Pieneä sitä ei nähnyt omassa äidissä mitään vikoja vaan piti äitiään ihmisenä joka on aina oikeessa ja mitä tahansa se tekeekin niin se tekee oikein.Nyt vanhempana (19v) olen kuitenkin alkanut huomata äidissäni todella paljon huonoja puolia ja tajunnut ettei se oma äiti olekkaan se joka on aina oikeassa.
Ensinnäkin,äitini tapasi erään rentun (isäni) ja tuli 17-vuotiaana raskaaksi.Sai isoveljeni ja vuoden päästä heti perään minut.Isämme ei koskaan ollut kotona ja ainoa mitä hän osasi oli saada itsensä aina ongelmiin.Kuitenkin he pysyivät 10v yhdessä ja saivat pikkusikoni.Ei siinä sitten mennyt kun pari vuotta ja isäni häipyi kokonaan.Äitini jäi yksinhuoltajaksi meidän kolmen lapsen kanssa.
10-vuotta äiti oli ihan masentunut ja keskittyi vain meihin lapsiin.Sitten koitti päivä kun hän tapasi uuden miehen joka on TÄYSIN samanlainen kun isäni.Renttu ja rikollinen.Luulisi että äiti olisi jo kerrasta oppinut,vaan ei.
Elämme nykyään todella köyhästi,koska äiti ei koskaan kouluja käynyt,sillä tuli niin nuorena raskaaksi.
Äitini kadehtii minua.Kun sain töitä ja minulla on vähän ylimääräistä rahaa niin äitini tuli ihan älyttömän kateelliseksi koska hänellä ei itsellä ole ollenkaa rahaa.Kun ostin uusia vaatteita pitkästä aikaa niin äitini oli pakko mennä ostamaan itselleenkin uusi paita hänen vähäisistään rahoista ja sen jälkeen ollaan heti sitten minulta lainaamassa rahaa kun ei ole varaa ostaa ruokaa.Olisiko kannattanut miettiä kahdesti ennen kun menee uutta paitaa ostamaan?
Muutenkin jos elämäni menee vähänkin hyvin niin heti ollaan minulle kateellisia,minä kun luulin että äitien tehtävä on olla onnellisia lastensa puolesta?
Musta tuntuu et äitiä ärsyttää että hän on ns."pilannut" oman elämänsä sillä että ei ole aikoinaan opiskellut tai tehnyt fiksuja päätöksiä ja haluaa nyt pilata munkin elämän.
Eikä äitini ole ollenkaan kannustava,juurikin varmaan sen takia että hän ei halua mun olevan onnellinen.Hän ei ole koskaan kannustanut mua jatkamaan mitään harrastustani,opintojani tai mitään muutakaan.Aina kun olen onnistunut pudottamaan pari kiloa painostanikin (olen hieman ylipainoinen niinkun äitinikin) niin hän tulee mun eteen suklaalevyn kanssa ja suorastaan pakotta (!?!?!?!?) mua syömään sitä,koska ei halua että mä laihdun sillä hän ei itsekkään ole laiha.
Kerran mä sanoin hänelle nää kaikki asiat ja tottakai hän loukkaantui ihan hirveesti,mulla tuli kauhea omatunto ja tunsin itseni monsteriksi.Kai se on parempi vaan koittaa hyväksyä se että meillä kaikilla on semmoset äidit kun ne on,eikä niitä voi muuksi muuttaa.
Ensinnäkin,äitini tapasi erään rentun (isäni) ja tuli 17-vuotiaana raskaaksi.Sai isoveljeni ja vuoden päästä heti perään minut.Isämme ei koskaan ollut kotona ja ainoa mitä hän osasi oli saada itsensä aina ongelmiin.Kuitenkin he pysyivät 10v yhdessä ja saivat pikkusikoni.Ei siinä sitten mennyt kun pari vuotta ja isäni häipyi kokonaan.Äitini jäi yksinhuoltajaksi meidän kolmen lapsen kanssa.
10-vuotta äiti oli ihan masentunut ja keskittyi vain meihin lapsiin.Sitten koitti päivä kun hän tapasi uuden miehen joka on TÄYSIN samanlainen kun isäni.Renttu ja rikollinen.Luulisi että äiti olisi jo kerrasta oppinut,vaan ei.
Elämme nykyään todella köyhästi,koska äiti ei koskaan kouluja käynyt,sillä tuli niin nuorena raskaaksi.
Äitini kadehtii minua.Kun sain töitä ja minulla on vähän ylimääräistä rahaa niin äitini tuli ihan älyttömän kateelliseksi koska hänellä ei itsellä ole ollenkaa rahaa.Kun ostin uusia vaatteita pitkästä aikaa niin äitini oli pakko mennä ostamaan itselleenkin uusi paita hänen vähäisistään rahoista ja sen jälkeen ollaan heti sitten minulta lainaamassa rahaa kun ei ole varaa ostaa ruokaa.Olisiko kannattanut miettiä kahdesti ennen kun menee uutta paitaa ostamaan?
Muutenkin jos elämäni menee vähänkin hyvin niin heti ollaan minulle kateellisia,minä kun luulin että äitien tehtävä on olla onnellisia lastensa puolesta?
Musta tuntuu et äitiä ärsyttää että hän on ns."pilannut" oman elämänsä sillä että ei ole aikoinaan opiskellut tai tehnyt fiksuja päätöksiä ja haluaa nyt pilata munkin elämän.
Eikä äitini ole ollenkaan kannustava,juurikin varmaan sen takia että hän ei halua mun olevan onnellinen.Hän ei ole koskaan kannustanut mua jatkamaan mitään harrastustani,opintojani tai mitään muutakaan.Aina kun olen onnistunut pudottamaan pari kiloa painostanikin (olen hieman ylipainoinen niinkun äitinikin) niin hän tulee mun eteen suklaalevyn kanssa ja suorastaan pakotta (!?!?!?!?) mua syömään sitä,koska ei halua että mä laihdun sillä hän ei itsekkään ole laiha.
Kerran mä sanoin hänelle nää kaikki asiat ja tottakai hän loukkaantui ihan hirveesti,mulla tuli kauhea omatunto ja tunsin itseni monsteriksi.Kai se on parempi vaan koittaa hyväksyä se että meillä kaikilla on semmoset äidit kun ne on,eikä niitä voi muuksi muuttaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Usko pois, sä oot yhäriruikuttajan jälkikasvua ja kun tunnetusti omena ei puusta kauas putoo niin voit olla satavarma että jonakin kauniina päivänä huomaat olevasi prikulleen samassa jamassa kuin se ruikuttajaäippäs on nyt!
Olet eronnut luuseri yhteiskunnan tuilla kotona loisiva yhärimätäpaise ja syytät kaikesta kaikkia muita kuin itseäsi....
Se on todennäköisin tulevaisuudenkuvasi mut muista tämä mitä kerroin että kotoa saadut tavat ovat sinussa lopun elämääsi!
Älä välitä tuosta äskeisestä vastaajasta. Hänellä on omat ongelmansa ja ne ovat varmasti isompia kuin sinun.
Asutko vielä kotona? Jos, niin selvitä mahdollisuuksia muuttaa omillesi. Silloin voisit tavata äitiäsi vain sen verran kuin itse haluat. Olet ilmeisesti jo pitkällä irtisanoutumassa hänen elämäntavastaan, mikä on ihan oikein.
Jos äitisi yrittää estää sinua muuttamasta omillesi, mutta silti haluat sen tehdä, pidä pääsi ja järjestä elämäsi oman mielesi mukaisesti. Jos äippä väittää, että et ikinä tule pärjäämään, näytä hänelle, että pärjäät kyllä, vaikka välillä on hyvinkin niukkaa (mutta siihenhän olet tottunut, mikä saattaa vielä osoittautua tosi hyväksi opiksi itsenäistymisvaiheessa!)
Tsemppiä ja onnea yrityksillesi!
Jees, ensin pidetään äippää kaikkivoipana, nyt sitten nähdään pelkät virheet. Vähän aikaa kun sinnittelet niin saatat nähdä äitisi ihan vaan ihmisenä vikoineen ja avuineen.
Voi voi...
En ota kantaa tuohon äitisi omituiseen käytökseen, mutta ettet nyt paisuttelisi asiaa. Voisin nimittäin jossainmäärin olla tuo kuvailemasi yh-äiti. joka ei ole kouluja käynyt, vaan olen lapseni ollessa vauvaiässä eronnut hänen isästää, ja tuolloin tehnyt sen päätöksen että koska olen lapsen hankkinut, niin silloin minun elämäni tärkein tehtävä on olla äiti. Olen ollut johdonmukainen ja sitä mieltä että rajat on rakkautta. Tottakai ollakseni hyvä äiti olen sitourtunut tekemään lapseni elämästä parhaan mahdollisen - eli vaikka tiukat rajat kotona onkin, niin keskustelun ja jouston varaa aina on ollut kunhan asiat otetaan ajoissa ja asialliseti esille. Teini on itse ollut mukana noita sääntöjä laatimassa ja ne hyväksynyt.Tottakai olen käynyt töissä että lapsi on saanut mahdollisimman tasapainoisen elämän eikä esim vaatetuksessa joudu huomion keskipisteeksi, vaan on saanut aikalailla vapaasti valita pukeutumisensa. Olemme tehneet kahdestaan matkoja Euroopassa ja yhdysvalloissa seuraavaksi olisi matka Aasian puolelle - hän on saanut AINA valita matkakohteet. Olemme myös olleet urheiluleireillä sillä urheilu on kuulunut molempien elämään mitä vahvemmassa määrin. Olen omasta mielestäni tehnyt kaiken voitavani ja mitä saan kiitokseksi- Sen että 16 vuotias lapseni karkaa kotoa koska minä (hänen äitinsä) on niin idiootti ettei tajua sitä että koulupäivinä ei tulla kotiin 2 aikaan yöllä tai että rahaa ei lainailla kavereilta milloin mihinkin tarkoitukseen, vaan jos oma kuukausiraha on jo käytetty, niin silloin on oltava ilman rahaa, että äiti ei tule pelastamaan kukkaronsa kanssa vaan teinin olisi kannettava jo itse vastuu teoistaan. Itse olen tällähetkellä aloittanut pitkään kestävät opinnot ja niiden ohella käyn muutamana päivänä viikossa töissä. vaikeaksi tilanteen tekee se että en enää voi tehdä mitään, sillä teini on kerran päättänyt että olen huonoin äiti mitä maailmasta löytyy. Toivoisin että hän edes joskus kiittäisi siitä että olen aina ollut kuskaamassa - viemässä ja hakemassa niin kaikki viikonloput kuin vaput ja uudet vuodet... Eli vaikka tavallaan olen "uhrannut" koko elämäni hänelle niin kiitos on silti se että olen todella epäonnistunut äitinä.