Solitaire

Menetin isäni tavalla, jota en soisi kenellekään. Hyväksyn sen, että isäni kuoli leukemiaan, mutta tapa, jolla kuolevaa 55-vuotiasta miestä palloteltiin sairaanhoidon rattaistossa oli liikaa. Ensimmäistä kertaa heräsin ajattelemaan sitä, että mihin Suomi on menossa.

Outi Kokko kirjoitti Taloussanomien artikkelissaan, että ” Hekate Consultingin johtajuuskouluttajan Anne-Liisa Palmu-Jorosen mielestä olemme hukassa nykyisen matemaattisorjallisen tuotantotavan takia. Suomessa on parinkymmenen vuoden aikana viety äärimmilleen neoklassinen talousajattelu, jossa ihminen on irrotettu epärationaalisista ominaisuuksistaan.” (Taloussanomat 27.3.11, Nokian ex-pomo: Työ meni sähläykseksi) Kokon artikkeli sopii hyvin tarkasteltavaksi myös sosiaali- ja terveyshuollon näkökulmasta, sillä mielestäni olemme menossa väärään suuntaan. Olen sitä mieltä, että toki Suomessa asiat ovat hyvin esimerkiksi synnyttäjillä tai vaikkapa neuvoloissa. Ennaltaehkäiseminen toimii, terveet ja työkykyiset ihmiset tuottavat, mutta vanhukset, työkyvyttömät tai ylipäätänsä terminaalivaiheen potilaat ovat muuttuneet yhteiskunnassamme turhiksi ja näin ollen heidän hoitoonsa ei panosteta.

Sen ohella, että mielestäni hoito Suomessa alkaa olla laadutonta hoitajien jatkuvan vähentämisen ja rahan säästämisen takia, voin vastata Kokon artikkelissaan esittämään kysymykseen työn merkityksellisyydestä; Kyllä, työni tuntuu merkitykselliseltä, mutta se suunta mihin sairaanhoito on nyky-yhteiskunnassa menossa, on saanut minut miettimään, voinko toimia enää hoitajana tässä maassa.

Artikkelissaan Kokko kirjoittaa myös, että ”1990-luvulla yhtiöön luotiin Palmu-Jorosen mukaan tietoista yhdessätekemisen kulttuuria, joka johti uskomattomaan yhteishenkeen. Samaan aikaan rakennettiin erittäin tehokasta operatiivista organisaatiota. Siihen liittyi loistavia johtamisen työkaluja, jotka takasivat, että systematiikka toimi globaalissa ympäristössä.” Sairaanhoidon tämän hetkinen taso on tulosta jo kauan sitten aloitetusta suunnanmuutoksesta – Kokon sanoja lainaten, ”arvojohtamisesta siirryttiin faktajohtamiseen”.

Tästä kauan sitten tehdystä suunnanmuutoksesta me tavalliset kansalaiset saamme nyt maksaa. Rakastin sairaanhoitajan työtäni, mutta en pysty siihen enää. Jos palaisin työhöni, niin hyväksyisin sen millä tolalla asiat ovat. Olen onnellinen siitä, että elämäntilanteeni sallii tämän ratkaisun. Jos me omaiset ja hoitajat nousemme näin ennen vaaleja vastarintaan, uskon, että jotain pientä sillä voi saada aikaan. Koskaan ei saa menettää toivoaan.

Täytyy kuitenkin muistaa, kauan siihen meni että tähän tilanteeseen olemme joutuneet. Jos haluamme lähteä toiseen suuntaan – siihen jo paremmaksi todettuun– niin muutos ei tapahdu yhdessä yössä, vaan sen eteen tarvitaan vuosia, hikeä ja kyyneliä. Meidän on yhdessä aloitettava pienistä teoista. Ensimmäinen niistä on se, että mietit tarkkaan kenelle haluat äänesi tulevissa vaaleissa antaa.
Se helpompi vaihtoehto on sitten se, että voit pelastaa itsesi ja läheisesi ostamalla osakkeen tasokkaasta palvelutalosta kultaisella ovinupilla. Kohta niitä alkaa olla tarjolla, ja paljon. Muista kuitenkin, että ne osakkeet ovat kalliita ja vain Eliitille. Onko sinulla siihen varaa?

Yksityistäminen ei ole ratkaisu
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Eguust kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu