Olen tyyppi jonka ei koskaan pitänyt edes haaveilla perheestä. Varmaan monelle aika tuttu tarina... Mutta kun ikää tulee, niin ihmeesti se mieli muuttuu...
No, olen kerran "joutunut" tekemään abortin n. 8 vuotta sitten. No olen saman miehen kanssa naimisissa (eli sama kumppani kyseessä). ja nyt ehkäisy jätettiin tarkoituksella pois reilut 1,5 vuotta sitten... mutta aika hiljasta on ollut...
Olen nyt 35 vuotias (mies myös) Molemmilla olis kova halu vanhemmuuteen, mutta ollaan näitten tutkimusten tai "hedelmä" juttujen kanssa aika kuutamolla. Ihan kun oltais teinejä jotka tutustuu ekaa kertaa "uusiin asioihin" ...tuttavapiiri on HYVIN laaja ja mutta hyvin urakeskeistä, eikä kellään ei ole omia lapsia, tai edes lähempää kokemusta kummilapsia lukuunottamatta, joten on aika paha lähteä kyselemään asioita... Sikiäviä sukulaisia kyllä omalta puoleltani on... mutta pientä rakoa sentään... (jos tietäisitte painostuksen, niin ymmärtäisitte ettei kannata lähteä villiinnyttämään, ennekun asia on tapahtunut..)
...ovulaatiotikkuja meillä on kulunut... PLAAH.. raskaustestejä myös... eli ollaan kovasti koitettu ajottaa asiaa...
Kaipa sitä pitäs jossain vaiheessa lähteä johonkin suuntaan ihmettelemään mikä mättää jommassa kummassa, vai onko edes vikaa... mutta alkaa molempia todella turhauttamaan...
Ja jos aletaan selvittelemään asiaa, niin minne ja mihin pitäs otella yhteyttä ja mitä tapahtuu? Toisaalta.. en kyllä tiedä uskallanko/haluanko tietää vastausta.. jotenkin tää on muutenkin vaan niin noloa... Huvittavinta on se etten ole lähimille ystävillenikään halunnut/uskaltanut tunnustaa muuttaneeni mieltä jo aikaa sitten.. Sen verran paljon on sukulaisten puolelta painostettu, ettei uskalla myöntää kellekkään, ne varmaan muuttais meille asumaan virallisiksi valvojiksi, sen verran "pientä" painostusta on ollut "havaittavissa".
No, kerrankin en edes tiedä miten asian kertoisin tai edes sille teksisin? toivottavasti joku viisaampi vastaa... en vaan osaa nyt pukea oikeilla sanoilla tätä noloa asiaa. Tossa oli tuo meidän tarina.
Kertokaahan miten jatkoa miten tätä pitäs jatkaa... ja mitä olis teidän tosielämän kertomuksissa vastassa?
No, olen kerran "joutunut" tekemään abortin n. 8 vuotta sitten. No olen saman miehen kanssa naimisissa (eli sama kumppani kyseessä). ja nyt ehkäisy jätettiin tarkoituksella pois reilut 1,5 vuotta sitten... mutta aika hiljasta on ollut...
Olen nyt 35 vuotias (mies myös) Molemmilla olis kova halu vanhemmuuteen, mutta ollaan näitten tutkimusten tai "hedelmä" juttujen kanssa aika kuutamolla. Ihan kun oltais teinejä jotka tutustuu ekaa kertaa "uusiin asioihin" ...tuttavapiiri on HYVIN laaja ja mutta hyvin urakeskeistä, eikä kellään ei ole omia lapsia, tai edes lähempää kokemusta kummilapsia lukuunottamatta, joten on aika paha lähteä kyselemään asioita... Sikiäviä sukulaisia kyllä omalta puoleltani on... mutta pientä rakoa sentään... (jos tietäisitte painostuksen, niin ymmärtäisitte ettei kannata lähteä villiinnyttämään, ennekun asia on tapahtunut..)
...ovulaatiotikkuja meillä on kulunut... PLAAH.. raskaustestejä myös... eli ollaan kovasti koitettu ajottaa asiaa...
Kaipa sitä pitäs jossain vaiheessa lähteä johonkin suuntaan ihmettelemään mikä mättää jommassa kummassa, vai onko edes vikaa... mutta alkaa molempia todella turhauttamaan...
Ja jos aletaan selvittelemään asiaa, niin minne ja mihin pitäs otella yhteyttä ja mitä tapahtuu? Toisaalta.. en kyllä tiedä uskallanko/haluanko tietää vastausta.. jotenkin tää on muutenkin vaan niin noloa... Huvittavinta on se etten ole lähimille ystävillenikään halunnut/uskaltanut tunnustaa muuttaneeni mieltä jo aikaa sitten.. Sen verran paljon on sukulaisten puolelta painostettu, ettei uskalla myöntää kellekkään, ne varmaan muuttais meille asumaan virallisiksi valvojiksi, sen verran "pientä" painostusta on ollut "havaittavissa".
No, kerrankin en edes tiedä miten asian kertoisin tai edes sille teksisin? toivottavasti joku viisaampi vastaa... en vaan osaa nyt pukea oikeilla sanoilla tätä noloa asiaa. Tossa oli tuo meidän tarina.
Kertokaahan miten jatkoa miten tätä pitäs jatkaa... ja mitä olis teidän tosielämän kertomuksissa vastassa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aiheestahan on paljonkin keskusteluketuja täällä, siis siitä miten hoitoihin hakeudutaan, mitä on odotettavissa jne.
Mutta jos tähän nyt kertauksen vuoksi oman näkemyksensä asiasta laittaisi niin ite varasin aikoinaan ihan ekana ajan ns. tavan tk-lääkärille mikä sitten laittoi lähetteen aluesairaalaan naistenpolille, mikä vastaavasti omien tutkimustensa jälkeen laittoi lähetteen yliopistolliseen sairaalaan.
Eli ekana tutkittiin perus hormoonikiertoja ilman lääkitystä ja lääkitysten kanssa. Ravasin verikokeissa muutamaankin kertaan. Hoitoina alussa oli Clomifen tabut, eivät auttaneet. Tuon jälkeen minut siirrettiinkin hoitoon yliopistolliseen, missä taas lääkittiin milloin Menopur pistoksilla, milloin Comifen Menopur. Oli luomusti yritystä lääkitysten kanssa ja kun ei tärpännyt niin tehtiin 2 inseminaatiota, ei tulosta. Nyt sitten ollaankin jonossa koepurkihedelmöitys-hoitoihin.
Ja mitään tarkkaa syytä lapsettomuuteeni ei ole vielä tässä vaiheessa sanottu. Miehessä tän hetkisten tutkimusten mukaan ei vikaa ja mullekin viimeisimmät lääkitykset tekivät sen mitä pitikin, mutta silti hedelmöittymistä ei tapahtunut.... Itse epäilen jo syyksi sitä että geenimme ei vaan sovi yhteen, jolloin mitään ei ole oikeastaan tehtävissä (ellei sitten käytä luovutettuja) mutta tuohon varmuus tulee kai vasta sitten koeputkihedelmöityksessä.
Eli tuossa lyhyesti oma "tarina" julkisen puolen systeemistä, ainahan tietty voit hakeutua yksityiselle puolelle jos raha ei ole esteenä asioille.
moi. ota ihmeessä yhteyttä terveyskeskukseen tai omaan lääkäriin jos käyt yksityisellä ja kerrot asian että ikää on tullut ja lasta on yritetty mutta mitää ei tapahdu niin he laittavat lähetteen eteenpäin. minä soitin omalle lääkärille ja sanoin että lasta ei kuulu ja hän laittoi lähetteen eteen päin ja sain juuri plussan :)