missä ovat

Euroopan eri alueiden romani heimoilla on monta tarinaa, jotkut romanit väittävät jopa, että klassinen tarina jäniksen ja siilin kilpajuoksusta olisi alkujaan romani tarina.

Tämä että kansaosalla on omia tarinoita, ja että niitä kerrotaan, panee ajattelemaan minkä puolen romanit sitten loppujen loppuisi ovat heikommassa asemassa, nähden maaosan toisiin romaneihin - kuten nyt suomen, jossa on korvarenkaita ja mustia samettihameita, suojaa ja ravintoa, mutta ei iloa ei tarinoita, vai sitten nuo köyhät tarinoitaan kertovat romanit jotka ovat liitäneet elävät tarinat omaan historiaansa ja kulttuuriinsa
Jos joltakin kansaosalta puutuu tarinat ja tyystin niiden perinne, se voi olla vakava merkki henkisestä tyhjyydestä.
Kaikki odottavat että heidät otetaan vakavasti, mutta tuon vakavasti ottavaksi tulemisen neuvo on samanlainen kun se minkä neuvostoliiton muinoinen ulkoministeri antoi diplomaateilleen: " Vain tummaan pukuun pukeutunut mies voidaan ottaa vakavasti."
Oli mies taikka nainen pukeutunut minkälaiseen keikariasuun hyvänsä, se ei korvaa sen puutetta jota sanotaan hengen rikkaudeksi.
(raamatusta otetut tarinat uudellen kerrottuna kaikkinen raamatulauseineen ne eivät ole tarinoita)
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tom tam kirjoitti:

Euroopan eri alueiden romani heimoilla on monta tarinaa, jotkut romanit väittävät jopa, että klassinen tarina jäniksen ja siilin kilpajuoksusta olisi alkujaan romani tarina.

Tämä että kansaosalla on omia tarinoita, ja että niitä kerrotaan, panee ajattelemaan minkä puolen romanit sitten loppujen loppuisi ovat heikommassa asemassa, nähden maaosan toisiin romaneihin - kuten nyt suomen, jossa on korvarenkaita ja mustia samettihameita, suojaa ja ravintoa, mutta ei iloa ei tarinoita, vai sitten nuo köyhät tarinoitaan kertovat romanit jotka ovat liitäneet elävät tarinat omaan historiaansa ja kulttuuriinsa
Jos joltakin kansaosalta puutuu tarinat ja tyystin niiden perinne, se voi olla vakava merkki henkisestä tyhjyydestä.
Kaikki odottavat että heidät otetaan vakavasti, mutta tuon vakavasti ottavaksi tulemisen neuvo on samanlainen kun se minkä neuvostoliiton muinoinen ulkoministeri antoi diplomaateilleen: " Vain tummaan pukuun pukeutunut mies voidaan ottaa vakavasti."
Oli mies taikka nainen pukeutunut minkälaiseen keikariasuun hyvänsä, se ei korvaa sen puutetta jota sanotaan hengen rikkaudeksi.
(raamatusta otetut tarinat uudellen kerrottuna kaikkinen raamatulauseineen ne eivät ole tarinoita)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu