Neuvoja kaipaava

minua huolestuttaa eräs lapsettomuuteen liittyvä asia ja kaipaisin neuvoa. Seurustelin yhden miehen kanssa ja yritimme lasta, lasta ei kumminkaan kuulunut. Mies oli sitä mieltä ettei esim. yhdestä, muutamasta tai edes puolen vuoden jälkeen voi vielä tulla raskaaksi, itse olen tietysti eri mieltä. En tupakoi enkä ole ali- tai ylipainoinen olen nuori eikä minulla ole montaa suhdetta takana, mies sen sijaan tupakoi, mietin olisiko sillä asian kanssa tekemistä? kummankaan suvusta ei löydy lapsettomuutta

Toinen asia mitä murehdin eron jälkeenkin on se että mies ei ilmeisesti tiedä kärsivänsä lapsettomuudesta vaan haluaisi tulevaisuudessa perheen ja murehdin pitäisikö minun mainita asiasta hänelle jotenkin esim. kaverien kautta?

ero oli riitaisa, surullinen ja täynnä draamaa ja sitä todistivat kaikki kaverit, siitä on pari kuukautta ja sen jälkeen ei ole yhteyttä pidetty. Osa miehen kavereista on ilmeisemmin sitä mieltä että lapsettomuusvika (kuten kaikki muukin vika) on minussa, heistä jotkut ovat käskeneet hakemaan apua ongelmiin, vaikka niitä minulla ei ole vaan miehellä. Mutta kuinka kertoa siitä ilman että aiheuttaa lisää draamaa tai onko sillä edes väliä eron jälkeen..?
36420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Miten niin syy mahdolliseen lapsettomuuten olisi miehessä? Onko sinulla sitten lapsia tai oletko ylipäätään ollut koskaan raskaana?


Jos et koskaan ole ollut raskaana niin et voi tietää pystytkö saamaan lapsia vai et.

Älä ihmeessä mene mitään kotikutoista arveluasi esittämään miehen mahd. lapsettomuudesta jos et ole koskaan itse ollut raskaana.

Ja tutkimukset aloitetaan kun vuosi ollaan aktiivisesti yritetty raskautta (tikutetu ovis ym.) Kuukaudessahan ei ole kuin muutama päivä jolloin nainen voi raskautua.

Äänestä
  • en sitten kerro hänelle asiasta vaikka mielestäni hänen kuuluisi tietää tai mennä tutkimuksiin jos haluaa perheen tulevaisuudessa.. en ole yrittänyt puolta vuotta ja kuten kerroin tuli ero. Olen kumminkin aivan varma että miehessä on vika, hän väitti ettei edes puolen vuoden yrityksen jälkeen nainen voi tulla raskaaksi!
    miehen tietämys asioihin liittyen on erittäin puutteellista....
    ilmeisesti hänellä on kokemusta jostain edellisistä suhteistaan sitten kun sanoi ettei edes puolen vuoden yrityksen jälkeen voi tulla raskaaksi, omituista..
    Omassa suvussani on paljon lapsia. Itse en polta enkä käytä alkoholia eikä ole ollut sukupuolitauteja tai muuta.

    Äänestä

  • huolestunut.. kirjoitti:

    en sitten kerro hänelle asiasta vaikka mielestäni hänen kuuluisi tietää tai mennä tutkimuksiin jos haluaa perheen tulevaisuudessa.. en ole yrittänyt puolta vuotta ja kuten kerroin tuli ero. Olen kumminkin aivan varma että miehessä on vika, hän väitti ettei edes puolen vuoden yrityksen jälkeen nainen voi tulla raskaaksi!
    miehen tietämys asioihin liittyen on erittäin puutteellista....
    ilmeisesti hänellä on kokemusta jostain edellisistä suhteistaan sitten kun sanoi ettei edes puolen vuoden yrityksen jälkeen voi tulla raskaaksi, omituista..
    Omassa suvussani on paljon lapsia. Itse en polta enkä käytä alkoholia eikä ole ollut sukupuolitauteja tai muuta.

    Kyllä se vika voi olla ihan yhtä hyvin sinussakin tai molemmissa! Ilman tutkimuksia ET voi tietää totuutta asiasta omalta kohdaltasikaan... Se että suvussasi on paljon lapsia tai sulla on terveelliset elämäntavat eivät takaa sitä ettetkö voisi kärsiä lapsettomuudesta. Ja monestihan lapsettomuuden syy ei selviä tutkimuksista huolimatta....

    Äänestä

pieni mielipide tuohon jossa syytetään miestä lapsettomuudesta!!!
liian rankkaa ja sitä paitsi ketään ei pidä mennä syttämään, se syö miestä/ naista tosi paljon! kellään kun ei ole oikeutta tuomita toista!

Äänestä

Väärin tehty! Ei voi syyttää toista jos ei voi olla varma omasta hedelmällisyydestä ja kyvystä tulla raskaaksi. kannattaisi ensin aloittaa keskustelut ylipäänsä siitä vauva unelmasta ja siitä miten asian kanssa edetään, jos ei omin keinoin tärppää niin hoitoja on olemassa paljon. eikä sitä itse voi päättää milloin tulee raskaaksi ja milloin ei. ja hoitoihinkaan ei pääse ennekuin on yrittänyt lasta vuoden ajan. Itselläni ei koskaan ole edes mielessä käynyt syyttää toista osapuolta lapsettomuudesta tai siitä ettei ei edes yritä tärpätä ja yritystä kuitenkin ollu 5 vuotta ja ei vaan vielä kuulu pientä, parisuhteen pitäisi olla kunnossa ennenkuin edes harkitsee sitä vauvaa.
Toisaalta mies ollut ihan oikeassa.

Äänestä
  • tässä ei ollut syyttämisestä kyse vaan siitä että mies älyäisi hakeutua lapsettomuustutkimuksiin ja sukupuolitautitesteihin koska hänen tietämyksensä on erittäin alhaista kuten sen huomasi siitä että hän väitti ettei kukaan nainen voi tulla raskaaksi edes puolen vuoden yrityksen jälkeen, vaikka paljon on niitäkin jotka tulevat heti ja sattumalta raskaaksi, mies on väärässä, mutta taidan jättää sen hänen omaksi ongelmakseen.. On vaan väärin että minusta levitellään hänen kaveripiirissään väärää tietoa kuten että minulla olisi ollut niin paljon miehiä etten voi saada lapsia ja että minulla olisi kasa ongelmia, väärin. Mies vaan vaikutti kovasti pitävän lapsista ja ajattelin ties vaikka tutkimuksista olisi jotain hyötyä hänelle, mutta olkoon, jääköön sitten hänen seuraavan naisen murheeksi tämä asia......

    Äänestä

  • huolestunut.. kirjoitti:

    tässä ei ollut syyttämisestä kyse vaan siitä että mies älyäisi hakeutua lapsettomuustutkimuksiin ja sukupuolitautitesteihin koska hänen tietämyksensä on erittäin alhaista kuten sen huomasi siitä että hän väitti ettei kukaan nainen voi tulla raskaaksi edes puolen vuoden yrityksen jälkeen, vaikka paljon on niitäkin jotka tulevat heti ja sattumalta raskaaksi, mies on väärässä, mutta taidan jättää sen hänen omaksi ongelmakseen.. On vaan väärin että minusta levitellään hänen kaveripiirissään väärää tietoa kuten että minulla olisi ollut niin paljon miehiä etten voi saada lapsia ja että minulla olisi kasa ongelmia, väärin. Mies vaan vaikutti kovasti pitävän lapsista ja ajattelin ties vaikka tutkimuksista olisi jotain hyötyä hänelle, mutta olkoon, jääköön sitten hänen seuraavan naisen murheeksi tämä asia......

    Ethän sinä kultapieni voi tietää selittämäsi perusteella edes sitä onko ex miehesi hedelmätön. Normaalisti jos lasta ei kuulu vuoden yrittämisen jälkeen lähdetään tutkimuksiin ja joskus siltikään ei löydy vikaa ollenkaan, mutta lasta ei silti tule ja joskus löytyy vika.. onneksi nykyään on aika hyvät konstit jokaiselle joka haluaa lapsen.
    Vaikka nainen voi tulla raskaaksi yhdestä kerrastakin ym ja ex ei sitä tiennyt on julmaa syyttää hänen tietämättömyydestään heti lapsettomaksi.
    "Omassa suvussani on paljon lapsia. Itse en polta enkä käytä alkoholia eikä ole ollut sukupuolitauteja tai muuta. " Tämä lauseesi ei takaa vielä yhtään mitään!! Minä voisin sanoa saman, mutta kolme vuotta onkin mennyt vain yhtäkkiä eikä lasta kuulu.
    Vaikka meidän tapauksessamme minusta löytyikin syy meidän lapsettomuudellemme, löytyi viimeisimmässä hoidossa myös syy molemmista eli meidän solumme eivät vain yhdisty ne hylkivät toisiaan eli vaikkka minusta ei alunperin lapsettomuus olisi johtunut emme olisi välttämättä saaneet yhdessä lasta, mutta jonkun toisen kanssa mahdollisesti vaikka heti! Kaikki ei ole niin mustavalkoista!!

    Äänestä

Oletko sinä ollut koskaan itse raskaana?


Miksi miehen pitäisi hakeutua lapsettomuustutkimuksiin?

Äänestä

Niin, mistä tiedät, että syy oli miehessä? Jos et ole itse käynyt missään tutkimuksissa, mistä tiedät, vaikka itsessäsi olisi vikaa?

Minusta aikuisten ihmisten pitäisi pystyä kyllä puhumaan lapsettomuudestakin avoimesti. Syyttely ei ainakaan auta asiaa..

Äänestä

"Minusta aikuisten ihmisten pitäisi pystyä kyllä puhumaan lapsettomuudestakin avoimesti. Syyttely ei ainakaan auta asiaa.."

Olen sanonut ettei tässä ole ketään syytelty! onpas hyökkäävä asenne, kirjoitin tänne ekaa kertaa ja luulin saavani asiallisia neuvoja ja mielipiteitä...
olin aidosti huolestunut jos mies ei tiedä mahdollisesta lapsettomuudestaan koska hänen kulttuurissaan on hyvin tärkeää saada monta lasta, hänelläkin on kymmenen siskoa ja veljeä.

"Niin, mistä tiedät, että syy oli miehessä? Jos et ole itse käynyt missään tutkimuksissa, mistä tiedät, vaikka itsessäsi olisi vikaa?"

no en voi olla 100% varma mutta aika varma kumminkin olen.. mies on ulkomaalainen ja hänen tietämyksensä seksistä, raskaudesta kuin sukupuolitaudeistakin on puutteellista. Itse olen kumminkin näitä asioita opetellut läpi jo kouluaikoina ja siten tiedän niistä. Tietysti vikaa voi olla minussakin, aluksi luulinkin niin. Olen kumminkin parikymppinen, liikun ja syön hyvin. Tutkimuksiin ei edes pääse ellei ole puolta vuotta/vuotta yrittänyt lasta ja en seurustele tällä hetkellä.


Miehellä on takana muitakin suhteita, tunnen hänen kauttaan hänen ex-tyttöystävänsä/kaverinsa joka on ollut myös kaikkien hänen kaveriensa kanssa eli tässä tapauksessa epäilen sukupuolitauteja ja miehen tietämys niistä on aika olematon.

Äänestä
  • Kai olet itse käynyt sukupuolitesteissä? Jos kerran "epäilet" exän tarvitsevan testejä....

    "Hänen tietämys seksistä, raskaudesta, sukupuolitaudeista on puutteellista" Olisikohan ihan noin ellei kyse ole sitten jostain teinipojasta....?

    Etköhän nyt mieti ihan turhia asioita, suhteesi on ollutta ja mennyttä ja varmaan ihan hyväkin että et tullut raskaaksi. Huolehdi omasta elämästäsi ja mieti omia mahdollisia vaikeuksiasi tulla raskaaksi vasta sitten kun se oikeasti on ajankohtaista.

    Äänestä

  • Siis oletko sinä ollut koskaan raskaana? Miksi sinun on niin vaikeata vastata siihen. Kas kun et voi tietää raskaudutko sinä jos et ole koskaan ollut raskaana.

    Suvun lapsiluku ei kerro mitään sinun tilanteestasi, lapsettomuus ei periydy. Esim. hoitamaton klamydia (saattaa olla vuosia oireeton mutta tekee tuhojaan) on yksi suurimmista syistä lapsettomuudessa.

    Tosiaan, käyhän otattamassa koko sukupuolitautien setti eli tippuri, klamydia, kuppa, HIV, hepatiitit, herpeksen vasta-aineet ......

    Tässä tuntuu olevan takana muu kuin mahdollinen lapsettomuus.......

    Äänestä

Terve!

Toivottavsti olet jo käynyt, tai ainakin huomenna menet terkkariin sukupuolitautien testeihin.

Lapsia ei minullekaan syntynyt eräässä suhteessa yrityksestä huolimatta, miehellä oli kyllä omia lapsia edellisestä liitosta. Mutta se liitto ei ollut muutenkaan hyvä. Tuli ero ja tapasin nykyisen mieheni ja saimme helposti lapsen, vaikka minä olin jo kuvitellut olevani kykenemätön saamaan. Eli "sen saat mistä luovut" toteutui minun kohdallani.

Tarkoitan vain että älä nyt silti murehdi ettetkö voisi saada koskaan lapsia vaikka se ei hänen kanssaan onnistunutkaan. Ja jos sinä olet suomalainen ja hän eri kulttuurista, niin olisihan se todella voinut olla ehkä aika onnetontakin se lapsen saaminen siihen liittoon.

Kevään iloa!

T:miira

Äänestä

No tosiasiahan on että joillakin menee aikaa raskaaksi tulemiseen vaikkei mitään "vikaa" löytyisikään.

Ihmettelen miten voit sanoa lapsettomuuden johtuvan miehestä jos et ole itse käynyt missään tutkimuksissa,entäpä jos vika on sinussa? Sitä et voi tietää tuolla perusteella että "musta vaan tuntuu että vika ei ole minussa".

Itse tulin ekan kerran raskaaksi 21 vuotiaana,käytin monta vuotta sitä ennen pillereitä ja ei mennyt kuin 2kk niin olin raskaana. ollessani 25 vuotias,yritettiin toista lasta ja jostain syystä siihen meni puolisen vuotta. Tietääkseni nykyään tutkimuksiin tarvitsee haukeutua vasta vuoden yrittämisen jälkeen joten puoli vuotta ei ole mikään aika huolestua vaikka itsestä siltä tuntuisikin.

Kun olette eronneet etkä ole edes 100% varma,onko vika sinussa(kin) niin olisi asiatonta mennä latelemaan tälle miehelle että vika on hänessä.

Äänestä

Minäkin elän terveellisesti, samoin mieheni. Silti meni yli 5 vuotta ennen kuin tulin raskaaksi. Syytä ei koskaan tutkittu. Ehkä liian vähän seksiä, ehkä väärään aikaan, en tiedä. Mutta missään vaiheessa ei luovutettu ja sanottiin vaan, että jos ei tule lapsia, niin sitten ei tule.

Kyllä minä ottaisin asian syyttelynä, jos mies meinaisi minut kaiken maailman testeihin pistää eikä itse menisi niihin.

Kannattaisi ihan oikeasti käydä sukupuolitautitesteissä, koska kuten tuossa jo sanottiinkin esim. klamydia voi olla oireettomana monta vuotta ja on yksi suurimmista syistä lapsettomuuteen.

Ja kyllä, minä olen hyökkäävä, koska minua ärsytti aivan suunnattomasti se tapa, miten aikoisit mennä miehelle latelemaan epäilyksiäsi, vaikket tiedä, kenessä vika on vai onko kenessäkään. Jos et ole valmis kuulemaan myös negatiivisia kommentteja, kannattaako kysellä mielipiteitä asiasta...?

Äänestä

"No tosiasiahan on että joillakin menee aikaa raskaaksi tulemiseen vaikkei mitään "vikaa" löytyisikään.
Ihmettelen miten voit sanoa lapsettomuuden johtuvan miehestä jos et ole itse käynyt missään tutkimuksissa,entäpä jos vika on sinussa? "

meitä on nyt kaksi naista jotka olivat miehen kanssa eikä kumpikaan tullut raskaaksi, sillä tunnen miehen ex-tyttöystävän.. jos ei kaksikaan naista tullut raskaaksi niin todennäköisyys on silloin suurempi että johtuu miehestä.
Mies ei vaan ymmärrä tai puhu kunnolla suomea, hänellä ei ole mitään tietoa taudeista, tulehduksista jne. eikä hän varmaan edes osaisi hakeutua testeihin ja tutkimuksiin. Päätin että pyydän sitä toista, viimeisintä exää pyytämään häntä menemään testeihin. Outoa että täällä sanotaan miehen syyttelyksi ja sitten kumminkin tullaan syyttelemään keskustelun aloittajaa..

Äänestä
  • "Tietääkseni nykyään tutkimuksiin tarvitsee haukeutua vasta vuoden yrittämisen jälkeen joten puoli vuotta ei ole mikään aika huolestua vaikka itsestä siltä tuntuisikin."

    Emme yrittäneet puolta vuotta, se oli toinen exä jonka kanssa mies oli sen aikaa eikä lasta kuulunut. Itse en ole koskaan syönyt e-pillereitä eikä se toinen nainenkaan. Mies jatkuvasti pitää yhteyttä toiseen exäänsä joten hän saa auttaa miestä tai käskeä menemään testeihin mutta tuskin menee, ymmärrän ettei se ole minun asiani enää..

    Äänestä

"Ja kyllä, minä olen hyökkäävä, koska minua ärsytti aivan suunnattomasti se tapa, miten aikoisit mennä miehelle latelemaan epäilyksiäsi, vaikket tiedä, kenessä vika on vai onko kenessäkään. "

Minä en tiennyt että tälle palstalle pitää ensin kertoa kaikki henk.kohtaiset asiat itsestään ja lähipiiristään ennen kuin ei tuomittaisi!

tietysti luulin aluksi vian olevan minussa ja mietin enkö voi ikinä saada lasta mutta sitten tutustuin miehen toiseen ex-tyttöystävään joka on ehkä tällä hetkellä raskaana toiselle miehelle, siinä samalla selvisi ettei hänkään ollut tullut raskaaksi ko. samalle miehelle, josta päättelin että miehessä on ehkä sitten vikaa, eikä juuri meissä naisissa.. Minä en ainakaan ole täällä sanonut että menisin miehelle kasvokkain mitään syyllistämisiä latelemaan! minä kun en edes puhu ko. miehelle ollenkaan..lähinnä ajattelin jos olisin maininnut asiasta hänen kaverien kautta mutta en tee niin, sitten keksin että hänen toinen exänsä voisi pyytää häntä menemään testeihin sun muihin...
Ikävää että täällä ihmiset tulevat heti syyllistämään ja kumminkin puhuvat "ettei miestä saa syyllistää lapsettomuudesta" tai mistään, voi tietäisittepä vaan millainen pelaajamies on kyseessä!

Äänestä
  • Eli haluat kostaa "pelaajamiehelle" ja siksi menisit epäilyksiäsi kertomaan?

    En tiedä, onko näin, mutta sille kuulostaa. Epäilinkin jo aiemminkin vähän, että onkohan taustalla katkeruutta tms?

    Kuulosti myös vähän siltä, että olette oikein jokainen vuorollaan yrittäneet saada lasta tämän miehen kanssa.. Ihan kuin suhteessa ei olisi muuta tarkoitusta kuin lapsen hankkiminen.

    Anteeksi, olen ehkä väärässä. Mutta oli pelaaja tai ei, minusta koko asia ei kyllä enää kuulu sinulle millään tavalla, kun kerran olette eronneet...

    Äänestä

Edelleenkin, jos et ole koskaan ollut raskaana niin et voi tietää johtuuko mahd.lapsettomuus sinusta=)

Ja mene ihmeessä testeihin jos kerran on kyseessä pelaajamies, ei silti että se nyt kertoisi sp-tautien saamisesta mitään, niitä kun voi saada kuka tahansa, yhdestä kerrastakin

Äänestä

"Eli haluat kostaa "pelaajamiehelle" ja siksi menisit epäilyksiäsi kertomaan?"

ei ole ollut mistään kostosta puhe, oletko ihan sairas?
mies on pelaaja ja tutustuin hänen toiseen ex-tyttöystävään ja meistä tuli kavereita, minulla ei ole aihetta olla katkera kellekään vaikka mies tekikin väärin monen asian suhteen.. Kaikesta huolimatta vähän vielä välitän miehestä ja toivoisin että hän menisi sp-testeihin ja lapsettomuustutkimuksiin, kuten kirjoitin hän ei osaa kunnolla suomea, ei ymmärrä eikä osaa hakeutua tutkimuksiin. Muistin tässä että kerran hän jo puhui jotain lääkärille menemisestä, mutta se sitten jäin kieliongelmien sun muiden syiden takia.. hänen kulttuurissaan on tapana että lapsia tulee paljon ja hänen kulttuurissaan lapsettomuus on varmasti häpeällinen asia, se saattaa olla syynä ettei hän hakeudu tutkimuksiin eikä puhu asiasta, kaipa hän itsekin on jo jotain epäillut. Mutta joo kuten sanoit asia ei enää kuulu minulle, joten jätän sen tähän, pyysin miehen toista ex-tyttöystävää pyytämään häntä menemään lääkärille jos hän ei mene niin sitten ei, minulla on puhdas omatunto kun olen yrittänyt auttaa....

Äänestä

Olis ihan mielenkiintoista tietää minkä ikäisistä ihmisistä täs tarinassa on kyse.... Kun on exä1, exä2 ja ties mitä yritystä mukamas takana....

Äänestä

"Olis ihan mielenkiintoista tietää minkä ikäisistä ihmisistä täs tarinassa on kyse.... Kun on exä1, exä2 ja ties mitä yritystä mukamas takana.... "

minä olen 22v, se miehen toinen exä 18v
ja muista tytöistä en sitten tiedäkään, jos niitä on.....

Äänestä

Entäs se mies? Ilmeisesti teitä (paljonkin) vanhempi....?

Äänestä

Oletko ollut koskaan raskaana? Todennäköisesti et ole. Joten et voi tietää raskaudutko koskaan.

Äänestä

Eikö tämä koko keskustelu kuuluisi esim. "teinien suhdesotkut" tai jotain vastaavaa palstalle? Tällä palstalla puhutaan ihan oikeasti lapsettomuudesta a sen hoidosta eikä keskenkasvuisten kostonkierteistä tai kotidiagnooseista. Ei millään pahalla.

Äänestä

Olet oikeassa, sellaiselle palstalle se kuuluisi! Ehdottomasti.

Äänestä

"Entäs se mies? Ilmeisesti teitä (paljonkin) vanhempi....? "

kuten mainitsin mies on parikymppinen
tupakkaa ja piippua hän polttaa tosi usein, oikeastaan koko ajan ja uskon sen vaikuttavan lapsettomuuteen paljonkin. Vaikka jotkut väittävät ettei se vaikuta, mutta kyllä se varmasti vaikuttaa ja paljon, ei se nikotiini sun muut myrkyt terveellisiä ole tiedän kaksi lapsettomuudesta kärsivää ja sattumoisin molemmat ovat polttaneen ala aste ikäisistä saakka..

" Tällä palstalla puhutaan ihan oikeasti lapsettomuudesta a sen hoidosta eikä keskenkasvuisten kostonkierteistä tai kotidiagnooseista"

hei teini-ikä loppuu 19 ikävuoteen! tässä oli puhe parikymppisistä, tai no se yksi tyttö oli 18.. en ole ikinä ennen tälle palstalle eksynyt enkä voinut tietää että tämä palsta on vain ilkeilyä, syyllistämistä ja ikärasismia varten! huh huh, lupaan etten tänne palaa. Toistan taas että tässä ei ole kellekään "kostettu" mitään, päinvastoin, olen hyvin ylpeä siitä että pystyin tutustumaan ja olemaan hyvissä väleissä miehen ex-tyttöystävään, vaikka mies on pleijeri jätti minut ja yrittää vieläkin roikkkua siinä toisessa tytössä kii jolla on jo uusi mies.. Olen myös iloinen siitä että asian laita tuli ilmi, sillä en ole koskaan ollut raskaana ja syytin itseäni ja olin surullinen koska kuvittelin minussa olevan kaikki lapsettomuusvika, kunnes tutustuin toiseen tyttöön joka kertoi asian oikean laidan. Hän on tuntenut miehen kauemmin kuin minä, joten tietää miehen asioistakin siten enemmän..

ja jos joku nyt vielä tulee toistelemaan "et voi edelleenkään tietää onko vika sinussa/sinussakin.." niin eiköhän se ole aika hyvin tuosta "kotidiagnoosista" päätelty kenessä vika.. jotkut vain haluavat haukkua ja syyllistää toiset keinolla millä tahansa. Sitten myöhemmin kun on uuden yrityksen ja uuden suhteen aika voin toki hakeutua tutkimuksiin jos minullakin sattuisi olemaan sama ongelma, sen näkee sitten aikanaan ja sitä ei voi tässä puida koska sen aika ei ole nyt en seurustele enkä ole yrittämässä raskautta nyt.

Äänestä
  • juu hyviä vointeja sulle ja kattele toki vähän maailmaa ennenkuin liikaa itseäsi perheelliseksi sidot. Kevättä!

    Äänestä

  • Ensinnäkin, aikuiset ihmiset ei yleensä kaveeraa tuollein miehen exän/nykyisen/mikä lie kanssa. Kun suhde on ohi, ei sitä tarvitse enää puida toisten henkilöiden kanssa. Aikuiset ihmiset setvii asiat keskenään, ilman ulkopuolisia, tai sitten vaan jatkaa eteenpäin pää pystyssä.

    Toisekseen, tupakointi tuskin vaikuttaa lapsen saantiin vielä parikymppisenä. Mieheni ja minä ollaan molemmat poltettu kauan. Minä poltin kymmenen vuotta, mies vieläpä vähän kauemmin, ja ei se raskautumiseen vaikuttanut.

    Teini-ikä loppuu kyllä 19 vuoteen, mutta tuntuu, että nykyään vielä jotkut alle kolmekymppisetkin käyttäytyy kuin teinit. En tarkoita, että aloittaja kuuluisi näihin, mutta teini-ikä tuntuu nykyään kestävän reilusti päälle kahdenkymmenen...

    Eli ei ehkä kannata alkaa tekemään lapsia ennen kuin osaa käyttäytyä kuin aikuiset, ottaa vastuuta ja olla syyttelemättä joka asiasta muita ihmisiä. Ja ennen kuin tajuaa, että tässäkin keskustelussa on tullut esille tosi hyviä kommentteja, joista ei kannata hermostua, vaan ottaa oppia...

    Olen puhunut. Kiitos. :)

    Äänestä

miksi jatkatte keskustelua jos ei ole enää mitään asiaan liittyvää sanottavaa ja pitää väkisin väitellä asiasta kuin asiasta?

"aikuiset ihmiset ei yleensä kaveeraa tuollein miehen exän/nykyisen/mikä lie kanssa. Kun suhde on ohi, ei sitä tarvitse enää puida toisten henkilöiden kanssa."

olet väärässä, jos jokin asia on jäänyt epäselväksi on ihan okei keskustella myös toisen exän kanssa. Aikuinen ihminen osaa selvittää ongelmat sun muut asiallisesti, teinit riitelevät ja syyttelevät toisia, siis jos olisin lapsellinen syyttäisin sekä miestä että hänen exäänsä kaikesta..

"Toisekseen, tupakointi tuskin vaikuttaa lapsen saantiin vielä parikymppisenä. Mieheni ja minä ollaan molemmat poltettu kauan"

olet väärässä, miksi minä sitten tunnen kaksi nuorta ihmisistä, naisen ja miehen jotka ovat tupakoineet kovasti ala aste ikäisistä saakka mutta ovat lapsettomisia, tuntemastani tapauksesta nainen kävi testeissä eikä syytä löydetty.. eiköhän se ole ihan selvää jos joka hetki tupruttelee niin voi vaikuttaa lapsettomuuteen jo nuorena! sinulla on vain sattunut käymään tuuri, valitettavasti kaikilla ei ole yhtä hyvä tuuri kuin sinulla...

Puolusta toki tupakointia mutta tässä oikeaa tietoa tupakoinnin vaikutuksista:

"Tupakointi vaikuttaa hormonitoiminnan kautta suoraan hedelmällisyyteen ja tupakoinnin lopettaminen onkin lapsettomuuden hoidon kulmakiviä"

"Tupakointi heikentää raskausmahdollisuuksia jopa enemmän kuin ilmansaasteet ja työympäristön kemikaalit. Lapsettomuuden riski on 35 %:nen tupakoivilla naisilla verrattuna tupakoimattomiin naisiin. Tupakoivilla naisilla on enemmän epäsäännöllisiä kuukautiskiertoja ja kuukautisten poisjääntejä, munasolun irtoaminen ei ole yhtä säännöllistä kuin tupakoimattomilla naisilla. Myös alentunut estrogeenitaso on tupakoivilla tavallista ja se voi olla osasyynä raskauksien viivästymiseen. Tupakoinnin vaikutus lapsettomuuteen miehen kautta ilmenee siittiöiden määrän ja liikkuvuuden vähenemisenä. Tupakoivilla nuorilla naisilla esiintyy munasarjoissa nestekasvaimia eli kystia 50 prosenttia useammin kuin tupakoimattomilla naisilla. Tupakoivilla naisilla lapsettomuuden riski kasvaa 35 prosenttia. Yli 20 savuketta päivässä polttavan naisen hedelmällisyys on noin puolet tupakoimattoman naisen hedelmällisyydestä. "

http://www.tervesuomi.fi/fi/julkaisu/11818

Äänestä

"ja jos joku nyt vielä tulee toistelemaan "et voi edelleenkään tietää onko vika sinussa/sinussakin.." niin eiköhän se ole aika hyvin tuosta "kotidiagnoosista" päätelty kenessä vika.. jotkut vain haluavat haukkua ja syyllistää toiset keinolla millä tahansa. "

Jos et ole koskaan ollut raskaana niin et voi tosiaankaan tietää tuletko raskaaksi koskaan vai et, se nyt vain sattuu olemaan fakta!

Alun perinkin postasit viestisi aivan väärään osioon.

(varsinaista teinix-meininkiä...)

Äänestä

Ei millään pahalla aloittajaa kohtaan mutta kyllähän noi teidän suhdekiemurat vaikuttavat aika omituisilta ja huvittaviltakin.

Kyseessä on parikymppiset ihmiset jotka tuosta vaan päättäävät yrittää hankkia lapsia? Kovinkaan moni ei ole kypsä vanhemmuuteen 2-kymppisenä.... Varsinkaan tuollainen "häntäheikki" ku mitä tää tyyppi nyt on tainnut olla, eikä kovin kypsiltä vaikuta nämä hänen tyttöystävätkään jos jo lyhyessä suhteessa päätetään jättää ehkäisy ja yritetään tulla raskaaksi.

Jospa tarinan jokainen osapuoli kuitenkin hieman kasvettuaan saisi ja löytäisi elämässään sen mitä haluaa :)

Äänestä

Aloittajan on pakko olla trolli...

Äänestä

"Kyseessä on parikymppiset ihmiset jotka tuosta vaan päättäävät yrittää hankkia lapsia? Kovinkaan moni ei ole kypsä vanhemmuuteen 2-kymppisenä.... "

jälleen eri mieltä, tunnen muutamia naisia joilla lapsia parikymppisinä ja ovat erinomaisia äitejä! Eivät juo tai polta ja viettävät paljon aikaa kotona miehen ja lasten kanssa eikä baareilu tms. kiinnosta sen sijaan oma perhe ja suku kyllä, tämä on kypsää käytöstä. Itse olen hakenut vain vakavaa seurustelusuhdetta mutta kaikilla ei käy hyvä tuuri että sellaisen löytäisi..

"Varsinkaan tuollainen "häntäheikki" ku mitä tää tyyppi nyt on tainnut olla, eikä kovin kypsiltä vaikuta nämä hänen tyttöystävätkään jos jo lyhyessä suhteessa päätetään jättää ehkäisy ja yritetään tulla raskaaksi."

Ei kenestäkään ihmisestä voi heti aluksi tietää millainen hän on! on taitavia valehtelijoita, narsisteja sun muita maailma täynnä.. mies vaikutti erittäin ihanalta ja positiiviselta ihmiseltä, sitten yhtäkkiä kaikkia muuttui ja hänestä tuli negatiivinen ja alkoi vedota ties mihin kulttuurisyihin vaikka ei itsekään niitä noudattanut.. se toinen exä on itseasiassa nyt raskaana jollekin, ei ole varma kenelle tuskin tuolle ekalle miehelle jos ei puolen vuoden yrittäminen tärpännyt mutta mies ja kaikki hänen kaverinsa pääsevät sitten myöhemmin dna-testeihin.. ja joo, itse aion pysyä kaukana näistä porukoista.

Äänestä

Juu, toki löytyy myös järkeviä ja vastuullisia 2-kymppisiä. Mutta kuten aijemmin tuolla totesin, tarinasi mukaan täs tapauksessa ei oo ollu kyseessä sellaisia.... "Mies ja kaikki hänen kaverit pääsevät myöhemmin testeihin" siis HALOO, mikä kiertopalkinto tyttö täs onkaan kysees....

Ja ihan vaan vinkkinä sulle aloittaja vastaisuuden varalle, opettele tuntemaan seuraava kumppanisi kunnolla ennenkuin alat suunittelemaan perheenlisäystä, niin ei tule sitten ikäviä yllätyksiä jos satutkin pamahtamaan raskaaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut...... kirjoitti:

minua huolestuttaa eräs lapsettomuuteen liittyvä asia ja kaipaisin neuvoa. Seurustelin yhden miehen kanssa ja yritimme lasta, lasta ei kumminkaan kuulunut. Mies oli sitä mieltä ettei esim. yhdestä, muutamasta tai edes puolen vuoden jälkeen voi vielä tulla raskaaksi, itse olen tietysti eri mieltä. En tupakoi enkä ole ali- tai ylipainoinen olen nuori eikä minulla ole montaa suhdetta takana, mies sen sijaan tupakoi, mietin olisiko sillä asian kanssa tekemistä? kummankaan suvusta ei löydy lapsettomuutta

Toinen asia mitä murehdin eron jälkeenkin on se että mies ei ilmeisesti tiedä kärsivänsä lapsettomuudesta vaan haluaisi tulevaisuudessa perheen ja murehdin pitäisikö minun mainita asiasta hänelle jotenkin esim. kaverien kautta?

ero oli riitaisa, surullinen ja täynnä draamaa ja sitä todistivat kaikki kaverit, siitä on pari kuukautta ja sen jälkeen ei ole yhteyttä pidetty. Osa miehen kavereista on ilmeisemmin sitä mieltä että lapsettomuusvika (kuten kaikki muukin vika) on minussa, heistä jotkut ovat käskeneet hakemaan apua ongelmiin, vaikka niitä minulla ei ole vaan miehellä. Mutta kuinka kertoa siitä ilman että aiheuttaa lisää draamaa tai onko sillä edes väliä eron jälkeen..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu