Vanhusten hyvän elämän takaamiseksi on parhaillaan tekeillä myös vanhuspalvelulaki. Sitä on pontevasti ajanut www.senioriliike.fi joka nyt on saanut kirkon kiinnostumaan asiasta. He järjestävät asiasta myös koulutusta halukkaille. Lain sisällöstä alkoi vaalikeskustelu. Luonnos ikälaista yritetään saada esille. Vanhojen puolueiden kiinnostusta lakihankkeeseen kuvaa se, että ensimmäinen lakiluonnos tehtiin jo peräti v. 1974.
Valviran selvitys vanhusten laitoshoitopaikoista osoitti, että 75 % tutkituista laitoksista ei täyttänyt laatukriteereitä. Kuntaliiton toimitusjohtaja suosittelee hoitotestamentilla hoitosäästöjä jos potilaat kuittaavat elvytyskiellon, monia muita ikäviä ajankohtaisia juttuja on esillä. Ikäsyrjintä on laajentunut ja www.senioripuolue.fi on ottanut asiaan kantaa, viimeksi varapuheenjohtajan Reijo Kauppilan kirjoitus Aamulehdessä. Äänestäjien on kevään aikana syytä nostaa asia esille ja selvittää miksi vanhusten asiat eivät kiinnosta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.