Olen siis edelleen tällainen 2.4.1990 Oulussa syntynyt, Kiimingissä kasvanut, Orivedellä opiskellut ja nyt Tampereen Pispalassa asuva nuorimies, joka haaveilee kirjailijan urasta. Koska tietyistä syistä aikoisin muuttaa virallisen nimeni "kirjailija-aliaksekseni", muotoon Väinämö Vaahtera, ajattelin nyt myös muuttaa nimimerkkini tällä palstalla tähän muotoon. Toissijainen rekisteröity nimeni tulee olemaan v.vaahtera.
Tämän työpäiväkirjan tarkoitus ei kuitenkaan ole muuttunut:
"Nykyinen opettajani Harri István Mäki ei ole lajissaan ainoa kirjailija, joka on korostanut alituisen kirjoittamisen tärkeyttä kirjoittajalle itselleen. Hän sanoo, että pääasia on: 'Että te kirjoitatte'. Näin päädyin omien edelleen ontuvanlaisten raapusteluideni ohella kirjaamaan tätä työpäiväkirjaa jälleen kerran, juuri itseni takia - mutta toivottavasti siitä voisi olla huvia ja hyötyä joillekin muillekin."
Pispala, Tampere 2.4.2011
Väinämö Vaahtera
Väinämö Vaahteran työpäiväkirja
69
1172
Vastaukset
- VäinämöVaahtera
Lauantai 2.4.2011
Klo 18.32
Syntymäpäivä, jonka kunniaksi Facebook-onnitteluita rakkailta ystäviltä ja yksin nautittua kääretorttua. Tähän mennessä kirjallinen satsi käsittää yhden Facit-kirjoituskoneliuskan. Jatkan jonkin ajan päästä.
En tiedä enää, olenko jo kertonut tämän jutun, mutta jos en niin tässä tulee:
Muinoisina aikoina Väinö Linna luki Kiven "Seitsemää veljestä" lähes kuin piru "Raamattua". Kun hän itse alkoi jo kyllästyä tähän lukuohjelmaan, alkoi hän avoimesti julistaa tuttupiirilleen, kuinka hän ei ks. teosta lue enää koskaan. Mutta kului tuskin kauaakaan, kun hänen silmänsä jälleen etsiytyivät teoksen sivuille. Varmasti jokaisella kirjailijanalulla, ja lukevalla ihmisillä yleensäkin on edes yksi tällainen teos. Minun tapauksessani tällaisia teoksia ovat Tolstoin "Anna Karenina", Riikka Pulkkisen "Raja", Mikko Rimmisen "Pussikaljaromaani", ja muutamat Sillanpään teokset, kuten "Nuorena nukkunut".- VäinämöVaahtera
Klo 20.04
Kun alkaa jo olla melko myöhä, en viitsi häiritä naapureiden iltarauhaa Facit-naputuksella. Sen sijaan pohdin nyt jo entisen opettajani Päivi Alasalmen kohtaloa. Kuvittelen, kuinka esim. joko Facebookin tai peruspuhelun kautta puhelisin hänelle rohkaisevia ja oikaisevia kommentteja. - Kirrrr
VäinämöVaahtera kirjoitti:
Klo 20.04
Kun alkaa jo olla melko myöhä, en viitsi häiritä naapureiden iltarauhaa Facit-naputuksella. Sen sijaan pohdin nyt jo entisen opettajani Päivi Alasalmen kohtaloa. Kuvittelen, kuinka esim. joko Facebookin tai peruspuhelun kautta puhelisin hänelle rohkaisevia ja oikaisevia kommentteja.Upeaa!!! Hienoa, että olet elossa!!!!
Nyt on nimittäin niin, että tuollaiset nuoret kirjailijan alut masentuvat jossakin vaiheessa ja voivat tehdä jotakin itselleen.
Muista aina, että elämäsi on ainutkertainen ja arvokas.
- VäinämöVaahtera
Kiitos, olen elossa, sillä masennus ei todellakaan kuulu minun elämäni kategorioihin. Tietysti kaikilla ihmisillä iskee pieni sellainen tietyissä tilanteissa, sehän on aivan luonnollista, mutta sen sijaan että kokisin syvän ja pitkäkestoisen masennuksen, on minun tilani tällaisessa tapauksessa pelkkä pintaraapaisu moneen muuhun perusmasentuneeseen verrattuna. Ja en ole KOSKAAN, IKINÄ ajatellutkaan tekeväni itselleni mitään, eli pois se minusta. Lisäksi pelkään kuolemaa yli kaiken, eli sekin pois minusta. Ja tähänastisen elämänkokemukseni kautta olen juuri saanut yhtenä keskeisimmistä asioista kokea juuri sen, mitä sanoit: elämäni on ainutkertainen ja arvokas, ja ehdottomasti kaunis, ja kokemisen arvoinen.
- VäinämöVaahtera
Maanantai 4.4.2011
Klo 20.30
Haaveilen jostain suuresta monumentaalisesta teoksesta, sellaisesta jollaisia kirjoitti vaikkapa suuri venäläinen, omasta mielestäni maailman suurin kirjailija Lev Nikolajevitsh Tolstoi. Mutta hänen kirjoittamisessaan on ollut yksi suuri vika, johon itsekin syyllistyn, mutta jota pyrin kaikin keinoin välttämään. Tästä kertoo muuan Väinö Linnan lausuma:
"Jos kirjailija on niin sidottu todellisuusainekseen, että hänen täytyy jäljentää jo tapahtunutta todellisuutta, hän ei ole kykenevä työhönsä. Materiaalin saa jokainen sieltä täältä, mutta kirjallinen todellisuus luodaan mielikuvituksesta käsin." - Väinämö Vaahtera
Torstai 7.4.2011
Klo 16.04
Ehkei tämäkään taaskaan kuulu tälle palstalle, mutta pakko silti purkaa tämä johonkin: sain nimittäin toimeentulotukeni, mutta se jäikin tiukkojen talouslaskelmien kautta odotettua ja luvattua huomattavasti pienemmäksi. Nyt talousasiat painavatkin niin, ettei kirjoittaminenkaan - joka yleensä on juuri venttiili tällaisissa oloissa painiville - tule kuuloonkaan. Ei sitä jaksa kauaa pakottamalla.
Pakko silti jotain edes yrittää raapustella. Pakko. PAKKO.
Ehkä taas Riikka Pulkkisen, ja miksei muidenkin lukeminen piristäisi... - Väinämö Vaahtera
Perjantai 8.4.2011
Klo 14.40
Eilen ja tänään sain naapurin ukkojen porinointia kuunnellessani nähdä, miten mielenkiintoisia he ovat, vaikka moiset juoppouteen sortuneet ihmisrauniot toisaalta vähän kuvottavatkin mieltäni.
Olen tänäänkin törmännyt romaaniani pohdiskellessani erääseen seikkaan, joka varmasti voisi olla sellainen, joka voisi romuttaa koko "kirjallisen tieni": olen nimittäin huomannut erinäisiä ympäröivän elämän tapahtumia ja kuvia tutkaillessani ja pohtiessani, kuinka monet kirjailijat varmasti saisivat tästä ja tästä todella hienon, elävän ja ennenkaikkea persoonallisen kuvauksensa, mutta pelkään, että itse olen jotenkin menettänyt oman näppituntumani omaan persoonalliseen kerrontaani. Tyylini varmasti on edelleen tallella, mutta huomaan usein monissa tilanteissa sortuvani jonkinlaiseen vanhan toistamiseen, kliseisiin, enkä katso enää hyvällä sitäkään, että melko usein tulen pohtineeksi sitäkin, että miten muut kirjailijat selvittäisivät tämänkin kerrontatilanteen. Ei hyvä, ei hyvä ollenkaan...- Väinämö Vaahtera
Klo 18.21
Lueskelen Virpi Hämeen-Anttilan "Suden vuotta", Mikko Rimmisen "Pölkkyä" ja Sillanpään "Nuorena nukkunutta". Kohta otan käsiini myös Pulkkisen "Rajan", ja ehkä myös uusimpansa, "Totta"-teoksen, ja yritän tavoittaa pari tuntia sitten hipaisemaani suunnatonta intoa ja mielenkiintoa omaa käsikirjoitustani koskien. Etsiskelin netistä myös mahdollisia artikkeileita ja nimiä erilaisille sukuromaaneille, mutta harvassa olivat. Ehkä Pirjo Rissasen sukuromaanit "Muistot" ja "Äitienpäivä" voisi etsiä, samoin Lajos Szopori Nagyn "Suomalaisen sukuromaanin", ja onhan vaikka mitä muita kuuluisampiakin, mutta yksikään ei ole tähän mennessä ollut aivan täysin sitä mitä olen etsinyt.
Mielessäni risteilevät myös alati Hannu Simpuran terävät kommentit käsikirjoituksestani. Hänen mielestään en siis ole ollenkaan onnistunut aikeissani, vaan maalailen turhanaikaisuuksia kerta toisensa jälkeen. Voi simpura ja perkele vie!
- Väinämö Vaahtera
Lauantai 9.4.2011
Klo 11.02
Koetan keskittyä Lajos Szopori Nagyn teokseen "Suomalainen sukuromaani", ja pariin muuhun opukseen, ja tietysti Juhanin ainokaiseen päivään Kalevan luona. Voi simpura kun pääsisin eroon jatkuvista Hannu Simpuran aiheuttamista epävarmuuden tuntemuksista... Ottaisiko yhtettä johonkuhun, esim. ohjaajaani Heikki Kaaraseen?
Toinen teos luennan alla on Eeva Tikan "Haapaperhonen", jonka valitsin takakansitekstin perusteella, sillä siinä mainittiin tekijän suuret taidot luontokuvaajana. - Väinämö Vaahtera
Sunnuntai 10.4.2011
Klo 7.32
Lähetin juuri ohjaajalleni Heikki Kaaraselle sähköpostin hankalasta tilanteestani romaanini kanssa:
"Pyrkiessäni jatkamaan "Vaahterakreivin" kirjoittamista nousee mieleeni alati
ja jatkuvasti jokin aika sitten Kriittisen korkeakoulun arvostelijan Hannu
Simpuran antama palaute käsikirjoituksen ensimmäisestä 100 liuskasta. Tämän
arvion mukaan tunnen olevani täysin hakoteillä sen suhteen, mihin tai miten
romaania pitäisi kuljettaa. Esim. ne luvut, jotka nyt ovat Sinunkin syynissäsi,
ovat hyvä esimerkki siitä. Hän sanoo mm. näin:
"- Olennaisin pulma liittynee siihen, että lukijan on perin työläs päästä
perille, mikä lopultakin on aiheesi (kertoja kun esittää itselleen
kerrontatehtäviä, joiden ratkomiseen ei kumminkaan ryhdy tai joita muuntelee
kerronnan edistyessä), ja mikäli se edes osaksi selviää, vaikuttaa samalla,
ettet oikeastaan laisinkaan käsittele sitä. Niinpä romaanisi jää etupäässä
miljöökuvaukseen keskittyneeksi vaellustarinoinniksi.
- Aloitusta vaivannee epätarkkuus ja vanhahtavan mahtipontinen sanonta, jotka jäävät koko käsikirjoituksen ongelmiksi.
- Romaani tuntuu unohtavan alkunsa lupaukset. Ehkä uskot kertovasi sellaista, mitä et lukijan mielestä kumminkaan kerro; ehkä luet omaa tekstiäsi liian hyväntahtoisesti?
- Jatkuvana kerrontapulmana lienee, että kaikki esille otetut seikat jäävät
perin yleisiksi. Päähenkilöllä on sen ja sen kaltainen tausta - mutta entä
sitten? Mitä päähenkilöstä, jolla on sellainen tausta, tahdotaan sanoa ja
kuinka liittää se taustaan?
- Yleisesti voinee neuvoa sinua poistamaan merkityksettömät, jatkuvasti
toistuvat tervehtimisen, kahvinjuonnin ja syömisen kuvaukset. Periaatteessa
merkityksellistä tapaamista kuvattaessa on iskettävä nopeasti ytimeen. Ulkoiset normaalipuuhat eivät ytimeen kuulu.
- Luvuissa tapahtuu ylisummaan liian vähän ja liikaa on merkityksettömiä
sivuseikkoja. Romaani ei ole omien asioiden ja ajatusten varasto, vaan areena, jolla näytellään temaattisesti tarkoin määritellyn aiheen mukainen näytelmä.
- Kuvaat siis koko ajan näyttämöä henkilöineen ja kalusteineen, mutta
varsinainen näytelmä ei laisinkaan ala. Se on romaanikäsikirjoituksesi pahin
ongelma.
- Eli: kiirehdi varsinaiseen asiaasi ja jätä sikseen loputtomat
merkityksettömät näyttämökuvaukset, jotka saattaisivat olla osia mistä hyvänsä
romaanista. Kerro vain se, minkä oma romaanisi ehdottomasti tarvitsee. Täsmennä itsellesi romaanisi aihe."
Että tällaisia. Näiden huomioiden kirjoittaminen tähän kyllä sai tajuntani
avautumaan sille, mitä Simpura ehkä keskeisimmin yrittää sanoa: että olen vain tähän asti kirjoittanut vailla selvää kehystä melko muodotonta möhkälettä, jossa ehkä (ainakin joidenkin mielestä) voisi olla aineksia romaaniinkin, mutta jossa vielä on suuria epäjohdonmukaisuuksia ja muodottomuuksia, ja että en ole pitänyt kaikkia tarpeellisia lankoja käsissäni. Mutta ehkä tässä ristiriidassa ja koko käsikirjoituksessani piilee samalla koko oma käsitykseni kirjallisuuden ja miksei samalla koko elämää kuvailevan taiteen sydämestä: katson, että jos halutaan kuvata elämää, täytyy kuvata myös sitä ja siten, ettei elämä aina toteudu kuten kaunokirjallisuudessa ja taiteessa yleensä. Elämämme elämä ja sen
tapahtumat kulkeutuvat tiettyjä johdonmukaisia, lakisääteisiä uria pitkin,
mutta kaikki ei aina tapahdu kuten kirjoissa. Mutta jos aion saada aikaan
romaanin, jonka haluaisin vieläpä julki, niin minunkin on tajuttava vaateet ja
säännöt tällä alalla, ja pyrittävä korjaamaan nämä seikat, joita voi täydellä
syyllä kutsua Puutteikseni isolla P:llä.- Väinämö Vaahtera
Klo 7.59
Laadin Simpuran arviosta valaistuneena (huom. ei sarkasmia) tarkkaa suunnitelmaa "Vaahterakreivin" juonesta ja sisällöstä. Olen tajunnut, että kyseessä on tosiaan vielä muodoton möhkäle, joka täytyy ehdottomasti korjata juuri oikealla tavalla - tavalla, jonka nyt olen kyllä tajunnut, mutta en vielä saavuttanut.
- Väinämö Vaahtera
Maanantai 11.4.2011
Klo 16.12
Nyt Bo Carpelanin, ja ennenkaikkea Volter Kilven pariin - niin ja "Vaahterakreivin", tietysti, kuinkas muuten...
On hienoa kokea tällaisia henkisiä iloja, kun löytää yhä uudempia tehtäviä elämälleen - haluaa saavuttaa jotain samanlaista, joka katsotaan esim. juuri Volter Kilven ansioksi: "Kirkolle-romaanissa kuvataan ihmisiä kirkkotiellä tai - symbolisesti - elämän tiellä, matkalla kuolemaan. Perspektiivi, josta asioita katsellaan, on toinen kuin Alastalon salissa: elämän ja toiminnan keskeltä siirrytään toistuvasti ikuisuusperspektiiviin. Kirkkotien kulkijat edustavat katoavaisuuteen tuomittua ihmiskuntaa kaikessa moninaisuudessaan, elämän kasvun, kukoistuksen ja lakastumisen kiertokulussa."- Väinämö Vaahtera
Klo 16.43
Pohdin vastauksia Hannu Simpuran kyseenalaistuksiin. Yksi koskee sitä, kuinka käsikirjoitukseni ei kuulemma sikäli kulje oikein, että sen monet luvut antavat ymmärtää, että niiden tarkoitus on kuvata sukuhistorian kokoaminen, mutten kuulemma tunnu kajoavan tähän toimeen lainkaan. Tähän on yksinkertainen selitys: päähenkilö Juhani saa romaanin aikana huomata elämän nurjien puolten olemassaolon myös näinä niin helpoiksi ja kultaisiksi muuttuneina aikoina, ja tämän pitäisi näkyä juuri mm. siinä, miten kaikki suunnitelmat tuntuvat menevän pieleen - yhtenä juuri sukuhistoriikin keräys, koska elämä tuntuu vaativan liikaa aikaa ja huomiota.
Olen myös pohtinut erästä toista puolta jo pidemmän aikaa. Helmikuussa käymälläni Skripta-kirjoittajavalmennuksen aloituskurssilla teroitettiin vakaasti sitä, että viimeistään nykyaikana jokaisella kaunokirjallisellakin teoksella täytyy olla vähintään yksi suuri sanoma tai väittämä. Mutta nähdäkseni tällaisia teoksia tuntuu silti olevan ainakin vanhemmassa kirjallisuudessa harvemmassa, sillä ainakin entisaikaan tunnuttiin kirjoitettavan ja kerrottavan kertomuksen ja erinäisten kuvauskohteiden -tapahtumien kertomisen vuoksi, ei niinkään pelkän sanoman. Voin tässä kuvitelmassani olla pahasti hakoteillä, mutta katsoisin, että elämä ja maailma on tarpeeksi suuri ja mielenkiintoinen monine kasvoineen, että sitä voisi kuvata jo pelkän kuvaamisen itsensä vuoksi.
Kolmanneksi olen huomannut "Vaahterakreivissä" vielä yhden piirteen: ajoitellen tapahtumat vaikuttavat melko irrallisiltakin, vaikka sen erikoispiirteeksi voin katsoa sen, että jokin suurempi kehä syntyy juuri erinäisten pienempien tapausten kautta. Mieleeni nousee esim. Arto Paasilinnan "Jäniksen vuosi", jota pidän enemmän novellikokoelmamaisena kasana kertomuksia ja tapauksia, joita sattuu yhdistämään se, että ne kertovat saman miehen ja hänen eläinkumppaninsa tekemisistä.
- Väinämö Vaahtera
Tiistai 12.4.2011
Klo 7.19
Eilen illalla tunsin ensimmäistä kertaa vuosiin syventyneeni todella "Vaahterakreivin" maailmoihin.
Kun ensi kertaa yläasteen lopulla luin Volter Kilven "Alastalon salissa" -teoksen alkuluvun, tunsin suorastaan humaltuvani sen kielestä ja sisällyksestä. Ja edelleen tunne on suurinpiirtein sama, vaikkei aivan niin voimakas. Sanoisin suorastaan, että Kilpi tuntuu nyt ajavan jopa Sillanpään ohi vaikuttimissani.- Väinämö Vaahtera
Klo 12.27
Olen elämäni aikana pohtinut ainakin verrattain paljon, ja sen myötä olen tullut erinäisiin lopputuloksiin. Olen tänä aikana saanut myös huomata sen, miten usein nämä ajatukseni sattuvatkin yksiin joidenkin suurtenkin ajattelijoiden kanssa. Yksi näistä on mm. intialainen filosofi Jiddu Krishnamurti, mutta tänään, 12.4.2011 löysin jälleen yhden yhtäläisen ajatuksen Lea Rojolan väitöskirjan, nimeltään "Varmuuden vuoksi - modernin representaatio Volter Kilven Saaristosarjassa" sivulta 93:
"Kilpi itse oli sitä mieltä, että ajattelua sinänsä oli mahdoton kielellistää. Hän totesi, ettei Saaristosarjassa pyrkinyt ajatusprosessien todelliseen jäljittelyyn, koska ne eivät ole kielellisesti täysin mimeettisesti kuvattavissa. Kilven käsityksen mukaan kirjoitus on luonteeltaan temporaalista, kun taas ajattelu - tai mieli - on pikemminkin spatiaalista. Ihmisen omassa mielessä tapahtuu yhdessä silmänräpäyksessä niin paljon, että sitä on mahdotonta kielellä sellaisenaan kuvata." - Väinämö Vaahtera
Väinämö Vaahtera kirjoitti:
Klo 12.27
Olen elämäni aikana pohtinut ainakin verrattain paljon, ja sen myötä olen tullut erinäisiin lopputuloksiin. Olen tänä aikana saanut myös huomata sen, miten usein nämä ajatukseni sattuvatkin yksiin joidenkin suurtenkin ajattelijoiden kanssa. Yksi näistä on mm. intialainen filosofi Jiddu Krishnamurti, mutta tänään, 12.4.2011 löysin jälleen yhden yhtäläisen ajatuksen Lea Rojolan väitöskirjan, nimeltään "Varmuuden vuoksi - modernin representaatio Volter Kilven Saaristosarjassa" sivulta 93:
"Kilpi itse oli sitä mieltä, että ajattelua sinänsä oli mahdoton kielellistää. Hän totesi, ettei Saaristosarjassa pyrkinyt ajatusprosessien todelliseen jäljittelyyn, koska ne eivät ole kielellisesti täysin mimeettisesti kuvattavissa. Kilven käsityksen mukaan kirjoitus on luonteeltaan temporaalista, kun taas ajattelu - tai mieli - on pikemminkin spatiaalista. Ihmisen omassa mielessä tapahtuu yhdessä silmänräpäyksessä niin paljon, että sitä on mahdotonta kielellä sellaisenaan kuvata."Klo 18.45
Sain eilen palautteeni Heikki Kaaraselta, ja olin todella tyytyväinen. Lähetin pitkän vastauksen, jossa selvitin muutaman pikkuseikan, ja esitin kysymyksellisiä pohdintojani siitä, miten joissain kohdin tulisi edetä.
Uuden, ties kuinka monennen synopsiksen myötä romaanin muoto ja juonikaari alkaa yhä enemmän selkiytyä. Nyt on vain aika murtaa kuoret ja alkaa hakata konetta niin perkeleesti kuin mahdollista.
- Väinämö Vaahtera
Keskiviikko 13.4.2011
Klo 7.19
Lähetin jälleen yhden häirikköviestin Kaarasen Heikille, joka kuului siis näin:
"Eli olen nyt eilettäin raapustanut itselleni uuden synopsiksen,
selkeyttääkseni itselleni uudestaan romaanini rakenteen ja juonikaaren. Tässä tehtävässä selkeni uudemmalla tavalla eräs seikka, joka oli mielessäni jo tuossa edellistä viestiä kirjoittaessani, ja jonka olemassaolon olen tiedostanut jo monta vuotta. Eli kyse on siitä, että kuten sanoin, romaanini on jollakin tapaa ennemmin vähän kuin novellikokoelma, joka sisältää erinäisiä tapahtumia, joilla vain sattuu olemaan yhteinen päähenkilö, ja ne saavat aikaan yhteiset sävelet, joista rakentuu yhtenäinen tarina. Käsittääkseni näiden eri tapahtumien kuuluisi olla kuitenkin tasapainossa toisiinsa nähden, mm. pituutensa yms. seikkojen puolesta. Mutta jälleen huomasin, että yksi kappale tuntuu rohmuavan eniten tilaa ja kenties huomiotakin: Turku-kappale, joka siis käsittelee päähenkilön, sukulaisensa Leonidin ja Lauri Korhosen aatetta, sosialismia. Olen nyt jakanut luvut aihepiirinsä mukaan vielä erinäisiin kappaleisiin, ja yleensä jokainen eri maakuntaa tai kohdehenkilöä käsittävä kappale kestää noin 3-4 lukua, mutta yllättäen Turku/sosialismi-kappale kestää yhteensä 7 lukua. Lisäksi tekstiä on laskujeni mukaan lähemmäs sata sivua, eli lähes kolmannes koko romaanista.
Kysymys kuuluukin, kuinka pitäisi tehdä? Tällainen seikka voidaan tietysti
jättää omaan arvoonsa, sillä jotenkin mieleeni nousee nyt verrata taas Arto
Paasilinnaan, sillä kyllähän esim. "Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä" -teoksessa
tarina viedään erittäin suurelta osalta päähenkilö-Rytkösen sotakaverin ja
tämän rintamamiestilan tuhoamisvaiheisiin, vaikka tarkoitus olisi pääasiassa kuvata Rytkösen tilannetta seniiliytensä ja dementioidensa parissa.
Mutta mielestäni tässä tilanteessa on vain kaksi tietä, ja niihin ei
mielestäni voi kuulua Turku-kappaleen karsiminen, sillä se tekisi todella
suurta hallaa. Ainoa keino siis olisi varmasti joko jättää tilanne
tällaisekseen, tai korjata kaikkia muita kappaleita ja lisätä enemmän lihaa
niiden luiden ympärille, niin että Turku-kappale ei pistäisi niin kovasti
silmään."- Väinämö Vaahtera
Klo 20.17
Loin juuri Lönngreven sukupuun.
- Sivusta sivuun
En ole varma onko helppo sovittaa romaanin kaaren rakennetusta tarinasta novellikokoelmaa, mutta aina kaikkea voi kokeilla. Novellikokoelmat kuitenkin ovat usein hyvin monenlaisia, joten en osaa sanoa onko genre -vaihdos liian helppo ratkaisu tekstisi ongelmiin.
- Väinämö Vaahtera
Olen täysin samaa mieltä. Vaikka muutos novellikokoelmaksi onkin sentään Sari Malkamäen, melko pätevän ammattilaisen esitys, huomautti nyt jo entinen opettajani Jyrki Vainonen, että täytyy huomioida, että Malkamäki on itse pääasiassa novellisti, jolta voinee odottaakin jotain tällaista ratkaisuehdotusta. Mutta olen huomannut itsekin hiljalleen, että Malkamäen esityksessä on omat itunsa. Mutta kuten Vainonen toisaalta totesi, ettei hän(kään) osaisi oikein kuvitella tätä käsikirjoitusta novellikokoelmaksi, olen itsekin sitä mieltä, että tämä tarina on kaiketi tarkoitettu yhdeksi yhtenäiseksi tarinaksi, vaikkei se sellaiselta välttämättä tuntuisikaan.
- Väinämö Vaahtera
Perjantai 15.4.2011
Klo 8.36
Ohessa Facebook-sivulleni tekemäni Lönngreven sukupuu:
- Alussa oli Väinämö Lönngreve (1789-1867). Hänelle syntyi Alarik (1824-1901), Allan (1826-1888), Aladár (1830), sekä Adalbert (1832), joista kaksi viimeistä kuolivat nuorina, Allan eli paljon kulkevana merikapteenina ja avioitumattomana ja lapsettomana. Suvun kohtalo oli siis Alarikin käsissä, ja tämä onnistui pitämään sen hengissä.
- Alarikille syntyivät Elias (1853), Johan (1857-1923) (jota kyllä kutsuttiin kansanomaisemmin ja sittemmin virallisestikin Johannekseksi), sekä Wilhelm (1861).
- Johanille/Johannekselle syntyivät isoisänsä mukaan nimetty Alarik nuorempi (1878-1962), sekä Zacharias/Sakari (1880-1933).
- Alarikille syntyivät Orvokki (1899-1981), Johannes/Ian (1900-1945), Kaleva (1925, edelleen elossa), sekä Akim (1927-1988). Alarikin lapsista Orvokille syntyi Leini (1924-1974), ja tälle Leo, joka sittemmin muutti nimensä Leonidiksi (1954, edelleen elossa), ja Akimille Johannes (1954-1990), ja tälle Juhani (1990). Johannes/Ian sai aviottoman lapsen Neuvosto-Karjalassa, nimeltään Vidar Ianovitsh Kljongraf (1940), ja tämä tunnetaan nykyäänkin isänsä suvun keskuudessa.
- Zachariaan/Sakarin ainoa lapsi oli Alvar (1904-1982), jolla syntyivät Sigrid (s. 1930, edelleen hengissä), Hildur (s. 1930), Artemi (s. 1936), sekä kaksoset Volter (kuollut 2010) ja Severi vuonna 1938.
- Sigridille syntyi Suvi (1957-1991). Kaleva, Leonid, Hildur, Artemi, Volter ja Severi jäivät lapsettomiksi avioliitoistaan huolimatta, mutta heistä Leonid, Hildur ja Artemi ovat hankkineet adoptiolapsia: Leonid Mintun (s. 1985), Hildur Arvin (s. 1971), Artemi kaksoset Vilman ja Vilmerin (s. 1988).- Väinämö Vaahtera
Klo 12.05
Lainasin kirjastosta Volter Kilven kirjeenvaihtoa seuraavaa teosta sekä pienenä yllätyksenä István Örkényn "Minuuttinovelleja"-teoksen. Viimeksi mainittu antoi vastauksia tiettyihin kysymyksiin ja avasi joitain lukkojakin, mutta samalla asetti polttavaan kysymykseen: olen nimittäin huomannut, että osaan kyllä repiä ympäröivästä elämästä ja mielikuvituksestani tiettyjä tapahtumia yms., jota voisi käyttää kaunokirjallisessa työssä, mutta tunnen, etteivät kykyni välttämättä riitäkään oikean, todellisen kaunokirjallisen työn loppuunsaattamiseen sellaiseen muotoon, että se voisi olla kokonaiseksi katsottava. Toisin sanoen osaan tehdä jonkinlaisen torson, mutten kokonaista ruumista tai hahmoa. Siksi olenkin pohtinut, pitäisikö suosiolla yrittää tehdä mieluummin jonkinlaisia juhaniahomaisia "lastuja", tms., joissa kuitenkin olisi edes jonkinlainen sisältö yms., ja nyt tämän "Minuuttinovelleja"-kokoelman kautta olen pohtinut sitäkin vaihtoehtoa, että tekisin vastaavanlaisia miniatyyrinovelleja. Mutta toisaalta iskee epäilys siitä, että kannattaisiko tuhlata hyviä aineksia tällaiseen taitamattomuuteni takia. - Väinämö Vaahtera
Väinämö Vaahtera kirjoitti:
Klo 12.05
Lainasin kirjastosta Volter Kilven kirjeenvaihtoa seuraavaa teosta sekä pienenä yllätyksenä István Örkényn "Minuuttinovelleja"-teoksen. Viimeksi mainittu antoi vastauksia tiettyihin kysymyksiin ja avasi joitain lukkojakin, mutta samalla asetti polttavaan kysymykseen: olen nimittäin huomannut, että osaan kyllä repiä ympäröivästä elämästä ja mielikuvituksestani tiettyjä tapahtumia yms., jota voisi käyttää kaunokirjallisessa työssä, mutta tunnen, etteivät kykyni välttämättä riitäkään oikean, todellisen kaunokirjallisen työn loppuunsaattamiseen sellaiseen muotoon, että se voisi olla kokonaiseksi katsottava. Toisin sanoen osaan tehdä jonkinlaisen torson, mutten kokonaista ruumista tai hahmoa. Siksi olenkin pohtinut, pitäisikö suosiolla yrittää tehdä mieluummin jonkinlaisia juhaniahomaisia "lastuja", tms., joissa kuitenkin olisi edes jonkinlainen sisältö yms., ja nyt tämän "Minuuttinovelleja"-kokoelman kautta olen pohtinut sitäkin vaihtoehtoa, että tekisin vastaavanlaisia miniatyyrinovelleja. Mutta toisaalta iskee epäilys siitä, että kannattaisiko tuhlata hyviä aineksia tällaiseen taitamattomuuteni takia.Klo 18.30
Juuri nyt kaipaisin kunnollista keskustelua kaunokirjallisesta työstäni, mutta kaiketi sitä on joskus melko turha täällä mankua. Joskus sitä kuitenkin löytyy, joskus ei.
- Väinämö Vaahtera
Lauantai 16.4.2011
Klo 9.10
Lähetin sähköpostiviestin Panu Rajalalle, kysyäkseni, missä viipyy kattava ja kunnollinen elämäkertateos Volter Kilvestä. Hän vastasi, että asiani on todella tähdellinen, mutta epäili, että tuskin nykyajan nuorista tutkijoista monikaan on halukas tätä tehtävää suorittamaan, mutta arveli, että kenties joku Turun yliopistosta voisi tästä aiheesta kiinnostuakin. ja esim. Pekka Tarkallahan on muutama yhteys Kilpeen, ja hän kuulemma olisi pian saamassa Joel Lehtosen valmiiksi. Mutta tieräppä häntä... - Väinämö Vaahtera
Maanantai 18.4.2011
Klo 10.02
Yritän unohtaa vaalitappion, ja keskittyä omiin asioihini. Nyt katsoisin "Vaahterakreivin" 1. luvun olevan sen verran reilassa, että sitä voi kutsua edes joksikin. Noh... kattellaan... - ISO JYTKY
Olitko Ehdolla?
- Väinämö Vaahtera
En sentään, niin hullu en ikimaailmassa voisi olla, vaikka muulta voisikin vaikuttaa...
- Väinämö Vaahtera
Perjantai 22.4.2011
Klo 8.10
Kuuntelen Beethovenin "Für Eliseä", ja muistelen, kuinka kaihoisin ja inspiroitunein mielin kuuntelin sitä kauniit suviset iltapäivät neljä vuotta sitten, luoden sen vaikutuksesta omasta mielestäni kauniit kohtaamiset Juhani Lönngreven ja Satu Etelälahden välillä...- Väinämö Vaahtera
Milloin en suunnittele "Vaahterakreiviä" tai muita mahdollisesti tulevia proosateoksia, suunnittelen sattuman kautta jo jokin aika sitten haudattua ajatusta proosarunoteoksesta, jonka kömpelö ja typerä työnimi on "Yksinäinen".
- M.F.
Väinämö Vaahtera kirjoitti:
Milloin en suunnittele "Vaahterakreiviä" tai muita mahdollisesti tulevia proosateoksia, suunnittelen sattuman kautta jo jokin aika sitten haudattua ajatusta proosarunoteoksesta, jonka kömpelö ja typerä työnimi on "Yksinäinen".
Luulenpa että teoksessasi saattaa olla puutetta tapahtumista ja jännitteistä. Kas tässä vapaasti käytettäväksi tai mukailtavaksi:
Sigrid Antintytär katseli välähteleviä siniorvokkejaan silmissään leijuvien kirkkaiden säkenöiden lävitse; syvällä sielussaan hän tiesi ettei enää milloinkaan kastelisi niitä pikkuisella pellistä tehdyllä keltaisella kastelukannullaan.
”Huorra!” Ewert huusi hurjana palowiinapäissään.
Kauhea tukkilaisen kämmen viuhahti taas ja säkenet täyttivät nyt kokonaan Sigridin valuvat silmät. Keltainen vesikannu loiskahti ja kaatui kumolleen niin kuin Sigridin kärsitty elämäkin; hirveän Ewertin jalat olivat nyt liikkeen ja voimainsa tunnossa eikä mielipuolinen mies edes ymmärtänyt mitä teki, vaikka kaikki elämä hänen ympärillään pakeni. Hän oli ja liikkui kuin itse pejoona, sielultaan palowiinain runtelema turmeltuneisuuden peto ihmisen tuolta puolen!
Maassa vapiseva Ingrid nosti kätensä kohden uhkaa ja rukoili mielessään hullulle armoa, mutta tämä vain nauroi ylös taivaalle jalat tukevassa haara-asennossa ja kaivoi hirvittävää höijäriään esille itkevän Ingridin yllä.
”Taivas!” Ingrid sopersi höijäriä katsoessaan, käsien repiessä samalla vimmaisina vihreää nurmea.
Mutta taivas olikin lähempänä kuin heistä kumpikaan osasi edes aavistaa. Ratsumestari Von Guggelmeister käyskenteli saloilla hiljaa kedon kukkasia nuuskutellen ja oritammoja taputellen, kunnes hänen tarkkoihin korviinsa kantautui mitä hirwittävin ölinä ja kimakka itku. Ratsumestarin ratsupiiska katkesi polvea vasten ja kiiltävissä nahkavarsikkaissa hehkui laskevan auringon välkkyvä kilo, kun hän juoksi äänien suuntaan.
- Väinämö Vaahtera
Sunnuntai 24.4.2011
Klo 15.33
Keksin äskeisellä pyöräreissulla uuden mahdollisen teoksen mahdolliseen tuotantooni: ne pätkät, jotka voisivat koskettaa Juhani Lönngreveä, mutta jotka eivät sovellu "Vaahterakreiviin", voidaan kasata omaksi novellikokoelmaksekseen, työnimeltään "Kulkurin kokemuksia".
Ajattelin myös joku päivä vääntää kesänovellin ampiaisen pääsystä ihmisasuntoon. - Väinämö Vaahtera
Perjantai 29.4.2011
Klo 16.42
Lainasin Bo Carpelanin ja Mikko Rimmisen runoja, ja ne avasivat jälleen pienen runosuonen. Tämä kuitenkin on jälleen vain pieni välipysäkki, sillä katson edelleen olevani pääasiassa prosaisti, ja runo on vain pieni työkalu ja venttiili purkaa huomioita sun muita sellaisista asioista, jotka proosan kentillä voitaisiin nähdä melko triviaaleina ja abstrakteina.
Yksi esimerkki yhdestä uudesta runostani:
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3331 - Väinämö Vaahtera
Sunnuntai 1.5.2011
Klo 10.13
Olen jo jonkin aikaa saanut huomata yhden tosiseikan, lueskellessani lyyrisen proosan taitajien teoksia, esim. Bo Carpelanin "Benjaminia": minulta puuttuu taito loihtia moisia lyyrisiä kielikuvia, tehdä niiden kautta asiat helposti ja kerralla selviksi, antaa kuvan kautta enemmän kuin tuhat selittelevää sanaa. - Menneiden VappuPallo
No, tämä on harjoittelu- ja kehittelylaji. Bo Carpelan on mestari ja pitkän matkan kulkija, joten on odotettavaa, että hänellä ei ole vain kieli kohdallaan, vaan myös kirjallisuuttamme eteenpäin kehittävää.
Sinä olet hyvin nuori ja urasi alussa. Oikeastaan on samantekevää, mitä mestarit tuumaavaat, sinä kuljet omaa tietäsi ja uskot omiin näkemyksiisi. Taito on kykyä nähdä. - Väinämö Vaahtera
Keskiviikko 4.5.2011
Klo 11.37
Ajattelin yhtäkkiä pakata tämän minikoneeni ja pari lukua romaanistani laukkuun ja syöksyä leikkimään nk. "heinäsirkkakirjoittajia", joille kaikenlaisissa elämänympäristöissä - esim. juuri kirjastossa - kirjoittaminen ei tuota minkäänlaisia pulmia. Tarmoni kuitenkin purkautui ja lauhtui kokonaan, koska satuin valitsemaan kulkutiekseni kävelyreitin bussin sijaan. Tässä sitä nyt taas ollaan, yhtä laihoin tuloksin kuin lähdettäessäkin.
Kaupungilla tosin paluubussia odotellessani pohdin ympäristössäni esiintyneitä naisia. Eräs ERITTÄIN SELVÄSTI onnellinen nuoripari sai pohtimaan näiden onnellisten ja tavallista arkeaan elävien, ainakin pinnallisesti vähemmän hohdokasta elämäänsä elävien naisten välistä kuilua. Jotain kautta mieleeni nousivat kuvat sellaisista naisista, joiden ulkokuoren kautta voitaisiin helposti kyseenalaistaa, ovatko he onnellisia oikeastaan koskaan - puhun niistä jääkaappeihin ja pakastimiin verratuista naisista, jotka lähes kirjaimellisesti nokka pystyssä kulkevat milloin missäkin, vailla minkäänlaista pintapuolista inhimillisyyden häivääkään. Olen ehtinyt nähdä tällaisia hahmoja, ja heistä varmasti voitaisiin kyseenalaistaa, miten he saattoivat löytää minkäänlaisia sosiaalisia suhteita elämäänsä, koska tuntuvat karkottavan kaikki ihmiset pois läheltään pelkän asenteensa - tai asennevammansa ja luonnevikansa - takia. Mutta yksi elämän omituisia saloja on se, miten kuitenkin olen nähnyt tällaistenkin ihmisten löytävän ystäviä ja jopa rakkautta, ja tällöin he myös näyttävät pinnan alla kyteneen lämpimänkin puolensa juuri niitä kohtaan, jotka tuntuvat olevan sen arvoisia.
Edetäkseni tästä luonneanalyysistä varsinaiseen alkuperäiseen asiaan: tällaisten ihmisten kuvaamisessa (jonka omasta puolestani voisin mielelläni tehdä, jos minulle vain siihen annetaan mahdollisuus) nähtäisiin varmasti eräänlainen ongelma. Ongelma koskisi ainakin minun tapauksessani sitä, pitäisikö nämä piirteet sanella analyysinä muun tekstin mukana, vaiko jättää näiden analyysien ja päätelmien tekeminen lukijalle, joka kuitenkin tietynlaisten "selvien merkkien" kautta huomaisi nämä tyrkylle tarjotut piirteet kyseisenlaisesta henkilöstä. Olen huomannut monessakin vaiheessa jo oman esikoisromaanini kanssa, että tietyt asiat voidaan tuoda kunnolla lukijalle vain, jos ne myös nimetään, ei pelkästään kuvailla. Kyllähän esim. olisi järkevämpää kuvata jonkun henkilön ajautuminen masennukseen ja vaikka itsemurhaan asti, ennemmin kuin kertoa suoraan, että tämä masentui ja ajautui itsemurhaan. Tällaistahan esiintyy esim. idolini Riikka Pulkkisen esikoisteoksessa "Raja" Anja Aropalon miehen Alzheimerin tapauksessa, eli kirjailija kuvailee oireiden tuloa, jne., eikä muistaakseni sano ainakaan kovin monessa yhteydessä itse taudin nimeä. Mutta omassa tapauksessani olen tullut siihen lopputulokseen, että oman päähenkilöni ja alter egoni, Juhani Lönngreven Aspergerin syndrooma ja hänen sen mukaiset luonteenpiirteensä tulevat selkeämmin esiin, kun kerron jossain vaiheessa salakavalasti että hänellä on tällainen oireyhtymä. - Harptsako
Mitä enemmän lukija päättelee itse, sen kiinnostavampaa. Kaikenlainen selkokirjallisuus ärsyttää.
- Väinämö Vaahtera
Tämä saattaa jälleen kerran kuulostaa tavallisen ihmisen korvassa ilkeältä sarkasmilta, kun sanon, että tuo toteamuksesi antoi paljon, ja avasi moniakin ymmärryksen ovia - mutta jälleen kerran tarkoitan tätä mitä sanon. Sillä tuo lausahduksesi todellakin selvensi ainakin pari seikkaa omassakin kirjoittamisessani: sen ainakin, että jätän enemmän lukijan itsensä pähkäiltäväksi. Olin kyllä jo kauan aikaa sitten suunnitellut ottavani mm. esim. Hemingwaylta mallia esim. "jäävuoritekniikan" käyttämisessä ja soveltamisessa, mutta vasta nyt tajusin, mitä minun tulee tehdä.
Olen nimittäin jo aiemmin huomannut, että tykkään analysoinnista todella paljon, ja kirjoittamisessa puoli ruokaa ja sen tuottamaa tyydytystä on juuri se, kun saan erinäisiä asioita kuvatessani analysoida niitä samalla. Ehkä tämä onkin yksi pahoista, ellei peräti pahimmista kompastuskivistäni, sillä minunhan pitäisi vain kuvata ja näyttää asioita, ja jos haluan jotain kehua saada, niin erinäisten asioiden HUOMAAMISEN ja niiden KUVAAMISTAIDON kautta, ei niinkään siitä jonkinlaisesta "nokkeluudesta" huomata jossain asiassa milloin mitäkin. Kirjailija saa tällaisia "papukaijamerkkejä" jonkin piirteen huomaamisesta ja analysoinnista juuri sitä kautta, jos lukija huomaa kirjoittajan hoksanneen jonkin asian ja osoittaa osaavansa myös käyttää tätä jotain.
Nyt jo entisen opettajani Harri István Mäen monesti käyttämin sanoin: "Ja that's it...!" - Eräs kirjoittaja
Väinämö Vaahtera kirjoitti:
Tämä saattaa jälleen kerran kuulostaa tavallisen ihmisen korvassa ilkeältä sarkasmilta, kun sanon, että tuo toteamuksesi antoi paljon, ja avasi moniakin ymmärryksen ovia - mutta jälleen kerran tarkoitan tätä mitä sanon. Sillä tuo lausahduksesi todellakin selvensi ainakin pari seikkaa omassakin kirjoittamisessani: sen ainakin, että jätän enemmän lukijan itsensä pähkäiltäväksi. Olin kyllä jo kauan aikaa sitten suunnitellut ottavani mm. esim. Hemingwaylta mallia esim. "jäävuoritekniikan" käyttämisessä ja soveltamisessa, mutta vasta nyt tajusin, mitä minun tulee tehdä.
Olen nimittäin jo aiemmin huomannut, että tykkään analysoinnista todella paljon, ja kirjoittamisessa puoli ruokaa ja sen tuottamaa tyydytystä on juuri se, kun saan erinäisiä asioita kuvatessani analysoida niitä samalla. Ehkä tämä onkin yksi pahoista, ellei peräti pahimmista kompastuskivistäni, sillä minunhan pitäisi vain kuvata ja näyttää asioita, ja jos haluan jotain kehua saada, niin erinäisten asioiden HUOMAAMISEN ja niiden KUVAAMISTAIDON kautta, ei niinkään siitä jonkinlaisesta "nokkeluudesta" huomata jossain asiassa milloin mitäkin. Kirjailija saa tällaisia "papukaijamerkkejä" jonkin piirteen huomaamisesta ja analysoinnista juuri sitä kautta, jos lukija huomaa kirjoittajan hoksanneen jonkin asian ja osoittaa osaavansa myös käyttää tätä jotain.
Nyt jo entisen opettajani Harri István Mäen monesti käyttämin sanoin: "Ja that's it...!"Romaanin tarkoituksena ei ole se, kuinka sinä saat asioita analysoitua, vaan siitä kuinka sinä saat lukijan analysoimaan tekstiäsi. Ota siis yksi askel eteenpäin. Analysoi tilanne, kirjoita se ylös ja poista analysoinnistasi valmiit ratkaisut. Typistä niin, että pelkät ajatuksia herättävät raamit jäävät jäljelle. Se, kuinka paljon typistät, määrittää sen kuinka ajatuksia herättävä tekstisi on.
Tämä tekniikka on kuin valmiiden vastausten muuttamista takaisin kysymyksiksi. Kaikkien kysymysten ei tarvitse esiintyä kysymyslauseina, vaan on luontevampaa jos kysymykset kumpuvat tarinasta itsestään. Ja muista: raameista herää useita kysymyksiä ja kysymyksille on aina olemassa lukuisia vastauksia.
- Väinämö Vaahtera
Lauantai 7.5.2011
Klo 13.17
Vielä joku vuosi takaperin oli alkuperäinen suunnitelmani asettaa eilispäivä, 6.5. "Vaahterakreivin" päähenkilön, Juhani Lönngreven syntymäpäiväksi. Nyt hän olisi täyttänyt 23 vuotta, mutta hänen ikänsä, syntymäaikansa yms. seikat ovat vuosien myötä vaihdelleet melko rajustikin, ja tällä hetkellä hän lienee saman ikäinen kuin minäkin. Vielä talvemmalla hän oli syntynyt Väinämönpäivänä 17.2., mutta nyt olen suunnitellut hänelle jopa samaa syntymäkuukautta kuin itselläni on, lähinnä horoskoopin takia, mutta ennen kaikkea siksi, että Väinämönpäivä on tällä hetkellä hänen esi-isänsä, Väinämö Lönngreven syntymäpäivä. Tämän nimi nimittäin on otettu suoraan kalenterista, koska poika syntyi orpouteen, eikä kukaan ollut kummemmin määräämässä hänen nimeään.
Muutama minuutti sitten selailin Carpelanin "Alkutuulta", jonka kautta tajusin jälleen yhden uuden seikan kirjoittamiseeni: kirjoittajia yleensäkin kehotetaan käyttämään teksteissään elävöittäviä yksityiskohtia, mutta olen aina saanut kärsiä epäluuloisuudesta sitä koskien, voisivatko itse omissa teksteissäni tarjoamat yksityiskohdat olla tarpeeksi TÄHDELLISIÄ, että niitä voisi tosissaan käyttääkin. Mutta nyt taisin tätä teosta lenailemalla tajuta, miten tehdä siitä tähdellisemmän oloista. - Sally-rukka
Väinö Vaahtera, miksi et siirry kirjoittamaan työpäiväkirjaasi johonkin netin ilmaiseen blogialustaan?
Olen varma, että pienen tutustumisen jälkeen huomaat työpäiväkirjan pitämisen blogialustalla runsain mitoin helpommaksi ja palkitsevammaksi. Valmis blogialusta on myös meille lukijoille vaivattomampi seurata ja kommentoida.
Tämä ohje kertoo, miten aloittaa oma blogi suositussa blogger.comissa:
http://www.ilmaisohjelmat.fi/blogger#esittely.- Herne nenässä
Kannattan tätä ehdotusta, lukijoita siirtyisi varmaan täältä blogin lukijoiksi, kun vaan laitat linkin. Blogia on kivempi ja helpompi seurata kuin rullailla täällä palkkia alaspäin. MInulla on ollut siinä kuusi blogia joita seuraan uskollisesti ja nyt niistä kaksi on kadonnut ja yhtä en enää jaksa seurata, joten tarvetta olisi kirjoitusaiheiselle blogille!
- Pökkty
Pakko mainita, että paitsi käsikirjoituksessasi(saamasi palautteen perusteella), myös muuta kirjoittamistasi leimaa tietynlainen vanhahtavuus. Huomaa oitis, että olet kahlannut läpi kirjallisuuden klassikoita. Kannattaa aina muistaa, että kukin teos on määrätyllä tavalla oman aikakautensa kuvajainen. Siksi nuorukaisen viljelemä, vanhahtava puheenparsi saattaa vaikuttaa pikkuvanhalta ja jopa koomiselta.
Kerrontasi on kuitenkin jollain tapaa sujuvaa ja poljento leppoisaa, joten uskon unelmasi vielä toteutuvan. Onnea matkaan!- Väinämö Vaahtera
Mukavaa, että löytyy myös sellaisia, jotka voivat sanoa pitävänsä edes vähän kirjoituksistani. Mutta sekin, mitä sanoit sen huonoistakin puolista, piti paikkansa, kuten moni negatiivisempikin kommentoija: olen saanut kuulla monestakin suunnasta juuri tämänsuuntaisia huomioita, kuinka vanhahtavuus nykyajan kentille asetettuna voi tuntua suorastaan absurdilta yhdistelmältä ja voi aiheuttaa naurettavankin vaikutelman. Mutta ajattelin kuitenkin jatkaa vielä toistaiseksi tällä linjalla, lähinnä koputellakseni kepillä jäätä ja katsoakseni mitä tapahtuu - toivon, etten uppoa läpi jo ennen keppiäni. Ja ehdoton kiitos Sinullekin kannustuksesta - minä nimittäin toivon tismalleen samaa - luonnollisesti enemmän kuin kukaan muu tässä maailmassa.
- Väinämö Vaahtera
Lauantai 14.5.2011
Klo 12.20
Haravoidessani äsken jälleen lehtiä pihalla pohdin, kuinka tästäkin toimesta ja sen maailmoista saatoin löytää jotain vastaavanlaisuuksia kirjoitustyöhöni nähden, ja miksei ylipäätään kaikkeen muuhunkin. Huomasin nimittäin, että naapurini juoppoukon pihan nykyistä törkyisyyttä koskevia monologeja kuunnellessani ihmettelin jälleen, kuinka tämä saattoi löytää niin paljon kaikenlaisia vikoja pihan kunnossa: hänen mielestään oli liikaa lehtiä, roskia, ties mitä tavaraa, jne. Mutta kun tarkastelin näkymiä hänen puheidensa kautta, tunsin olleeni itse sokea - ei siis ole kyse siitä, että hänen kaltaisensa vastaavanlaisissa tilanteissa ajattelisivat ja näkisivät liikaa, vaan minä ajattelen ja näen tällaisissa liian vähän. Sillä yleensäkin saan huomata, kuinka monet muut löytävät erilaisia virheitä ja töppäyksiä jostain, josta en itse tunne voivani löytää juuri mitään. Tämä on kirjoittamisessa syntyvän "sokeuden" yksi ilmenemismuoto, josta kunkin kirjoittajan tulisi päästä ajallaan eroon. Niin minunkin.- Väinämö Vaahtera
Kävelyllä arvelin, että entisaikojen kirjallisuudessa lähdettiin laajoin käsittelyin tavoittamaan jotain pientä - nykyään se menee vice versa.
- Väinämö Vaahtera
Maanantai 23.5.2011
Klo 13.24
Torstain-perjantain vietin jälleen ystävieni kanssa Oriveden Opistolla, ja lausuin heidänkin puolestaan lopulliset jäähyväiset tuolle mainiolle ja paljon antaneelle paikalle, ja tietysti lopulta myös ystäville itselleen. Haikeaa, haikeaa, mutta elämä jatkuu noiden seinien ulkopuolellakin, ja onneksi se tarkoittaa, että ystävyytemme voi jatkua myös niin kauan kuin elämämmekin. Se on hieno asia.
Samaisena perjantai-iltana paiskauduin Pispalan kirjastotalolle, josta tiesin löytäväni runonlausunta- ja musiikinsoittotilaisuuden, josta taas tiesin löytäväni mm. runoilija Vilja-Tuulia Huotarisen, jota nyttemmin olen mielessäni alkanut kutsua "Viluksi" - katsoisin nimittäin, että voisin kutsua häntä jo ystäväksenikin, sillä tilaisuuden alussa hän muisti minut aiemmasta kohtaamisesta Elävän Kirjallisuuden Festivaaleilla. Lupasin lopuksi, että tulisimme varmasti vielä näkemään vastaavissa tilaisuuksissa, jos se vain minusta on kiinni. - Väinämö Vaahtera
Keskiviikko 25.5.2011
Klo 22.36
Totesin, että kesän yksi merkittävä skenaario on yömaisema. Kävelin kesäiseen loistoonsa yltyvien lehtipuiden alitse Tahmelan rantaan, näköaistieni maalatessa kuvia tajuntaani laskevan auringon kajosta, yrittäessäni muokata kuluneita kliseisiä kielikuvia väistellen sanoja tätä kaikkea kuvaamaan, muistellen jokakesäiseen tapaan F.E. Sillanpään lauseita, jotka joskus olivat minulle yhtä kuin jumalansana: "Ja kesäkuun yö on vaalea ja tunnit kuluvat. [...] mieli täynnä runoilijan innoitusta minä, suuni sopertaessa jotakin yhtä-ja-samaa, tuijotan liikkumattomiin sydänyön lehvistöihin."
Tulen rannan lähettyvillä Pyhäjärven erääseen laitamaan laskevaan lähteentapaiseen, jonka reunalle on asetettu varoituskyltti veden juomakelvottomuudesta. Aallot läiskivät kivuttomasti venevalkamiin, huuhdon käsiäni hennosti vesistössä, luon jälleen viimeistelevän katseen taivaanrannalle ja saaristoon, ja jatkan matkaani.
"Siellä [...] tiheiköissä sata suurta ja tuhat pientä lorinaa ja lirinää soitti pojalle katkeamatonta yhteissoittoaan, yhäti, yhäti vaan, vaikka kuinka kauan siinä viipyisi."
Ja lopuksi mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi lainata vielä yhtä kappaletta: "Tällaisissa maisemissa minä olen liikkunut, ja liikun! Nyt ikämiehenä niitä muistellessani pyrkii tajuntaani voimakkaasti tehoavana jokin aate - sellainen niitä kaikkia yhteisesti sitova perusaate. Nuo yksityiskohdat muuttuvat pienen pieniksi momenteiksi siihen samaan suureen asiakirjaan, jonka laaja otsikko kuuluu, että: 'Ihmiselämä'." - Väinämö Vaahtera
Sunnuntai 29.5.2011
Klo 11.43
Tarkistin saldoni: olen nyt kasannut yhteensä neljä eri runokokoelmaa. Kokoelmat japanilaisia runoja (1), rakkausrunoja (2), yksinäisyysrunoja (3) sekä maailmaa ja elämää yleensä pohdiskelevia runoja (4). Jokainen kokoelma käsittää juuri nyt vähintään n. 30 sivua. En vain vielä tiedä, olisiko aika kokeilla tarjota niistä joitain kustantajillekin, sillä tunnen nyt olevani osan kanssa siinä pisteessä johon opettajamme Harri István-sensei kehotti kulkemaan: en osaa enää tehdä niille paljon mitään, kuin korkeintaan lisätä runojen määrää. Saatan arvosteluttaa joitain vielä tuolla Runot-palstalla, mutta nähtäväksi jää, viitsitäänkö niitä arvostella, vai jäävätkö vain tyhjän pantiksi. Että kattellaan joo...- Mie
Onko kaikkien näiden ammattilaisten avusta ollut sinulle loppujen lopuksi hyötyä?
Oletko osallistunut kirjoituskilpailuihin tai edes harkinnut sitä?
Oletko lähestynyt kustantajia? - Väinämö Vaahtera
Mie kirjoitti:
Onko kaikkien näiden ammattilaisten avusta ollut sinulle loppujen lopuksi hyötyä?
Oletko osallistunut kirjoituskilpailuihin tai edes harkinnut sitä?
Oletko lähestynyt kustantajia?En voi kiistää etteikö kaikkien mahdollisten kommenttien sisällä olisi ollut jotain, ja "ammattilaisiksi" kutsuttavien kohdalla tämä on ehdoton kyllä.
Olen joskus "nuoruusvuosinani", ts. melko tuorehkona kirjoittajana kasvukodissani vielä eläessäni koettanut osallistua, esim. talvella 2006 yritin lähettää runojani muistaakseni J.H. Erkon kilpailuun, mutta ne eivät olleet mitään kaksisia, ja kaiken lisäksi epäilen pääsivätkö edes perille, sillä todennäköisesti kämmäsin osoitetiedot itse lähetyskuoressa... Sen jälkeisiä vaiheita en muista, ja erästä aikaisempaa juttua en edes halua muistaa, sillä yläasteen puolivälin-loppuvaiheen kieppeillä taisin yrittää johonkin näytelmäkirjoituskilpailuun söhertää ja säheltää jonkun onnettoman typerän "minkälie'n", jossa toilaili mm. Wienin juutalaisten takaa-ajama ja näissä merkeissä päälleen tynnyriin koohkaava, taitelija-asusteinen nuori Hitler yms...
En ole vielä lähestynyt kustantajia, siis tämänhetkisen päätyöni eli Vaahterakreivi-romaanin suhteen, sillä sen uusin ja toivottavasti viimeisin uusiksikirjoitusprosessi on edelleen kesken, mutta olen taas napannut syksyn myötä säännöllisestä työskentelystä, jossa ei kyllä ole mitään tiettyä aikataulua tai vaateita esim. päivärytmien tms. suhteen, vaan pääasiana on että rutiinin mukaisesti työ kulkee edes jonkinlaista vauhtia eteenpäin. Aiemmin kyllä olen pöhköyksissäni koettanut laittaa sitä vähän joka suuntaan, ensimmäinen kerta oli tietysti WSOY:lle heti kun ensimmäisen kerran sain koko roskan käsikirjoituksen kirjoitettua loppuun, joulun alla 2008, ja tämän jälkeen se onkin käynyt hylättävänä kahdestikin Gummeruksella Nina Gimishanovin kämmenien kautta. Myös runojani olen koettanut tarjota jonnekin, mutten enää muista tarkalleen mihin.
Kiitos pitkästä aikaa kysymyksistä! =)
- Väinämö V.
HEI VAAN!
Olen päättänyt, että minusta tulee DEGGARI KIRJAILIA!
Antakaa mulle joku aihe ja keksikää siihen joku juoni ja sit kans ratkaisu, niin sitten kirjiotan DEGGARIN.
Tai vaikka 2 DEGGARIA!- Väinämö V.
Targemmin kuma ajattelen, nii mitäs sanosisitten, josgo mä girjottasin
GOLME DEGGARIA! Väinämö V. kirjoitti:
Targemmin kuma ajattelen, nii mitäs sanosisitten, josgo mä girjottasin
GOLME DEGGARIA!Tämä se vaan jaksaa...
- Snelah
Niinpä, käsikirjoituksen keskeneräisyydellä ei välttämättä synny kustantajakontaktia, mutta asiat on opittavissa, eikö niin? Harvinaisen kauan olet Vaahterakreivin kanssa jaksanut puurtaa. Ehkä ahkeruus palkitaan. Ja jos jaksat päivätöiden /opiskelujen lomassa kirjoittaa romaania, on sekin kiitettävän ahkeruuden merkki.
- Puhdasta posketonta
Jokos Vaahterakreivin uusin versio on valmis lähetettäväksi potentiaalisille kustantajille? Joko sinulla on uusi romaanin aihe, idea olemassa?
Valitettavasti ei, olen viime yönäkin tuijottanut tiedottomana valkoista paperia, mutta rokuliahan tämän ajan on ollut tarkoitus olla, että saa kerättyä taas varastoon jotain josta ammentaa sitten kun se hetki tulee.
Uusien, mahdollisten teosaiheiden kasa on tehty jo vuosia sitten, jos niin hyvin kävisi että pääsisin tässä haluamallani tavalla eteenpäin, olisi todennäköisesti aikeissa novellikokoelma nykyajan ihmisten elämään liittyen.
- Breathed
Novellikokoelma on varmaan romaanin jälkeen hyvää harjoitusta, kun tarinoiden hallinta on helpompaa. Toisaalta onko kustantaja kiinnostunut esikoisromaanin jälkeen heti julkaisemaan novellikokoelman? Kaikki riippunee kirjallisen kentän vastaanotosta ja palkintoehdokkuuksista, palkinnoistà.
En täysin pysy mukana ´rokuli´ -käsitteen ja valkoisen paperin -syndroomalla, voisitko avata?Eli minulle on tyypillistä jäädä tahtomattanikin pitkille rokulikausille, kun jossain vaiheessa alkanut inspiraatio vanhan jatkamiseen ja/tai uuden sanottavan kirjaamiseen hiipuu. Itse olen valitettavasti inspiraatiokirjoittaja, vaikka olenkin vuosia tiennyt sanonnan, että mikäli taiteilija tuottaisi teoksiaan pelkän inspiraation varassa, hän kuolisi nälkään...
Kuitenkin kaiken aikaa päässäni kulkevat tavalla tai toisella ajatukset, mietelmät, analyysit, huomiot ympäristöstä, ihmisistä, luonnosta, tapahtumista sun muusta, joiden ansiosta en sentään ole aivan tyhjäkäynnillä. Tavallaan olen siis "Mozart-tyyppinen" luoja, joka kyllä suunnittelee muttei välttämättä niinkään toteuta.
- 32s
Olen seurannut matkaasi Vaahterakreivin parissa jo pitkään ja lukenutkin kirjoittamiasi kappaleita. Olet saanut teksteistäsi paljon palautetta, joista yhdyn suureen osaan. Näen halusi kirjoittaa tyyliteltyä tekstiä ja hioa jokaista lausetta taiteelliseen, lennokkaaseen suuntaan. Se ei aina vain tunnu onnistuvan.
Täällä on moni sinua jo neuvonutkin samoin, eli kirjoita tarinasi selkokielellä siten, että tarina etenee sujuvasti alusta loppuun ja aloita vasta sitten tyylittely ja lauseiden muokkaus. Voisin kuvitella, että tekstistä tulee luettavampaa näin.
Niin, ja kirjoita ihmeessä Vaahterakreivi loppuun. Minä ainakin haluaisin sen lukea, sillä niin paljon siitä on tälläkin foorumilla puhutta, käännetty ja pureskeltu. Tällaista mainosta kirjoittamalleen kirjalle on jopa vaikea saada. Minä ainakin palan halusta saada tietää mistä koko jutussa on kyse, ja miten kaikki päättyy.
Toivottavasti onnellisesti. - väinämö vahtera
Tiedoks vaan kaikille, että Vaahterakreivi lähti viikon lomalle. Matkustaa Viipuriin panemaan sikäläisiä prostituoituja.
Kun palaa takaisin, hänellä on meille kaikille paljon uusia juttuja kerrottavanaan.- 32s
Uudet elämykset ovat aina paikallaan. Odotamme mielenkiinnostuneina Vaahterakreivin mielenkiintoista matkapäiväkirjaa.
- metsiin
32s kirjoitti:
Uudet elämykset ovat aina paikallaan. Odotamme mielenkiinnostuneina Vaahterakreivin mielenkiintoista matkapäiväkirjaa.
juu, se olis oivaa jatkumoa tälle tutkimukselle, jossa ei hameväkeäkään syrjitty
http://kirjasto.kirjaseuranta.fi/G/Gottlund_Carl_Axel/Ruotsin_suomalaismetsiä_samoilemassa_päiväkirjaa_vuoden_1817_matkalta/ - 5+9
Alat poika oppia!
ilmoitit asian ytimekkäästi.
- Oulusta ootta
Onko kirjailija Veera Vaahtera sukua?
- OOPS ja UUPS
Ymmärtääkseni myös Veera Vaahtera ei ole oikea nimi, vaan pseudonyymi kirjailija Pauliina Vanhatalolla.
- 9+7
Oikeessa olet, VV on PV.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi852307Olen tosi outo....
Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap182257Vanhalle ukon rähjälle
Satutit mua niin paljon kun erottiin. Oletko todella niin itsekäs että kuvittelet että huolisin sut kaiken tapahtuneen191748- 1041468
Maisa on SALAKUVATTU huumepoliisinsa kanssa!
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ensimmainen-yhteiskuva-maisa-torpan-ja-poliisikullan-lahiorakkaus-roihuaa/1525663911430Hommaatko kinkkua jouluksi?
Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k1631248Aatteleppa ite!
Jos ei oltaisikaan nyt NATOssa, olisimme puolueettomana sivustakatsojia ja elelisimme tyytyväisenä rauhassa maassamme.2571042- 63953
- 78919
Omalääkäri hallituksen utopia?
Suurissa kaupungeissa ja etelässä moinen onnistunee. Suuressa osassa Suomea on taas paljon keikkalääkäreitä. Mitenkäs ha174903