Jatkoa osalle 3
-------------------
Markku oli kiimasta aivan sekaisin, upean kaunottaren kiimainen ulina kiihotti häntä suunnattomasti. Markku nussi Katia voimakkaasti ja mietti ettei tällä menoa voi kestää kauan ennen kuin tyttö laukeaa. Ja sitä Markku halusi, hän halusi antaa Katille upean orgasmin ja naida tätä seksikästä narttua yhä uudestaan ja uudestaan.
Nopealla liikkeellä Markku vetäisi ison kalunsa ulos ja pudottautui polvilleen vuoteen viereen. Markku alkoi imeä turvonnutta klittaa ja työnsi samalla kaksi sormea syvälle litimärkään vittuun. Kuuma kielsi vaelsi pitkin ulompia häpyhuulia siirtyen hetken päästä takaisin klitorikseen. Markku leikitteli kielenpäällään kosketelleen klitoriksen reunoja välillä taas lipoen varovasti turvonneen klitan päätä. Kati rutisteli rintojaan ja huusi kiimaansa. Kati yritti aluksi olla huutamatta, mutta käsittelyn tuntuessa niin uskomattoman hyvältä ei hän voinut muuta kuin vain antautua mautinnolle. Markun jättikyrpä pimpsassa tuntui jo mahtavalta, mutta tämä käsittely oli Katista jo jotain aivan uskomatonta.
- Mä AA-AAAAAAAAAAAAAAAAAH!
Kati päästi rajun ja pitkän huudon. Kauniit kasvot vääntelehtivät kiimaisena ja tytön selkä taipui syvään kaareen. Orgasmi tuli ja se tuli rajummin kuin Kati olisi koskaan voinut kuvitella. Pillusta lähtevät nautinnon aallot hyväilivät Katin koko ruumista pilluun sykkiessä villisti. Kati vatkasi ruumistaan myötäillen aaltojen kulkua pitkin ruumistaan. Markku vain jatkoi pillun käsittelyä pyrkien pitkittämään Katin nautintoa.
- Voi jumalauta, mä en oo ikinä saanut tolleen, Kati sopersi ja katsoi Markkua aidon ihmeissään suurilla silmillään. Miten sä teit sen?
- Sä et oo tyttö saanut vielä mitään, mä aion naida sua nyt oikein kunnolla!
Tämän sanottuaan Markku nousi pystyyn ja survaisi yhdellä liikkeellä ison kyrpänsä syvälle Katin litimärän vitun uumeniin. Markku alkoi liikuttaa elintään nopeasti edestakaisin tiukassa vaossa.
Kati oli yllättynyt Markun nopeasta toiminnasta, mutta kyrpä tuntui hyvältä, joten Katilla ei ollut mitään tilannetta vastaan. Markku murisi ja nai vittua kiimaisena. Markku painautui tiiviisti Katin ruumista vasten ja hyväili tätä rajuin ottein. Markku ei ollut koskaan tuntenut näin suurta himoa naisen ruumista kohtaan. Ison kalun rajut liikkeet tuntuivat Katista kivuliailta, mutta toisaalta erittäin nautinnollisilta ja kiiman lisääntyessä kipua ei enää edes juuri tuntunut.
- Uu-uh, voiks tää ees olla must tuntuu että mä tuun taas kohta, älä vaan lopeta, sai Kati sanottua.
- Mmh, voi vittu et sul o ihana pillu.
Markku nosti Katin jalat olkapäilleen ja pääsi näin työntämään kalunsa yhä syvemmälle tiukkaan vittuun. Kati ulisi nautinnosta tuntien jo toisen orgasmin ihanat aallot vitussaan. Orkku ei ollut yhtä raju kuin edellinen. Markkukaan ei enää kestänyt vaan laukesi rajusti ruiskuttaen ison satsin spermaa sykkivän vitun uumeniin.
Markku jäi makaamaan puolittain Katin päälle ja paijasi hellästi tämän hiuksia.
- Miltäs tuntui? Kysyi Markku vienosti hymyillen.
- Mä en oo ikinä saanut tolleen kahdesti, kiitti iha kaameesti!. Mä en kyl tajuu miten toi sun iso kalus mahtu mun sisään, välil must kyl tuntu et mä halkeen!
- Heh, mä haluan kyllä opettaa sulle vielä monta kivaa temppua, musta tuntuukin, että meidän pitää ottaa useita oppitunteja ennen kuin voin päästää sut läpi tästä seksikoulusta!
- Musta tuntuu että tästä tulee mun lempiaine ja aion saada tästä täyden kympin, sanoi Kati nauraen.
Eikä kerta toden totta jäänyt ainoaksi. Markku antoi tunnolliselle oppilaalleen opetusta seksin saloista ollen tytön ainoa seksipartneri seuraavan vuoden ajan. Tänä aikana Markku nai kiimaista tyttöä edestä, takaa, alta ja päältä lukuisissa eri asennoissa ja paikoissa monen monta kertaa. Aikanaan muita miehiä astui mukaan Katin kuvioihin, mutta pari tapaa edelleen silloin tällöin nautinnollisissa merkeissä. Kati haluaa palkita ensimmäistä miestään lukuisista upeista hetkistä ja näyttää mitä uusia temppuja on matkan varrella mukaan tarttunut. Oppilaasta tulikin siis loppujen lopuksi opettaja.
Katin eka kerta - osa 4
4
6443
Vastaukset
- rnguiwenqbn2yrstjfdv
ihan sairaan hyvä tarina, ja aika ovelaa katkoa se tollai ku uteliaisuus pakottaa lukemaan koko tarinan ;) ihan pääsi pillu kostumaan tota lukiessa :D
* * * * *
-viiden tähden tarina- - Homoja
Homoja
- -Minni69-
Hihii aivan ihana! ;D Oli pakko lukea loppuun saakka! Hyvin kirjoitettu, ja kirjoittaja sai mahtavasti luotua jännitettä ja intohimoa näiden kahden välille! Hyvä hyvä! (: Kiihotuin ittekki aika lailla tästä, kelpais mullekki. ;D
- aivan upeaaa
ahh..ihana tarina ;) hyvin kirjoitettu, jokaisessa oli intohimoa ja jännitystä tarpeeksi ;D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39584Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t218512- 50504
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492