isoisän kuolema

eeerika20

Oli pakko purkaa pahaa oloa tänne ja kysyä hieman neuvoja hautajaisia koskien. Rakas ukkini kuoli tuossa pari päivää sitten ja suru on kova. Käyttäydyn välillä "normaalisti" ja teen sitä mitä tavallisestikin arkipäivinä, mutta saatan yhtäkkiä purskahtaa itkuun pienimmästäkin asiasta.

Ukkini oli toki vanha (vajaa 90-vuotias), mutta kohtuullisen hyväkuntoinen. Minua kuitenkin harmittaa, etten voinut viettää viimeisen vuoden aikana juurikaan aikaa hänen kanssaan (en muistaakseni päässyt kertaakaan vajaan vuoden aikana katsomaan häntä ja mummoani), koska opiskelen yli 5h ajomatkan päässä pienellä paikkakunnalla. Suren myös sitä, etten voinut valmistautua hänen kuolemaansa, koska se tuli tavallaan täytenä yllätyksenä...

En ole koskaan ollut hautajaisissa ja minua pelottaa kokea niinkin tärkeän ihmisen hautajaiset ensimmäisenä. Millaisia kokemuksia teillä on hautajaisista ja kuinka pääsitte yli suuresta surusta? Toivoisin asiallisia vastauksia koska aihe on edelleen kipeä puhua ja ajatella.. Tiedän, että ukillani tulee olemaan avonainen arkku, joten en tiedä pitäisikö minun mennä hyvästelemään ukkini viimeisen kerran. Tai en edes tiedä kykenenkö siihen. Onko kenenkään muun läheisen hautajaisissa ollut avonainen arkku?

En itse ole kovinkaan uskonnollinen, joten en oikeastaan usko taivaaseen. Tiedän kuitenkin ukkini päässeen jonnekin parempaan paikkaan, mikä se sitten ikinä onkaan. Tiedän, että jokainen kuolee joskus, mutta ikävä on silti suuri.

Kiitän paljon vastauksistanne ja toivon oikeasti asiallisia vastauksia.. Ja osanottoni muiden läheisten menetyksiin.

26

4628

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päivi 1958

      Itseltäni kuoli juuri äskettäin äiti. Hänkin oli vanha ja sairasti paljon vaikka olikin täydellä vauhdilla elämässä kiinni. Välillä tulee ikävä mutta sitten muistan kuinka mielellään hän halusi lähteä pois. Nyt huomaan että hän järjestelee elämääni. En tunne hänen läsnäoloaan mitenkään mutta asiat toimivat koko ajan hienosti, ihan kuin joku ohjaisi elämääni.

      Kerroit että sinulla on mahdollisuus nähdä ukkisi avonaisessa arkussa. Mene vain katsomaan. Itse näin äitini kasvoilla hymyn ja on parempi olla kun tietää että hän iloitsee kohtalostaan. Älä kuitenkaan koske häneen. Itse silitin vain äitini pehmeää tukkaa. Tein aikoinani virheen kun silitin erästä sukulaistani arkussa. Tämä oli ihan kylmä ja se jäi vuosiksi mieleeni. Hyvästele vain ukkisi koska et ole nähnyt häntä vuosiin.

      Iloitaan näiden vanhusten pitkästä elämästä. Voimia niille jotka menettävät rakkaansa nuorina ja kesken elämää.

      • Elämän realiteetit

        Juuri tuo lause on hyvä: Iloitaan näiden vanhusten pitkästä elämästä. Se on suuri lahja. Toki olisi hyvä, että pitkä elämä sujuisi ilman vaivalloista ja sairasta vanhuutta ja lähtisi ns saappaat jalassa, mutta sellainen tuuri on vain harvoilla.

        Kun ihminen vanhenee ja alkaa rapistua monessa mielessä alkaa itse kukin miettiä, että tässä elää elämän ehtoopuolella. Aika usein pitkän iän elänyt vanhus odottaa ja toivoo, että pääisisi pois. Noin mm 92v äitini ja on ollut valmis lähtemään jo vuosia.

        Elämä ei ole enää elämisen arvoista. Äitini on ollut laitoshoidossa useita vuosia eikä häntä kiinnosta muu maailma ja muistikin mennyt, lähimuisti.
        Vanhuksiemme lähtöön tästä maailmasta on hyvä varautua, koska se on luonnon laki. Joku saa pitemmään elämän joku lyhyemmän. Ihan järjellä ajatellen ihminen on saavuttanut pitkän elämän jos ylittää 80v, varsinkin miehet. Naiset elävät yleensä pitempään.


    • Jälkeenjäänyt

      Minun isoisäni kuoli noin viikko sitten, pääsen pois surusta ajattelemalla hänen pääsevän taivaaseen (kannattaa uskoa johonkin taivaan tyyliseen paikkaan, se helpottaa).. Ja ukkisikin elää sydämmessäsi aina.. Voit jopa joskus leikkiä puhuvasi hänelle vaikka puhut vain itsellellesi. Olen jälkeenjäänyt..

    • koillismaanhessu

      vain me lestadiolaiset pääsemme taivaaseen

      • uskonnot hupatusta

        Mahdotonta. Toinen uskonlahko jehovailaiset väittää, että heistäkin pääsee valitut taivaaseen? Itse asiassa kukaan ei ele oikeassa. Miten sitten he jotka eivät eivät ole ikinä kuulleetkaan mistään uskosta? Ajatellaan vuosisatoja taaksepäin jne...Eihän usko voi olla sellainen että jos pääsee tietämään uskosta pääsee osalliseksi. Maailmassa tapettu/murhattu/sodittu uskon vuoksi. Onko sekään oikein.


      • urpo!!!!!!

        varsinkin lestadiolaiset pedofiilit


      • Anonyymi

        Turpa kiinni kaikki jotka uskovat pääsevät


    • Valoa kohti

      Ukkinsa juuri menettänyt Eerika kysyi "Millaisia kokemuksia teillä on hautajaisista?"

      Vastaan että monenlaisia kokemuksia. Olen ikäihmisenä osallistunut moniin hautajaisiin, mutta lämpiminä ja lohduttavina - hyvinä hautajaisina - muistan ne lämminhenkiset hautajaiset, joissa edesmennyt on itsekin ollut vahvasti mukana monien muistelijoitten puheenvuoroissa. On itketty, naurettu ja taas itketty.

      Minusta hautajaiset ovat parhaimmillaan lämmin tapa jättää jäähyväiset rakkaalle ihmiselle. Ei ole mikään pakko käydä avoimen arkun äärellä, ei ainakaan koskea vainajaan, jos mieluummin haluaa säilyttää läheisestä ihmisestä elävän muiston.

      Päivi muisteli tuossa edellä sitä, miten häntä lohdutti nähdä äitinsä kasvoilla lämmin hymy.

      Minun mieheni kuoli täsmälleen 3 vuotta sitten. Aluksi olin shokissa ja minun oli vaikea hyväksyä, ettei häntä enää ole. Menin katsomaan ja hakemaan miestäni, kun hänet oli laitettu arkkuun. Sain hyvästellä rakkaani rauhassa muitten katseilta.

      Mieheni kulmakarvat olivat iloisesti koholla ja kasvoilla oli hämmästyksen sekainen iloinen hymy, aivan kuin hän olisi kuolinhetkellään nähnyt jotain kauan odotettua ja kaivattua. Ehkäpä häntä tuli hakemaan yli 30 vuotta sitten tullut äiti.

      Sinä itse päätät, haluatko hyvästellä rakkaan ukkisi avoimen arkun äärellä vai haluatko säilyttää hänestä elävän muiston. Kumpikin on hyvä vaihtoehto.

      Osanottoni suruusi. Meidän kaikkien elämä päättyy kuolemaan.

    • ikävä vieläki kova

      Mun ukki kuoli melkein 2 vuotta sitten. Vaikka me ei koskaan kauheesti juteltu mitään syvällisempiä niin hän oli mulle kaikista läheisin ja rakkain ihminen, koska sain olla oma itteni ja hän halusi aina vain parasta mulle. Olin ns. "ukin tyttö".
      Tiesin, että hän oli sairastellut paljon ja pahasti, mutta mulle ei koskaan kerrottu näistä vaan kuulin jälkikäteen muiden keskusteltessa sivukorvalla. Kun hän kuoli, olin ainoa suvussa jolle se tuli yllätyksenä, koska kuulemma 1kk ennen kuolemaa hän oli saanut jonkun todella pahan kohtauksen ja lääkärit olisi halunnut hänen jäävän sairaalaan, mutta ukkini halusi kuulemma kuolla kotonaan ja mä en tiennyt tästä mitään. Uskon, että ukkini ei halunnu et saisin tietää sairasteluista, koska varmaan hyvyttään halusi suojella mua.
      Ukkini hautajaiset oli mulle ensimmäinen ja mietin paljon ennen sitä miten selviän siitä. Ja asiaa pahensi edellispäivänä ennen hautajaisia kun matkustin ukkini luo se, etten pystynyt menemään edes ukkini ja mummini kotiin vaan seisoin n. 1,5h pihalla kerämässä voimia. Hautajaisissa itkin koko ajan ja teki mieli juosta pois, mutta hyvästeleminen tuntui hyvältä ja vaikka olo oli kauhea niin se auttoi vähän silti. Jälkeenpäin uskon, ettei hautajaisiin kannata kauheesti miettiä miten ne menee, koska sä et voi tunteilles mitään ja se mitä sä itse tunnet ei oo väärin.Jokainen käy surun omalla tavalla läpi.
      Ennen itkin missä milloinki kun vähänki mietin häntä, joten yritin pitää hänet pois mielestä julkisilla paikoilla. Mietin nykyään häntä usein ja itkenki vielä muistoille, surulle ja kaipuulle, mutta mulla on aina parempi olo sen jälkeen, se ei rajoita mun elämää niin luulen et se on ihan ok. Luulen, et mun suru-prosessi on kestäny näin kauan just sen tietämättömyyden takia ukin kunnosta, enkä puhu hänestä kennellekään ja oon käyny tätä yksin läpi. Puhu jolleki sun tästä ihan läheiselle ihmiselle, se varmaan auttaa.

      Osanottoni.

    • kaipaan heitä

      Isoäitini kuoli 11 vuotta sitten yllättäen. Se oli shokki koko suvulle. Ennen siunaustilaisuutta arkku oli auki ja kävin katsomassa isoäitiäni arkussa. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin kuolleen ihmisen. Se oli kuitenkin jollain tavalla lohduttava kokemus, vaikkakin se toi melkoisen konkreettisesti esiin sen, että kuoltuaan ihmisestä jää vain kuori jäljelle.

      Isoisä kuoli 2 vuotta sitten, kuolema oli odotettavissa, koska hän sairasti keuhkosyöpää. Kävin sanomassa hyvästit isoisälleni 2 pv ennen kuolemaa. Isoisä jaksoi vielä silloin nauraa ja vitsailla, vaikka oli äärimmäisen väsynyt. Hyvästien jättäminen oli koskettava hetki, puristin lujasti nukkuvan papan kättä ja sanoin ajatuksissani näkemiin. Isoisän arkkua ei avattu ennen siunaustilaisuutta, koska hän oli muuttunut, eikä näyttänyt enää omalta itseltään.

      Isovanhemmat ovat olleet tärkeä osa elämääni. Olen kaivannut isovanhempiani paljon.

    • syvä suru piinaa

      Oma isoisäni menehtyi kesäkuussa..90-vuotiaana

      Muistan ikuisesti sen puhelinsoiton omaiseltani, joka soi korvissani edelleen(vaari on kuollut).

      Tilasin taksin ja pyysin puhelun soittanutta omaistani, että viranomaiset eivät tee mitään ennen tuloani.Kiitos siitä kunnioituksesta.

      Tulin ja näin isoisän makaavan elottomana.Vuosikausiin ensikertaa kyynel herahti silmilleni menneistä vuosikymmenistä ja ajattelin, että se on tässä.

      En kyennyt ajattelemaan kuin muistoja, jotka kirvahti mieleeni ravistellessani isoisää toivoen, että hän heräisi.Istuin vaarini vieressä ja juttelin metsäreissuista hirvimettällä, marjassa, grillatessa mökin terassilla.

      Ei enää lakkojen poimimista yhdessä kaukana suolla..ei enää hirvipassia..ei enää ketunleipiä syöden ja mustikoita poimien.

      Isoäiti oli iloinen, että tulin..ja samalla itki.

      Menin aivan sekaisin ja yritin tukea isoäitiä parhaani mukaan.

      Muistan peittäneeni isoisän huovalla ettei hänellä olisi kylmä, jonka hän teki aina kun olin pieni poika ettei olisi kylmä mettämökillä ollessa.

      Hautajaisissa viikko sitten kantaessani isoisää viimeiseen leposijaan yritin olla jämpti.En kyennyt.Itkin.

      Teki liian pahaa laskea arkku viimeiseen leposijaan ja heittää vaari se mistä pidit eli mielestäni se hyvä kukka mukaan, joka oli kukkiva lakka.

      En kykene varmaankaan koskaan unohtamaan..aina istuessani metsässä muistan ne sanat..pysy polulla.Pienen pojan silmin silloin..nyt jo liki keski-ikäisen miehen.

    • isoisää muistaen

      Älä itke..itkin kyllä itsekin..muistin kaikki lapsuuteni hirvireissut..poimittiin lakkoja..kerättiin vadelmia..

      Kasvoin..ja muistin ison opetuksen elämässä.

      Pahaa se toki teki ja itkin ehkä omassa muistissani ensikertaa ja ajattelin, että ehkä me näemme vielä aikanaan.

      Kaksi sotaa nähneenä ja rintamalla olleena..ihmisyytensä säilyttäneenä.

      Hautaan saattaneena se oli hyvin vaikea paikka.

      • sielunvaurio

        Samalla ajatuksen voimalla ajattelin, että kohtaamme vielä jonakin päivänä.

        Oli vain todella vaikeaa laskea sellainen ihminen viimeiseen leposijaansa koivun juurelle, joka opetti elämästä paljon.

        Ihminen, joka ei piitannut nykyisten mikä kukin on keinotekoisten arvojen turvin vaan ihan oma itsensä.

        Sitä arvostan kaikkein eniten pienestä pojasta alkaen metsissä kulkeneena.Juotiin tsaikkaa..joskus käytiin auringon puolella hakemassa vadelmia..

        Pahinta kaikessa ennen viimeistä matkaa oli vierailu isoisän luona ennen poistumistaan..

        Ja lupaus käydä jossakin, joka oli sovittu.

        Seuraavan kerran löysinkin itseni miettimässä..teinkö väärin jotakin jota en kykene unohtamaan, vaikka menehtynyt olikin onnessaan.

        Aikaa se vaatii..sen ymmärrän.


    • jk

      v ai niin

      • liian paljon nähnyt

        Hienoista asioista huolimatta kukaan ei voine tietää..mutta se koskettaa jokaista asianosaista tapahtumasta riippumatta.

        Vaikeinta asioissa lienee muistojen kalvava piina..jokaisen kohdalla.

        Muistuttaisin aina mielelläni lempilauseeni"ihminen elää niin kauan kuin hänet muistetaan".


    • Suruinen myös

      Osaan samaistua osaasi. Minulta kuoli äskettäin eno hyvinkin yllättäin. Meistä kukaan ei tiennyt miten kohtalo oli päättänyt. Välillä koittaa elää elämäänsä ihan tavallisesti ja sitten taas ihan yhtäkkiä purskahtaa itkuun.
      Välillä kun kuulin jotain haikeaa musiikkia aloin aivan hysteerisenä vollottamaan.
      Hautajaisissa itkin silmät ihan punaisina ja joku varmaan luuli minulla olleen flunssan kun niin paljon niistelin. Meillä ei ollut avonaista arkkua mutta tilanne on niin surullinen kun tajuaa kaiken sitten tosiaan loppuvan tähän. Tosi rankka päivä kaikenkaikkiaan. Toivon sulle voimia hautajaispäivään ja muista että saat surra niin paljon kuin surettaa, saat itkeä ihan niin paljon kuin koet että itkettää.
      Ei meistä kukaan ole ketään arvioimaan hautajaisissa. Luulen että kaikki ovat yhtä shokissa siellä.

    • 12-vuotias......

      Itse menetin vaarini vajaa viikko sitten.. Se tekee eniten kipeää , että hän ei todennäköisesti edes muistanut minua koska hänellä oli alzheimer.. En itkenyt aluksi ja jopa nauroin sen päivän aikana mutta tänään käsitin asian todella.. Hän oli sairastanu alzheimeriä liki kaksi vuotta ja aina kun olimme heidän luonaan.., välttelin häntä ja olin töykeä hänelle.. kadun tätä ihan hirveästi koska se oli varmaan hänen viimeinen muisto minusta patoan kaikki tunteeni sisälleni ja sitten ne tulee ulos kun kuulen jonkun surullisen laulun.. nämä ovat minullekkin ensimmäiset hautajaiset ja äiti pyysi minua laittamaan ruusun arkulle mutta en tiedä pystynkö siihen..

    • surupoika2

      minun isoisä kuoli viime yönä

    • Surevatytär

      Sureminen ja itkeminen on luonnollista ja sekin, että kaikenlaiset tunteet mylläävät mielessä. Ne kuuluvat suremisen prosessiin ja ne on vaan elettävä läpi eikä niitä voi paeta, eikä kannata yrittää salata.
      Kaikki me, joilta on läheinen kuollut, ymmärrämme sinua, tunnemme tuskaa kuten sinäkin.
      Yritä puhua ihmisten kanssa, joihin luotat, puhuminen auttaa.
      Itke jos itkettää, älä häpeä sitä, se on parantavaa.
      Muistele hyviä hetkiä menetetyn läheisesi kanssa, ne ovat vastapainoa murheeseen ja synkkyyteen. Muistojasi ei kukaan voi sinulta viedä, ne eivät kuole eivätkä katoa pois.

    • suru11

      Mun isoisäni kuoli eilen. En uskonu, että olisin näin surullinen kun oon, sillä näin häntä niin harvoin, mutta tämä onkin yksi suurimmista syistä miks oon näin surullinen. Mulla olisi ollut mahdollisuuksia nähdä häntä paljon useammin, mutta en omien ”kiireideni” takia käynyt häntä katsomassa, ja näimme viimeksi melkein vuosi sitten. Tää aiheuttaa mulle suunnatonta syyllisyyttä ja surua, koska en viimevuosina ollu osoittanut hänelle sitä miten tärkeä hän minulle oli ja kuinka paljon arvostin kaikkea mitä opin häneltä. Pelkään tulevia hautajaisia, koska tunnen niin kovaa syyllisyyttä siitä etten ollut hyvästelemässä häntä tai muutenkaan tarpeeksi läsnä viimeaikoina. Isoisäni oli yksi lämminsydämmisimmistä ihmisistä ketä oon koskaan tavannut, ja mulla on hirveä ikävä hänen nauruaan, iloista elämänasennettaan ja ihania tarinoitaan. Kun sain tietää tapahtuneesta, äitini kertoi isoisän tajunneen, että mikä on tilanne ja reagoi ”ukkimaisella tavalla” (eli huolettomasti ja aina yhtä iloisesti) ja hyväksyi, että loppu oli lähellä. Toivoisin vaan, että voisin vielä jotenki kertoa ukille, että rakastan häntä. Oon myös niin huolissani isoäitistäni ja siitä, miten hän selviää. En halua, että hän tuntee oloaan yksinäiseksi ilman ukkia. Halusin vaan johonkin tulla myös purkamaan pahaa oloa, ja tää tuntui hyvältä paikalta vaikkei kukaan mulle vastaisikaan.
      Ukki olet rakas ja toivottavasti olet nyt paremmassa paikassa, sellaisessa minkä ansaitset.

    • Anonyymi

      Isoisä kuoli kuukausi sitten, hautajaiset saatiin pidettyä vasta eilen. Kävin katsomassa hautausmaan kappelissa häntä, hiukan kaduttaa koska hän ei näyttänyt enää itseltään vaan kasvot olivat vetäytyneet. Ikävä on kova ja toivon että tuo kalmon mielikuva pyyhkiytyy pian pois.

    • Anonyymi

      Toinen isoisä kuoli jo paljon ennen minun syntymää. Äiti ja sisarukset jäi ilman isää.

      Toinen kuoli kun olin 14.v oli kauheaa itkeä.

      Mummi kuoli kun olin 15 v. Kumma juttu, näin hänen kasvot edellisenä yönä unessa.Kun puhelin soitto tuli tiesin jo etukäteen että mummo oli kuollut. Oli surua silloinkin.

      Siskoni kuolema oli tosi raskasta, en pysty edes kirjoittamaan siitä.

      Kun isä kuoli olimme kuoleman jälkeen äidin kanssa isän vieressä. Oli tosi hiljaista ja rauhallista. Katselin ikkunasta ulos, elämä jatkoi kulkuaan sairaalan ulkopuolella.

      Hautajaisten jälkeen oli tosi raskasta.

      Äidin hiljainen itku kuului keittiöstä.

      Enon kuolema, olin tosi tyyni. Hoidin asiani. Eno on eno.

    • Anonyymi

      Toinen isoisä kuoli jo paljon ennen minun syntymää. Äiti ja sisarukset jäi ilman isää.

      Toinen kuoli kun olin 14.v oli kauheaa itkeä.

      Mummi kuoli kun olin 15 v. Kumma juttu, näin hänen kasvot edellisenä yönä unessa.Kun puhelin soitto tuli tiesin jo etukäteen että mummo oli kuollut. Oli surua silloinkin.

      Siskoni kuolema oli tosi raskasta, en pysty edes kirjoittamaan siitä.

      Kun isä kuoli olimme kuoleman jälkeen äidin kanssa isän vieressä. Oli tosi hiljaista ja rauhallista. Katselin ikkunasta ulos, elämä jatkoi kulkuaan sairaalan ulkopuolella.

      Hautajaisten jälkeen oli tosi raskasta.

      Äidin hiljainen itku kuului keittiöstä.

      Enon kuolema, olin tosi tyyni. Hoidin asiani. Eno on eno.

    • Anonyymi

      mun ukki kuoli ku olin 3lk ja silloin en ees itkeny ja sitte hänen hautajaisissa jonku vitun takii hymyilin vaa mut sisäisesti kiljuin ja itkin. ja ny kaduttaa iha helvetist etten käyny ukkini luona ku olisin viimeisen kerran voinu nähä hänet enkä itkeny hänen hautajaisissa itken melkee joka yö hänen perään tätä kadun vrm eniten

    • Anonyymi

      Ei itkemisessä mitään pahaa ole. Sen kun itkee jos itkettää. Se on ihan hienoa että on tunteita ja erittäin normaalia. Kaikelle on aikansa, itkulle ja naurulle. Se on elämää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet taitava

      monessa asiassa. Myös siinä, miten veit sydämeni. Äkkiarvaamatta, pikkuhiljaa. Yhtäkkiä huomasin että minusta puuttuu jo
      Ikävä
      66
      5974
    2. Sinällään hauska miten jostakin

      jaksetaan juoruta vaikka mitä. Jakorasia yms. Raukkamaista toimintaa. Annetaan jokaisen elää rauhassa eikä levitellä per
      Ikävä
      53
      3001
    3. Mikä ihme sai sut käyttäytymään

      Niin helvetin törkeästi mua kohtaan, jos kerta olet ihastunut?
      Ikävä
      31
      2183
    4. Tiedät etten tiedä

      Mitä pitäisi tehdä.
      Ikävä
      13
      1807
    5. Osuuspankki Kuhmo!

      Ei pysty pitämään yhtä Otto pankkiautomaattia toiminnassa Ksupermarketin kanssa,20 vuotta sitten Kuhmossa oli neljä auto
      Kuhmo
      19
      1773
    6. Voi helvetti

      Mihin olet mut ajanut.
      Ikävä
      18
      1740
    7. hyvää yötä.

      toivottavasti sulla oli kiva jouluaatto. 🤍
      Ikävä
      18
      1519
    8. Rakkaalleni!

      Halusin tulla kertomaan, että sinua ajattelen ja ikävöin vaikka olen sukuloimassa. Meinasin herkistyä, kun tykkään sinus
      Tunteet
      12
      1506
    9. Työttömyys kasvaa

      Onneksi persujen kannatus ei kasva.
      Perussuomalaiset
      48
      1486
    10. Hyvää joulua!

      Naiselle. Tänä vuonna tutustuttiin ❤️
      Ikävä
      9
      1453
    Aihe