potilasvahinko

eläkkeellekö?

Mulle on sattunut useampi potilasvahinko, osasta olen saanut jo korvaukset, mutta vielä yksi leikkaus on edessä. Potilasvakuutuskeskuksesta tuli kirje, jossa kerrottiin asiani siirtyneen eläkeryhmän käsiteltäväksi.
Onko kellään tietoa, tarkoittaako se, että sieltä jossain vaiheessa alettaisiin maksaa eläkettä? Tällä hetkellä olen kuntoutustuella, ainakin syksyyn asti, koska sairauspäivärahat on käytetty aikoja sitten. Kuntoutustuen maksaa Keva ja Kela.

39

9901

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kausaa

      Minä saan työ- ja kansaneläkettä ja lisäksi potilasvakuutuskeskus maksaa "eläkettä" joka korvaa palkan ja eläkkeiden erotuksen (ei täysin kylläkään). Tämä tietysti edellyttää että eläkkeelle joutumisen/pääsemisen syy on potilasvahinko.

      • Minulle sattui myös potilasvahinko, jonka jälkeen on tehty neljä korjausleikkausta, haittaluokka on 4 tällä hetkellä. Lopullinen arvio on puolen vuoden kuluttua pysyvästä vammasta ja haitasta. Menetin ammatin ja osittain työkyvyn, joten korvauksia tulee. Mutta tuleekohan se kerta pompsina vai "eläkkeenä" kuukausittain? Mietityttää, tarkoittaako se kertakorvausta, osa-aika eläkettä vaiko ihan pysyvää eläkettä.

        Kevalta soitettiin, olisinko halukas ammatilliseen uudelleenkoulutukseen, mutta haluan ensin odottaa potilasvakuutuskeskuksen lääkäreitten lopullisen arvion kunnostani.

        kausaa, mikä haittaluokka sinulla oli kun jouduit/pääsit eläkkeelle?


      • kausaa
        jatustelija kirjoitti:

        Minulle sattui myös potilasvahinko, jonka jälkeen on tehty neljä korjausleikkausta, haittaluokka on 4 tällä hetkellä. Lopullinen arvio on puolen vuoden kuluttua pysyvästä vammasta ja haitasta. Menetin ammatin ja osittain työkyvyn, joten korvauksia tulee. Mutta tuleekohan se kerta pompsina vai "eläkkeenä" kuukausittain? Mietityttää, tarkoittaako se kertakorvausta, osa-aika eläkettä vaiko ihan pysyvää eläkettä.

        Kevalta soitettiin, olisinko halukas ammatilliseen uudelleenkoulutukseen, mutta haluan ensin odottaa potilasvakuutuskeskuksen lääkäreitten lopullisen arvion kunnostani.

        kausaa, mikä haittaluokka sinulla oli kun jouduit/pääsit eläkkeelle?

        Haittaluokka taitaa olla muistaakseni "vain" 8.

        Kannattaa tosiaan odottaa lopullista arviota kunnosta, eikä hosua asioiden kanssa. Vaikka voi se välillä tuntua pitkästyttävältä :)


      • kausaa kirjoitti:

        Haittaluokka taitaa olla muistaakseni "vain" 8.

        Kannattaa tosiaan odottaa lopullista arviota kunnosta, eikä hosua asioiden kanssa. Vaikka voi se välillä tuntua pitkästyttävältä :)

        Niin, pitkästyttävää olla "hyllytettynä" kun ei tiedä tulevasta, toisaalta en pystyisi tekemäänkään töitä. Tekeekö hoitava (viimeksi leikannut) ortopedi sen lausunnon, jonka perusteella potilasvakuutuskeskus arvioi lopputuloksen? Vai pitääkö siihen olla useampi lausunto taikka joku heidän oma lääkäri?
        Tässä leikkauskierteessä olen ollut kohta kolme vuotta ja aikaa kuluu, eläkeikään olisi vielä pitkälle toistakymmentä vuotta.....


      • Anonyymi
        jatustelija kirjoitti:

        Niin, pitkästyttävää olla "hyllytettynä" kun ei tiedä tulevasta, toisaalta en pystyisi tekemäänkään töitä. Tekeekö hoitava (viimeksi leikannut) ortopedi sen lausunnon, jonka perusteella potilasvakuutuskeskus arvioi lopputuloksen? Vai pitääkö siihen olla useampi lausunto taikka joku heidän oma lääkäri?
        Tässä leikkauskierteessä olen ollut kohta kolme vuotta ja aikaa kuluu, eläkeikään olisi vielä pitkälle toistakymmentä vuotta.....

        Sori jos toppuuttelen vähän intoasi. Pvk.n kanssa 10v. Kättä vääntäneenä voin sanoa, ettei siltä firmalta kannata liikoja odotella. Sehän on potilasvakuutuksia myöntävien vakuutusyhtiöiden ylläpitämä ja rahoittama"yritys". He siis arvioivat oman maksuvelvoitteensa itse. Eikä heidän päätöksiinsä ole todellista valitus oikeutta. On potilasvahinkolautakunta, mutta sinne valittaminen ei auta. Ellei ole jotain täysin uutta ja ratkaisevaa esitettävänä muutoshakemuksensa tueksi, harvoin tällaista lautakunnalle kelpaavaa löytyy. Erikoislääkäreiltä haetut, valitusta puoltavat lausunnot jätetään siellä poikkeuksetta huomiotta. On tietenkin pölkkypäitä, jotka ovat onnesta "ruikulla"saadessaan 10000e. Vahingosta 1000e. Korvausta. Pohjoismaiden vahingonkorvauslaki edellyttäisi kuitenkin täsimääräistä korvausta. Lapsen uskoinen toiveikkuus tietenkin voi auttaa arjessa jaksamista, mutta sitä synkempi on päivä kun todellisuus paljastaa kasvonsa. Älä ihmisriepu turvaudu ainakaan potilasvahinkoapu nimiseen asianajo toimistoon. Vaikka voittaisit valitusjuttusi, sinulle ei korvata asianajaja kuluja. Vastaat niistä itse. Silloin mahdollisesti saamasi lisäkorvaus valuu asianajajan taskuun. Tunti veloitus 300e. Ylöspäin. Ja laskuun niitä veloitettavia tunteja, kertyy helposti 10000-20000 e. Edestä. Ja käytännössä aivan tyhjästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sori jos toppuuttelen vähän intoasi. Pvk.n kanssa 10v. Kättä vääntäneenä voin sanoa, ettei siltä firmalta kannata liikoja odotella. Sehän on potilasvakuutuksia myöntävien vakuutusyhtiöiden ylläpitämä ja rahoittama"yritys". He siis arvioivat oman maksuvelvoitteensa itse. Eikä heidän päätöksiinsä ole todellista valitus oikeutta. On potilasvahinkolautakunta, mutta sinne valittaminen ei auta. Ellei ole jotain täysin uutta ja ratkaisevaa esitettävänä muutoshakemuksensa tueksi, harvoin tällaista lautakunnalle kelpaavaa löytyy. Erikoislääkäreiltä haetut, valitusta puoltavat lausunnot jätetään siellä poikkeuksetta huomiotta. On tietenkin pölkkypäitä, jotka ovat onnesta "ruikulla"saadessaan 10000e. Vahingosta 1000e. Korvausta. Pohjoismaiden vahingonkorvauslaki edellyttäisi kuitenkin täsimääräistä korvausta. Lapsen uskoinen toiveikkuus tietenkin voi auttaa arjessa jaksamista, mutta sitä synkempi on päivä kun todellisuus paljastaa kasvonsa. Älä ihmisriepu turvaudu ainakaan potilasvahinkoapu nimiseen asianajo toimistoon. Vaikka voittaisit valitusjuttusi, sinulle ei korvata asianajaja kuluja. Vastaat niistä itse. Silloin mahdollisesti saamasi lisäkorvaus valuu asianajajan taskuun. Tunti veloitus 300e. Ylöspäin. Ja laskuun niitä veloitettavia tunteja, kertyy helposti 10000-20000 e. Edestä. Ja käytännössä aivan tyhjästä.

        Tuo Suomen potilasvahinkoapu kannattaan tosiaan kiertää kaukaa! Vetävät vain eurot liiveihinsä, lypsävät vakuutuksesta jos mahdollista ja lopuksi laittavat perintään jos et maksa keksittyjä kuluja.


    • Kohta on PIRU IRTI

      Painukoot VITTUUN paskat Potilavakuutuskeskukset. SAATANA

    • pasillaonasiaa

      Potilasvakuutuskeskus laistaa maksuvelvollisuutensa viimeiseen asti.Vedättää pitkittää pyörittää kusettaa.Keksii jopa uusia diaknooseja ihan hatusta vetämällä.Tiedän mistä puhun . 10 vuotta olen hakenut oikeuden mukaista kohtelua vaan sieltä sitä on turha odottaa.Rutiini selkäleikkaus vuonna 2007 jossa erikoistuva ortopedi vammautti minut ja erään toisen miehen peräkkäisissä leikkauksissa työkyvyttömäksi.Minulle tehty 6 (kuusi) erillistä leikkausta ja jokaikiseen leikkaukseen olen vaatinut maksusitoumuksen pvklta aivan kuten lääkkeistäkin muutenhan saisin maksaa kaiken itse.Jos erehdyt maksamaan itse hoito-leikkaus-lääkekuluja jotka johtuvat potilasvahingosta saat olla 75% varma että et tule niitä KOSKAAN saamaan sieltä ilman tappelemista.EN SOISI KENENKÄÄN JOUTUVAN TUON PVK:N POMPOTELTAVAKSI .Oma kokemukseni on se että tuon lafkan tarkoitus ei suinkaan ole potilaan turvan ylläpitä vaan surutta torpata ja hylätä mahdollisimman paljon vahinkoilmoituksista.Siellä heidän asiantuntija lääkärinsä saa kuolleet eloon jalattomat kävelemään ja terveet tarvitsemaan apua.Oma 10 vuoden taisteluni on ollut uskomaton maanpäällinen helvetti ja edelleen se jatkuu ja uskon tällähetkellä että hamaan hautaan asti. En halua masentaa tällä tekstilläni ketään vaan olemaan hyvin varovainen odotuksissaan koska tuo PVK ei maksa mitään ennekuin on totaali pakko ja siinäkin tapauksessa surutta minimaalisesti.EN LUOTA KYSEISEEN KESKUKSEEN MISSÄÄN TAPAUKSESSA ENKÄ SUOSITTELE SEN TEKEMISTÄ KENELLEKKÄÄN MUULLEKKAAN.

      • Anonyymi

        Sama kokemus kuin "pasillaonasiaa": mätä, korruptoitunut organisaatio. Oma taistelu kestänyt jo kuusi vuotta. Sumuttavat ja jallittavat juristijargonilla potilasta häpeilemättä, tekevät itse juridisia virheitä, joita maksattavat potilailla. MOT voisi tehdä heistä ohjelmasarjan. TAYSin potilasasiamiehen kommentti oli: "Kusettavat sinua täysillä".


    • Pomp

      Morjens Viheraho!

    • Mielivaltaa

      Ultraäänikuvasta yksityisellä lääkäriasemalla selvisi, että terveyskeskuksessa toteutettu hoitotoimenpide oli epäonnistunut. Virheellisesti toteutetusta hoitotoimenpiteestä aiheutui hengenvaara ja monenlaisia komplikaatioita, mm sydänkohtauksia, muita sydänoireita toiminimen kuukauden ajanjaksolla, hengitysvaikeuksia ja yleiskunnon heikkeneminen. Terveyskeskus kiisti ja pyrki (mielestäni) peittelemään yksityisen lääkäriaseman tutkmustulosta. Aluehallintovirasto totesi päätöksessään virheellisen toimenpiteen ja lääkärin laiminlyönnin. Potilasvakuutuskeskus päätti, että hoito oli todennäköisesti toteutettu oikein eikä kyseessä ole potilasvahinko. Terveyskeskuslääkärin laiminlyönti myönnettiin, mutta todettiin ettei siitä aiheutunut henkilövahinkoa (ilmeisestikin, koska olen edelleen hengissä). Olin pyytänyt korvaamaan yksityislääkärin kulut ja toimenpiteen seurauksista myöhemmin syntyneitä kuluja noin yhden vuoden ajalta.

      • Mielivaltaa

        Siis sydänoireita ym. oli yli kolmen kuukauden ajan toimenpiteen jälkeen.
        Myöhemmin julkisen sektorin tutkimustulosten perusteella diagnoosina myrkytystapaturma.


    • Anonyymi

      Kuinka paljon sait korvaukset?

    • Anonyymi

      Kummallista on, että luudutettu selkä ei luudu, ja se on pvk:n mukaan oikein tehty leikkaus? Tuloksena selkäni katkesi ja halvaannuin oikealta puolelta. Kaikki on kuitenkin muka mennyt oikein. En käsitä tätä. Eikö se olisi pitänyt tarkistaa, että selkä ei ole luutunut?

    • Anonyymi

      Minulle sattui potilasvahinko vuonna 2021. Sain laajan pikkuaivoinfarktin. Epäiltiin asentohuimaukseksi joten hoitoa viivyteltiin 2 päivää. Lopulta osa kallosta ja aivoista otettiin pois. Erittäin traumaattinen kokemus.

      • Anonyymi

        Miksi toimenpiteet jätettiin kesken?


    • Anonyymi

      Unohdettiin ottaa magneettikuvat.

    • Anonyymi

      Onko kukaan saanut kuioemasta korvauksia? En löydä muuta kuin hautajaiskulujen korvaamisen.
      Tämä läheinen. Käsittelyssä. Selkeä hoitovirhe todettu.

      Itse sain hoitoonohjauksen viivästymisestä kerran. Henki meinasi lähteä ja ikuinen lääkitys nyt. Korvaus oli 1000e ja joitain kuluja sai pois, mm. sairaalakulut.

      • Anonyymi

        Kohtuulliset hautauskulut korvataan. Minkä taulukon mukaan lie arvioidaan se kohtuullinen kulu, siitä ei ole tietoa. Muita korvauksia kuolemasta ei makseta omaisille.


    • Anonyymi

      Saan päätökseen tän mun keissin syyskuussa kun saan e-lausunnon lääkäriltä. Jännittää korvausten määrä.

      • Anonyymi

        Hei! Millainen haittaluokitus sinulla oli tilapäisestä haitasta? Minulla oli haittaluokka 5, hyvin vaikeat vammat. E-lausunnon toimitettuani haittaluokka pysyi samana. Koko loppuelämäni tulen kärsimään kirurgin virheestä. Selästäni leikattiin välilevyn pullistuma, joka painoi hermoa ja aiheutti halvausoireita oikeaan jalkaan. Kirurgi oli leikkauksessa tökännyt huomaamattaan pihdeillä vatsa- aorttaani, joka repesi sitten heräämössä. Meinasin kuolla massiiviseen vuotoon. Aorttaa jouduttiin operoimaan useaan kertaan ja siinäkin oli mukana epäonnea hätäleikkauksessa. Viimeisimmässä isossa leikkauksessa aortta korvattiin putkiproteesilla. Tukoksia jäi massiivisesta vuodosta ja laaja keuhkoembolia. Alaonttolaskimon tukos on pysyvä. Vasempaan jalkaan jäi krooninen kiputila koska valtimoverenkierto siitä oli loppumassa.Onneksi amputaatiolta säästyttiin mutta vaurioita jäi. Katkokävely on huonon laskimoveren paluun vuoksi hankala vaiva. Laskimoiden vajaatoiminta kehittyy ja sitä myöten säärihaavojen mahdollisuus on suuri. Verenohennuslääke on pysyvä. Keuhkot eivät ole entisellään keuhkoembolian jälkeen. En tiedä kykenenkö koskaan työelämään palaamaan. Todella traumaattinen kokemus kaiken kaikkiaan. Eikä ole ollut voimavaroja tarkistaa onko korvaus nyt ollut oikein. Tunne jäi että aikamoista mielivaltaa käyttävät suhteellisen mitättömien korvaustensa perusteluihin. Nämä minunkin oireet on luokiteltu mahdollisesti selkäsairaudesta johtuviksi. Vaikkakin sen oireet korjaantuivat kuntoutuksen viivästymisestä huolimatta. Ihme suorastaan on että jäin eloon. Korvauskäsittelijä totesi eräässä vaiheessa, että saa ne lääkärit lausuntoja kirjoitella mutta heidän omat lääkärinsä arviot tekevät. Tsemppiä!


    • Anonyymi

      Jep, minulle tehtiin 2020 yksityis-sairaalassa selkäleikkaus L4-5 väliin, ei saannut ahtaumaa poistettua, eikä kertoneet että eivät saaneet ja eivät laittaneet yliopistolliseen sairaalaan leikattavaksi. Kun vaiva ei helpottanut vaadin uudet kuvat ja edelleen kuvissa näkyi sama ahtauma vaadin uuden leikkauksen ja taas sama homma,ahtauma jäi. Peroneus hermo vaurioitui ja potilasvahinkokeskus maksoi vain tilapäis korvauksen pysyvästä haitasta. Nyt tappelen vielä ylemmissä asteissa aian tiimoilta.

      • Anonyymi

        Hattua nostan sinulle, että jaksat viedä asiaa eteenpäin ylempiin asteisiin. Minulla vielä tämä kuntoutuminen ja arjessa selviytyminen vie kaikki voimavarat. Kun noita päätöksiä tulee, ei niihin keskittymiskyky edes riitä, että saisin luettua ne ajatuksen kanssa loppuun. Nyt ilmeisesti haluavat tutkia koko elämäni, kun pitäisi avoin valtakirja allekirjoittaa sinne että saavat tietoja mm.Kelan etuuksista. Kyllä pistelee vihaksi, kun kaikki on sinne potilasvakuutuskeskukseen lähetetty päätökset sekä lausunnot. Kyse on ansionmenetyskorvauksen jatkosta, jota haen. Kaipaus normaalielämään on kova. Pitkä kuitenkin on matka kuoleman porteilta ja vaikeiden kirurgin vahingosta aiheutuneiden vammojen jälkeen päästä kiinni edes jollain tavalla tyydyttävään elämään. Ei tällaista olisi uskonut koskaan tapahtuvan omalle kohdalle.


      • Anonyymi

        Pahasti pelkään että valitus vahinkolautakuntaan ei tuo asiaan korjausta. Se on todella sisäänlämpiävä syndikaatti. Jos et voi osoittaa täysin uusia ja ratkaisevia perusteluja niin bumerangina tulee. Käräjöimään lähtökään sen jälkeen ei maksa vaivaa. Koska tuomari pyytää "asiantuntia"lausunnon tältä samalta lautakunnalta. Äläkä myöskään sorru käyttämään "avustajaa" ainakaan suomen potilasvahinkoapua. Saat tehdä itse työn he vain laskuttavat. Helposti yli 10:en tuhatta. Ja vaikka voittaisitkin asiassasi, avustajan kuluja sinulle ei korvata. Joten mahdolliset lisäkorvaukset valuvat asianajajan taskuun. Eivätkä riitäkään.
        Tämä on järjestelmä jossa ihminen tuntee pienuutensa, tulee todella kafkamainen tunnelma. Sana oikeusvaltio tuntuu tässä yhteydessä vittuilulta. Oikeudella ei tässä järjestelmässä ole mitään sijaa.
        Minä puhun kokemuksesta, enkä huhupuheista, 8:an vuoden taistelu takana, uuden aloitus harkinnassa jos vielä jaksaisi. Perusteet on kyllä olemassa, hyvätkin, mutta niinhän se itsestä aina alussa tuntuu. Kunnes pvk:n "asiantuntijat"pääsevät vauhtiin.


    • Anonyymi

      Nyt 27 päivä minulle kirjoitetaan elausunto mikä lähtee sitten potilasvakuutuskeskukseen!

    • Anonyymi

      En koskaan uskonut saavani laajaa pikkuaivoinfarktia. Niinpä se sieltä tulla tupsahtikin. Ketuttaa kun vasenkäsi täysin ataksinen ja vasen jalka jaksaa kävellä vain sen kilometrin matkan Haittaluokitukseni oli luultavasti numero 4. Kuolema oli liian lähellä. Onneksi olen elossa!

    • Anonyymi

      Kuka kirjoitti e-lausuntosi joka lähetettiin potilasvakuutuskeskukseen?

      • Anonyymi

        Minun E-lausunnon kirjoitti verisuonikirurgi, joka viimeksi minut leikkasi. Hätäleikkauksen jäljiltä ei kaikkea saatu kuitenkaan korjattua kuten oli suunnitelma ollut. Aorttaproteesi laitettiin. Miten potilasvakuutuskeskuksen päätöksistä valitetaan?Täytyykö olla kallis asianajajan apu valitusta tehdessä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun E-lausunnon kirjoitti verisuonikirurgi, joka viimeksi minut leikkasi. Hätäleikkauksen jäljiltä ei kaikkea saatu kuitenkaan korjattua kuten oli suunnitelma ollut. Aorttaproteesi laitettiin. Miten potilasvakuutuskeskuksen päätöksistä valitetaan?Täytyykö olla kallis asianajajan apu valitusta tehdessä?

        Älä hyvä ihminen sorru asianajajiin. Jos haluat välttämättä valittaa niin potilasvahinkolautakunnallehan se tulee tehdä. Mutta edelleen sinulla on oltava täysin uudet perusteet mitä oli alkuperäisessä korvaushakemuksessa, muuten ei maksa vaivaa. Vakuutusyhtiöiden tapa käsitellä vahingonkorvaus asioita ei muistuta edes etäisesti normaalia oikeudenkäyntimenettelyä missä toteennäytetyt faktat ratkaisevat. Potilasvakuutuskeskuksessa korvausvelvollinen(vakuutusyhtiö)määrittää oman korvausvelvoitteensa. Eikä tietenkään vahingonkärsineen eduksi, koska ovat itse maksumiehenä. Ts. Syytetty arvioi itse syyllisyytensä ja päättää kuinka paljon hänen on vahingon kärsineelle korvattava. Jos käytät avustajaa niin riippumatta siitä voitatko asiassasi, maksat joka tapauksessa asianajokulut itse. Siinnä menee helposti isotkin lisäkorvaukset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä hyvä ihminen sorru asianajajiin. Jos haluat välttämättä valittaa niin potilasvahinkolautakunnallehan se tulee tehdä. Mutta edelleen sinulla on oltava täysin uudet perusteet mitä oli alkuperäisessä korvaushakemuksessa, muuten ei maksa vaivaa. Vakuutusyhtiöiden tapa käsitellä vahingonkorvaus asioita ei muistuta edes etäisesti normaalia oikeudenkäyntimenettelyä missä toteennäytetyt faktat ratkaisevat. Potilasvakuutuskeskuksessa korvausvelvollinen(vakuutusyhtiö)määrittää oman korvausvelvoitteensa. Eikä tietenkään vahingonkärsineen eduksi, koska ovat itse maksumiehenä. Ts. Syytetty arvioi itse syyllisyytensä ja päättää kuinka paljon hänen on vahingon kärsineelle korvattava. Jos käytät avustajaa niin riippumatta siitä voitatko asiassasi, maksat joka tapauksessa asianajokulut itse. Siinnä menee helposti isotkin lisäkorvaukset.

        Kiitos sinulle tiedosta. Perehdyin hieman siihen valituksen tekemiseen ja näköjään löytyy valmiita lomakepohjiakin, joita voi käyttää. Toisaalta mietin, että antaa olla mutta toisaalta tuntuu että halvalla meni elämäni. Tämä kahden vaiheilla jahkailu turhauttaa kovasti.


    • Anonyymi

      Kaikki sairaanhoitopiirit menee lähiaikoina tehokkampaan tarkkailuun. On korruptiota ja turhia investointi hankkeita ja laskutukseen, palkkauksien ja erinlaisten tukirahoituksien väärikäyttöä.
      Siitä kärsii etenkin asiakas ja potilas.

    • Anonyymi

      Lähetin e-lausunnon ja siinä kappas kappas sanottiin, että hanki uusi ensi syksynä. Kyllä kirvelee. Ihan kuin kuntoutuisin alle vuoden aikana terveeksi... Tiesin kyllä, että pirullisia ovat..

      • Anonyymi

        E- lausunnolle potilasvakuutuskeskus määrittelee ajan milloin aikaisintaan se tulee lähettää. Omani tehtiin noin 1 1/2 vuoden jälkeen vahingosta. Muutoinkin niiden aikojen kanssa täytyy olla tarkkana mihin mennessä mitäkin lausuntoja pyydetään lähettämään. Itse olen soittanut sinne, jos myöhästyy pyydetty lausunto. Papereita on kertynyt mappitolkulla. Toimistotason välineitä jo pitäisi olla käytettävissä skannaukseen,kopioimiseen ym ym. Iäkäs perusläppäri ja vanha kännykkä ei oikein riitä enää.


    • Anonyymi

      Kyllä. Vahingosta kulunut nyt 3 -vuotta. Olin vissiinki liian aikaisessa. Ansionmenetyksiä ei herunut, mutta jotain ihmeen vuosiansioita on kertynyt. En ymmärtänyt hölökäsenpöläystä. Muutenkin sekopäälappu.

      • Anonyymi

        Voi ei! Ihminen on kyllä pieni näiden korvausasioiden edessä. Ei riitä ymmärrys kyllä siihen, miksi asiat tehdään niin vaikeaksi vaikka selkeästi olisi vahingon kärsinyt ja loppuelämänsä siitä haitasta kärsii. Mikähän taho saisi uudistettua koko vakuutuskeskuksen toiminnan uusiksi!


    • Anonyymi

      En tiedä. Sapettaa koko lafka.. Laskuja kyllä tulee e-lausunnosta b-lausuntoon, mutta korvauksia ei missään. Liekö tuleekaan..? Onko kokemuksia korvauksista?

      • Anonyymi

        Minulle korvauksia on maksettu päätöksen mukaan fysioterapiasta, matkoista, lääkärinlausunnoista joita ovat pyytäneet sekä lääkkeistä, jotka ovat määritelleet tarpeellisiksi. Korvaushakemuksen käsittely viivästyi siellä kerran. Ilmeisesti asiat siellä ruuhkautuneet. Maksoivat silloin viivästyskorkoa korvaussummalle. Kuitteja,laskuja ym ym on säilössä mappitolkulla. Kopioiva tulostin täytyi hankkia, että saa otettua kopiot apteekin kuiteista. Niissä se muste haalistuu nopeasti. Tosin apteekista saanee korvausta vastaan listan ostetuista lääkkeistä. Eli korvauksia sieltä on tullut heidän päätöksensä mukaisesti.


    • Anonyymi

      Tässä kesään marssien kuljen ja pvk:n päätöksiä odottelen. 18 tuntia olin laajassa pikkuaivoinfarktissa, ennenkuin sain hoitoa. Harmittaa, sillä minihepariini tai liuotushoito eivät siinä vaiheessa tulleet enää kyseeseen..

    • Anonyymi

      Älkää koskaan käyttäkö Suomen potilasvahinkoavun juristia ajamaan potilasvahinkojanne. Aivan huijausmeininki ja vain rahat viedään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      138
      4330
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      334
      2169
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      2044
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1871
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1790
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1770
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      479
      1604
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1429
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      476
      1330
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1316
    Aihe