Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Erämaassa

Oli talvi ja olin ilmoittautunut talviselle patikointiretkelle erääseen vuoristoon.

Ryhmä oli pieni 9 henkilöä, en tuntenut ketään.
Ryhmän komein mies oli 24 vuotias Heikki. Hän oli pukeutunut niin tiukkaan lämpöeristettyyn pukuun, että yllätin itseni tuijottamassa hänen pitkää penistä.

Ennen matkaan lähtöä meidän piti valita pari, ja mä valikoin tietty Heikin.

Saimme Heikin kanssa kävellä kaukana muista.
Keskustelu eteni ja korvaani tarttui sana sinkku.

Kerroin Heikille, että entinen poikaystäväni oli ollut väkivaltainen ja siksi meillä meni poikki.

Olimme kävelleet jo hetken aikaa, kunnes Heikki punastui.
-Kui sä punastuit?
mä kysyin
-No eikös sitä usein punastella noin seksikkään mimmin seurassa?
Nyt minä puolestaan punastuin.

Hetken hiljaista, kunnes...
-aaaaaaaaaaaaa...
mä huusin, olin vierinyt kalliota pitkin rotkoon ja nyrjäytin nilkkani.
-Hei oota vähän mä tuun sinne.
Heikki laskeutui luokseni.
-Älä nyt panikoi, mut tiiäks sä missä me ollaan?
Heikki kysyi.
-En...
Heikki katsoi muo ja riisui takin päältänsä.
-Pistä tää päälles, muut ei tuu pitkään aikaan.

Heikki yritti soittaa kännykällään, mutta taajuutta ei ollut. Aloin täristä.
- Hei yritä pysyä hereillä sulla taitaa olla hypotermia. Heikki sanoi
-mmm. mumisin vastaukseksi.

Sanaakaan sanomatta Heikki riisui mut ja itsensä, ja asettui päälleni.

-Hei mitä sä teet, mä kysyin
-Tää on ainut tapa saada sut lämpimäks. Tykkääks sä.

Makasimme päällekkäin ja tunsin Heikin miehisyyden kovana vatsallani.
Heiki oli punastunut, ja aloin itsekkin kostua.

Sanaakaan sanomatta Heikki vieritti kätensä poveani pitkin vakooni.
-Sähän oot ihan märkä, mun täytyy kuivata.
Heikki hivuttautui alas ja alkoi nuolla.

Värisin kuin haavanlehti, ja heikki sanoi...
-Kulta, kaikki on hyvin anna mun lämmittää sut...

Tunsin jo olevani ihan kuumaa vahaa...
-mmm...aah. Huohotin. Mee mun sisälle anna mulle...

Heikki sanoi: Ei. Sun täytyy rukoilla mun menevän sinne.

- Heikki kiltti mene...tuu mun sisää...

Heikki katsoi mun sinisiin silmiin ja painautui kertavedolla sisään.
SE sai mut värisemään enemmän.

Hitain vedoin Heikki jatkoi...
Samalla hän hiaroi klitoristani.

-Kultsi... mmm... sä teet mulle hyvää...
Heikki mumisi.

Tunsin Heikin vahvat käsivarret, ja pian ne käänsivät minut ympäri.

Heikki kastoi sormensa ja painautui sisään.
HUohotin ja huutoni vaelsivat pitkin metsää.

Kun loppu läheni Heikki sanoi... Lucille...
ja sitten se oli ohi...

Makasimme rotkossa ja helikopteri lensi ylitsemme.



Seuraavaksi heräsin sairaalasta Heikki vierelläni.

- Lucille... ooks sä okei?
-joo... vastasin vapisevalla äänellä.

- Kai sä tiesit etten mä käyttänyt kondoomii?
Yllätyin asiasta, mutta nyökkäsin silti.
- No mä meen et sä saat nukuttuu rauhassa.

-Hei älä mee. Jää.
Ja niin Heikki jäi mun viereen.


Meille syntyi lapsi Sunny, niinku aurinko.
Heikki ja mä rakatuttiin ja ei erottu ikinä siitä päivästä lähtien...


Kommentteja... Oliks hyvä?
411443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tais olla ruotsalainen sauna... 5-

Äänestä
  • ...vähän jäin ihmettelemään että missä se sauna oikeen piilotteli...ei ainakaan sattunu mun silmiini. Kertokaa joku jos löydätte!!!!!!!

    Äänestä

  • neitonen kirjoitti:

    ...vähän jäin ihmettelemään että missä se sauna oikeen piilotteli...ei ainakaan sattunu mun silmiini. Kertokaa joku jos löydätte!!!!!!!

    ... sauna oli?? No joo, mut toi oli silti ihan hyvä.

    Äänestä

  • He he kirjoitti:

    ... sauna oli?? No joo, mut toi oli silti ihan hyvä.

    Sori... Meni tosiaankin väärään paikkaan... Sori :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lucielle kirjoitti:

Oli talvi ja olin ilmoittautunut talviselle patikointiretkelle erääseen vuoristoon.

Ryhmä oli pieni 9 henkilöä, en tuntenut ketään.
Ryhmän komein mies oli 24 vuotias Heikki. Hän oli pukeutunut niin tiukkaan lämpöeristettyyn pukuun, että yllätin itseni tuijottamassa hänen pitkää penistä.

Ennen matkaan lähtöä meidän piti valita pari, ja mä valikoin tietty Heikin.

Saimme Heikin kanssa kävellä kaukana muista.
Keskustelu eteni ja korvaani tarttui sana sinkku.

Kerroin Heikille, että entinen poikaystäväni oli ollut väkivaltainen ja siksi meillä meni poikki.

Olimme kävelleet jo hetken aikaa, kunnes Heikki punastui.
-Kui sä punastuit?
mä kysyin
-No eikös sitä usein punastella noin seksikkään mimmin seurassa?
Nyt minä puolestaan punastuin.

Hetken hiljaista, kunnes...
-aaaaaaaaaaaaa...
mä huusin, olin vierinyt kalliota pitkin rotkoon ja nyrjäytin nilkkani.
-Hei oota vähän mä tuun sinne.
Heikki laskeutui luokseni.
-Älä nyt panikoi, mut tiiäks sä missä me ollaan?
Heikki kysyi.
-En...
Heikki katsoi muo ja riisui takin päältänsä.
-Pistä tää päälles, muut ei tuu pitkään aikaan.

Heikki yritti soittaa kännykällään, mutta taajuutta ei ollut. Aloin täristä.
- Hei yritä pysyä hereillä sulla taitaa olla hypotermia. Heikki sanoi
-mmm. mumisin vastaukseksi.

Sanaakaan sanomatta Heikki riisui mut ja itsensä, ja asettui päälleni.

-Hei mitä sä teet, mä kysyin
-Tää on ainut tapa saada sut lämpimäks. Tykkääks sä.

Makasimme päällekkäin ja tunsin Heikin miehisyyden kovana vatsallani.
Heiki oli punastunut, ja aloin itsekkin kostua.

Sanaakaan sanomatta Heikki vieritti kätensä poveani pitkin vakooni.
-Sähän oot ihan märkä, mun täytyy kuivata.
Heikki hivuttautui alas ja alkoi nuolla.

Värisin kuin haavanlehti, ja heikki sanoi...
-Kulta, kaikki on hyvin anna mun lämmittää sut...

Tunsin jo olevani ihan kuumaa vahaa...
-mmm...aah. Huohotin. Mee mun sisälle anna mulle...

Heikki sanoi: Ei. Sun täytyy rukoilla mun menevän sinne.

- Heikki kiltti mene...tuu mun sisää...

Heikki katsoi mun sinisiin silmiin ja painautui kertavedolla sisään.
SE sai mut värisemään enemmän.

Hitain vedoin Heikki jatkoi...
Samalla hän hiaroi klitoristani.

-Kultsi... mmm... sä teet mulle hyvää...
Heikki mumisi.

Tunsin Heikin vahvat käsivarret, ja pian ne käänsivät minut ympäri.

Heikki kastoi sormensa ja painautui sisään.
HUohotin ja huutoni vaelsivat pitkin metsää.

Kun loppu läheni Heikki sanoi... Lucille...
ja sitten se oli ohi...

Makasimme rotkossa ja helikopteri lensi ylitsemme.



Seuraavaksi heräsin sairaalasta Heikki vierelläni.

- Lucille... ooks sä okei?
-joo... vastasin vapisevalla äänellä.

- Kai sä tiesit etten mä käyttänyt kondoomii?
Yllätyin asiasta, mutta nyökkäsin silti.
- No mä meen et sä saat nukuttuu rauhassa.

-Hei älä mee. Jää.
Ja niin Heikki jäi mun viereen.


Meille syntyi lapsi Sunny, niinku aurinko.
Heikki ja mä rakatuttiin ja ei erottu ikinä siitä päivästä lähtien...


Kommentteja... Oliks hyvä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu