Kananmunat

Onko totta, että häkkikanalat kielletään ensi vuonna. Luin, että myös virikehäkkikanalat tullaan kieltämään. Entäpä lattiakanalat? Luin, että niissä kanojen kuolleisuus on korkea, halutaanko tuotanto tältäkin alalta pois.

Lattiakanaloissa sairastellaan.


Vapaasti liikkuvat kanat ovat alttiimpia sairauksille kuin häkkeihin suljetut kanat, kävi ilmi Acta Veterinaria Scandinavica -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa.
2118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Varustelemattomat häkkikanalat kyllä onneksi kielletään ensi vuonna. Ns. varustelluissa häkeissä kanoja saa edelleen pitää.
Hyvin ongelmallisia kanojen kannalta nekin.

Äänestä

Tuskinpa virikehäkkikanalatkaan saavat jatkaa toimintaansa, koska muistaakseni Saksassa on kielletty virikehäkkikanalatkin.

Kuitenkin häkkikanaloissa kanat pysyvät terveimpinä kuin esim. lattiakanaloissa.
Lisäksi lattiakanaloissa on aina mukana niitä yksilöitä, jotka nokkivat toiset hengiltä. Siten häkkikanalat ovat turvallisempia.

Vai käytkö niin, että lopuksi kielletään lattiakanalatkin, koska kanojen joukosta löytyy kuolleita yksilöitä.
Pitäisikö sitten kerrostalossa alkaa kasvattamaan kanoja, jotta saisimme kananmunia. Ilmeisesti kanojen pitäisi olla irtaimeena yksiössä, jos ei kerran lemmikkieläimiä saa pitää häkissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämmästystä riittää kirjoitti:

Onko totta, että häkkikanalat kielletään ensi vuonna. Luin, että myös virikehäkkikanalat tullaan kieltämään. Entäpä lattiakanalat? Luin, että niissä kanojen kuolleisuus on korkea, halutaanko tuotanto tältäkin alalta pois.

Lattiakanaloissa sairastellaan.


Vapaasti liikkuvat kanat ovat alttiimpia sairauksille kuin häkkeihin suljetut kanat, kävi ilmi Acta Veterinaria Scandinavica -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu