Libyan uutisia

Nyt amerikka alkaa aseistaa libyalaisia pyssyn ruuaksi. Minusta sinne pitäis laittaa omat miehet. Olis jotenkin rehellistä. Ei Gadde jenkkejä niin vähällä
päästä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuota nuin.

Jokaisen maan on ihan itse sodittava omat sisäissotansa. Olihan se sisällissota suomessakin aikanaan, ja melkein kaikissa maissa ollut.

Jenkit tehneet useammankin pahan virheen, alkaessaan sotimaan toisten sotia. Pahin oli Vietnamin sota. Jenkeillä meni ukkoa kuin pipoa ja rahaa paloi tavattomasti. Eikä se sodan kulkua muuttanut miksikään.

Ja pitää muistaa, kukaanhan ei ole niis suurta meteliä omasta sisällissodastaan pitänyt kuin jenkit. Ja senkin ne soti ihan itse. Kukaan ei sen sodan alkaessa, olisi voinut kuvitella, että maassa on vielä joskus värillinen presidentti. Nyt on, kun muutama sata vuotta aikaa kulunut.

Tässä sellainen asia, ulkovaltiot on jo kovastikkin sekaantuneet asiaan. Siis lentokiellolla ja ohjusiskuilla. Sotatoimia. Mutta maasota, se on eri asia. Kovastikkin eri asia. Se koetaan aina valloitusmeininkinä. Onhan se sotiminen aina sotimista. Nyt ulkomaat on virallisesti Liibyan kapinallisten puolella. Mutta se kapinallisten asia voittaa se sota, ei jenkkien.

Katos, jos jenkit laittais sinne miljoona miestä. Sitten alettaisiin ihmettelemään, että vedetäänkö presidentin linan katolle jenkkilippu?

Ja kuten aina tästä asiasta. Ei muuta kuin ohjykset kyytiin ja Hornetit ilmaan. Suomi on YK.n jäsen.







=DW=

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Orson W kirjoitti:

Nyt amerikka alkaa aseistaa libyalaisia pyssyn ruuaksi. Minusta sinne pitäis laittaa omat miehet. Olis jotenkin rehellistä. Ei Gadde jenkkejä niin vähällä
päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu