ihmettelen että taajaman ulkopuolella puututaan kun koira haukkuu päiväsaikaan ei yöllä,jos tämä jotakin harmittaa voisi myös vedota että pienet lapset sekä aikuiset olisivat hiljaa koska voi taasen häiritä jotain herkkähipiäistä.
koirien haukunta
ihmetystä herättävä
372
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tosiaan on ihanaa. Sirkkeli pärrää 14h/vrk ja varsinkin sunnuntai-aamut on ihania kun aamusta alkaen kesällä kun ensimmäinen isäntä herää leikkaamaan nurmikkonsa. Tietysti sillä viiskytävuotta vanhalla täydellisesti äänenvaimentimettomalla stiikallansa. Kun ensimmäinen saa homman hoidettua, on seuraavan vuoro. Tätä jatkuu iltaan asti. Aina jossain joku leikkaa ruohikkoa. Miksi helkutissa juuri sunnuntaisin? Kyllä koirien haukunkin mieluummin kestää kuin asua jonkun klapiyrittäjän naapurissa tai edes omakotitaajamassa jossa on nurmikonleikkuu sunnuntaikirkon ohella päivän kohokohta.
Eli ihmettelen minäkin.
Ja se ruohikko lakoontuu kyllä viimeistään syksyllä.
jos ei kestä maalla tapahtuvia sinne kuuluvia ääniä pitää muuttaa kaupunkiin kerrostaloon!
Jos se koira haukkuu ja ulvoo esim ulkohäkissä sen päivän niin kyllä se 10 h on ihan liikaa korville . Jos taas haukkuminen on satunnaista niin ei pitäisi ketään haitata .