Kyllä joillakin hoitsuilla on melko lokoisatkin oltavat. Tuttava tekee keikkaa, napsii parhaat päältä ja tekee suurimmaksi osaksi yövuoroa hyvällä palkalla. Työn kuormituksesta kertovat lukuisat facebook-päivitykset työvuoron aikana sekä ripeästi valmistuvat käsityöt työn ohessa.
Ompa rankkaa, LOL!
piupalipaupalinen
41598
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
ot: onpa, ei ompa
en ymmärrä, miksi jotkut hoitajat valittaa kun on kuitenkin helppo työ ja aikaa istua kahvilla... ja sitten lisää liksaa pitäis saada... hoh hoh..
Minäkin tässä voin kertoa otan olutta ja kuuntelen sivusta jonkun tuttavan sairasta kertomusta,syyttää minua sellaisista asioista joita en ole koskaan edes sanonut.
Tämä on meidän raukkojen hoitajien kohtalo vielä vapaapäivänä.
Tälle palstallekkin täytyi tulla vahingossa lukemaan näitä solvauksia.
Olemmeko jotakin masokisteja,kaikki mailman tuska pitää imeä itseemme?
Minusta sinun ja katkeran sairaan mielen ei tarvitse vaivutua kertomaan jotain kateelista jorinaa.Jokainen ihminen tarvitsee työssä lepotaukoja
varsinkin yössä jossa potilaat/asiakkaat nukkuvat olkootkin se hoitajelle sukan kutomista ties mitä.Pitäisikö meidän herätellä ihmiset seurustelemaan kanssamme?
Pahoitat vain oman mielesi tullessasi kertomaan joutavia,mene ittees .
mitä ilmeisemmin sinä et ole tätä työtä tehnyt päivääkään!!! tervetuloa mukaan joukkoon,niin johan mieli muuttuu. helppoa huudella kun ei asiasta tiedä kuin ehkä toisen käden tiedon kautta. oletan ainakin tekstistäsi näin?
Toiset yöt ovat toki rauhallisia ja niin pitääkin. Mutta toisinaan taas saattaa olla potilas joka tarvitsee esim. 1/2- 1 tunnin välein tilan seuraamista. siinä sivussa pitää keretä tekemään muutkin työt ja hoitaa ne loput 23 potilasta. Ei paljon facebookissa kerkeä käymään.
Kahvitauotkin on meillä lakisääteiset ja niistä pitää kyllä pitää kiinni. Sielläkin istuessa kello soi keskimäärin 2 kertaa sen 1/2 tunnin tauon aikana,ja niihinhän on vastattava,joten ruoka/ kahvitauko kestää sen 15 min useimmiten,jolloin on kerettävä syömään.
Niinhän se on että teet sit niin tai näin, niin aina se on väärinpäin.
Hoitolalalla kun nyt vaan monessa paikassa nää yövuorot on ihan pakolliset jonkun tehdä halusit sitä tai et, harvassa on ne hoiva-alan paikat missä voisi olla esim pelkässä päivätyössä, vaikka monen perhetilannekin jo sitä vaatisi.
Mutta hoiva-alalla on sellainen mielenkiintoinen yhtälö, että jos yöllä on rauhallista ja sitä onkin yököllä aikaa kutoa sukkia tai chattailla netissä, niin itseasiassa silloin työ on hoidettu hyvin, sillä sehän tarkoittaa että potilailla/asukkailla on turvallinen olo ja kaikki nukkuu...
Kun kyllä sitä on surempaa syytä valittaa hoidon laadusta jos yöt onkin sitten vilkkaita ja vaikkapa dementikot hyppää pystyssä pitkin yötä. Ei yöllä kuntouteta niitä ihmisiä, yöt on nukkumista varten, siksi myöskään yöhoitajan työnkuvaan ei voi kovin paljon rymyämistä kuulua.
Monessa vanhainkodissa kuitenkin pyykinpesu, yleisten tilojen siivous (lattiat) ja vaikkapa niinkin tärkeä seikka kuin lääkkeenjako kuuluu yöhoitajalle, että kyllä niitä oheishommia on myös tehtävänä... ja potilasturvallisuudesta huolehtiminenhan siinä on se tärkein seikka, tää nyt vaan on tätä...
Ei siinä mitään, senkun vaan sättäilevät ja kutovat sukkia yöllä. Mutta ei voida puhua edes samassa lauseessa hoitajan yötyön rankkuudesta ja esimerkikis yötyöstä teollisuudessa, jossa sama kiireinen meno jatkuu yölläkin. Hoitoalalla yötyö taitaa olla rankkaa enemmän vaan tuolla päivystyksen puolella.
Ymmärrän, että välillä voi töissäkin ottaa rennommin. Mutta asenne, että napsitaan aina vaan yövuorot eli karkit kakun päältä ja alati käytetään työaika omiin juttuihin tuntuu aika omituiselta.
Olen ollut peräti kerran sellaisessa työssä, jossa jäi välillä luppoaikaa. En silti pystynyt tuona aikana hukkaamaan työnantajan maksamaa aikaa omiin hömpötyksiini. Aina voi tehdä edes jotain työhön liittyvää, edes hieman....kyllä jotain tekemistä löytyy kaikille paitsi työtä vieroksuville.
Hoitajan työtä yöllä on olla potilaiden saatavilla, se on yötyön tarkoitus. Hoitaja turvaa nukkuvien unta, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Eikä yötyö ole mitään luksusta, harvalta valvominen onnistuu. kaikesta sitä jaksetaan olla kateellisia, uskomatonta.
enpä tiennytkään,että teollisuuden alallakin hoidetaan elävää arvokasta ihmistä????? 'Sielläkö ollaan öisin vastuussa yksin 25-30 IHMISESTÄ?? Lääkitään tarpeen vaatiessa ja myös narkki lääkkeillä (joten skarppina täytyy olla ). Istutaan vieressä jos jollakulla menossa viimeiset elämän hetket, rauhoitellaan vanhusta,joka haluaa lähteä keskellä yötä oman äitinsä luokse, kuunnellaan huutoja,otetaan lyöntejä vastaan jne. jne. ja tämä kaikki vanhusten parissa työskennellessä .EI päivystyksessä!!
HOITAJAT: otetaan kaikki ilo irti rauhallisista öistä!
Harvalta valvominen onnistuu, hah hah. Kuules, maailmassa tehdään jatkuvasti yötöitä muillakin aloilla. Ette te hoitajat tämän suhteen ole mitään yli-ihmisiä. Sitäpaitsi muilla aloilla joudutaan tekemään yötyöt sata lasissa, toisin kuin te.
Jos osastolla on rauhallista, työajan voi käyttää muuhunkin, kuin netissä surffailuun. Voi järjestellä yleisiä tiloja, pestä pyykkiä, järjestellä liinavaatevarastoa, tehdä hoitosuunnitelmia ja väliarvointeja, hoitaa vastuualueitaan.... Työt eivät hoitoalalla tekemällä lopu! Mutta tärkeintä on turvata potilaiden levollinen uni ja hyvinvointi! Ja se vaatii jo itsessään joskus paljon tekemistä etenkin muistisairaiden parissa! Puhumattakaan esim. lääkkeiden jaosta ja vanhuspuolella normaaleista kuivituksista, vessattamisista ja asentohoidoista useamman kerran yössä. Potilaita esim. vuodeosastoilla 20-30 per yksi yöhoitaja. Erikoissairaanhoidossa jatkuva seuranta tärkeää ja omat hommansa, josta minulla vanhuspuolen hoitajana ei niinkään käsitystä. Meitä on moneksi niin hoitoalalla, kuin muillakin aloilla ja kukaan ei ole täydellinen. Usein ihmetyttää, kuinka ja MIKSI hoitoalan ihmisiä pidetään jonakin kaatopaikkana, johon saa purkaa kaiken vihan ja katkeruutensa..?? :(
Yöhoitaja pitää omat taukonsa silloin kun näyttää hiljaiselta. Ei heillä voi olla tarkkoja taukoaikoja... Kai sinäkin tauolla teet mitä haluat?
En puhunut taukopuuhastelusta, olen kuullut/nähnyt hoitajien puuhastelevan omia juttujaan ihan varsinaisella työajalla. Ymmärrän tuollaisen sillon tällön, mutta jos kuulee jonkun jatkuvaan harrastelevan ja miltei nukkuvan yövuorossaan, väkisinkin nousee niskavillat pystyyn. Voitte sanoa sitä kateudeksi jos haluatte, mutta en ole kateellinen hoitajille. En tahdo kyseiselle alalla, nautin työstäni. Mutta olisi aika puhua muidenkin alojen rankoista puolista.
Teollisuudessa on oltava myös yöllä skarppina! On kokemusta mm. labratuotevalmistuksesta, jossa myös yöllä on valvottava skarppina, että tuote on laadukasta teille sinne sairaanhoitoalalle. Sitäpaitsi teollisuudessa työ voi olla koko ajan vaarallista, jos ei ole täysin skarppina. Koneita on pystyttävä yölläkin käyttämään skarppina alati turvatakseen itsensä ja muiden turvallisuuden. Eikä joku rekkakuski duunarikaan voi puolinukkuksissa rekkaa ajaa tai seuraukset voi olla kohtalokkaat.
Minua raivostuttaa ajatus, jotta hoitajat olisivat ainoita, jotka ovat ihmishengistä ja turvallisuudesta vastuussa. Ymmärrän, että teidän töissä se on selkeämmin käsitettävissä, mutta kyllä muillakin aloilla saa olla skarppina, että sekä työympäristö että tuote on turvallinen. Ei elintarviketehtaassakaan voi hutiloiden tehdä hommia tai seurauksena voi olla laaja ruokamyrkytysepidemia tai jopa asiakkaiden hengenvaara. Ruotsissa mm. oli joskus jätetty limonadipullot putsattua huonosti ja joku asiakas kuoli pesuainejäämään. Elektroniikkavalmistuksessa on oltava tarkkana, ettei tuote ole vaarallinen. Teollisuuden parissa työtahtikin on usein sen verran ripeä, että vaikka olisi kuinka tarkka, omat kädet aukeilee vähän väliä. Välillä seurauksena on isompiakin viiltohaavoja ja olempa ollut työpaikalla, jossa konevian takia työntekijän sormet jäivät linjalle. Eli vuoroissa joutuu olemaan virkeänä ja sata lasissa ja silti voi käydä köpelösti kun työaika on niin tiukka. Tämän lisäksi joutuu usein altistumaan erilaisille kemikaaleille, jotka tuskin ovat terveellisiä nekään.
Arvostan hoitajan töitä, mutta hoitajien hehkutuksen keskellä on unohdettu monet muut raskaat naisvaltaiset alat. Ja näillä muilla aloilla usein tuo yövuorokin on 100% työntekoa. Toki on hoitoalan työkohteita, joissa saa aina niska limassa tehdä hommia, mutta kyllä jossain kohteissa pääsee yöllä melko helpolla. Eli jatkuva kitinä hoitotyön rankkuudesta on aivan jonnin joutavaa. Seuraavat palkankorotukset muualle!
Asiaa.. Tähän kun lisää todella hyvän korvauksen yötöistä 40% 9h/yö+mahdollisuus tehdä pidempää "rankkaa" yövuoroa tehden nyt mitä hoitaja tekeekään esim. facebookki on hoitajien number one.... Niin hyötyy esim.lomissa ja muissa vapaissa.
Kukahan se hehkuttaa ja mitä?!?! Onko hoitajat hyökänneet muitten alojen kimppuun aliarvioiden ja herjaten, kuten moni toisen alan edustaja hoitajia kohtaan. Ja että hakeutuu toisen alan keskustelupalstalle nokkimaan. Mikä meissä hoitajissa on niin hirveen ärsyttävää, että pitää jatkuvasti vittuilla.. Ja koskien työtä, josta ei itse tiedä yhtään mitään?? Ja työ ON raskasta, mutta en minä sen takia aliarvioi toisten alojen työtä ja tekijöitä. Itsekin mm. teollisuudessa työtä - myös yöllä - tehneenä.
Hoitoalan koulutuksen omaavana, muihin töihin jo siirtyneenä voin sanoa etten ole muilta kuin hoitoalan ihmisiltä kuullut niin paljon muita töitä halveksivia "lausuntoja". Tässä yhteydessä on aina muistettu mainita oman työn tärkeys ja verrattu sitä muihin. En pidä toisten työn tärkeyden vähättelystä, vaikka hoitoalan työt ovatkin tärkeitä, sitä tuskin kukaan kieltää.
Entinen työkaverini tiedusteli "koska palaat oikeisiin töihin"- siihen loppui ennen kovasti arvostamani henkilön arvostus minun kohdallani. Nykyinen työni on ihan oikeaa ja fyysistä kovaa työtä, vaikka ei juuri arvostusluetteloiden yläpäässä näykään.
Tsemppiä kaikille ja kaikenlaisten töiden tekijöille.
"Kahvitauotkin on meillä lakisääteiset ja niistä pitää kyllä pitää kiinni. Sielläkin istuessa kello soi keskimäärin 2 kertaa sen 1/2 tunnin tauon aikana,ja niihinhän on vastattava,joten ruoka/ kahvitauko kestää sen 15 min useimmiten,jolloin on kerettävä syömään."
Joka paikassa ei pääse edes pitämään noita lakisääteisiä taukoja, esim kaupallisella alalla. Siellä juostaan ruuhkan mukaan, vaikka sitten kesken tauon. Usein jää joku tauko pitämättä. Samoten siivousalalla harvoin ehtii pitämään lakisääteisiä taukoja. Ette te hoitajat siis tuonkaan suhteen ole mitenkään spesiaali ryhmä.
Jonnin joutavaa kinata sinun piupalipaupalisen kanssa.
Näkee ettet tiedä yhtikäs mitään mitä ne hoitajat siellä yössään tekee.
Hyvin suuri joukko heistä painaa niska limassa yöllä ilman taukoja.
Toisena päivänä yöllä pääsee taas vähän helpomalla.
Jätän sinut rauhaan ettei vain verenpaineesi nouse.
Ootko piupali sama kaveri, joka jaksaa aina aika ajoin täällä hehkuttaa teollisuuden alaa, jossa työskennellään henki katkolla korkeissa paineissa? Jotenkin vaan toi tekstin sisältö on jokseenkin samaa horinaa, jolla vissiin haetaan lähinnä flamea palstalle, eikä minkäänsortin vuoropuhelua.
Edelleen hakisin vastausta kysymykseen, jota näiltä veronmaksajilta ei oikein täällä saa;
Jos hoitoala on kerran
A: Hemmetin hyvin palkattua
B: Työ on helppoa
C: Työssä on vähintään tuplasti enemmän vapaata/lomia kuin kommentaattorin omassa duunissa
D: Duunissa ei tarvitse kuin surffata naamakirjassa
...niin miksi et ole jo hoitoalalla. Alalle pääsee kuitenkin nykyään hemmetin helposi ainakin lähihoitajaksi, ikävä kyllä. Jos mulle tarjottaisiin alanvaihtoa, jossa itse voisin keventää merkittävästi työtaakkani, saisin siitä enemmän palkkaa ja vapaata, niin johan olisi ala vaihtunut jo aikaa sitten.
Miksi et siis ole hoitoalalla, piupali?
Hoitoalalla työskentelevänä en ole kuullutkaan paikasta jossa voi käydä facebookissa, ei ainakaan firman koneilla mennä nöihin paikkoihin eikä kyllä paljon muuallekaan. Muutenkin, on työ sitten yötyötä tai päivätyötä toimistossa, niin en hyväksy lainkaan sitä, että facebook päivityksiä tehdään työaikana.
Jos ei voi hoitaa niitä juttuja vapaa-aikana tai ei malta niin kysymyksessä on jo sairaus ja siinä sitten jo tarvitaankin hoitajaa tai jotain terapiaa.
Ihmisillä on nykyään älyluureja, joilla voi näppärästi surffailla netissä ilman että käyttää työpaikan konetta.
Ja puhuinkin nyt näistä joistakin kohteista, joissa on luppoaikaa. Mielestäni mainitsinkin, että toki jossain kohteissa on kiire. Lukekaa ensin maltilla mitä kirjoitin, älkääkä räkyttäkö joutavia päälle.
Kyllä meikäläisen työpaikalla on yövuorokin silkkaa työntekoa! Kaikki potilaat ei todellakaan nuku rauhassa öisin! Jotkut kastelevat punkkansa useita kertoja yössä,on kääntöjä ym. 10 tunnin vuoron aikana ehtii kaksi kahvitaukoa pitää. Ei siinä paljon ehdi mitään chattailla,ja facebookissa käynti on kiellettyä työajalla muutenkin. Enkä muuten ole päivystyksessä edes töissä vaan vammaispuolella.
ja jos sänkynsä kastelevat, kannattaa kokeilla TENAN-vaippoja. Jaksamista teillekin yöhön, jokaiselle hoitajalle alallaan!
no nekin on helppo repiä pois...
Auttaisiko haalari (jossa vetoketju selässä) yöaikana kuivana pysymiseen? Vaipan ja haalarin väliin esim. napakat (ei tietenkään kiristävät) alushousut vaipan paikalla pysymistä helpottamaan. Vanhuspuolella käytetään haalareita niillä potilailla, joilla vaippojen kaivelua ja repimistä. Toki vaikeuttaa etenkin yöllistä sängyssä tapahtuvaa kuivittelua,. Mutta ei tarvitsisi koko sänkyä pedata puhtaaksi kastelun ja sotkemisen takia.
Omakin komentti tähän asiaan liittyen; harvassa on ainakin tämän hoitajan mielestä ne hoitoalan työpaikat missä työaikana voi netissä surffailla, yleisesti se on kiellettyä melkein joka työpaikalla ja nettiin pääsy rajattu eli ainoastaan niille sivuille on pääsy sallittu mistä pitää hakea tietoa työhön liittyen esim. terveysportti. Ainakin meillä on näin.
Ja yötyön kokemuksista omalla työpaikallani akuutilla osastolla toiset yöt ovat rauhallisia ja suurin osa potilaista nukkuu ja toiset yöt niin kiireisiä, että aamuvuoron töihin tullessa on suunnattoman helpottunut kun vuoro on ohi ja toiset jatkaa. Tottakai pidän työstäni sekä kutsun kautta alalle hakeutunut ja rakastan niin sanottua haastetta osastolla, jossa pitää osata hoitaa monialaisesti sairaita ihmisiä. Yöt kun ovat ajoittain ainakin meidän osastolla todella hektisiä, kun osastolla on hoidettavana monia saattohoitopotilaita kerrallaan, todella kivuliaita potilaita vammojen tai sairauden takia jotka eivät silloin tietenkään kunnolla saa nukutuksi, kun kipulääkkeen vaikutus ei aina tehoa heti tai lääkäri määrännyt oikeaa lääkettä, huume tai alkokatkolaisia ketkä ovat todella levottomia varsinkin yöaikaan ja myöskin väkivaltaisia eli iskuja voi sadella ja sitten muita mielenterveydellisesti sairaita ketkä myöskin levottomia ja dementikkoja, jotka vaeltelee ympäri osastoa yli yön. Kiertoja tehdään yön aikana parin tunnin välein ja vaihdetaan suurimman osan vuodepotilaan asentoa ettei paikat painu liikaa kun eivät itse asentoa pysty muuttamaan ja kiertojen välissä jaetaan koko osaston seuraavan päivän lääkkeet sekä muuta oheistyötä työhön liittyen sekä sitten vastaillaan potilaskelloihin ja hoidetaan näitä potilaita, jotka vaativat jatkuvaa seuraamista ja valvotaan näitä vaeltelevia. Osastolla on noin 60 potilasta ja hoitajia meitä on yössä kaksi. Välillä on rauhallista ja välillä on kiireistä, mutta itse olen alani valinnut.
Enkä arvostele mitenkään muiden alojen yötyön kuormitusta, jokaisessa paikassa tehdään arvokasta työtä. Työpaikat ja alat vaan ovat erilaisia.
- sisältää peikonruokintaa -
"Ja puhuinkin nyt näistä joistakin kohteista, joissa on luppoaikaa. Mielestäni mainitsinkin, että toki jossain kohteissa on kiire. Lukekaa ensin maltilla mitä kirjoitin, älkääkä räkyttäkö joutavia päälle. "
Maltilla luettiin piupis, ja edelleen melko sekavaksi jää tuo sun esitys siitä, onko hoitoala päivystystä lukuunottamatta pelkkä naamakirjaparatiisi. Esim edelliset kommentit eivät oikein nyt mene rinnakkain tän sun viimesimmän purkauksen kanssa;
"Mutta ei voida puhua edes samassa lauseessa hoitajan yötyön rankkuudesta ja esimerkikis yötyöstä teollisuudessa, jossa sama kiireinen meno jatkuu yölläkin. Hoitoalalla yötyö taitaa olla rankkaa enemmän vaan tuolla päivystyksen puolella."
"Toki on hoitoalan työkohteita, joissa saa aina niska limassa tehdä hommia, mutta kyllä jossain kohteissa pääsee yöllä melko helpolla. Eli jatkuva kitinä hoitotyön rankkuudesta on aivan jonnin joutavaa. Seuraavat palkankorotukset muualle! "
"Ette te hoitajat siis tuonkaan suhteen ole mitenkään spesiaali ryhmä."
...eli koita nyt päättää, jutellaanko hoitoalan yleisestä vaativuudesta, vai vaan muutaman luppopaikan helppudesta. Onhan teollisuudessakin oman iisit mestansa, jossa ei todellakaan tarvitse juuri persettään penkistä nostaa, ja jossa vastuu realisoituu hyvin harvoin, jos koskaan. Miksi et näistä uskalla puhua?
Ja vaikka teollisuudessakin lusmuillaan, silti mulla ei ole tarvis mennä mussuttamaan teollisuuden foorumeille siitä, miten alkaa väsyttämään tämä teollisuusmiesten jatkuva itsensä korostaminen hoitoalaan nähden.
Toisin sanoen mikä sinua, ja näitä muutamia muita peikkoja kiihottaa tässä keskustelussa siinä määrin, että sama flametus nostetaan pintaan joka toinen päivä? Ja jos ala ei kiinnosta, miksi siitä kuitenkin jaksaa jatkuvasti olla nutisemassa jossain kuppasella foorumilla anonyymisti? Aito huoli muiden naisvaltaisten alojen palkkauksesta ainakin on aika kömpelö keppihevonen- vai paljonko olet asian eteen tehnyt muuten kuin täällä käynyt huutelemassa?
Kommentti lyhyesti.. Itse myös arvostelin vuosituhannen alussa hoitajia ja niitten asennetta ja sitten tuli kommenttia .. Miksi et tule alalle jos niin on hyvä ala ja tulin..
Eli 2004 valmistuin lähihoitajaksi .. Sitä ennen olin teollisuudessa töissä..
En voi kertoa kuin plussaa nyt kun vrt. edelliseen työpaikkaan !!
Jos rupeaisin kertomaan hyviä asioita hoitajat ampuisivat ne vaan alas ,kun eivät ole oikeissa töissä olleet tämä koskee tosin muitakin aloja ,joissa ei ole oikeaa puristusta ja todellista työntekoa ja vielä pienellä palkalla.
Laitan kummiskin pari ehdotonta plussaa::
Työolot
Työtahti
turvallisuus
työilmapiiri kun ei ole kokoajan yhtä v::tuiluu
Pitkät lomat
toki myös asiot ovat paremmat ja niitä voi lisätä halujensa mukaan.
Voisin laittaa .. Joillekiin heikoille (tai ketkä ovat vain tätä alaa tehneet ) naisille raskas ala ,mut ei miehille .. Karkeasti ,mut just sitä tämä on !!
Opsille:
Itsekin olen ollut teollisuuden puolella duunissa ennen hoitoalaa, ja itsellä taas täysin neutraali kokemus kummastakin duunista. Ennen väänsin kolmea vuoroa teollisuudessa rautaa vääntäessä, nyt kymmenettä vuotta päivystyksessä sairaanhoitajana. Sitä ennen ja siinä ohessa ollut teollisuusjätteen kimpussa, metsätöissä, jakanut lehtiä, ollut portsarina, toiminut vartijana. Työhistoriaa siis löytyy.
Oma listani annetuista plussista:
- Työtahti- ei ainakaan aikaisempia duuneja löysempi. Suvantoja on, mutta niin on muissakin duuneissa. Poikkeuksena ehkä metsäduunit:)
- Työolot- Olivat kunnossa entisissä paikoissa, samoin nyt.
- Turvallisuus: selkeä miinus edellisiin. Tartuntataudit, väkivallan uhka ja stalkkerit ovat perseisimmät osat, sekä kättä pidemmät, joita omissa työtiloissa kannetaan tilastollisesti joka vuorokausi jonkun asiakkaan toimesta.
- Lomapäivä ei sen enempää ole, mitä edellisissäkään duuneissa. Viiden vuoden päästä pääsen kunnallisen lomaparatiisin porteille eli 38 lomapäivään, siihen saakka lomakertymäni on täysin sama kuin muillakin aloilla.
- Päänaukomista riittää. Suurin osa asiakkailta, mutta myös omaiset kunnostautuvat tarvittaessa.
...kaikenkaikkiaan tuosta sun tekstistä tulee sitä samaa korkeapainetekstiä, jota täällä hilluva teollisuuspeikkomme viljelee. Mutta jos tosiaan olet hoitoalalla, niin kertoisitko, minkä tyyppisessä yksikössä olet töissä, ja mikä on toimenkuvasi, ja mikä oli edellinen työpaikkasi ja toimenkuvasi- saa vaan tuon sun kuvauksen johonkin perspektiiviin.
38 meinaa -> melkein 7 viikoa koska kunnalla ei lauantaita lasketa lomapäiviksi..
Omituisia työpaikkoja !?? Työolot samat vaikka olet pakkasessa ja vesisateessa ja oikeasti pitäisi olla myöls oikeissa töissä yms..
Taidat vetää hihasta koko työ historiasi !! Laita vielä et hoito työtä tähän päälle 20-v ja olet 38-v ..
Vuosiansiosi on 30000€(unohdit et netto ) vuosityöajasta tiedätkin ettet voi kellekkään sanoo koska kukaan ei tee vähemäpää .. Yötyö tosin väsyttää ei muita aloja mitäs muuta ... ?
Boooring
Kuinka normia .. voi elämä
Ylipalkattu pitkin lomin ja jaksaa valittaa !!!
Kappas. Ei tullut vastauksia nimimerkiltä ops eikä piupalilta, ainoastaan kirjoittajan kolmas persoona jaksoi tutulla kirjoitustyylillään mölistä jotain asian vierestä. Eikö kantti kestä jutella samalla nimimerkillä loppuun asti?
Ja jännä juttu, miten nopeasti nää keskustelut väsähtään, kun yrittääkin saada asiaan jotain sisältöä normaalin keuhkoamisen sijasta.
Mitä tähän enää laittaisin ?
Ammut kuitenkin kaiken positiivisen alas ja päälle vainoharhailet !!??
Tämä on tasan toinen viesti tähän ketjuun ja samalla viimeinen.
Itse tykkään tästä työstä.
En pidä työtahdista että se olisi mitenkään kiireellinen.
Itse tulen ihmisten kanssa toimeen.
prkl.. Vuosiansioni oli viime vuonna 35742,47€/brutto.1 henk.koht.vuosi lisällä kuten tilinauhassa lukee.
Tunnustan myös että selailen nettiä työaikana kuten meillä tekee hoitajat aika yleisesti.
Jotkut tekevät enemmän töitä kuin toiset niinhän se aina on ,meillä sairaanhoitajilla tuntuu olevan vielä enemmän "omaa" aikaa.Hyvähän se on tauottaa työt.
Työpaikkoja on varmasti tälläkin alalla monenlaisia ,niin kuin muissakin ammateissa.
Ööö tuota, jospa kävisit tarkistuttamassa mielenterveytesi. Olen kyllä kirjoittanut kaikki viestini tässä ketjussa samalla nimimerkillä. Toivottavasti et ole hoitoalalla, koska tuollainen vainoharhaisuus on jo pelottavaa.
Tulin vaan tänne ilmaisemaan tämän näkökantani asiaan, että aina ei hoitoalallakaan ole niin kiire kun annetaan ymmärtää. Näinhän ei tietenkään saisi väittää vaan olisi aina vaan ylistettävä alanne hirmuista työtahtia ja ylijumalallisia tekojanne.
Sori piupa, alalla ollaan ja pää on työkykyiseksi todettu viimeksi puoli vuotta sitten.
Tällä palstalla juhlii yleensä pelkät peikot, ja järkikeskustelua harvemmin saa. Sunkin kommentit ovat olleet melko provoa vai mitä luulet vastineen olevan, jos menen itse heittelemään vastaavia kommentteja työnkuvasta teollisuushemmojen palstalle, joita tunnut kovasti arvostavan
Eli jos olet tosiaan tullut tänne mielipiteitä vaihtamaan, niin ihan oikeasti kiinostaa piupalilti kuulla, että miksi juuri hoitoala?
Käytkö AKT:n foorumeilla huutelemassa silloin, kun pojat ajaa omaa etuaan? Tai teetkö vastaavaa kierrosta netissä silloin, kun paperimiehet lakkoilee? Tai jaksatko arvostella ahtaajien työoloja silloin, kun pojat käy kokoontumassa eduskuntatalolla ilmasemassa kantojaan?
Pointtini sulle on- miksi juuri hoitajien edunvalvonta kiinnostaa sinua? Tuota vastaavaa virttä kun täällä veisataan joka toinen viikko (hoitajat vs muu maailma) ja jos tosiaan tänne on joku täysijärkinen, ei-peikko tullut asiasta heittämään keskustelunavausta, olisi siitä ihan mielenkiintoista jutella.
Ja ops, kysymys oli- minkä tyyppisessä yksikössä olet töissä, ja mikä on toimenkuvasi, ja mikä oli edellinen työpaikkasi ja toimenkuvasi- saa vaan tuon sun kuvauksen johonkin perspektiiviin.
Sun kanta kun tuntuu olevan, että hoitoalan dinaarit ovat helposti tienattuja verrattuna teollisuusalaan, ja oma kokemukseni on melko erillainen. Sillä kysymys
Katsos kun tässä vapaassa maailmassa ihminen saa vapaasti kritisoida asioita, joissa on huomannut epäkohtia.
Valitettavasti olen itse nähnyt eräiden hoitajien löysähtäneen työmoraalin, tämän vuoksi asiasta kirjoitin.
Jos olet niin 100% varma, ettei alallanne kukaan lusmuile, miksi koet edes tarpeen puolustella omaa kantaasi niin tiiviisti. Jättäisit suosiolla kaltaiseni "trollit" rauhaan.
JOS KERRAN HOITOALA ON ALATI HELVETIN RANKKAA 100 LASISSA PAINAMISTA JA ALIPALKATTUA VERRATTUNA MUIHIN, EI TEILLÄ OLE TARVETTA EDES PUOLUSTELLA ASIAANNE. SEHÄN ON SITTEN ITSESTÄÄN SELVYYS KAIKILLE EIKÄ TEILLÄ OLE MITÄÄN HUOLTA TYPERÄN MIELIPITEENI VUOKSI.
Minä soisin hoitoalan työpaikkoja runsaasti enemmän, että olisi sitä laadukasta palveluaikaa, eivätkä hoitajat väsähtäisi ja kyynistyisi. Pääasia on, että hoitaja on riittävän pätevä ja omaa oikean asenteen potilaisiin. Epäasiallisia ja hirveitäkin ihmisiä kun on hoitoalallekin päässyt.
Yötyötä en jaksaisi itse tehdä millään alalla, että hattua nostan sille, joka jaksaa valvoa, vaikka sitten välillä käsitöitä tehden.
Tsemppiä kaikille ammattilaisille!
Nono piupa, turha minun horinoista on sen pahempia kierroksia ottaa. Mielipiteet kun ovat loppupeleissä kuin persereikä, jokaisella on yksi, ja oikeus siihen. Sen voin myös sanoa, että ainakaan itse en huolestu sun mielipieistäsi millään tavalla.
Niinkuin totesin, niin täällä vaan käy aina aika ajoin tämä samaa hoitajat vastaan muu maailma tyylinen aiheen nosto , ja yleensä juuri provohengessä, kuten sullakin. Tai noh, voiko otsikkoa "ompa rankkaa, lol" juuri muuna pitää. Ehkä se vaan kiinnostaa, että mitä pirua ihmiset tuosta saavat.
Tai se, miksi muiden alojen tekijöitä jaksaa kiinnostaa juuri hoitoalan edunvalvonta niin paljon, kuin täällä tuntuu kiinnostavan. Ei mua ainakaan kiinnosta mennä leimaamaan ammattiryhmiä yksilöiden perusteella, vaikka olisin paininut juoppohullun putkimiehen kanssa tai kaivanut rattijuoppoa sähkömiestä kolariautosta. Kyllä meitä mahtuu joka asentoon tässä maassa.
Mutta kuten sanottu, mielipiteiden vaihtoa ei kannata edes yrittää, jos siitä verenpaineet nousee turhan paljon, eli nou hätty piupa, hyvää kevättä:)
"Ei mua ainakaan kiinnosta mennä leimaamaan ammattiryhmiä yksilöiden perusteella, vaikka olisin paininut juoppohullun putkimiehen kanssa tai kaivanut rattijuoppoa sähkömiestä kolariautosta. "
Sinäpä oletkin juuri tälläinen parempi ihminen eli hoitaja, joka ei koskaan kritisoi muita eikä koskaan asennoidu ennakkoluuloisesti ;).
Turha itkeä, että asetelma olisi aina hoitajat vastaan muu maailma. Olen kyllä kritisoinut muitakin aloja, kaikilla aloilla löytyy epäkohtia. Mutta se tosiasia ei poista epäkohtia hoitoalalla. Ja kirjoitin asiasta, joka oli päälimäisenä mielessä, koska tuttava hoitsu on pariin otteeseen oikein hehkuttanut noita leppoisia työvuorojaan. Se on ihan ok, jos töissä on välillä rennompaa. Mutta ei sinne oikeasti pitäs mennä vakituiseen omia juttujaan puuhastelemaan. Me ollaan veronmaksajina jokainen noiden hoitajien työnantajia maksamalla veroja.
Pakko kerran vielä
esim.Vammaispuolella tk:ssa vanhuspuolella ensiavussa ja ampparissa näissä olen toiminut jos lasketaan harjoittelut mukaan.
Jos aloitetaan ihan "pienistäkin" asioista.. Palkan kanssa aina ollut hankaluuksia ,vaikka se on ollut tosi (missä olenkin ollut aikaisemmin )pieni niin lisät ja ylityöt yleensä maksamatta samoin vapaapäivien kanssa ongelmia ja lomien eli työantaja vetää aina omaan pussiin.. Joka saikku päivästä lappu LÄÄKÄRILTÄ ja lasten hoitovapaata meillä ei ole missään muussa paikassa tunnettu... Aivan turha sanoa että kuuluu johonkin tai on laillinen kaikilla se ei vaan yksityisellä pelaa(aivan varmasti poikkeuksia löytyy)
En ole päässyt vuorotteluvapaalle en edes palkattomalle aina sanottu saa lähteä ,mut työsuhde päättyy.
Tässä nyt ihan tällästä pientä eroa missä aina ollut ongelmia vrt.nyt kunta.
Työolosuhteet likaiset ,myrkylliset kylmää kuumaa yms. mitä nyt vain kuvitella aivan perseestä.. työkaverit kyräilevät toisilleen ja tapellaan jokaisesta ylityöstä tai vkl työstä jos niitä harvoin oli..
Itsekkin olen kerennyt olla muutamissa eri työpaikoissa .. Kavereilta kuulee lisäksi monenlaisista asioista paljon juttuja yms.
Mistä nämä minun kritiikit tulee
On vaan naisten työpaikat paljon helpompi/pehmeämpi olla.. Näin miehenä ainaskin on oletus.
Kritiikki koskee vaikka itsekkin syön verovaroja niin yleensä verovaroin maksettavia aloja ... Meilläkin olisi kiristämisen varaa , esim.kun saataisiin muutamat tosi lusmut pois täältä meidänkin työpaikalta .. Eikä varmasti kukaan meillä voi sanoa että joka työpäivä tekisi töitä aivan täpöllä.
40 maksetusta työtunnista sanoisin että 30 tuntia töitä jos joku oikeasti tekee töitä on hyvä ja tähän on laskettava sitten jo todellakin kaikki pienetkin että saisi 30h täyteen !!!
(Jos esim. olet jossakin liukuhihnalla tulee tasan 2*12minuuttia/päivä taukoa/8h koska ruokatunti on palkaton ja ne työt on tehtävä mitä siihen kuuluu ei voi sanoa ettei pystynyt/kerennyt se on sit loparit ja ne ajat missä työt pitää suoriutua on tiukkoja.) Tämä "kunnan virkani "ensimmäinen työpaikka minulla jossa ruokatauostakin maksetaan !!
Kaikkea plussaa löytyy.. Itse olen ollut aina suuntautunut asiakaspalveluun eli teollisuus yms. paikat olleet virheitä mököttää/vittuilla työkavereitten kanssa 8h/päivä.
Varmaan siksi että tulen hyvin asikkaiden kanssa sekä heidän omaistensa kanssa toimeen ,työtehtävät eivät koskaan ole olleet ylipäätsemättömiä ja työ ovat minulle olleet suht. kevyitä ..
Toki voi toki vaikuttaa olen hyväkuntoinen ja aina tottunut tekemään töitä.. Yövuorojen helppudesta en edes viitsi kertoa.
Kritiikkiä tähän työpaikkaan ::liikaa byrogratiaa,töiten päällekkäisyyksiä henkilökuntaa(lusmuja) monessa asiassa voisi tehostaa paljon hyvää tavaraa heitetään roskiin ..
Tällä kustannuksella ei yksityisillä yrityksillä monellakaan olisi varaa toimia.
Pyri itse sitten samaan, niin ei tarvii täällä kateuttaan vinkua.
Minä tienaan n.70000/vuosi tekemällä töitä ihan käsittämättömän vähän.
Saan pitää vapaata milloin haluan eikä kukaan ole kiinnostunut olenko ollut töissä kuinka monta tuntia jne.
Parin kuukauden kesäloma.Työsuhde-edut loistavat.
Elämä on valintoja.Turha täällä parkua omaa tyhmyyttään.
???
Mitä valitin en mitään !! Kysyttiin entisiä töitä ja mikä niissä oli päin persettä ja oikeasti kaikki oli !!
Nyt on helppoa ja ja kivaa olla töissä ,enää en valita vaan ihmettelen miksi ihmiset valittavat tämän alan töistä !!?????
Ops-kulta, jos sun äitees tykkää maidosta ja sä et, niin kuinka paljon sä käytit energiaa lapsena siihen että sait selville MIKSI ÄITI TYKKÄÄ MAIDOSTA KUN MÄ EN SIITÄ TYKKÄÄ??!!!
Voiskohan opseliini olla, että ihmiset kokee asiat erilailla?
R-a-u-t-a-l-a-n-g-a-s-t-a vielä vääntäen: Mä tykkään maidosta paljon, mun sisko käyttää sitä vaan kahvissa ja äiti ei ikinä juo maitoa.
Tässä vielä toinen lanka:
Sirkka-hoitaja pitää työtään raskaana, vaikka Matti ei pidäkään omaa työtään raskaana. Kumpi on oikeassa? Pitääkö jomman kumman olla oikeassa? Voisitko sä Opsukka kysyä sun työkavereilta ehkä niiden mielipiteitä, jos sun olo sitten vaikka helpottuisi?
Piupalipaupali kuule, mitä jos juttu nyt kuitenki olis niin, että tää on ainoo ammattikunta jota vainoot? Kun mä ihan oikeasti rupesin nimittäin miettimään, että jos sä kaikki aloja herjaat, niin käytkö sä muka töissä? Ai käyt vai?! Jos vuorokauvessa on vaan 24 tuntia, niin miten helvetissä sä kaikelta anonyymiltä herjaamiseltas viälä duuniis kerkeet?!?
Huhhuh, helepotti.