Palmenian asenteelliset kouluttajat

En ehdi lukea vielä tällä hetkellä kiitos kun toit nämä asiat päivänvaloon.
Ensimmäinen luku jo tuntui aika riipaisevalta.

On selvä, että väärät insestilöydökset ja perheiden oikeusmurhat lisääntyvät jos rikostutkintaa hoitavat puutteellisesti koulutetut sosiaalityöntekijät ja psykologit, joille opetetaan , että lastensuojeluperheet toimivat jo lähtökohtaisesti homoseksuaalisuus- ja insestiperiaatteilla. Opetusministeriön tulisi pikaisesti puuttua tällaiseen opetukseen ja puoskarointiin ja seksuaalirikostutkinta tulisi jättää oikeusviranomaisille.

On totta, etteivät tiedotusvälineet osoittaneet suurtakaan kiinnostusta Helsingin hovioikeuden Niko- tapauksen päätökseen, vaikka siinä ilmaistiin ne tyypilliset virheet, joita insestin selvittelyssä tehdään.

Päätös sisälsi tiivistettynä mm. seuraavan: "Erityisesti huomioon ottaen, että asiantuntijat olivat erimielisiä tutkimuksessa käytetyistä menetelmistä, ettei perheneuvolassa ja sairaalassa tehdyistä tutkimuksista voitu päätellä isän syyllistyneen syytteessä kerrottuun menettelyyn.

"Tutkimus ei kohdistunut koko perheeseen vaan pelkästään lapseen. Häntä tutkittaessa oli esitetty johdattelevia ja osittain painostavia kysymyksiä, ja lapsen vastauksia oli ymmärretty väärin."

"Lapsen lausahduksista ja leikeistä ei voida päätellä, milloin hän kertoi mielikuvitusmaailman tapahtumista ja milloin taas todellisuudesta. Hän on tosin kertonut isän tietävän pyllyleikeistä, mutta hän ei ole kertonut leikkineensä niitä isän kanssa, eikä hänen puheistaan voida päätellä näin tapahtuneenkaan."

"Riittävästi huomiota ei kiinnitetty siihen, että tutkimustilanne poikkesi tavanomaisesta kanssakäymisestä lapsen ja vieraan aikuisen välillä. Kysymyksessä oli ollut noin viisi kuukautta kestänyt yhtäjaksoinen tutkimus, ja lapsi oli usean kuukauden ajan eristettynä vanhemmistaan saaden tavata heitä vain valvotuissa olosuhteissa. Jo nämäkin seikat olivat saattaneet vaikuttaa haitallisesti lapsen käyttäytymiseen tutkimustilanteessa."

Ammattitaito ei siis suinkaan ole niin korkealla tasolla, kuin Almqvist uskoo, myöskään kansalaisten oikeusturvaa ei ole riittävästi pohdittu julkisuudessa. Pohdiskelua vaatii erityisesti Almqvistin käsitys siitä, että tarkoitus on auttaa insestiperhettä, eikä järjestää pahantekijää telkien taa ja lasta huostaan.

Miksi lapsen hyväksikäyttöön tulisi suhtautua eri tavoin kuin muihin laissa rikoksiksi määriteltyihin tekoihin, kuten Almqvist esittää? Suomen laki ei toistaiseksi tunne sitä vaihtoehtoa, että tuomittu voisi vankilan sijaan hakeutua hoitoon, ja insestihän on rikos, tosin harvinainen.

Kolme 10 000:sta (0,03 prosenttia) alle 18-vuotiaista kertoo olleensa sukupuoliyhdynnässä vanhempansa kanssa. 0,5 prosenttia tytöistä kertoi olleensa muunlaisen insestin kohteena isän tai isäpuolen taholta (Sariola 1990).

Rikosten tutkinta kuuluu oikeusviranomaisille, poliisille, syyttäjälle ja tuomioistuinlaitokselle. Vain tätä kautta voidaan kaikille asianosaisille, myös lapselle, taata länsimaisen oikeusperiaatteen mukainen oikeussuoja. Sen takaaminen on perheen auttamista.

Perheen oikeusturvan kannalta on mahdoton tilanne se, että esitetään epäily vakavasta rikoksesta, jonka perusteella lapsi otetaan huostaan, mutta asiaa ei tutki oikeusviranomainen, vaan selvittely jätetään lastensuojeluviranomaisten, lääkärin tai psykologin tehtäväksi. Hoidollista ja tutkinnallista puolta ei tule sotkea toisiinsa, niin kuin nykyään tehdään.

Ainoa oikeussuojakeino, joka perheelle tällöin jää, on yrittää tehdä itsestään rikosilmoitus, ja saada sitä kautta asia tutkituksi. Tällainen asetelma on Euroopan Ihmisoikeussopimuksen vastainen.
Hoitotyön ammattilaisia toki tarvitaan asian tutkinnassa, ja on ihanteellinen tilanne, jos rikoksen tapahduttua pyritään auttamaan koko perhettä. Näinhän tulisi menetellä kaikkien sellaisten rikollisten suhteen, joiden toiminnan taustalla ovat psyykkiset ongelmat.

On kuitenkin epäterapeuttista ja loukkaavaa "hoitaa" perhettä insestin vuoksi, jos ei ole edes varmuutta, onko sellainen tapahtunut.

Syksyllä 1993 pääjohtaja Vappu Taipale totesi MTV3:n uutisissa, että kahden edellisen vuoden aikana lastensuojeluviranomaiset olivat selvittäneet 1500 insestitapausta. Todennäköistä on, että tämän hysteerisen boomin seurauksena Suomeen jäi satoja lastensuojelun insestiksi leimaamia, rikki lyötyjä perheitä, joilla ei ole mitään mahdollisuutta todistaa syyttömyyttään, tai saada huostaanotettuja lapsiaan kotiin.

Yllättävää on, että oikeusoppineet kuten Hannu-Tapani Klami ovat puolustaneet lastensuojelun oikeutta pitää lasta huostassa, vaikkei näyttöä insestistä olekaan (Defensor 11_12/1993). Perheen kannalta tämä tarkoittaa sitä, että annetaan julmin mahdollinen rangaistus, lapsen menettäminen. Mitään keinoa syyttömyyden osoittamiseen ei ole.

Niko-tapauksessa lastensuojelu vaati vapauttavan tuomion jälkeenkin perheeltä insestitunnustusta ehtona lasten kotiuttamiselle. Meillä siis näyttää olevan kaksi tuomioistuinta, toinen länsimaisella oikeusperiaatteilla ja toinen inkvisitiolaitoksena toimiva."

Anu Suomela,toiminnanjohtaja, Perheen Suojelun Keskusliitto, PESUE ry

Edelleen ajankohtainen kirjoitus Nikon vanhemmilta:

"Almqvist ei tunne kentän ammattitaidottomuutta ja kykenemättömyyttä kohdata tätä uutta ongelmaa, joka vasta nyt on nostanut päätään Suomessa. Kuitenkin esim. Sirpa Taskisen toimittamassa kirjassa Lapsen seksuaalisen riiston selvittäminen ja hoito (1994) todetaan: "Väärät epäilyt ovat tilastollisesti todennäköisempiä kuin havaitsematta jääneet hyväksikäytöt. Tämä lisää tarvetta olla hyväksikäyttöepäilyjen tutkimuksissa erityisen huolellinen ja kriittinen."
Tuntuu pahasti siltä, että Niko-case paljasti Suomessa vasta jäävuoren huipun. Kyse on niin raskaasta syytteestä, että moni vanhempi valitsee survival-strategiakseen vaikenemisen ja mahdolliset uni- ja depressiolääkkeet, koska saattaa olla helpompi elää, kun kukaan ei ympäristössä tiedä, mitä väitetään tapahtuneen. Pahaa ei ole, kun siitä ei puhuta. Liian moni _ etenkin ulkopuolinen _ uskoo, että viranomainen on erehtymätön.
Ensimmäinen suuri insestihysterian ilmenemismuoto johti Clevelandissa, Englannissa kesällä 1987 useisiin itsemurhiin. Tehdyt virhediagnoosit todettiin liian myöhään. Saimme Suomen tv:ssäkin ollen Menetetty viattomuus 1-2 -ohjelmien perusteella nähdä ja kuulla Edentonin Little Rascals -nimisen lastentarhan työntekijöiden kohtalosta: osa sai elinkautisen tuomion pelkkien todentamattomien epäilyjen pohjalta. Lähempää Euroopasta ja aivan viime vuosilta löytyvät Bjugnin skandaali Norjasta ja Montessori-koulun epäilysyytteet Münsterista Saksasta. Suomalaisten luottamat brittigurut Arnon Bentovim ja Tilman Furniss olivat olleet asialla: ja kas johan löytyi todellinen pedofiilien lauma molemmista paikoista!

...Julkisuus medioissa on kuitenkin tällä hetkellä ainoa taisteluase, sillä perheillä ei ole enää muuta tapaa hakea suojelua, kuin julkistaa viranomaisten tekemät vääryydet kontrolloinnin lisäämiseksi, sillä kollegiaalinen lojaalius estää sisäisen kritiikin. Me olemme julkisuudessakin koko ajan halunneet suojata lapsemme ja siksi oikeat nimemme. Haluamme edes jatkossa elää rauhassa ilman menneisyyden stigmoja, jotka toisaalta eivät edes ikinä poistu! Vanhempi poikamme oli 15-vuotias, kun hän sai silmilleen syytteen insestistä; häntä tutkimatta väitettiin hänen olleen sekä uhri että hyväksikäyttäjä. Lastensuojelun nimissä toteutettu logiikka ylsi uskomattomiin suorituksiin! Niko puolestaan joutui elämään melkein puolet lapsuudestaan lastenkodissa, jossa häntä kohdeltiin insestin uhrina, ts. kaikkia vanhempien tapaamisia vartioitiin ja keskustelut katkaistiin, jos ne menivät "väärälle" alueelle.

Yritimme hakea hallinnolliselta puolelta purkua näille mielivaltaisille toimille, koska rikosoikeudellisen prosessin päätös ei auttanut, vaikka se totesikin isän syyttömäksi. Lääninoikeudet korkeinta hallinto-oikeutta myöten siunasivat - ja aina tuntuvat siunaavan - tehdyt huostaanotot kumileimasimen varmuudella. Varsinaista pseudo-oikeusturvaa perheille, jotka ovat joutuneet ammattitaidottomien viranomaisten kynsiin!

..Niko-casessä oli kyse insestiepäilystä, jonka perusteella lastensuojeluviranomaiset pakkohuostaanottivat lapsen ja kotikutoisella ammattitaidollaan ja vihjeillään antoivat ymmärtää, että jos hyväksikäyttäjä muuttaa pois lapsi palautetaan takaisin. Otimme avioeron, insestistä epäilty isä muutti pois; lojaalina hänelle lähti mukana vanhempi poikamme. Näin siis ohimennen pirstottiin koko perheemme, mutta Niko ei suinkaan päässytkään kotiin, sillä äitihän ei uskonut koko syytettä. Perheneuvola jatkoi jankutustaan: "Mikäli äiti tulevaisuudessa ... pystyy ottamaan huomioon insestin kokeneen Nikon tarpeet adekvaatisti, sijoituksen tarpeellisuutta pitäisi arvioida uudelleen."
Hovioikeuden vapauttava tuomio oli hoitomafialle yhdentekevä, huostaanotto jatkui aina vain. Vasta kolmen ja puolen vuoden taistelun jälkeen poika pääsi kotiin kesäkuun alussa 1994.
Painajainen ei kuitenkaan ole vielä ohi, emmekä ole ainoita. Tilanne kentällä on valtakunnallisesti kammottava - Fredrik Almqvist ei tunnu tietävän sitä väittäessään, että "koulutus on tuottanut tulosta". Saamme jatkuvasti kuulla insestiepäilytapauksista ympäri Suomea, joista räikeimmissä lapsi uhataan ottaa suoraan synnytyslaitokselta huostaan, koska perheen vanhemman lapsen seksuaalista koskemattomuutta on väitetty loukatun.Vastasyntynytkin olisi siis heti vaarassa, joten pakkohuostaanotto on tarpeen, vaikka ei ole mitään toteen näytettyä evidenssiä insestistä ollut olemassa.
Minkälaisessa maassa me elämme? Kuinka monta syytöntä mutta insestistä epäiltyä odottaa tuomiotaan tai jo istuu sitä tarmokkaan psykologin "tutkimusten" tuloksena? Onko luulosta tullut tiedon väärtti?
Nikon äiti, fil.lis.
Nikon isä, fil. maist.