Oven raapiminen

Eli varmasti monella on ollut ongelmana, että koira raapii ja narskuttaa ovea ja oven pieliä.
Minunkin pentuni sitä tekee ja aukaisee jopa itse ovet joita ei lukkoon saa.
Miten tätä raapimista voisi estää? Jäljet ovat ikäviä ovessa ja pielissä.
Auttaako ne puremisen estosuihkeet mitään?
Millä keinoin te olette saaneet sen tavan pois?
74555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sivele etikkaa, pippurivettä tai vast. vahvaa ainetta oven pieliin niin lakkaa nakertamasta. Sanot monikossa, että ovia vai pelkästään ulos meneviä ovia?
Yksin ollessa vai missä tilanteessa?

Jos ei kieltoa usko, niin itse olen "säikäyttänyt" koiran. Odottanut että raapiminen alkaa ja sitten ovesta räyhäkkäästi sisälle ja voimakkaasti kieltänyt. Kiellän tuollaiset aika jyrkästi ja enkä jää niiden kanssa kikkailemaan.

En muista kuin pari uudelleen sijoitettavaa mikä vastaavaa on tehnyt.
Kyse on tietenkin siitä, miten koira on sisäistänyt EI:n merkityksen.
Meillä se opetetaan "vahvasti" mutta ei väkivaltaisesti, jo koiran oman turvallisuuden vuoksi.

Ihan vinkkinä voi sanoa, että kannattaa laittaa vähintään kohtuulliset tiedot asiasta mitä yleensä kysyy. Esim. Rotu/ikä/sukupuoli. Mitä ja missä yhteydessä. Helpottaa vastaajia. ja vastauksia.

Äänestä

Koirani on sekarotuinen, siinä on pohjanpystistä ja porokoiraa. Uros ja 7kk.
Kotona ollessaan se aukaisee vain välioven, mutta jos olemme esim siskoni luona yökylässä ja kun koira jää siskoni luo yksin muiden lähtiessä, se aukaisee talon kaikki ovet, jotka saa auki painamalla ripaa alas. Mutta eteisen oveen ja pieliin se tekee karmeimmat raapimisjäljet. Koira ymmärtää kyllä ei sanan, mutta on erittäin itsepäinen. Ja se on ihan vasta huomannut, että ovethan voi aukaista.

Äänestä

"Uros ja 7kk.".."pohjanpystistä ja porokoiraa"...juu tuota..öööö..jatka koulutusta. Nyt on se ikä missä kerrataan ja punnitaan opittuja asioita..

"kun koira jää siskoni luo yksin muiden lähtiessä, se aukaisee talon kaikki ovet"..tämä on aika ymmärrettävää. Jos koirasi on usein siskon luona, niin siskonkin pitäisi koiran kanssa jotain tehdä. ainakin ottaa se haltuun niin, että toimii ilman kompromisseja ja yhteneväisin säännöin ja tavoin.
Koiralle on hyvä että tottuu myös "hoitopaikkaan" ja sen hoitajaan jos semmoista tarvitsee joskus syystä tai toisesta.

"kun koira jää siskoni luo yksin muiden lähtiessä"..jos tämä on epäsäännöllistä (yökylä) niin silloin auttaa nämä perusasiat. Liikuta ja syötä iltaa vasten, sekä jos koira tykkää ydinluusta niin sitten se. Jos toimii, niin tämän luun ja jonkun "spessuruoan" voisi antaa aluksi vain kun olette siskonluona kylässä. Jätä myös jokin oma vaate koiralle se rauhoittaa.

"Koira ymmärtää kyllä ei sanan"..ei taida ymmärtää, kun ei keskeydy..
ymmärrän kyllä että tausta ja ikä huomioiden työtä vielä riittää ja aikas paljon.
Jos yhtään helpottaa niin ikä kyllä tasaa tuota käytöstä. Tee kuitenkin se mikä tehtävissä helpottaaksesi sen oloa kun jätät koiran vieraan luokse yöksi.

EI = toiminnon keskeyttäminen oli sitten mitä tahansa -ei muuta.

Vaikea on vinkata kun ei näe kokonaistilannetta.

Äänestä

Ymmärtää se joissain kohdin, ei kaikissa asioissa.
Ja yleensä menen itsekkin siskon luo yöksi, mutta aamulla molemmat meistä menee töihin /kouluun ja koira on sen aikaa yksin siskon kotona siihen asti kunnes sen haen.
Koira on ollut täällä ennenkin ja monesti. Ja jos jätän sen vain hoitoon siskolleni niin tottakai hän tekee koiran kanssa kaikkea.

Mutta kiitos neuvoista :)

Äänestä

Jeps. Rotumixissä on "vähän" haastetta, mutta siitä se lähtee kun jaksaa tehdä.
Koira voi myös yksinkertaisesti olla niin innoissaan jos saa paljon huomiota niin ei malta jäädä yksin. Muista myös vaatia hyvää käytöstä määrätietoisesti. Kohta voi alkaa myös ne kohtaamis sessiot, toisia koiria kohtaan.

Äänestä

Kiitos tosi paljon, kerranki ihana saada asiallisia vastauksia eikä heti haukuta lyttyyn, jos jotain ei tiedäkkään..

Äänestä

Itsellä pentumme jo 1,3 v. Ja hyppii oveen ja aukaisee. Ovessa olevat jäljet eivät haittaa minua, vaan yksi toinen asia ja perheemme asiat eivöt kuulu ulkopuolisille.


Itse olen aina sanonut vaan ei, ja rynnännyt ovelle. En ymmärrä miksi pentu hyppii vain minun huoneen oveen? Haluaisin kovasti jonkun keinon millä saisi tämän koiran pomppimisen loppumaan. Olen yrittänyt laittaa huiveja kiinni että koira ei pääse huoneeseeni, mutta jos joku tulee huoneeseeni, nii joudun laittamaan huivin aina uudestaan.

Kaipaan apua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aamutähti Sirius kirjoitti:

Eli varmasti monella on ollut ongelmana, että koira raapii ja narskuttaa ovea ja oven pieliä.
Minunkin pentuni sitä tekee ja aukaisee jopa itse ovet joita ei lukkoon saa.
Miten tätä raapimista voisi estää? Jäljet ovat ikäviä ovessa ja pielissä.
Auttaako ne puremisen estosuihkeet mitään?
Millä keinoin te olette saaneet sen tavan pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu