Hyvää ja halpaa

tanskasta, Miksei tanskasta tuoda terveellistä kinkkua suomeen on arska kysynyt täällä jo monta kertaa.

"ETT kantaa huolta sikojen tuonnin aiheuttamasta tautiriskistä
Porsaantuottaja toi tällä viikolla eläviä sikoja Tanskasta sikatiheälle alueelle
vastoin ETT:n ohjeita. Tilan sika-aineksen parantamis pyrkimys voromuttaa vuosikymmenten tautityön suomalaistiloilla.

ETU-sikatautiasiantuntijaryhmä ja ETT:n hallitus päätyivät viime vuonna siihen, ettei tautiriskiä elävien sikojen tuonnissa Tanskasta voida hallita riittävästi. Eläinaineksen tuonti Tanskasta nähdään sinällään perustelluksi, mutta tautiriski on paremmin hallittavissa tuotaessa spermaa.

Suurin huolenaihe liittyy PRRS- ja PRCV-tauteihin, jotka molemmat ovat yleisiä Tanskassa. Suomen sianlihantuotannolle ja ETT:n jäsenteurastamoille PRRS-vapaus on ensiarvoisen tärkeää, hän arvioi.

Euroopassa vain Suomi, Ruotsi ja Norja ovat PRRS-vapaita. Ruotsissa oli taannoin tautiepidemia, joka saatiin hävitettyä tappamalla kaikki eläimet ja desinfioimalla sikalat kahdeksalla tilalla. Hävitys maksoi kaikkiaan noin 50 miljoonaa kruunua eli liki 6 miljoonaa euroa.

Tautivapaudella on iso merkitys myös lihanviennissä. Suomesta viedään sianlihaa esimerkiksi Uuteen-Seelantiin noin 50 miljoonaa kiloa vuodessa".

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/nakoislehti/tiiserit/04/fi_FI/sikojen_tuonti_tanskasta_iso_riski/
(Tuolla MT,n tilaajien luettavasa versiossa oli enemmän tietoa, josta tuo lainauskin oli).

Tuossa lopussa on vielä hauska yhteensattuma, Arska kun hekumoi miten suomeen tuodaan hyvää ja halpaa Uudesta-seelannista. Miten arska selittää että he ostavatkin meiltä, eivät kai he nyt huonoa ja kallista ostaisi.
563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

jos ei arskalle voi tuoda hyvää ja halpaa tanskasta,viedään arska tanskan lihapatojen ääreen-pysyvästi!

Äänestä

Laitetaan arska ja sianpuolikkaat samaan kuormaan UuteenSeelantiin, mutta arska kyllä pitää merkitä ettei mene tavarat sekaisin:)

Äänestä

.-.-.-.-

Äänestä

,-.-.-.-.-

Äänestä

-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niinpä. kirjoitti:

tanskasta, Miksei tanskasta tuoda terveellistä kinkkua suomeen on arska kysynyt täällä jo monta kertaa.

"ETT kantaa huolta sikojen tuonnin aiheuttamasta tautiriskistä
Porsaantuottaja toi tällä viikolla eläviä sikoja Tanskasta sikatiheälle alueelle
vastoin ETT:n ohjeita. Tilan sika-aineksen parantamis pyrkimys voromuttaa vuosikymmenten tautityön suomalaistiloilla.

ETU-sikatautiasiantuntijaryhmä ja ETT:n hallitus päätyivät viime vuonna siihen, ettei tautiriskiä elävien sikojen tuonnissa Tanskasta voida hallita riittävästi. Eläinaineksen tuonti Tanskasta nähdään sinällään perustelluksi, mutta tautiriski on paremmin hallittavissa tuotaessa spermaa.

Suurin huolenaihe liittyy PRRS- ja PRCV-tauteihin, jotka molemmat ovat yleisiä Tanskassa. Suomen sianlihantuotannolle ja ETT:n jäsenteurastamoille PRRS-vapaus on ensiarvoisen tärkeää, hän arvioi.

Euroopassa vain Suomi, Ruotsi ja Norja ovat PRRS-vapaita. Ruotsissa oli taannoin tautiepidemia, joka saatiin hävitettyä tappamalla kaikki eläimet ja desinfioimalla sikalat kahdeksalla tilalla. Hävitys maksoi kaikkiaan noin 50 miljoonaa kruunua eli liki 6 miljoonaa euroa.

Tautivapaudella on iso merkitys myös lihanviennissä. Suomesta viedään sianlihaa esimerkiksi Uuteen-Seelantiin noin 50 miljoonaa kiloa vuodessa".

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/nakoislehti/tiiserit/04/fi_FI/sikojen_tuonti_tanskasta_iso_riski/
(Tuolla MT,n tilaajien luettavasa versiossa oli enemmän tietoa, josta tuo lainauskin oli).

Tuossa lopussa on vielä hauska yhteensattuma, Arska kun hekumoi miten suomeen tuodaan hyvää ja halpaa Uudesta-seelannista. Miten arska selittää että he ostavatkin meiltä, eivät kai he nyt huonoa ja kallista ostaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu