Sitä tässä mietin, että millaiset kisatulokset pitää saada, jotta voisi puhua harrastavasta kodista koirien kohdalla? Itselläni on nyt hiukan yli vuoden ikäinen koiruus, jonka kanssa aloittelen juuri kisauraa tokossa. TK1 olisi tarkoitus suorittaa tänä vuonna, myös TK2 jos hyvin sujuu. BH-koe on jo varattu, ilmoittautuminen siis.
Agilitystä ollaan käyty alkeiskurssi, syksyllä olisi tarkoitus sitä sitten harrastaa enemmän, kun pääsee ensin lonkkakuviin kesällä. Lumien sulettua alkaa jäljestys ja hakuun keskitytään myös enemmän. Muutamassa näyttelyssä käydään myös ainakin kevään ja kesän aikana. Nyt kuitenkin on päälajina toko.
Kuulostaako tämä harrastavalta kodilta vai pitäisikö jo olla TK1-koulari heti 10 kk ikäisenä ja nyt tässä iässä se TK2 myös?
Mitä harrastusmäärää pidätte minimirajana harrastavassa kodissa, tyyliin riittäisikö kerran viikossa jotkut treenit?
Harrastava koti?
2
349
Vastaukset
Minulle harrastava koti = harrastetaan tavoitteellisesti jotain, esim. tokoa, pk-lajeja tai agilitya. Näyttelyitä en laske harrastukseksi tässä tapauksessa. Tavoitteellinen = tavoitteena pärjätä kisoissa/kokeissa, saavuttaa luokkanousuja ja koulutustunnus. Huolehditaan myös koirasta, että se on oikeasti koulutettu ja treenattu kuntoon kokeita varten.
Mua vähän ärsyttää tämä nykyajan tehotuotantoharrastuskulttuuri, että koiran pitäisi olla jo tyyliin valio alta kaksivuotiaana. Antaa minusta vähän väärän kuvan aloittelijoille koiraharrastuksessa, koska ei kuitenkaan pitäisi olla tarkoitus, kenen koira on nuorimpana päässyt titteleihin kiinni.- Kamulle ajanvietettä
Minulle harrastava koti tarkoittaa minimissään sitä että koiran kanssa säännöllisesti (vuosien mittaan) harrastetaan jotain lajia/lajeja, mutta en näe että välttämättä tarvitsee kilpailla (tosin varmaanhan se aika luonnollisesti siihen johtaa :) .
Mutta ehkä ajattelen eri kantilta asian... Koiran hyvinvoinnin kannalta, jotain harrastetta kodin ulkopuolella, jotain "työtä" koiralle, Ei välttämättä kilpailua, mutta koiran elämään kuuluvaa säännöllistä tekemistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2774722Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452931Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k372899Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061694Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531- 621459
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222