Renkaat_loppu...

Tiedoksi Korhoselle:
--
Ehkäisyrenkaat loppu kaikista apteekeista
Julkaistu: 1.4.2011 22:57

Apteekkien hyllyt ovat olleet tyhjillään ehkäisyrenkaiden kohdalta jo tammikuusta saakka.

Rengasta ei ole saanut mistään päin Suomea toimitusvaikeuksien vuoksi. Renkaita saa apteekeista vasta kolmen viikon päästä.

"Valitettavasti tilanne on hankala, sillä tuotanto ei ole toipunut entiselleen pakkausongelmien jälkeen. Renkaassa itsessään ei ole ollut vikaa", kertoo lääkeyhtiö MSD:n lääketieteellinen johtaja Kaisa Elomaa.

Saatavuusongelma on koskettanut monia, sillä maahantuojan arvion mukaan noin 25000 suomalaisnaista käyttää ehkäisyrengasta.

"Ehkäisyrengas on hyvin suosittu tuote. Markkinoilla on vain yksi rengas, eikä sille ole rinnakkaistuotetta", kertoo proviisori Laura Ahonen Yliopiston Apteekista.
--
3292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

miulki poowermajurin renkas ois metänlaijas,myyn halavalla

Äänestä
  • Meillä PerSuissa käytetään pelkästään puhtaita valkeita sisäkumeja.

    Äänestä

Kansallinen ehkäisyrengasvarikko perusteilla Iisalmeen. Perussuomalaisten sisäsavon sisärengaspiiri on ottanut tavoitteekseen ehkäisyrengasvarikon perustamisen Iisalmeen.Päätös asiasta tehdään jo kesäkuussa uuden perussuomalaisen sisäministerin toimesta.
Varikko valmistaa, tuo maahan ja huoltaa ehkäisyrenkaita. Varikon velvollisuus on ylläpitää niin suurta rengaskantaa maassamme että jokaiselle tarvitsijalle riittää ehkäisyrenkaita oli käyttötarkoitus vaikka millainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tilaa_tästä kirjoitti:

Tiedoksi Korhoselle:
--
Ehkäisyrenkaat loppu kaikista apteekeista
Julkaistu: 1.4.2011 22:57

Apteekkien hyllyt ovat olleet tyhjillään ehkäisyrenkaiden kohdalta jo tammikuusta saakka.

Rengasta ei ole saanut mistään päin Suomea toimitusvaikeuksien vuoksi. Renkaita saa apteekeista vasta kolmen viikon päästä.

"Valitettavasti tilanne on hankala, sillä tuotanto ei ole toipunut entiselleen pakkausongelmien jälkeen. Renkaassa itsessään ei ole ollut vikaa", kertoo lääkeyhtiö MSD:n lääketieteellinen johtaja Kaisa Elomaa.

Saatavuusongelma on koskettanut monia, sillä maahantuojan arvion mukaan noin 25000 suomalaisnaista käyttää ehkäisyrengasta.

"Ehkäisyrengas on hyvin suosittu tuote. Markkinoilla on vain yksi rengas, eikä sille ole rinnakkaistuotetta", kertoo proviisori Laura Ahonen Yliopiston Apteekista.
--

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu