdo lähteä. Tämä luultavasti pyytää sut mukaan just siks, et olet tärkeä tälle ja tahtoo kuulla mielipiteensä. Tuskimpa se sua mukana vetää vain ärsyttääkseen.

Äänestä
  • Minulla on kolme paria kesäkenkiä. Kahta paria olen käyttänyt, periaatteessa käytän vain yhtä paria.

    Olen kaksi kertaa onnistunut torjumaan äitini halun lähteä kanssani ostamaan uusia kenkiä. Kolme kertaa tyttöystävän kanssa.

    Molempien mielestä minä tarvitsen sitä ja tätä, kun omasta mielestäni en tarvitse. Lopulta suostun jomman kumman mukaan. Kun sitten löytyy sopiva vaatekappale, ei se jostain syystä kelpaakaan vaan täytyy ensin tutkia ja sovittaa kaikki mahdolliset vastineet ympäri kaupunkia.

    Äänestä

Ihan perusmeininki, paras tottua vaan! :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


14v hulluksi tuleva kirjoitti:

Tyttöystäväni on pahempi kuin äitini. Miksi IHMEESSÄ on pakko yhtäkkiä käydä ostamassa minulle uusia vaatteita, vaikka vanhoissa ei ihan oikeasti ole mitään vikaa? Tytönkään mukaan niissä ei ole vikaa, mutta tarvitsen silti mukamas lisää vaatteita.

Ja miksi IHMEESSÄ on pakko kiertää yksi kauppa kymmenen kertaa läpi ja hypistellä jokaista vaatetta ainakin sata kertaa. Siis miksi niitäkin vaatteita pitää kosketella, joita ei tultu hakemaan?

Ensin hänellä kestää yhden vaatehyllyn kanssa vaikka kuinka kauan aikaa, sitten yhtäkkiä hän alkaa vetää kädestä seuraavan luo. Hän kysyy mielipidettäni vähän koko ajan, mutta ei hän taida edes kuulla vastauksiani. Mitä tahansa sanon, ei mikään muutu.

Sitten hän vetää taas kädestä, joskus hetken kaksin käsin ja vie minut seuraavaan kauppaan. Lopulta on koko päivä mennyt yhden paidan tai housujen ostamiseen. Onneksi hän rikkaan perheen ainoana lapsena maksaa sentään ne itse, vaikka jostain syystä tuntuukin vähän syylliseltä.

Kerran heitin hänet olalle ja kannoin pois mutta hän pahastui. Olen yrittänyt sanoa hänelle, etten jaksa, mutta ei siitä tule mitään. Onko kenelläkään apua, ideoita, kokemuksia tai jotain? Tulen hulluksi... Ja miksi IHMEESSÄ hänen pitää aina vetää kädestä.... onneksi hän on niin pikkanen...

ja lievemmässä mittakaavassa sama pitää tehdä äidin kanssa... kyllä minä osaan omat vaatteeni ostaa, mutta he eivät usko sitä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu