pakko kirjoittaa tänne, että saisin jotain selkeyttä ajatuksiini.. olen seurustellut nyt parin kuukauden ajan tyttöystäväni kanssa ja seksiä on ollut muutaman kerran. molemmat ollaan bi-seksuaaleja. tyttöystävä sanoi jo seurustelun alussa, että haluaa jossain vaiheessa miehen mukaan seksiin. itse vähän säikähdin, tuli hieman puun takaa, kuitenkin vasta vähän aikaa oltu yhdessä. sanoin vain hänelle, että katsotaan jossain vaiheessa..tällä hetkellä ei tunnu siltä että haluaisin ketään meidän yhteisen nautintoon mukaan, kun ei sitä yhteistä nautintoa vielä montaa kertaa ole edes ollut! ujoutta ja alkukankeuttako lie..
tyttis otti asian puheeksi uudestaan muutama päivä sitten, kysyi että millon voidaan ottaa mies meidän kaveriksi. kerroin että katsotaan joskus, mulla on muutenkin vähän paineita seksin suhteen. kerroin hänelle jo aijemmin, että seksi on mulle jonkilainen kynnys. ehkä johtuu siitä, kun tiedän että tyttöystävällä on enemmän kokemusta kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta seksielämässä..
en oikeen tiedä mitä mun pitäs ajatella tästä, tyttöystäväni on muutenki todella seksuaalinen ihminen, kertonut kaikenlaista. itse olen ujompi ja "kiltimpi" (siis seksin suhteen) ja kokemustakaan ei ole kovin paljoa kertynyt.. vähemmästäkin paineita tämän takia ja sitten toinen tulee kysymään alkumetreillä tällaista! onko tämä painostusta, enkö riitä hänelle, mitä mun pitäs ajatella?? totta kai haluan ottaa tyttiksen ajatukset, halut ym huomioon, mutta eikö pitäisi kuitenkin ymmärtää, jos olen sanonut että mulla on muutenki paineita seksin kanssa... tuntuu etten uskalla ottaa edes puheeksi ko. asiaa hänen kanssaan, jos sanon että en ole varma haluanko meidän sänkyyn miestä ollenkaan, tai jos joskus haluan, siihen voi mennä aikaa, en haluais tällä loukata häntä! sanoi hän kuitenkin mulle viimeksi kun juteltiin, että sitten kun minä olen valmis siihen.. en vain tiedä jaksaako hän odottaa loputtomiin?? koska itsekään en tiedä milloin olen valmis tällaiseen, vai olenko koskaan! voiko suhde loppua tällaiseen..?
äh, kertokaa joku mulle jotain järkevää :)

Vastaukset 3
Vanhimmat
taisi mennä väärälle palstalle tämä?
Sama kai se millä palstalla tässä ollaan..
Mun mielestä tuoreeseen parisuhteeseen ei todellakaan kuulu kolmannet osapuolet eikä sellaisten ehdottelut.
Pitkää turvallista suhdetta missä on tosi luottavainen ja turvallienn olo noissa asioissa, voi kai piristää em. mutta jos et tässä vaiheessa ole kovin innostunut ajatuksesta, en usko että teidän seksielämä tulee jatkossakaan sua tyydyttämään.
Älä nyt ainakaan suostu sellaiseen, jos ajatus ei sinusta hyvältä tunnu. Kannattaa ehdottomasti kertoa hänelle mitä ajattelet. Jos suhde kaatuu siihen, että toinen ei halua ottaa rakasteluun mukaan kolmansia osapuolia, niin oliko se kovin vakaalla pohjalla alunperinkään..
Murehdit kovasti sitä ettet vain loukkaa häntä, mutta eikös tässä nyt hän loukkaa sinua tuolla painostuksellaan?